Varhaiskasvatuksen toiminta kuuluu olla suunnittelua ja suunnittelusta vastaa varhaiskasvatuksen opettaja. Suunnittelua tekee varhaiskasvatuksessa kuitenkin jokainen työntekijä vähintään oman työnsä suunnittelun kautta joko tietoisesti tai tiedostamattaan automatisoituneesti: missä minun pitää tällä hetkellä olla, kenen kanssa ja mitä tekemässä…
Vaikka suunnittelua tehdään varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (vasun) pohjalta, ohjaava asiakirja on vain raamit antava, joten autonomia jää suunnittelijoille luoda sisältönsä. Normittava vasu astui voimaan 2017 ja silloin koulutuksissa paljon ravisteltiin ajattelemaan toisin tai ainakin uudesta näkökulmasta asioita varhaiskasvatuksessa. Mieleen on jäänyt vasukouluttajien kehotukset lopettaa vuodenaikakohtaiset askartelut: kaikkien ei tarvitse askarrella sieniä ja siilejä syksyllä. Vuodenaikoihin perustuva suunnittelu oli ennen yksi peruselementti miten suunnittelua lapsiryhmään tehtiin ja suomalaisista perheistä varmasti löytyi samanlaisia sieniä ja siilejä sisarusten tekeminä. Mutta siitä ei ehkä puhuttu tarpeeksi, mitä ottaa tilalle, jos hylkää perinteet. Paljon puhuttiin siitä, että huomioidaan lasten mielenkiinnon kohteet ja se on erittäin tärkeä näkökulma. Vähemmän puhuttiin siitä, että huolehditaan taitojen prosessinmukaisesta kehittymisestä alkeellisemmasta vaiheesta vaikeampaan. Esimerkiksi piikikkäässä siilissä saatettiin harjoitella hienomotorisia taitoja piirtämällä pystysuoria viivoja ja harjoiteltiin riimustelulla ”värittämistä” siilin kehossa. Sieni-askarteluissa saatettiin harjoitella myrkkysienen täplien silkkipaperirutistelulla ja liimaamisella hienomotorisia perustaitoja.
Miten hyvin siis tämän päivän suunnittelussa muistetaan prosessinomaisuus toiminnan suunnittelussa ja toteuttamisessa? Hypitäänkö asioita yli? Vaaditaanko lapsilta ”ikätasoista” toimintaa, vaikka tiedetään lasten ikätasoisen osaamisen vaihtelevat +-3 vuottakin? Ja jos vaaditaan, ja lapsi ei pysty, niin mistä ammattilaiset hakevat tukikeinonsa lapsen taitojen kehittymiseen? Erityisopettajalta? Vai pitäisikö pysähtyä perustaitojen kehittymisen prosessin äärellä ja löytää ne taidot, jotka lapsi nyt osaa ja alkaa harjoitella niitä taitoja, jotka ovat matkalla ”vaadittuun” taitoon? On myös tärkeää pohtia mitä lapsilta odotetaan milloinkin ja mihin nämä odotukset perustuvat. Alle kouluikäinen on pieni ja taidot vajavaiset, joiden kehittymiseen tarvitsevat aikuisten tukea, rohkaisua, yhdessä harjoittelua.
Kun alle kuusivuotias toimii tilanteissa aggressiivisesti, aikuiset saattavat olla ymmällään. Silti kyse voi olla vain siitä, että lapsen taidot eivät ole kehittyneet vielä toimimaan toisin. Pieni lapsi tarvitsee aikuista luomaan turvallisen ympäristön ja siihen kuuluvat myös ihmisyhteisöjen rajat ja niiden asettaminen. Näiden turvallisten rajojen asettaminen alkaa jo ihan lapsen ensivuosista ja jatkuu läpi varhaiskasvatuksen ja siitä eteenpäin. Rajojen asettaminen samoin kuin toiminnan suunnittelu vaativat ymmärrystä lapsen kehityksestä. Lapsen kehityksen prosessien ymmärtämisellä on moneen arkiseen asiaan vaikuttava merkitys. Ne pitäisi myös muistaa aikuisten toimintaa suunniteltaessa ja sovittaessa yhteisistä toimintatavoista ja odotuksista suhteessa lapsiin.
Tässä muutamia ”tarkistuslistoja” osaamisen kartoittamiseen ja kehitysprosessien suunnitteluun taitojen välillä: mitä harjoitellaan ensin - mitä sitten. Ja toisin sanottuna, mitä taitoa lähdemme harjoittelemaan ensin, jotta voimme saavuttaa toivotun taidon.
Puheen kehitys:
Karkeamotoriikka:
Hienomotoriikka:
Sosiaaliset ja emotionaaliset taidot:
Lähteitä:
.jpg)
