Musiikillinen ilmaisu – itse tehdyt soittimet

Musiikillisen ilmaisun voi viedä ulkotiloihin. Musiikkia voidaan tuottaa omalla keholla. Musiikillisen ilmaisun tavoitteena on tuottaa musiikillisia kokemuksia ja vahvistaa lasten kiinnostusta ja suhdetta musiikkiin. Mutta, oikeiden soittimien antaminen lapsille kohtaa usein keskustelun siitä, että soittimet ovat kalliita, niiden käyttöä pitää harjoitella ja niitä pitää olla riittävästi. Jotta tämä keskustelu ei päätyisi lopputulemaan, että soittimia käytetään vain harvoin ja valittujen kanssa, soittimia voi tehdä itsekin lasten kanssa ja antaa heidän kokea eri äänimaisemia omien soittimiensa kautta.

Erilaisia rytmisoittimia on helppo tehdä itse tai löytää suoraan luonnosta. Kivillä ja kepeillä on helppo harjoitella rytmin antamista. 

Marakassit, shakerit ja rytmimunat valmistuvat helposti erilaisista purkkeista ja valittavista täytteistä kuten pikkukivet, hiekka, riisi, makarooni, helmet. Sadekepin voi kokeilla tehdä pienistä kuivista kepeistä ja riisistä laittamalla ne läpinäkyvään purkkiin tai pitkään pahviputkeen kuten springlespurkkiin.

Rumpuja voi tehdä pienistä peltipurkeista ja ilmapalloista. Valtamerirummun voi askarrella pahvilautasesta ja riisistä.

Näppäiltäviä sormisoittimia valmistuu kierrätysmateriaaleista helposti.”Afrikkalainen sormipiano” valmistuu pinneistä ja muovimukista/puun palasta/ styrokista. Kuminauhasoittimia saa kuminauhoista ja pahvilaatikoista tai vaikkapa pilttipurkin kansista.

Puhallinsoittimia saa pilleistä yhteen teippaamalla. "Kazoo" tarvitsee valmistuakseen talouspaperirullan, silkkipaperia ja kuminauhaa. Oma ”saksofoni” vaatii aikuisen apua jonkin verran, mutta ilmentää äänen syntymistä lapsille, jos sitä jaksetaan yhdessä tutkia. Saksofoniin tarvitaan juomapilli, kumihanska, kuminauhaa ja pahvia.

Mitä kaikkea itse tehdyillä soittimilla voi sitten tehdä? Oikeastaan niillä voi antaa lapsen tutustua äänimaisemaan rauhassa ja kokeilemalla itse. Yksinkertainen tavoite lapsille voi olla erilaisiin soittimiin tutustuminen, vapaa kokeilu ja vastapainona rytmin toistaminen ja rytmiaiheen keksiminen.

Omilla soittimilla voidaan myös tehdä kuunteluharjoitteita kuten yritetään arvata mikä soitin soi: ensin kuunnellaan soittimien äänet läpi ja yksi kerrallaan saa piilosta soittaa yhtä soitinta ja toiset arvaavat. Kuuntelua voidaan harjoitellan myös erilaisten musiikillisten taukoleikkien avulla: yksi soittaa ja kun soitto loppuu tapahtuu jotain esim. jähmetytään paikalle. Soittimien avulla voidaan myös harjoitella vuorottelua ja oman vuoron odottamista erilaisin kapellimestari leikein – jolloin kapellimestari antaa vuorollaan eri lapsille soittamisvuoron.

Omat soittimet luovat myös hienoja äänimaisemia esimerkiksi lasten itse tekemiin animaatioihin. Äänikokeiluja onkin hyvä nauhoittaa ja se onnistuu pääsääntöisesti perusälypuhelimien nauhoitustoiminnolla tai ipädin nauhoitusohjelmilla.


Mitä soittimia olet lasten kanssa itse tehnyt ja miten niitä on hyödynnetty lasten arjessa?



Blogin löydät myös Facebookista. Tervetuloa lukemaan.

Ulkotilat musiikillisen ilmaisun oppimisympäristönä

Musiikillisen ilmaisun  tavoitteena on tuottaa musiikillisia kokemuksia ja vahvistaa lasten kiinnostusta ja suhdetta musiikkiin. Tätä voi toteuttaa eri oppimisympäristöissä. 

Varhaiskasvatuksessa oppimisympäristön on oltava kehittävä, oppimista edistävä. Laaja-alaisen osaamisen kehittymiseen vaikuttaa muun muassa se miten varhaiskasvatuksessa toimitaan ja miten eri oppimisympäristöjä käytetään. Varhaiskasvatuksessa oppimisympäristöillä tarkoitetaan tiloja, paikkoja, yhteisöjä, käytäntöjä, välineitä ja tarvikkeita, jotka tukevat lasten kehitystä, oppimista ja vuorovaikutusta. Oppimisympäristöjen tulee tukea lasten luontaista uteliaisuutta ja oppimisen halua sekä ohjata leikkiin, fyysiseen aktiivisuuteen, tutkimiseen sekä taiteelliseen ilmaisuun ja kokemiseen. Lapsilla pitää olla mahdollisuus tutkia maailmaa kaikilla aisteillaan ja koko kehollaan.

Sisätilojen lisäksi oppimisympäristöinä toimivat luonto, pihat, leikkipuistot ja muut rakennetut ympäristöt. Oppimisympäristönä luonto tarjoaa musiikilliseen ilmaisuun aitoja ja luonnollisia, elämyksellisiä kokemuksia, ääniympäristön havainnoimiseen ja kuuntelemiseen. Luonnosta löytyy myös erilaisia asioita, joita voidaan käyttää soittimina: kepit, kivet, kävyt. Metsäretkillä voidaan kerätä eri mittaisia ja muotoisia keppejä soittimiksi. Kepeillä voidaan harjoitella yhdessä myös rytmityksiä muun muassa kaikusoittamisen avulla – yksi antaa rytmin, jota muut matkivat. Keppejä voidaan myös yhdistää narulla toisiinsa ja tehdä niistä ”ksylofoneja”, joita soitetaan kepeillä tai kepeistä tehdyillä malleteilla (pehmeää vaahtomuovia tikun päähän kumilangalla kiinni). Kiviä ja käpyjä voidaan maalata. Niitä voidaan soittaa toisiaan vasten tai laittaa astian sisään ja soittaa astiassa, kuten pienessä kannellisessa ämpärissä. 

Keppejä voidaan hyödyntää myös musiikillisissa leikeissä. Taikasauva tai voimistelusauva voidaan tehdä kepeistä koristelemalla keppi kulkusilla, jolloin tuloksena voi olla keijun taikapölyä levittävä hieno sauva, joka innostaa tanssimiseen. Kulkussauvan lisäksi voidaan tehdä tähän leikkiin lisäksi kulkusnilkkakoru, joka helisee nilkassa tanssiessa. Kulkuskorua varten tarvitaan kuminauhaa, helmiä ja kulkusia. Taikasauva, kulkuskoru nilkkaan ja keijunsiivet selkään ja tanssirekvisiitta on valmis. Tanssia voi valmiin musiikin tai luonnon- ja kierrätysmateriaalin rytmien tahdissa. Valmismusiikki voi innostaa vaikka koko yksikön lapset tanssimaan ja ”discoilemaan” ulkona. 

Piha tarjoaa monipuolisen mahdollisuuden toteuttaa musiikillista ilmaisua, koska koviakin ääniä voidaan kokeilla ilman, että korvat helisevät. Hiekkakakun rummutus lapiolla ämpäriin on osa normaalia soitinmaisemaan päiväkodin pihoissa tai leikkipuistoissa. Rummutuksen voi myös ottaa tavoitteelliseksi leikiksi ja kehittää ulos sopivia rumpuja ja rumpusettejä. Rumpuja saa muun muassa ämpäreistä, kattiloista, peltipurkeista. Rumpuja voi soittaa lapiolla, tiskiharjoilla, kepeillä, itsetehdyillä pihamalleteilla. Pienistä pelipurkeista voi tehdä rumpuja myös virittämällä ilmapallon kalvoksi aukinaiseen osaan kuminauhalla. Piharummutusta voidaan harjoitella erilaisten rytmien avulla ja kehitellä parhaita tapoja soittaa eri soittimia ja keksiä lisää soittimia pihan tavaroista kuten palloista. Miltä pallo kuulostaa, jos sitä rummuttaa sormen päillä, koko kädellä, kepillä?

Elämysten ja kehollisten kokemuksien lisäksi itsetehtyjen soittimien kuten ”ksylofonin” ja rumpujen avulla voidaan tutkia sointiväriä. Miltä soittimet kuulostavat kepeillä soitettaessa tai malleteilla soitettaessa tai eri kohtaan soitinta soittaessa? Sointivärit eri rummuissa, kepeissä ja palloissa ovat erilaiset. 

Millaista on teidän musiikillinen ilmaisu ulkotiloissa?

Tiesithän, että tekstit löydät myös Facebookista. Tervetuloa lukemaan :)  

Omaehtoinen ja ohjattu leikki varhaiskasvatuksessa

Varhaiskasvatuslaki ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteet nostavat leikin keskeiseksi toimintatavaksi varhaiskasvatuksessa. Lain mukaan varhaiskasvatuksen tavoitteena on toteuttaa muun muassa lapsen leikkiin perustuvaa monipuolista pedagogista toimintaa. 

Varhaiskasvatuksessa lapsella on oikeus leikkiä, oppia leikkien ja iloita oppimastaan sekä rakentaa käsitystä itsestään, identiteetistään ja maailmasta omien lähtökohtiensa mukaisesti. Leikki on lasta motivoivaa ja iloa tuottavaa toimintaa, jossa lapset samalla oppivat monia taitoja ja omaksuvat tietoa. Leikki on yksi tapa toteuttaa oppimisen alueita. Leikillä varhaiskasvatuksessa on itseisarvo lapselle: lapsi ei leiki oppiakseen, mutta oppii leikkiessään.

Koska leikillä on iso merkitys varhaiskasvatuksessa, on hyvä miettiä: Kuinka hyvin kasvattajat tunnistavat leikkiä rajoittavia tekijöitä? Miten leikkiä edistäviä toimintatapoja ja oppimisympäristöjä kehitetään? Miten lapsia kannustetaan kekseliäisyyteen ja mielikuvien käyttöön? Miten leikki keskeytyy tai jatkuu arjessa eri tilanteissa? Millaisia leikki- ja toimintavälineitä on käytössä? Miten kasvattajat itse vaikuttavat leikin syntyyn ja ylläpitämiseen?

Omaehtoinen ja ohjattu leikki

Varhaiskasvatuksen tehtävä on tarjota lapsille mahdollisuuksia erilaisiin leikkeihin. Vasu (2016) nostaa esille omaehtoisen ja ohjatun leikin toiminnallisuutta, luovuutta ja osallisuutta edistävissä työtavoissa. Omaehtoisesta leikistä puhutaan joskus vapaana leikkinä, mutta vapaan leikin termi ohjaa leikkiä ehkä väärään suuntaan erityisesti aikuisia passivoiden. Lasten omaehtoinen leikki ei tarkoita sitä, että aikuiset voisivat passivoitua näinä hetkinä varhaiskasvatuksen arjessa.

Omaehtoisessa leikissä lapset saavat itse toteuttaa omia tavoitteitaan sekä suunnitella leikin pala palalta itse. Lapset päättävät itse, mihin ryhtyvät, kehittelevät leikin sisällön, mistä leikki alkaa sekä mihin se päättyy, millä välineillä leikkivät ja miten haluavat leikissä esiintyviä välineitä käyttää. He päättävät siitä, kenen kanssa leikkivät ja ketkä leikkiin osallistuvat. Ohjatussa leikissä puolestaan leikin sisällöstä, paikasta ja leikkikaverista on päättämässä kasvattaja.

Kasvattajan ohjaama leikki luo mahdollisuuksia omaehtoiselle leikille. Leikin ei kuitenkaan pidä aina olla kasvattajan ohjaamaa, ylhäältä annettua. Jos lapset saavat itse valita leikkinsä teeman ja ratkaista, osallistuvatko he leikkiin vai eivät, he sitoutuvat leikkiin sen edellyttämällä tavalla. Jos kasvattaja ratkaisee asiat lapsen puolesta, leikin henkilökohtainen merkitys lapselle voi jäädä syntymättä.

Vaikka leikki olisi lasten omaehtoista toimintaa ja heidän suunnittelemaa, se ei tarkoita, että kasvattaja ei voi olla leikissä mukana ja että kasvattajan pitäisi näissä tilanteissa passivoitua. Omaehtoisen leikin, kuten ohjatunkin leikin olosuhteet saattavat tuoda leikkijöiden välisiin suhteisiin epävarmuutta. Lapsi voi kokea tilanteissa kiusaamista, ulkopuolelle jäämistä, pomottamista tai muita tilanteita epämieluisia kokemuksia. Kasvattajan vastuulla on seurata lasten välisiä suhteita ja tukea niiden myönteistä kehitystä, olla läsnä ja tarjota tarvittaessa ohjausta. Kasvattajan leikissä mukanaolo tai sen pohjan luominen tukee lasten leikkitaitoja. Lisäksi kasvattajan läsnäolon luo leikkiin turvalliset puitteet. 

Lasten omaehtoiset leikkitilanteet harjoittavat lapsen kykyä tehdä valintoja ja päätöksiä. Leikkiminen tarvitsee kuitenkin yhteisiä sopimuksia, suunnitelmia ja pelisääntöjä, näiden laatimisessa kasvattajan apu on usein tarpeen neuvottelijoiden apuna. Kun lapset itse asettavat ja hyväksyvät leikin säännön, he sitoutuvat niihin paremmin. Toki kasvattajan tehtävä on olla selvillä leikistä ja sen rajoista: mikä toiminta on leikkiin kuuluvaa ja mikä taas ei sekä suojella lapsia vaaroilta ja auttaa hädässä.

Milloin omaehtoiselle leikille on aikaa varhaiskasvatuksen arjessa ja milloin käytetään ohjattua leikkiä? Vaikuttaako eri leikkimuotojen käyttämiseen ajatukset pedagogiikasta? Pedagogisia leikkejä, ohjattuja leikkejä varhaiskasvatuksessa on käytetty, rohkeasti sanottuna, aina. Omaehtoinen leikki ei myöskään aina ole omaehtoista, vaan myös kasvattajien ohjaamaa ja säätämää. Mitkä asiat siis haastavat omaehtoisen leikin syntymistä? 

Omaehtoisen leikin haasteita ovat muun muassa aikuisen läsnäolon puute, leikkitila ja -materiaalit, aikaresurssit, toimintakulttuuri siirtymätilanteineen ja arjen struktuureineen. Lapset tarvitsevat aikaa leikin kehittelyyn. Kun leikki virtaa (flow) , lapsi toimii suorituskykynsä korkeimmalla tasolla. Korkeatasoinen leikki on haavoittuvainen ja saattaa tuhoutua, jos tunnelma on väärä tai se keskeytetään ulkopuolelta. Kasvattajien arjen valinnoilla on näin ollen merkitystä omaehtoisen leikin syntymiseen.

Kasvattajan roolit leikeissä

Kasvattajien tehtävä on suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti tukea lasten leikin kehittymistä sekä ohjata sitä joko leikin ulkopuolelta tai olemalla itse mukana leikissä. Kasvattajan läsnäolo lapsen leikissä on tärkeää, sillä se tukee lasten välistä vuorovaikutusta ja ehkäisee ristiriitatilanteiden syntymistä sekä tukee lasten itsetuntoa, kun kasvattaja osoittaa mielenkiintoa lasten toimintaa kohtaan. 

Kasvattajalla on monia eri rooleja leikeissä: vetäjä, rohkaisija, tukija, innostaja, ohjaaja, havainnoija, dokumentoija, osallistuja, aloittaja, tukija, leikin ylläpitäjä. Leikkien kehittyminen ja monipuolistuminen vaatii aikuisten kasvatuksellista panosta: ammattitaitoista ohjaamista, joka samalla antaa tilaa lasten omalle leikin kehittelylle. Kasvattajan yksi tehtävä on varmistaa, että leikki on mielekästä. Kasvattaja voi toiminnallaan tukea ja laajentaa leikkiä. Tässä havainnointi on ensisijaisessa asemassa. 

Kasvattajat voivat rikastuttaa leikkejä olemalla mallina, ajattelemalla ääneen ratkaisuja, etsimällä tapoja ottaa leikkeihin mukaan uusia leikkijöitä, olemalla itse leikkiroolissa. Taitavat kasvattajat mahdollistavat leikkien kehittymisen ja laajentumisen. Kasvattajan mukana olo voi helpottaa esimerkiksi arempien lasten pääsyä leikkeihin tai niiden lasten, joilla on erityisen tuen tarpeita. 

Aidosti läsnäoleva kasvattaja tarttuu hetkeen, järjestää aikaa leikille, kunnioittaa lasten omia leikki-ideoita sekä auttaa lasta pääsemään leikkiin mukaan. Kasvattajan rooli leikissä riippuu pitkälti hänen asenteesta ja asennoitumisestaan leikkiin. Omaehtoista leikkiä voidaan tukea ja edistää antamalla leikkiin aineksia ja ideoita eri oppimisen alueiden kautta kuten satujen ja retkien avulla. Leikkiessään lapsi on kuitenkin aina asiantuntija, leikin johtaja ja päättää kasvattajan roolin leikissä: pääseekö kasvattaja mukaan vai ei.

Miksi lapsi leikkii?

Leikin itseisarvo tulee, siitä, että siihen ryhdytään sen itsensä vuoksi. Lapsi ei leiki oppiakseen, mutta oppii leikkiessään. Kokemukset, jotka herättävät lapsissa tunteita, uteliaisuutta ja kiinnostusta, virittävät leikkiin. Leikissä yhdistyvät keskeiset oppimista edistävät elementit: innostus, yhdessä tekeminen ja omien taitojen haastaminen.

Tina Bruce - Leikin kaksitoista ominaispiirrettä:

• Lapset käyttävät leikissä todellisesta elämästä saamiaan kokemuksia.
• He luovat omia sääntöjään leikin edetessä ja hallitsevat sitä.
• Lapset tekevät leikkivälineitä ja esittävät asioita. Leikki on prosessi. Se virtaa, mutta kun se loppuu ja katoaa, mitään varsinaista tuotosta ei jää jäljelle.
• Lapset päättävät leikkiä itse. Heitä ei voi pakottaa leikkimään.
• He harjoittelevat roolileikeissä tulevaisuutta varten.
• Lapset kuvittelevat ja esittävät erilaisia tapahtumia ja rooleja leikkiessään.
• Joskus lapset leikkivät yksin.
• Lapset ja aikuiset voivat leikkiä yhdessä kaveruksina, yhteistyössä pareina tai ryhmissä.
• Jokaisella leikkijällä on oma suunnitelmansa leikille, vaikkei sitä aina tiedosteta.
• Lapsi voi leikkiä niin keskittyneesti, että hänen huomiotaan on vaikea kääntää pois leikin flow-tilasta, jossa tapahtuu syväoppimista. Lapsi uppoutuu leikissä oppimiseensa.
• Lapset harjoittavat leikeissä uusimpia oppejaan, taitojaan ja valmiuksiaan. He näyttävät nauttivan taidoistaan ja tiedoistaan.
• Leikissä yhdistyvät lasten ajatukset ja tunteet. Suhteet perheeseen, ystäviin ja yhteisöön saavat selityksen. Kun leikki on koordinoitua, se virtaa esteettä ja vaimentumatta.

Passiiviset ja kiireiset kasvattajat

Suomalaisessa varhaispedagogiikka on luonut vuosien varrella mallia, jossa aikuiset tehtävä on etäältä turvata kaikkien lasten toiminta. Aikuinen katsoo ja seuraa, mutta ei osallistu ja heittäydy mukaan toimintaan, jos olosuhteet eivät siihen aja. Tämä on vuosien varrella passivoinut kasvattajia ottamaan ulkopuolelta havainnoivan roolin. 

Kasvattajilla saattaa päivän aikana olla monta rautaa tulessa ja myös leikkiin keskittyminen sitoutuminen voivat aiheuttaa sen, että niin kasvattajat kuin lapsetkaan eivät sitoudu mihinkään toimintaan muutamaa minuuttia kauempaa. 

Varhaiskasvatuksessa puhutaan kokopäiväpedagogiikasta, joten on aika ottaa koko päivä haltuun ajankäytännöllisesti ja jäsentää päivää uudestaan kokonaisuudesta käsin. Keskeisenä toimintatapana leikille on raivattava tietoisesti tilaa päivän sisälle ja suunnattava katse oppimis- ja toimintaympäristöihin. Miten eri ympäristöt mahdollistavat, tukevat ja edistävät leikin kehittymistä?

Leikkiympäristöt

Leikkiympäristöjen rakentaminen, ylläpitäminen ja jatkuva kehittäminen kuuluu keskeisiin pedagogisiin tehtäviin varhaiskasvatuksessa. Pysähdy ja tarkkaile leikkiympäristöjä. Näkyykö niissä, mitä kasvattaja tekee tai jättää tekemättä leikin ja leikkiympäristöjen hyväksi? Onko käytössä leikkitauluja, lelulaatikoita, leikkialueita? Miten ne rajaavat tai mahdollistavat leikkiä? Kuka määrittää leikit, niiden sijainnit ja niihin osallistujat? Mikä määrittää leikkien ajallisen keston tai leviämisen? Millaisia on ympäristöjen siivouskulttuurit? Jos aina pitää siivota ja leikkiä vain tietyillä leluilla tietyllä alueella, voiko lapsi yritä rakentaa pitkäkestoisia leikkejä? Onko lasten vaeltelu leikistä toiseen lapsen haaste vain merkki kasvattajille leikkiympäristön ja kasvattajien haasteista?

Ovatko leikkiympäristöt liian valmiita ja aikuisen esteettisen silmän muodostamia? Millaisia leikkivälineitä ja tiloja leikeille on? Jos leikkivälineitä on liian vähän tai liikaa, mitä se aiheuttaa? Houkuttelevatko ulko- ja sisätilat samanlaisille leikeille tai pääseekö leikki jatkumaan tilasta toiseen, myös ulos? Onko ulkotilojen kehittämistä mietitty samoin kuin sisätiloja? Onko ulkona muutakin kuin lapioita, ämpäreitä, autoja, kolmipyöräisiä ja pulkkia? Jaksetaanko ulkonakin ottaa esille, laittaa pois, vaihdella ja yhdistellä leikkivälineitä ja leikkipaikkoja?

Leikkitila määrittelee leikin laatua: rakenteluleikki tarvitsee työskentelytilaa, liikkuva leikki neliöitä, juoksuleikit avaran tilan. Tilan valinnassa valittu leikki pitäisi olla ratkaiseva tekijä. Vasun mukaan oppimisympäristöjen tulee joustaa leikkien mukaan, sillä leikit eivät välttämättä pysy paikallaan niille nimetyissä tiloissa.

Leikkimateriaalit riippuvat leikistä. Roolileikeissä materiaaleilla on merkitystä: kuka minä leikissä olen. Niukka välineistö on myös yksi ristiriitojen synnyttäjä. Toimivia leikkejä varten kiinnostavimpia samanlaisia tai vastaavia välineitä olisi hyvä olla useita ja välineillä pitäisi olla tietty vastaavuus lasten elämänpiirin kanssa. Vanhat lankapuhelimet eivät välttämättä avaudu lapsille leikeissä samoin kuin kännykät. Leikkivälineiden pitäisi olla lasten ulottuvilla, heillä pitää olla mahdollisuuksia käyttää ja hallita eri tiloja. Tilojen ja materiaalien pitäisi mahdollistaa erilaiset leikit kuten esineleikit, liikuntaleikit, roolileikit. 

Leikkitiloja tarkastelemalla on hyvä miettiä millaisia oppimis- ja toimintaympäristöjä ne ovat. Suosivatko ne tietyntyyppisiä lasten ikään liittyviä leikkejä? Miten leikkirauha on turvattu? Onko aikuinen läsnä ja kiinnostunut leikeistä? Missä määrin aikuiset kontrolloivat ja hallitsevat lasten leikkiympäristöä? Missä määrin kunnioitetaan lasten omia valintoja?

Dokumentointi

Vasu velvoittaa, että lasten leikkiä tulee havainnoida ja dokumentoida. Kasvattaja ei voi ulkoistaa itseään lasten leikeistä, sillä havainnoidessa lapsen leikkiä, tulevat lapselle merkitykselliset asiat nähdyiksi ja kuulluiksi. Leikin dokumentointi on tärkeää pedagogiikan kehittämisen vuoksi sekä pedagogiikan näkyväksi tekemiseksi. Leikin havainnointi lisää kasvattajien ymmärrystä lasten ajattelusta ja kiinnostuksen kohteista sekä heidän tunteistaan ja kokemuksistaan. Jos kasvattajat eivät ole panostaneet leikkiin eivätkä ole sitoutuneet sen edistämiseen, osaavatko he antaa tarkkaa arviota yksittäisten lasten mielenkiinnon kohteista, kehityksestä ja oppimisesta tai keskustella leikin merkityksestä ja lasten leikkeihin liittyvistä havainnoista huoltajien kanssa?

Millä käytännöillä sinä tuet lasten leikkiä? Miten omaehtoinen ja ohjattu leikki toteutuvat varhaiskasvatuksen arjessa? Mitä asioita pitäisi vielä kehittää?

Tervetuloa Facebookiin lukemaan blogia myös.