Lämmin, lempeä vuorovaikutus ja selkeät toimintaohjeet
Pedagogiikka tekee varhaiskasvatuksen ympäristöistä oppimisympäristöjä. Hyvä pedagoginen ympäristö ottaa huomioon erilaiset oppijat, oppimistyylit sekä huomio monipuolisesti aistien merkityksen oppimisessa. Psyykkinen oppimisympäristö rakentuu yhteisön jäsenten tiedoista ja taidoista eli kognitiivisista tekijöistä sekä emotionaalisista tekijöistä kuten tunteista, motivaatiosta, tunnelmista. Se rakentuu muun muassa sensitiivisestä kohtaamisesta ja ohjauksesta, lasta kunnioittavasta, kuulevasta ja lämpimästä vuorovaikutuksesta.
Varhaiskasvatuksessa tarvitaan lempeää, kohtaavaa vuorovaikutusta. Lämpimään vuorovaikutukseen kuuluu rajojen asettaminen käytökselle, eli se mikä on toivottavaa käyttäytymistä erilaisissa tilanteissa. Ne tuovat turvallisuutta ryhmään. Varhaiskasvatuksessa toisen tai itsensä satuttaminen ei ole sallittua, eikä myöskään tavaroiden hajottaminen.
Rajojen asettaminen lapsille ei tarkoita, että ammattilainen ei olisi ystävällinen tai kohtaisia lapsia yksilöllisesti. Odotusten auki puhuminen ja kuvittaminen tai rajojen asettaminen ei tarkoita, että ammattilainen ei voisi olla aidosti kiinnostunut lapsista. Vaikka rajoja asetetaan, se ei poista lapsen osallisuutta. Ammattilaisten tehtävä on rajoista huolimatta kuunnella ja kuulla aidosti lasta, kannustaa ja kunnioittaa heitä, kysyä ja antaa vastauksia lapsille. Lapsen osallisuus, kuulluksi ja nähdyksi tuleminen ja kokemus ja tunne yhteisöön kuulumisesta voi parhaimmillaan vahvistua yhteisöissä, joissa on selkeät , mutta tilanteen mukaan joustavat struktuurit sekä yhteiset pelisäännöt, miten toimitaan ja kohdataan toiset. Jokainen meistä haluaa tulla kohdatuksi arvostettuna, hyväksyttynä ja rakastettuna omina itsenämme. Yhteisten odotusten ja pelisääntöjen käyttämisen lisäksi jokainen lapsi tarvitsee huomiota, kokemuksia siitä, että on hyväksytty osaksi yhteisöä ja heistä välitetään sellaisina kuin he ovat ja tämä tukee lapsen osallisuuden kokemuksen vahvistumista.
Kokemukset kohdatuksi ja kuulluksi tulemisesta ovat kaikkien oikeus varhaiskasvatuksessa. Ne lapset, joilla on haasteita varhaiskasvatuksen arjessa kaipaavat sitä kokemusta, että he kelpaavat sellaisina kuin ovat. Onnistumisen arjen pienissä hetkissä tukevat tätä ja heidän itsetuntonsa kasvamista. Vaikka positiivisen palautteen merkitys on tärkeää ja vahvuudet ja onnistumiset on tärkeä tuoda esiin, olennaista on lapselle se tunne, että olen hyväksytty omana itsenään. Odotusten mukaisella ohjaamisella pyritään siihen, että kaikki lapset pystyisivät saamaan onnistumisen kokemuksia yhteisössään (,ryhmässään) toimimisessa. Onnistuessaan se lisää lasten itseluottamusta ja voimavaroja toimia yksilönä yhteisössään.
Lasten itsesäätelytaitojen tukeminen käytösodotuksilla
Itsesäätelytaidoilla tarkoitetaan yksilön kykyä säädellä tunteitaan, käyttäytymistään ja kognitioitaan mielekkäästi eri tilanteiden ja tavoitteiden mukaisesti. Itsesäätelytaitojen onnistuminen vaatii sitä, että lapsi tietää, mitä häneltä odotetaan, hänelle on riittävästi taitoja säädellä omaa toimintaa ja lapsi on motivoinut asiaan. Käyttäytymispsykologisen näkökulman mukaan itsesäätelytaitojen tukemisessa on tärkeää jäsentää tilanteita ja ohjata lasta palautteen avulla.
Toivottua käyttäytymistä tukevat arjessa selkeät ohjeet ja käyttäytymisodotukset, sanallisen ohjaamisen tukena visuaaliset jäsennykset sekä tilanteessa välitön, johdonmukainen ja positiiviseen toimintaan keskittyvä palaute. Lapsen itsesäätelyä varhaiskasvatuksessa tukevat ympäristön selkeys ja ennakoitavuus, aikuisten johdonmukainen toiminta, se, että lapsiin kohdistuvat odotukset ovat lasten tiedossa, vuorovaikutus on lämmintä ja myönteistä lasten ja aikuisten välillä, lapsille asetetut tavoitteet ja ohjaus ovat selkeitä ja yhdenmukaisia lisäksi toiminnassa tuetaan lasten vertaissuhteita.
Itsesäätelytaitoja tukevan struktuurin luominen oppimisympäristöön
Varhaiskasvatuksessa itsesäätelytaitoja tarvitaan erilaisissa tilanteissa kuten ryhmässä toimittaessa, siirtymissä, kaverin kanssa leikkiessä. Itsesäätelytaitoja voidaan tukea ennakoimalla tilanteita ja toimintaa, myös luomalla rutiineja. Kuvallinen ohje ja tukiviittomat tukevat puhetta ja annettuja ohjeita. Peruskuva, ensin-sitten, olisi hyvä löytyä jokaisesta varhaiskasvatusryhmästä ja myös luoda rutiinia sanallisesti lapsille: mitä tehdään ensin, mitä sitten. Toiminnan pilkkominen pienempiin osiin kuvallisesti tuettuna auttaa lasta hahmottamaan tilanteita paremmin kuin pelkkä sanallinen ohje. Kielenkehityksen haasteissa sanallinen ohje saattaa myös olla ihan hepreaa, jolloin pelkällä sanallisella ohjeella ei tee mitään. Jos jossain vielä on harha, että lapsen tietyn ikäisenä pitäisi ohjautua pelkällä sanallisella ohjeella, olisi aika päivittää omaa osaamistaan tämän päivän lasten moninaisuuteen.
Arjen hetket ja struktuuri
Yhteisissä hetkissä pienryhmissä, ”piirillä”, satuhetkillä, päivän erilaisissa toiminnoissa harjoitellaan yhdessä olemista ja vuorovaikuttamista. Nämä hetket tarvitsevat myös ohjeita, miten huomioidaan toiset, saadaan mahdollisuus oppimiseen ja oppimisrauhaan. Arjessa siirtymiä on varhaiskasvatuksessa paljon ja paikoittain ne voivat olla jopa isoin osa päivää: tullaan päiväkotiin, käydään vessassa, puetaan ja riisutaan, syödään, ollaan ulkona, nukutaan tai levätään. Siirtymätilanteiden ohjaaminen onkin tärkeää. Niihin liittyy käytösodotuksia kuten mitä puetaan ja miten puetaan ulos lähtiessä, miten käydään vessassa, miten toimitaan ruokailussa tai levätessä.
Arjessa perusrutiinit kuten vessassa käynti on monen kohdan suoritus. Käsien pesu aloitetaan hihojen nostamisella ennen hanan avaamista, käsien kastelua, saippuan ottamista, saippuan käsiin hieromista, käsien puhtaaksi huuhtelemista, yhden käsipaperin ottamista, käsien kuivaamista paperiin (hanan sulkeminen paperilla) ja lopuksi paperin roskiin laittamiseen. Tämäkin rutiini voi vaihdella riippuen siitä, onko käytössä automaattiset hanat vai manuaaliset, käytetäänkö pyyhkeitä, paperia, vaiko käsipyyhekonetta. Yksinkertainen rutiini, joka kuitenkin ehkä harvoin menee näin, jos lapsi suorittaa sen yksikseen, jolloin hihat saattavat olla märät ja saippua on otettu ja suoraan valutettu käsistä vesihana alla viemäriin, paperitelineestä otetaan nipullinen papereita ja heitetään roskiin. Tämä voi olla opittu tapa. Sen taustalla voi olla kiire ja kilpailu seuraavaan asiaan tai esimerkiksi aikuisen puuttuminen tilasta, joka voisi ohjata lasten toimintaan tarkoituksenmukaisempaan suuntaan.
Yhdessä sovitut kuvalliset käyttäytymisen ohjeet tukevat lapsen itsesäätelytaitojen kehittymistä. Yhteiset ohjeet pitää käydä yhdessä läpi ja ne ovat osa arkea. Tärkeimmät ohjeet myös näkyvillä tiloissa lapsille. Retkille voi myös tehdä omat kuvatuet, jolloin käyttäytymisen ohjeet kulkeva mukana myös ulkoillessa tai retkeiltäessä. Yhdessä sovitut toimintatavat toimivat silloin, kun kaikki aikuiset sitoutuvat niihin, joten on tärkeää, että toimintatavat ovat nähtävillä myös aikuisille, erityisesti sijaisille, jotka tulevat ryhmään ja ne käydään osana aikuisten pikaperehdytystä läpi.
Tarkoituksena ei ole kuitenkaan tehdä varhaiskasvatuksesta sääntöviidakkoa. Arkea tarkasteltaessa meillä on kuitenkin paljon tilanteita, joissa toimitaan vaiheittain ja lapsen oman toiminnan ohjaus ei välttämättä näistä tilanteista selviä ilman aikuisen tukea. Aina aikuinen ei ole tilanteissa läsnä ja silloin kuvallinen tuki voi toimia lapsen tukikeinona yrittää itse.
Ohjeiden antamisesta
Ohjeita ja kätösodotuksia voidaan antaa sanallisesti, mutta kaikki lapset eivät opi parhaiten auditiivisesti, joten myös kuvallinen tuki odotuksille vahvistaa ja auttaa erilaisia oppijoita hahmottamaan, mitä heiltä odotetaan erilaisissa tilanteissa. Kuvallisissa käytösodotuskuvissa on osittain kyse behavioraalisesta kontrollista, jolla pyritään säätelemään lapsen käyttäytymistä tilanteisiin sopivaksi toiminnaksi. Kuvalliset aikuisen käytösodotuksia kuvaavat kuvasarjat ovat osa sääntöjen asettamista ja niiden näkyväksi tekemistä. On hyvä huomata, että se miten näitä kuvasarjoja käyttää, vaikuttaa toimintaan. Jos niitä käyttää ensisijaisena vallan välineenä, niillä on tarkoitus hallita lasta ja asettaa häntä muottiin. Jos niitä käytetään lapsen toiminnan ohjauksen tukemisena, niillä on tarkoitus auttaa lasta erilaisissa, sosiaalisissa, tilanteissa. ”Jos, et pue nyt, joudut toiseen ryhmään” vs. ” Haluaisitko minulta apua pukemiseen?” ovat selkeästi kaksi eri asiaa. Ensimmäisessä pyritään uhkailulla saamaan aikaan asioita, kun toisessa pyritään tukemaan lapsen toimintaa. Myös käytösodotusten tiukka vaatiminen lasten kohdalla, joiden voi olla vaikeaa olla fyysisesti stabiileja, aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Odotukset ja vaatimukset pitää sovittaa lapsien yksilöllisten taitojen ja tarpeiden tasoon. Harvoin lasten pieni liikehdintä ryhmätoiminnassa haittaa, jolloin voidaan sopia, että jokainen valitsee itselleen mukavan asennon. Jollakin voi olla kädessään hypistelylelu tai sylissä painokoira tai jokin muu painoa tuottava tuote. Jokaisen ammattilaisen tulee ymmärtää, että lapsen käytöksen hallitseminen vallalla ei paranna käytöksen taustalla olevia tekijöitä. Yhteisen tekemisen kautta voidaan kuitenkin päästä kiinni siitä, mikä lapselle on tilanteissa haastavaa ja muuttaa toimintaa. Haastavien tilanteiden kuvallinen tuki voi auttaa lasta pääsemään itsenäisesti haasteista eteenpäin. Toiminnan selkeä ohjaus, struktuuri ja lasten motivointi luovat osaltaan parhaimmillaan psyykkisesti turvallista oppimisympäristöä. Yhteisesti sovitut säännöt ja toimintatavat auttavat osaltaan luomaan ilmapiiriltään turvallisen, muita kunnioittavan ja yhteisvastuullisen oppimisympäristön.
Oppimisympäristön monipuolinen tuki
Monipuolisen kuvatuen tarkoitus on monipuolistaa tietokanavia lapsille, mutta myös tuoda esille, millaista toimintaa lapsilta odotetaan. Kuvatuen lisäksi lasten itsesäätelyä tukevat aikaa kertovat elementit kuten Time Timer tai tiimalasi (myös IPadilt löytyy erilaisia sovelluksia). Ne auttavat hahmottamaan milloin toiminta alkaa ja milloin se loppuu. Oppimisympäristössä lasten omien paikkojen merkitseminen tukee siirtymiä. Jonotettaessa ensimmäisen paikka voidaan myös merkitä paikanmerkillä, lattiateipeillä, ulkona esimerkiksi piirtämällä viiva maahan. Päivänkulun esillä oleminen kuvaa myös sitä, mitä ollaan tekemässä, mitä on tehty ja mitä vielä on tulossa päivän aikana. Arjessa on paljon rutiineja, jotka helposti unohtuvat toiminnan alle, mutta niiden esiin tuominen auttaa lapsia hahmottamaan päivää ja tekemään päivistä turvallisen tuntuisia. Näiden arkisten rutiinien äärelle on hyvä välillä pysähtyä.
Kuvallinen tuki osana ääniergonomian huomiointia
Kuvitettujen käytösodotusten käyttäminen hyödyttää myös muuta oppimisympäristöä kuten äänimaailman hallintaa. Ääniergonomialla tarkoitetaan niitä toimia, jotka parantavat hyvän äänentuoton ja kuulemisen mahdollisuuksia. Varhaiskasvatuksessakin liiallinen melu ja hälinä vaikuttavat työturvallisuuteen ja -terveyteen, joten meluntorjuntaan on kiinnitettävä huomiota niin rakenteellisilla kuin pedagogisilla keinoilla. Yksi pedagoginen keino on opettaa ja ohjata lapsia heidän äänenkäytössänsä erityisesti sisätiloissa.
Kuulotiedon käsittely meluisassa ympäristössä eroaa siitä, kun on aivan hiljaista ja rauhallista. Elina Niemitalo-Haapolan väitöskirjan mukaan 2–4 vuotiailla lapsilla puheen piirteiden erottelu ja tunnistaminen oli vaikeampaa meluisessa ympäristössä ja melu selkeästi heikensi äänitiedon peruskäsittelyä. Heikot kuunteluolosuhteet vaikuttavatkin oppimistuloksiin heikentävästi, siksi on tärkeää, että ääniergonomiaan kiinnitetään huomiota pedagogisin keinoin kuten opettamalla ja ohjaamalla lapsia heidän äänenkäytössään erityisesti sisätiloissa Melulla on myös kehollisia vaikutuksia kuten taipumus nostaa sykettä ja verenpainetta sekä stressihormonitasoja. Meluisa ympäristö voi aiheuttaa lihasjännitystä, päänsärkyä, ärsyyntyneisyyttä ja väsymystä. Korkeat melutasot pakottavat nostamaan omaa äänenvoimakkuutta kanssakäymisissä, mikä nostaa melutasoa entisestään ja kierre on valmis.
Yhteistä melunhallintaa voidaan opetella lasten kanssa. Ryhmässä voidaan käyttää erilaisia merkkejä, joko kuvallisia tai fyysisiä merkkejä, jotka tarkoittavat, että äänitasoa pitää laskea. Lasten kanssa on hyvä keskustella myös siitä, miltä melu tuntuu, kuinka se vaikuttaa ja mistä melua syntyy meidän ryhmässämme. Aikuisten voivat omilla ratkaisuillaan vaikuttaa melun syntyy kuten ryhmän porrastamisella ja leikkitiloihin jakamisella. Kun ollaan isossa tilassa yhdessä, äänimaailman hallintaa pitää kiinnittää huomiota ja siinä auttavat myös kuvitetut odotukset. Esimerkiksi satua luettaessa istutaan omilla paikoilla. Korvat kuuntelevat. Silmät seuraavat tarinaa. Oma suu on hiljaa. Nostamalla käden ylös saa puheen vuoron, eikä tarvitse yrittää huutaa omaa ajatusta muiden yli samalla aiheuttaen melusaastetta tilaan. Ulkotiloissa ääni hajoaa maisemaan eri tavoin ja on hyvä, että lapsille on paikkoja ja hetkiä, jolloin äänen tuotto saa olla kovempaakin, ilman että aikuisen tarvitsee siihen puuttua. Arjesta ei ole tarkoitus tehdä äänetöntä, sillä äänet ja lapset kuuluvat yhteen, mutta on hyvä tietoisesti ohjata myös äänenkäyttöä ergonomisemmaksi kaikille.
Pohdittavaksi
Miltä teidän oppimisympäristöt näyttävät ja kuulostavat?
Mikä merkitys on sosiaalisen, kognitiivisen ja psykologisen oppimisympäristön suunnittelulla lasten kokonaisvaltaiselle kasvulle, oppimiselle ja hyvinvoinnille?
Mitkä käytösodotukset sinä tekisit lapsille ryhmässäsi juuri nyt paremmin näkyviksi?
Teksti: Outi Moilanen
Kuvat: Varhaista Aikaa, Papunet
Lähteitä:
Niemitalo-Haapola, Elina. 2017. Development- and noise-induced changes in central auditory processing at the ages of 2 and 4 years. Väitöskirja. Oulun yliopisto.
Blogin löydät myös Instagramista ja Facebookista
**************************************
Facebookissa:Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen Aikaa + materiaalipankki
Instagramissa: @varhaista.aikaa
**************************************
