torstai 31. joulukuuta 2020

Hyvää uutta vuotta 2021

 Kiitos kaikille lukijoille vuodesta 2020. Vuosi on ollut poikkeuksellinen maailmanlaajuisesti. Se on vaatinut uusiin toimintatapoihin tottumista välillä nopeallakin aikataululla. 

Jokainen päivä on kuitenkin uusi mahdollisuus. Uusi vuosi tuo siten mukanaan 12 kuukautta, 12 uutta lukua elämään, joista jokainen antaa mahdollisuuten tehdä asioita toisin. Blogin uuteen vuoteen on tiedossa uutta uuden minisarjan muodossa, jossa esitellään varhaiskasvatuksen ammattilaisten erilaisia töitä ja tutkimuksia. Tähän sarjaan otetaan mukaan uusia innokkaita kirjoittajia pitkin vuotta, joten jos haluat vinkata omasta hyvästä opinnäytetyöstäsi, tutkimuksestasi, projektityöstäsi, tai muusta vastaavasta, niin laitathan blogin sähköpostiin varhaista.aikaa@blogspot.com vinkkiä, niin tiimi ottaa sinuun yhteyttä.

Uusi vuosi tuo tullessaan myös 365 päivää, jotka mahdollistavat uuden alun. Jokainen päivä tuo tulleessaan 24 tuntia, jotka mahdollistavat suunnan muutoksen elämässä, toimintatavoissa. Muutoksen ei tarvitse aina olla edes iso, joskus pieni hienosäätö jo muuttaa omaa oloa paremmaksi. Jokainen päivä tuo 24 tuntiin 60 minuuttia. Jokainen ratkaisee miten minuuttinsa käyttää. Käyttämällä niitä hyvään luo itselleen hyvää mieltä, joka leviää kyllä ympärille. Jokainen minuutti sisältää 60 sekuntia sydämenlyöntejä. Mihin sinun sydämesi sinua ohjaa?

 

 

 

 

 

 

 - Oikein hyvää tulevaa vuotta 2021 teille jokaiselle -




********************************

Blogin löydätte myös:

-Facebookista: Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen aikaa

- Instagramista: @varhaista.aikaa

Tervetuloa seuraamaan :)

*******************************************


lauantai 19. joulukuuta 2020

Hyvän mielen lähteillä

 



Vuoden tuomat haasteet ovat vaatineet psykologista joustavuutta eli psyykkistä sopeutumiskykyä. Vuoden aikana on jouduttu sopeutumaan, joustamaan, tasapainoilemaan ja ottamaan käyttöön voimavaroja. Tämä on ollut kuormittavaa. Siksi on tärkeä vahvistaa omia voimavaroja ja huolehtia omasta hyvinvoinnista. Hyvät tunnetaidot tilanteissa, joissa tunteet liikkuvat pelon ja huolen alueelle, ovat tarpeelliset. Sosiaalisten suhteiden ylläpito myös korostuu. 

Psykologi Carol Ryff on tutkinut, millä tekijöillä tai ulottuvuuksilla on merkittävä vaikutus elämän laatuun. Hänen mukaansa psykologinen hyvinvointi koostuu kuudesta ulottuvuudesta: autonomiasta, ympäristön hallinnasta, henkilökohtaisesta kasvusta, hyvistä ihmissuhteista, selkeästä elämän tarkoituksesta ja itsensä hyväksymisestä. Itsensä hyväksyminen auttaa jaksamaan. Ympäristön hallinta tarkoittaa vaikeisiin olosuhteisiin sopeutumista: kykyä vaikuttaa ja hallita monimutkaisia tilanteita. Hyvät ihmissuhteet edistävät sellaisten tunnesiteiden syntymistä, jotka nostavat elämän laatua. Tämä vaatii hyviä vuorovaikutustaitoja, kykyä luottaa toisiin ja pitää huolta ihmissuhteista. Autonomialla Ryff viitataan tunteeseen omasta kyvystä tehdä valintoja ja itsenäisiä päätöksiä. Henkilökohtainen kasvu puolestaan mittaa ihmisten kykyä oppia omista kokemuksistaan, sekä heidän avoimuuttaan uusille kokemuksille ja haasteille. Selkeä elämän tarkoitus viittaa siihen, että yksilö uskoo hänen elämällään olevan tarkoituksen, suunta elämälleen. Carol Ryff:n testistöä voit kokeilla muun muassa täältä

Toisten tuki on äärettömän tärkeää meidän hyvinvoinnillemme. Ihmissuhteidemme laatu ja se kuinka hahmotamme ne, vaikuttavat hyvinvointiimme. Professori Martin Seligman mukaan hyvä elämä koostuu viidestä itseisarvoisesta elementistä: positiivisista tunteista, tekemiseen uppoutumisesta, aikaansaamisesta, merkityksellisyydestä ja hyvistä ihmissuhteista. Edward L. Decin ja Richard Ryanin itseohjautuvuusteorian mukaan ihmisellä on kolme psykologista perustarvetta autonomia, itse koettu kyvykkyys ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus. Positiiviset ihmissuhteet vaikuttavat sekä fyysiseen että psyykkisen hyvinvointiin. Huonot ihmissuhteet lisäävät stressiä elämääsi. 

Myös tunneäly nousee keskusteluun psyykkisessä hyvinvoinnissa, sillä on todettu, että ihmiset, joilla on korkea tunneäly ovat optimistisempia, heillä on parempi itsetunto ja suurempi empatiakyky. Tämä edistää yksilön psyykkistä hyvinvointia. Ihmiset, jotka kykenevät tunnistamaan omat tunteensa kokevat itsensä tyytyväisemmiksi.

 

Oman hyvinvoinnin tukemiseksi:

  • Tee asioita, joista nautit – löydä intohimosi 
  • Pyri tekemään työtäsi tavalla, joka motivoi sinua ja kohtaa arvosi 
  • Opi uutta- haasta itsesi – uskalla kokeille uusia asioita liikkumalla oman mukavuusalueen ulkopuolellakin 
  • Kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan – pura turhautuminen ja nauti hyvistä asioista elämässä 
  • Kukaan ei ole täydellinen – kaikki tekevät virheitä, niistä oppiminen on iso asia 
  • Huomaa hyvä – mikä tekee sinut iloiseksi? 
  • Jaa osaamistasi 
  • Sosiaalisissa tilanteissa - ole läsnä
  • Pidä yhteyttä tärkeisiin ihmisiin – ympäröi itsesi positiivisilla ihmisillä 
  • Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet – anna itsellesi mahdollisuus 
  • Usko itseesi – sinussa on potentiaalia – päästä sisäiset voimavarasi esille ja voit yllättyä positiivisesti

 

Miten sinä ylläpidät ja hoidat hyvinvoinvointiasi?

 

*****************************************************************

Blogin löydät myös:

* Facebookista Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen Aikaa

* Instagramista @varhaista.aikaa

- Tervetuloa seuraamaan -

******************************************************************


lauantai 7. marraskuuta 2020

Pikku Tonttula - joulukalenterivinkkejä alle kolmevuotiaiden toimintaan

 


Pikku Tonttula on Tonttulan tonttujen joulukalenterin (2020) rinnalle tehty hieman helpompi kalenteriversio alle kolmevuotiaiden lasten kanssa toteutettavaksi varhaiskasvatuksessa ja miksei kotonakin. Pikku Tonttulan aineistossa on 24 jouluista tekemisvinkkiä joulukuulle.Vinkit on luokiteltu aihepiireittäin. Niistä voi valita osan ja käyttää sitä arkipäiväkalenterina tai ottaa kaikki käyttön.

 


MUSIIKKI-LEIKIT

TARKKAILIJA-TONTTU

”Tonttu nukkuu, tonttu nukkuu Korvatunturilla. Ei ole vaaraa kellään. Näin sitä leikitellään. Tonttu nukkuu, tonttu nukkuu… Eipäs nukukaan.”

Tarkkailija tonttu on nukahtanut. Lasten kanssa leikitään leikkiä kuten Karhu nukkuu – leikkiä.

LUSIKKA ORKESTERI

”Musiikkipajan ovi oli auki. Pajan lattialle oli tippunut lusikka. Pienin tonttu poimi sen käteensä. Katsoi ympärilleen. Katsoi lusikkaa. Vienosti hymyillen kokeili lusikalla rummun pintaa. Se kumisi."

Lasten kanssa hassutellaan ja soitellaan lusikoilla. Miltä lusikka kuulostaa soitettaessa tyynyyn, kirjaan, rumpuun…? Kokeillaan eri asioita, joita tilasta löytyy.

TONTTULAN ELÄIMET

”Tonttulan tallissa asustaa erilaisia eläimiä. Vintillä loikoilee Faaraon kissa. Pikku koira nukkuu Piippolan vaarin lampaan vieressä. Mitähän muita eläimiä sieltä löytyy?”

Lasten kanssa lauletaan ja leikitään (tuttuja) eläinleikkejä. Miten Faaraon kissa liikku? Miten Iso ja pikku koira liikkuvat? Entäpä Piippolan vaarin eläimet?

REVONTULET

”Tonttulan taivalla näkyi kauniita, värikkäitä Revontulia. Ne liikkuivat ylös ja alas keinuen. Pikku tontut katsoivat niitä ihaillen”

Värikkäitä huiveja on laitettu tilaan valmiiksi lasten saataville. Lasten kanssa voidaan hyödyntää Revontulitanssi-lauluaja värikkäitä huiveja hulmuttaa laulun mukana. Värikkäitä huiveja voidaan piilotta myös käsien sisään. Värivaloja voidaan myös luoda ja laitaa tilaan ledi-kynttilöillä, joita laitetaan piiloon silkkipaperin tai vaikkapa muovimukin alle piiloon.

 


KIELEN KEHITYS

TALLI-TONTTU

”Talli-tontulla oli kiirettä. Tallissa oli kova tohina. Possut röhkivät, lampaan määkivät, hevoset hirnuivat, koirat haukkuivat, porot inisivät.” Miltä tallissa kuulostaa?

Lasten kanssa kokeillaan, miltä eri äänet kuulostavat. Apuna kannattaa käyttää eläinten kuvia. Liikettä voi lisätä laitamalla eläinten kuvat tilaan ja mennään äännelle vuorotellen eri eläinten luo.

ÄÄNIKONE

"Teknologia-tonttu tarvitsee apua äänikoneen kanssa. Millaisia ääniä saadaan aikaan? Miltä kuulostaa taputus, tömistys, juoksevat jalat…?"

Lasten kanssa tehdään erilaisia kehoääniä. Taputellaan, tömistellään, juostaan. Lapsille voidaan myös piirtää äänikonetta samalla kun harjoitusta tehdään. Lapset voivat myös itse piirtää paperille äänikonetta ja tehdä välissä ääniä sille.

SATUHETKI

”Kirjailija-tonttu oli mietteissään, hän pohti uutta tarinaa: Kuusi nousi taivaalle, Tonttu istui kuusen alla… Mitenhän tarina jatkuu pikku tontut?”

Lasten kanssa etsitään tilasta tarinaan liittyviä kuvia ja laitetaan niitä järjestykseen. Aikuinen voi niistä auttaa lapsia luomaan lyhyen tarinan. Aikuinen voi lukea myös valmiin tarinan lapsille. 

 


RUOKAKASVATUS

LEIPURI-TONTTU

”Leipuri-tonttu oli leipomassa joulupullaa. Hän vaivasi taikina laulellen ”Leivotaan, leivotaan. herkullista taikinaa. täältä nousee pullat, täältä nousee muffinit ,päältä kohoaa kakkuja, päälle pikku rusinat, ja päälle pikku rusinat"

Lasten kanssa voidaan harjoitella leipomaan vaikkapa tyynyillä taikinan vaivaamista. Aikuinen voi vuorotellen ottaa lapsen parikseen ja tehdä runon lapsen keholle.

PIPARIN TUOKSUA, TONTTUJEN JUOKSUA.

”Tonttulassa tuoksuu joulu, mutta joulumuorin piparkakku muotit ovat hukassa. Kuka löytäisi ne?”

Etsinnässä voi käyttää piparimuottien kuvia tai muovailumuotteja. Lasten kanssa myös ”leivotaan” pipareita, joko aitoja, muovailuvahasta muotoiltua tai paperista tehtyjä. Tehtyjä pipareita myös koristellaan ja lapsia voi koristella leikisti pensseleillä maalaamalla.

 


LEIKIT ja LIIKUNTA

TONTTULAN VAHTIKOIRA

Tonttulan vahtikoira oli nukahtanut, Pikku tontut olivat tehneet sille kepposen ja siirtäneet vahtikelloa. ”Herää, herää, vahtikoira. Kellosi on kadonnut”

Vahtikoira leikkiä voi leikkiä perinteisesti haukkuen kelloa etsien, tai siten, että kello tai kulkunen piilotetaan tilaan ja sitä etsitään yhdessä. Loruttelun jälkeen auttaen koiraa löytämään sen.

POROAJELUA

”Juokse porosein. Talli-tonttu juoksuttaa poroja Tonttulan pihamaalla, jotta ne ovat hyvässä kunnossa. Pääsisiköhän tänään poroajelulle? "

Lasten kanssa voidaan harjoitella liikkumaan kuin poro. Liikkuuko poro juosten, kontaten vai miten? Aikuinen voi myös vetää lasta viltillä tai pihalla pulkalla.

HIIVITÄÄN

”Hiljaa, hiljaa hiivitään, näin pikku Tonttulassa. Hys. hys. hys. Hys, hys, hys. Voi ei.  -Pitää pysähtyä. Shhhhhhh."

Lasten kanssa harjoitellaan kulkemaan hiljaa hiipien ja pysähtymistä merkistä. Tähän voi tehdä valmiin radan. Tonttujen kanssa voidaan myös hiipiä esimerkiksi punaisille lattiamerkeille tai esimerkiksi tilaan laitettujen kuvien luokse, jotka voivat olla vaikka Tonttulan eläimiä.

ROBOTIT

 ”Robotti, robotti, tyhjiä hopotti. Voi ei. Teknologia tonttu tarvitsee apua robotit eivät toimi kunnolla” Miten ne hyppivät? Juoksevat? Konttaavat?"

Robotti-leikissä harjoitellaan liikkumista eri tavoin. Leikkimisessä mukana voi käyttää robotti-lauluja kuten Siinan taikaradio: Mä olen robotti, Urpo ja Turbo: Robotti, Robotti Ruttunen, Fröbelin palikoiden Robotti-Rock 

POMPPIVAT LUMIPALLOT

”Tonttulan pihalle oli satanut taikalunta. Kun tonttu pyöritti lumipallon, se lähtikin pomppiman. Siitä tontut riemastuivat: ”Ilo meillä irti on, on, on. Pallo kun pomppii, pomp pomp pom."

Lasten kanssa leikitään palloleikkejä. Eri kokoiset pallot liikkuvat eri tavoin. Ota Koppi -aineistosta  löytyy vinkkejä palloleikkeihin.

LUMIHIUTALEITA

”Tonttulaan oli satanut lunta. Lumi oli kylmää ja ihanaa. Pikku tontut pääsivät tutkimaan lunta ja leikkimään sillä”

Lasten kanssa voidaan tutkia lunta pihassa tai käyttää siihen häntäpalloja sisätilassa. Häntäpalloleikit

SAUNATONTTU

”Saunatonttu on kutsunut pikku tontut joulusaunaan.”

Lasten kanssa leikitaan joulusauna – satuhieronta leikkinä. Kävellä joulusaunaan. Sivellään ihoa. Pihistään kiukaan lailla ja heitetään vettä. Pestään käsillä ihoa ja kuivataan ihoa. Kävellään pois saunasta. Satuhierontaa voidaan myös tehdä lapsi kerrallaan.

Satuhieronta-tarina:

Saunatonttu oli kutsunut tonttuystäviään joulusaunaan (Pidä hetki käsiä selän päällä aloituksen merkiksi).

Iloinen tonttujoukko saapui saunapolkua pitkin saunatontun luo (tehdään sormilla tontun askeleita selkään).

Saunassa oli mukavan lämmin (painellaan selkää pehmeästi kämmenellä).

Kiuas pihisi thshh (avataan sormet nyrkistä ja ja levitetään selän päälle) kun saunatonttu heitti kiukaalle vettä. Thshh (avataan sormet uudestaan nyrkistä ja ja levitetään selän päälle).

Vuorotellen tontut kävivät pesulla (sormilla tonttujen askelia pesuhuoneeseen).

Pesuvesi on raikasta (ripotellaan sormenpäillä vettä päästä alaselkään ja käsivarsiin)

Tontut pesivät itsensä huolellisesti jouluisella, piparintuoksuisella pesuaineella (sivellään päätä, käsiä, selkää)

Lopuksi tontut huuhtelevat itsensä lämpöisellä vedellä (veden ripottelua päästä käsiin ja selkään).

Tontut hakivat pyyhkeensä (sormilla tonttujen askelia)

ja kuivasivat itsensä lämpimään pyyhkeeseen (painellaan koko selkä läpi pehmeästi kämmenellä)

Saunan jälkeen tontuilla oli jouluisen puhdas olo (jätetään kädet selän päälle lopetuksen merkiksi).

Sen pituinen se.

 


KÄDENTAITOJA

TONTUN HATTU

”Tonttujen hatuista olivat kadonneet värit. Autetaan tonttuja värien palauttamisessa. Maalataan hatut uudestaan punaisiksi. ”Maalataan, maalataan, hatut punaiseksi maalataan”

Maalataan ensin leikisti pensseleillä ilmaan. Hatun värejä voidaan vaihtaa loruun. Maalin voi ottaa vaikka väripaperiin tai lattiamuotoon pensseliä leikisti kastaen tai jos on valmiina maalipurkki-kuvat, niin se sopivat oivasti tähän. Maalauksessa voidaan käyttää pensseleitä tai maalata vaikkapa kelmumaalauksella paperille. Paperissa voi olla tonttuhatun kuva tai se voidaan leikata aikuisen avustamana maalauksen kuivuttua irti.

 


 

MATEMAATTISIA TAITOJA

LELUPAJALLA 

”Pukin porot olivat, päässee lelupajalle avoimesta ovesta etsimään jäkälää. Paja oli aivan sotkuinen. Palapelin palat olivat lennelleet sinne tänne. Auttakaa tonttuja palapelien kokoamisessa"

Tilaan levitetään palapelin paloja, jotka etsitään lasten kanssa ja yritetään yhdessä kasata ne. Nuppipalapeleistä saa ainakin helposti kiinni. Palapelinä voi toimia myös selkeät puolikkaat postikortit.

POSTIPAJALLA

”Postitontulla on kiire lajitella postia oikeisiin paikkoihin. Osaatteko auttaa postitonttua?”

Postitontun posteina voi käyttää selkeitä joulukuvia tai postikortteja. Ne voivat olla väripapereita tai vaikkapa erivärisiä pallomeripalloja. Näitä lajitellaan sovittuihin paikkoihin: lattiamuodoille, ämpäreihin…

TONTTU KIERTÄÄ KARTANOA

” Tonttu kiertää kartanoa, tonttu kiertää kartanoa, poimii, poimii… Mikä puuttuu?"

Lattialle tai pöydän päälle laitaan muutamia esineitä esimerkiksi tonttu, joulupallo, tähti. Aikuinen kiertää esineitä ympäri (lapsi kädessä) lorutellen, tonttu kiertää kartanoa ja lopuksi poimii yhden esineen ja piilottaa sen selän taakse. Yhdessä mietitään, mikä esine puuttuu?

 


TEKNOLOGIAKASVATUS

TORNI

”Teknologia tonttu tarvitsee apua. Rakennustarvikkeet ovat hukassa ja pitäisi rakentaa korkea torni”

Lasten kanssa rakennetaan torneja tilan materiaaleista. Mikä torni pysyy kasassa? Rakentelun voi siirtää myös ulkotilaan.

HASSUT JOULUKUVAT

”Valokuvaaja-tonttu kuvasi Tonttulan pihalla eläimiä ja ohi kulkevia tonttuja. Hän halusi myös kuvata pikku Tonttujen puuhia. ”

Valokuvaaja-tonttu antaa lapsille ohjeita. ”Ollaan isoja tonttuja. Ollaan pieniä tonttuja. Ryömitään. Hypätään…” Lasten kanssa tutkitaan kuvia. Voidaan kokeilla myös olla itse valokuvaajatonttuja. Voidaan myös leikkiä stop-leikkinä, jolloin ensin liikutaan ja kun pysähdytään niin valokuvaaja tonttu ottaa kuvan.

 


KEHOTUNNE-KASVATUS

PIENI-ISO TONTTU

”Missä on korva, korva, korva. Missä on korva, löydätkö sen? Iso-tonttu. Pieni-tonttu. Missä on nenä, nenä, nenä. Missä on nenä, löydätkö sen? Iso-tonttu. Pieni-tonttu”

Lasten kanssa harjoitellaan kehon osia lorun avulla. Kehon osia voi vaihdella loruun tarpeen ja osaamisen mukaan. Aina välillä tehdään itsestä mahdollisimman iso, eli iso tonttu, sekä mahdollisimman pieni, eli pieni tonttu.

PEILI

”Miltä näytän mä? Kun peilistä kurkistan? Miltä näytän mä? Kun peilille irvistän? Miltä näytän mä? Kun peilille hymyilen? Miltä näytän mä? Kun peilille naurelen?”

Lasten kanssa tutkitaan itseä peilistä. Aikuinen voi ensin tehdä ilmeen peilille ja näyttää sen lapsille. Aikuinen voi piirtää taululle tai paperille tontun, jolle tekee tunteeseen kuuluvan ilmeen, kuten hymyilevät kasvot. 

 

Pikku Tonttulan toteutuksessa saa ottaa luovat menetelmät käyttöön. Pikku Tonttulan kuvallista tähtikuva-aineistoa (tämän tekstin kuvituksissa mallit) voidaan käyttää muokkaamattomana tai siitä voi leikata kuvitetut tähdet vinkkeineen irti, joilloin tilaan muodostuu tehtävistä tähtitaivas. Kuvissa on myös pienet tähdet, joihin voi kirjata halutessaan joulukalenterin luukkujen numerot. Päivän tehtävän voi etsiä aina lasten kanssa päivittäin tilasta. Jos kuvia ei leikkaa, ne voivat olla vaikka kirjekuorissa piilossa tai rullattuna ja rusetti päällä. Kuvat voivat olla kaikki valmiina näkyvillä, mutta kuva alaspäin ja niistä valitaan aina yksi päivän tehtäväksi. Variaatioita toteuttamiselle on monia. Millaisia te keksitte?

 
Pikku Tonttulan vinkeille tulee kuvallinen aineisto saataville blogin Facebookin materiaalipankiiin kokonaisuutena. 

 

JOULUN RIEMUA JOKAISELLE 


******************************************************************

Blogin löydät myös: 

* Facebookista Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen Aikaa 

* Instagramista @varhaista.aikaa

******************************************************************

Joulukalenteri 2023

Vuoden loppu kiihdyttää tapahtumilla vauhtia varhaiskasvatuksen arkeen. Halloween on löytänyt tietään varhaiskasvatukseen loka-marraskuun va...