Lämmin, lempeä vuorovaikutus ja selkeät toimintaohjeet
Pedagogiikka tekee varhaiskasvatuksen ympäristöistä
oppimisympäristöjä. Hyvä pedagoginen ympäristö ottaa huomioon erilaiset
oppijat, oppimistyylit sekä huomio monipuolisesti aistien merkityksen
oppimisessa. Psyykkinen oppimisympäristö rakentuu yhteisön jäsenten tiedoista
ja taidoista eli kognitiivisista tekijöistä sekä emotionaalisista tekijöistä
kuten tunteista, motivaatiosta, tunnelmista. Se rakentuu muun muassa
sensitiivisestä kohtaamisesta ja ohjauksesta, lasta kunnioittavasta, kuulevasta
ja lämpimästä vuorovaikutuksesta.
Varhaiskasvatuksessa tarvitaan lempeää, kohtaavaa
vuorovaikutusta. Lämpimään vuorovaikutukseen kuuluu rajojen asettaminen
käytökselle, eli se mikä on toivottavaa käyttäytymistä erilaisissa
tilanteissa. Ne tuovat turvallisuutta ryhmään. Varhaiskasvatuksessa toisen tai
itsensä satuttaminen ei ole sallittua, eikä myöskään tavaroiden hajottaminen.
Rajojen asettaminen lapsille ei tarkoita, että ammattilainen
ei olisi ystävällinen tai kohtaisia lapsia yksilöllisesti. Odotusten auki
puhuminen ja kuvittaminen tai rajojen asettaminen ei tarkoita, että
ammattilainen ei voisi olla aidosti kiinnostunut lapsista. Vaikka rajoja
asetetaan, se ei poista lapsen osallisuutta. Ammattilaisten tehtävä on rajoista
huolimatta kuunnella ja kuulla aidosti lasta, kannustaa ja kunnioittaa heitä,
kysyä ja antaa vastauksia lapsille. Lapsen osallisuus, kuulluksi ja nähdyksi
tuleminen ja kokemus ja tunne yhteisöön kuulumisesta voi parhaimmillaan vahvistua
yhteisöissä, joissa on selkeät , mutta tilanteen mukaan joustavat struktuurit
sekä yhteiset pelisäännöt, miten toimitaan ja kohdataan toiset. Jokainen
meistä haluaa tulla kohdatuksi arvostettuna, hyväksyttynä ja rakastettuna omina
itsenämme. Yhteisten odotusten ja pelisääntöjen käyttämisen lisäksi jokainen
lapsi tarvitsee huomiota, kokemuksia siitä, että on hyväksytty osaksi yhteisöä
ja heistä välitetään sellaisina kuin he ovat ja tämä tukee lapsen osallisuuden
kokemuksen vahvistumista.
Kokemukset kohdatuksi ja kuulluksi tulemisesta ovat kaikkien
oikeus varhaiskasvatuksessa. Ne lapset, joilla on haasteita varhaiskasvatuksen
arjessa kaipaavat sitä kokemusta, että he kelpaavat sellaisina kuin ovat.
Onnistumisen arjen pienissä hetkissä tukevat tätä ja heidän itsetuntonsa
kasvamista. Vaikka positiivisen palautteen merkitys on tärkeää ja vahvuudet ja
onnistumiset on tärkeä tuoda esiin, olennaista on lapselle se tunne, että olen
hyväksytty omana itsenään. Odotusten mukaisella ohjaamisella pyritään
siihen, että kaikki lapset pystyisivät saamaan onnistumisen kokemuksia yhteisössään
(,ryhmässään) toimimisessa. Onnistuessaan se lisää lasten itseluottamusta ja
voimavaroja toimia yksilönä yhteisössään.
Lasten itsesäätelytaitojen tukeminen käytösodotuksilla
Itsesäätelytaidoilla tarkoitetaan yksilön kykyä säädellä
tunteitaan, käyttäytymistään ja kognitioitaan mielekkäästi eri tilanteiden ja
tavoitteiden mukaisesti. Itsesäätelytaitojen onnistuminen vaatii sitä, että
lapsi tietää, mitä häneltä odotetaan, hänelle on riittävästi taitoja säädellä
omaa toimintaa ja lapsi on motivoinut asiaan. Käyttäytymispsykologisen
näkökulman mukaan itsesäätelytaitojen tukemisessa on tärkeää jäsentää
tilanteita ja ohjata lasta palautteen avulla.
Toivottua käyttäytymistä
tukevat arjessa selkeät ohjeet ja käyttäytymisodotukset, sanallisen ohjaamisen
tukena visuaaliset jäsennykset sekä tilanteessa välitön, johdonmukainen ja positiiviseen
toimintaan keskittyvä palaute. Lapsen itsesäätelyä varhaiskasvatuksessa
tukevat ympäristön selkeys ja ennakoitavuus, aikuisten johdonmukainen
toiminta, se, että lapsiin kohdistuvat odotukset ovat lasten tiedossa,
vuorovaikutus on lämmintä ja myönteistä lasten ja aikuisten välillä, lapsille
asetetut tavoitteet ja ohjaus ovat selkeitä ja yhdenmukaisia lisäksi
toiminnassa tuetaan lasten vertaissuhteita.
Itsesäätelytaitoja tukevan struktuurin luominen
oppimisympäristöön
Varhaiskasvatuksessa itsesäätelytaitoja tarvitaan
erilaisissa tilanteissa kuten ryhmässä toimittaessa, siirtymissä, kaverin
kanssa leikkiessä. Itsesäätelytaitoja voidaan tukea ennakoimalla
tilanteita ja toimintaa, myös luomalla rutiineja. Kuvallinen ohje ja
tukiviittomat tukevat puhetta ja annettuja ohjeita. Peruskuva, ensin-sitten,
olisi hyvä löytyä jokaisesta varhaiskasvatusryhmästä ja myös luoda rutiinia
sanallisesti lapsille: mitä tehdään ensin, mitä sitten. Toiminnan
pilkkominen pienempiin osiin kuvallisesti tuettuna auttaa lasta
hahmottamaan tilanteita paremmin kuin pelkkä sanallinen ohje. Kielenkehityksen haasteissa
sanallinen ohje saattaa myös olla ihan hepreaa, jolloin pelkällä sanallisella
ohjeella ei tee mitään. Jos jossain vielä on harha, että lapsen tietyn ikäisenä
pitäisi ohjautua pelkällä sanallisella ohjeella, olisi aika päivittää omaa
osaamistaan tämän päivän lasten moninaisuuteen.
Arjen hetket ja struktuuri
Yhteisissä hetkissä pienryhmissä, ”piirillä”, satuhetkillä,
päivän erilaisissa toiminnoissa harjoitellaan yhdessä olemista ja
vuorovaikuttamista. Nämä hetket tarvitsevat myös ohjeita, miten huomioidaan
toiset, saadaan mahdollisuus oppimiseen ja oppimisrauhaan. Arjessa siirtymiä on
varhaiskasvatuksessa paljon ja paikoittain ne voivat olla jopa isoin osa
päivää: tullaan päiväkotiin, käydään vessassa, puetaan ja riisutaan, syödään,
ollaan ulkona, nukutaan tai levätään. Siirtymätilanteiden ohjaaminen onkin
tärkeää. Niihin liittyy käytösodotuksia kuten mitä puetaan ja miten puetaan
ulos lähtiessä, miten käydään vessassa, miten toimitaan ruokailussa tai
levätessä.
Arjessa perusrutiinit kuten vessassa käynti on monen kohdan
suoritus. Käsien pesu aloitetaan hihojen nostamisella ennen hanan avaamista,
käsien kastelua, saippuan ottamista, saippuan käsiin hieromista, käsien
puhtaaksi huuhtelemista, yhden käsipaperin ottamista, käsien kuivaamista
paperiin (hanan sulkeminen paperilla) ja lopuksi paperin roskiin laittamiseen.
Tämäkin rutiini voi vaihdella riippuen siitä, onko käytössä automaattiset hanat
vai manuaaliset, käytetäänkö pyyhkeitä, paperia, vaiko käsipyyhekonetta. Yksinkertainen
rutiini, joka kuitenkin ehkä harvoin menee näin, jos lapsi suorittaa sen
yksikseen, jolloin hihat saattavat olla märät ja saippua on otettu ja suoraan
valutettu käsistä vesihana alla viemäriin, paperitelineestä otetaan nipullinen
papereita ja heitetään roskiin. Tämä voi olla opittu tapa. Sen taustalla voi
olla kiire ja kilpailu seuraavaan asiaan tai esimerkiksi aikuisen puuttuminen
tilasta, joka voisi ohjata lasten toimintaan tarkoituksenmukaisempaan suuntaan.
Yhdessä sovitut kuvalliset käyttäytymisen ohjeet tukevat
lapsen itsesäätelytaitojen kehittymistä. Yhteiset ohjeet pitää käydä yhdessä
läpi ja ne ovat osa arkea. Tärkeimmät ohjeet myös näkyvillä tiloissa lapsille. Retkille
voi myös tehdä omat kuvatuet, jolloin käyttäytymisen ohjeet kulkeva mukana myös
ulkoillessa tai retkeiltäessä. Yhdessä sovitut toimintatavat toimivat silloin,
kun kaikki aikuiset sitoutuvat niihin, joten on tärkeää, että toimintatavat ovat
nähtävillä myös aikuisille, erityisesti sijaisille, jotka tulevat ryhmään ja ne
käydään osana aikuisten pikaperehdytystä läpi.
Tarkoituksena ei ole kuitenkaan tehdä
varhaiskasvatuksesta sääntöviidakkoa. Arkea tarkasteltaessa meillä on
kuitenkin paljon tilanteita, joissa toimitaan vaiheittain ja lapsen oman
toiminnan ohjaus ei välttämättä näistä tilanteista selviä ilman aikuisen tukea.
Aina aikuinen ei ole tilanteissa läsnä ja silloin kuvallinen tuki voi toimia
lapsen tukikeinona yrittää itse.
Ohjeiden antamisesta
Ohjeita ja kätösodotuksia voidaan antaa sanallisesti, mutta
kaikki lapset eivät opi parhaiten auditiivisesti, joten myös kuvallinen tuki odotuksille
vahvistaa ja auttaa erilaisia oppijoita hahmottamaan, mitä heiltä odotetaan
erilaisissa tilanteissa. Kuvallisissa käytösodotuskuvissa on osittain kyse behavioraalisesta
kontrollista, jolla pyritään säätelemään lapsen käyttäytymistä tilanteisiin sopivaksi
toiminnaksi. Kuvalliset aikuisen käytösodotuksia kuvaavat kuvasarjat ovat osa
sääntöjen asettamista ja niiden näkyväksi tekemistä. On hyvä huomata, että se
miten näitä kuvasarjoja käyttää, vaikuttaa toimintaan. Jos niitä käyttää ensisijaisena
vallan välineenä, niillä on tarkoitus hallita lasta ja asettaa häntä muottiin.
Jos niitä käytetään lapsen toiminnan ohjauksen tukemisena, niillä on tarkoitus
auttaa lasta erilaisissa, sosiaalisissa, tilanteissa. ”Jos, et pue nyt, joudut
toiseen ryhmään” vs. ” Haluaisitko minulta apua pukemiseen?” ovat selkeästi
kaksi eri asiaa. Ensimmäisessä pyritään uhkailulla saamaan aikaan asioita, kun
toisessa pyritään tukemaan lapsen toimintaa. Myös käytösodotusten tiukka
vaatiminen lasten kohdalla, joiden voi olla vaikeaa olla fyysisesti stabiileja,
aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Odotukset ja vaatimukset pitää sovittaa
lapsien yksilöllisten taitojen ja tarpeiden tasoon. Harvoin lasten pieni liikehdintä
ryhmätoiminnassa haittaa, jolloin voidaan sopia, että jokainen valitsee itselleen
mukavan asennon. Jollakin voi olla kädessään hypistelylelu tai sylissä painokoira
tai jokin muu painoa tuottava tuote. Jokaisen ammattilaisen tulee ymmärtää,
että lapsen käytöksen hallitseminen vallalla ei paranna käytöksen taustalla
olevia tekijöitä. Yhteisen tekemisen kautta voidaan kuitenkin päästä kiinni
siitä, mikä lapselle on tilanteissa haastavaa ja muuttaa toimintaa. Haastavien
tilanteiden kuvallinen tuki voi auttaa lasta pääsemään itsenäisesti haasteista
eteenpäin. Toiminnan selkeä ohjaus, struktuuri ja lasten motivointi luovat osaltaan
parhaimmillaan psyykkisesti turvallista oppimisympäristöä. Yhteisesti sovitut
säännöt ja toimintatavat auttavat osaltaan luomaan ilmapiiriltään turvallisen,
muita kunnioittavan ja yhteisvastuullisen oppimisympäristön.
Oppimisympäristön monipuolinen tuki
Monipuolisen kuvatuen tarkoitus on monipuolistaa tietokanavia
lapsille, mutta myös tuoda esille, millaista toimintaa lapsilta odotetaan. Kuvatuen
lisäksi lasten itsesäätelyä tukevat aikaa kertovat elementit kuten Time Timer
tai tiimalasi (myös IPadilt löytyy erilaisia sovelluksia). Ne auttavat hahmottamaan
milloin toiminta alkaa ja milloin se loppuu. Oppimisympäristössä lasten omien
paikkojen merkitseminen tukee siirtymiä. Jonotettaessa ensimmäisen paikka
voidaan myös merkitä paikanmerkillä, lattiateipeillä, ulkona esimerkiksi piirtämällä
viiva maahan. Päivänkulun esillä oleminen kuvaa myös sitä, mitä ollaan
tekemässä, mitä on tehty ja mitä vielä on tulossa päivän aikana. Arjessa on
paljon rutiineja, jotka helposti unohtuvat toiminnan alle, mutta niiden esiin
tuominen auttaa lapsia hahmottamaan päivää ja tekemään päivistä turvallisen
tuntuisia. Näiden arkisten rutiinien äärelle on hyvä välillä pysähtyä.
Kuvallinen tuki osana ääniergonomian huomiointia
Kuvitettujen käytösodotusten käyttäminen hyödyttää myös
muuta oppimisympäristöä kuten äänimaailman hallintaa. Ääniergonomialla tarkoitetaan
niitä toimia, jotka parantavat hyvän äänentuoton ja kuulemisen mahdollisuuksia.
Varhaiskasvatuksessakin liiallinen melu ja hälinä vaikuttavat
työturvallisuuteen ja -terveyteen, joten meluntorjuntaan on kiinnitettävä
huomiota niin rakenteellisilla kuin pedagogisilla keinoilla. Yksi pedagoginen keino
on opettaa ja ohjata lapsia heidän äänenkäytössänsä erityisesti sisätiloissa.
Kuulotiedon käsittely meluisassa ympäristössä eroaa siitä,
kun on aivan hiljaista ja rauhallista. Elina Niemitalo-Haapolan väitöskirjan
mukaan 2–4 vuotiailla lapsilla puheen piirteiden erottelu ja tunnistaminen oli
vaikeampaa meluisessa ympäristössä ja melu selkeästi heikensi äänitiedon
peruskäsittelyä. Heikot kuunteluolosuhteet vaikuttavatkin oppimistuloksiin
heikentävästi, siksi on tärkeää, että ääniergonomiaan kiinnitetään huomiota
pedagogisin keinoin kuten opettamalla ja ohjaamalla lapsia heidän äänenkäytössään
erityisesti sisätiloissa Melulla on myös kehollisia vaikutuksia kuten taipumus
nostaa sykettä ja verenpainetta sekä stressihormonitasoja. Meluisa ympäristö
voi aiheuttaa lihasjännitystä, päänsärkyä, ärsyyntyneisyyttä ja väsymystä. Korkeat
melutasot pakottavat nostamaan omaa äänenvoimakkuutta kanssakäymisissä, mikä
nostaa melutasoa entisestään ja kierre on valmis.
Yhteistä melunhallintaa voidaan opetella lasten kanssa. Ryhmässä
voidaan käyttää erilaisia merkkejä, joko kuvallisia tai fyysisiä merkkejä, jotka
tarkoittavat, että äänitasoa pitää laskea. Lasten kanssa on hyvä keskustella
myös siitä, miltä melu tuntuu, kuinka se vaikuttaa ja mistä melua syntyy meidän
ryhmässämme. Aikuisten voivat omilla ratkaisuillaan vaikuttaa melun syntyy
kuten ryhmän porrastamisella ja leikkitiloihin jakamisella. Kun ollaan isossa
tilassa yhdessä, äänimaailman hallintaa pitää kiinnittää huomiota ja siinä
auttavat myös kuvitetut odotukset. Esimerkiksi satua luettaessa istutaan omilla
paikoilla. Korvat kuuntelevat. Silmät seuraavat tarinaa. Oma suu on hiljaa. Nostamalla
käden ylös saa puheen vuoron, eikä tarvitse yrittää huutaa omaa ajatusta muiden
yli samalla aiheuttaen melusaastetta tilaan. Ulkotiloissa ääni hajoaa maisemaan
eri tavoin ja on hyvä, että lapsille on paikkoja ja hetkiä, jolloin äänen tuotto
saa olla kovempaakin, ilman että aikuisen tarvitsee siihen puuttua. Arjesta ei
ole tarkoitus tehdä äänetöntä, sillä äänet ja lapset kuuluvat yhteen, mutta on
hyvä tietoisesti ohjata myös äänenkäyttöä ergonomisemmaksi kaikille.
Pohdittavaksi
Miltä teidän oppimisympäristöt näyttävät ja kuulostavat?
Mikä merkitys on sosiaalisen, kognitiivisen ja psykologisen oppimisympäristön
suunnittelulla lasten kokonaisvaltaiselle kasvulle, oppimiselle ja hyvinvoinnille?
Mitkä käytösodotukset sinä tekisit lapsille ryhmässäsi juuri
nyt paremmin näkyviksi?
Teksti: Outi Moilanen
Kuvat: Varhaista Aikaa, Papunet
Lähteitä:
Niemitalo-Haapola, Elina. 2017. Development- and
noise-induced changes in central auditory processing at the ages of 2 and 4
years. Väitöskirja. Oulun yliopisto.
Ylönen, Suvi. Itsesäätelyn tukeminen varhaiskasvatuksessa. Hanke:Turvallista kasvua, hyvinvointia ja osallisuutta oppimiseen 2018-2019. Niilo Mäki instituutti.
Blogin löydät myös Instagramista ja Facebookista
**************************************
Facebookissa:Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen Aikaa + materiaalipankki
Instagramissa: @varhaista.aikaa
**************************************