sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Joulun tuoksua


Tuoksukalenterit ovat olleet tänä vuonna yksi hitti. Joka päivälle ei ole hankittu eri tuoksuja, vaan esimerkiksi piparin, kanelin ja limpun tuoksua on pohdittu useana päivänä. Hajuaistin herkistämisen innoittamana eräs ryhmä suunnitteli itselleen joulun tuoksuisen pöytäkoristeen.

Joulun tuoksukoriste
Tarvikkeet:
Pulloja, purkkeja (oman maun mukaan ja mitä kaapeista löytyy)
Jouluisia askartelutarvikkeita (oman maun mukaan)
Aitoja tuoksuja: kuusen ja /tai männyn oksia (muista pyytää lupa maanomistajalta keräämiseen), sirtushedelmien kuoria pienittynä (voi myös kokeilla raastaa varoivaisuutta käyttäen), kanelitankoja ...(tuoksuja voi laittaa muitakin oman maun mukaan)

Toteutus
Koristellaan pullot, purkit oman maun mukaan
Pienitään tarpeen mukaan tuoksujen antajat (kuten sirtushedelmien kuoret)
Laitetaan pulloon, purkkiin, yksi tuoksuva ainesosa ja tuoksutellaan varovasti, millaista tuoksua purkki antaa, tarvittaesa lisätään tuoksun antajaan
Kun ensimmäinen tuoksu on sopiva, lisätään toinen
Pulloon viimeisenä tuoksuna laitetaan havun ja/ tai männyn oksat.
Valmis tuoksukoriste aseteaan pöydälle antamaan huoneilmaan jouluista tuoksua.


Tuoksukoriste on yksinkertainen, kaunis, helposti toteutttava tuoksuharjoite niin lapsille kuin aikuisille. Tuoksujen kanssa kannattaa olla varovainen: liiat tuoksut eivät ole hyvästä.


* Joulun tuoksuista joulunaikaa*



****************************************************************************
Tiesithän, että blogin löydät myös Facebookista "Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen aikaa" 
sekä Instagramista @varhaista.aikaa
****************************************************************************

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Kaikki kommentit tarkistetaan.

Kiitos vuodesta 2021

  Kiitos kaikille blogin lukijoille vuodesta 2021. Blogin alkukeväästä saimme lukea Tutkitusti-minisarjan myötä erilaisista ilmiöistä va...