lauantai 25. marraskuuta 2017

Riittämättömyyden tunne


Kun varhaiskasvattajat viestittävät riittämättömyyden tunnetta, on aika pysähtyä ja ottaa aikalisä, jotta päästään selville, mistä tunteessa on kyse.


Vaatimukset ja muutokset

Varhaiskasvattajien työn ja osaamisen vaatimukset ovat olleet muutoksessa muun muassa laki muutoksien, yhteiskunnan rakennemuutoksien, kulttuuristen ja taloudellisten muutoksien, kansainvälistymisen, lapsiperheiden elämäntilanteiden sekä perherakenteiden muutoksien kautta. Varhaiskasvatuksen työ on vuosien varrella muuttunut rajoiltaan epämääräisemmäksi ja työn vaativuus on lisääntynyt. Varhaiskasvattajien työtehtävät ovat laajentuneet ja monimuotoistuneet pedagogisesti, teknologisesti, sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti.

Varhaiskasvatuksen muutokset ovat liittyneet muun muassa lakeihin ja asetuksiin, asiakkuuksiin, palveluihin ja palvelurakenteisiin, asiantuntijuuteen, teknologiaan ja kansainvälistymiseen. Asiakkaat ovat monimuotoistuneet ja kansainvälistyneet. Palvelujen sisällöt ovat moninaistuneet. Teknologian määrä on lisääntynyt koneiden ja sovellusten myötä. Viimeisimmät selvät muutokset varhaiskasvatuksessa liittyvät voimakkaasti varhaiskasvatuslain voimaan tuloon 1.8. 2015 ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden voimaan tuloon 1.8.2017. Kaikkien näiden muutosten myllertäessä varhaiskasvattajilta odotetaan uusiutuvaa osaamista, joten ei tarvitse ihmetellä, jos kasvattaja kokee riittämättömyyttä.


Jatkuvien muutosten vaikutukset

Kun tapahtuu muutoksia, pitää pohtia työn sisältöä ja järjestelyjä uudestaan: Pysyykö työmäärä samana? Mitkä ovat yksittäisen työntekijän mahdollisuudet vaikuttaa työhön? Ovatko tavoitteet selkeitä kaikille? Miten työ kehittyy? Luoko uusi tilanne epävarmuutta työhön?

On muistettava, että jatkuvat muutokset haastavat kasvattajien toimijuutta: Haluanko? Pystynkö? Teenkö? Toiset toimivat muutostilanteissa nopeammin, lähtevät toimimaan. Toisilla muutos tapahtuu hitaammin. Jos tavoitteet muutokselle eivät ole selviä, ne laskevat motivaatiota, tuovat epäselvyyttä osaamiseen ja saavat ihmiset kieltäytymään tekemisestä tai he vain jättävät tekemättä asioita. Näin ollen muutokset haastavat myös työilmapiiriä. Sitoudutaanko työhön? Koetaanko yleistä työtyytyväisyyttä? Koetaanko, että voidaan vaikuttaa omaan työhön ja sitä kautta saadaan luotua työtyytyväisyyttä.

Kokemus resurssien puuttumisesta aiheuttaa stressiä ja levottomuutta. Perustyö saattaa myös hukkua ylimääräisenä koettujen tehtävien alle. Epäselvät työnkuvat hukkaavat lisäksi arvokasta aikaa, kun työntekijät eivät tiedä, mitä heidän kuuluisi tehdä tai tekevät samaa työtä päällekkäin. Kun kasvattaja tietää ja hallitsee oman työnkuvansa ja siihen liittyvät vaatimukset, on omaa työtä ja työaikaa helpompi hallita.


Keinoja muutoksista selviytymiseen

Keinoja selvitä muutoksista on erilaisia niin yleisiä kuin yksilöllisiä. Säätämällä lakeja, luodaan linjoja, miten pitää toimia. Uudistamalla rakenteita, toiminta- ja työtapoja, voidaan luoda toimivampia kokonaisuuksia. Prosessiajattelulla ja prosessijohtamisella voidaan saada perusprosessit kuntoon ja asioita voidaan viedä tehokkaasti maaliin saakka. Toimiva teknologia on apu muutoksiin, toimimattomana se toki haastaa ja hukkaa tehokasta työaikaa. Toisaalta uudistamalla ja päivittämällä osaamista ja ammattitaitoa lisätään pystyvyyden tunnetta toimijuudesta.

Muutoksessa toiminnan priorisointi, keskittyminen perustyön tekemiseen, tavoitteelliseen toimintaan ja keskittymällä tietoisesti ajankäyttöön, vievät eteenpäin. Vähemmän hyvin kuin paljon huonosti, on parempi. Antamalla lapselle äänen ja osallisuuden myös kasvattajan aika perustyöhön voi kasvaa! Joskus yksinkertainen, osallisuuden mahdollistava arki tuo laatua ja kiireettömyyttä lisää. On suositeltavaa keskittyä yhteen asiaan kerralla. Mikä on se asia, mihin kannattaa antaa aikaa? Mikä on tärkeintä juuri nyt?

Suunnittelu auttaakin tehokkaampaan työskentelyyn. Lyhyellä aikavälillä voi pohtia esimerkiksi: Mitkä ovat tulevan viikon 1-3 tavoitetta? Mitä asioita on tulevalla viikolla työlistalla? Onko niille varattu aika? Onko tulossa palavereja? Ovatko ne suunniteltu etukäteen? Mitä ne sisältävät? Vastaako joku, että palaverit eivät ole aikasyöppöjä vaan ne ovat oikeasti tarpeellisia ja tehokkaita? Mikä on olennaisinta työssäni? Mitä voisin karsia työstäni tai onko jotain, jonka joku toinen osaisi tehdä tehokkaammin, laadukkaammin ja nopeammin?

Muutoksissa kannattaa pysähtyä myös itse luotuihin rakenteisiin. Millaista ajankäyttöä, aikataulutusta ja keskustelukulttuuria on työyhteisössä rakennettu? Millaisia yhteisiä sopimuksia ja pelisääntöjä meillä on? Mitkä ovat yhteisen keskustelun foorumit? Miten voidaan keskustella ja reflektoida eri ammattiryhmien kesken? Mitä asioita pitää priorisoida? Ovatko työnkuvat selkeitä? Miten toteutamme suunnitelmallista ja tavoitteellista toimintaa osallisuuden huomioiden? Millaiset arviointi- ja kehittämiskäytännöt meillä on? Sallivatko nämä käytänteet moniulotteisen osallisuuden?


Johtajuus muutosten keskellä

Työtyytymättömyys nostaa usein esille myös palkkauksen ja palkkausjärjestelmät, viestinnän ja johtamisen. Muutoksissa ongelmiksi nousevat muun muassa resurssien puute, voimien loppuminen, suunnitelmattomuus, osaamisen puute, asenteet, muutosvastarinta, välinpitämättömyys, se että tehdään asioita muiden töiden ohella. Näiden lisäksi johtaminen voi olla heikkoa.

Muutos haastaakin aina johtajuuden. ”Strategista viisautta on tehdä oikeita asioita. Operatiivista viisautta on, että tehdään asiat oikein.” Aina ei kuitenkaan pystytä toimimaan sekä strategisesti että operatiivisesti oikein. Muutoksissa tarvitaan aina johdon tukea: tarvitaan aikaa sopeutua muutoksiin, tarvitaan oikeaa tietoa, riittävää taitoa ja halua toimia muutoksessa. Hyvä tiedottaminen tukee muutosta ja on hyvä muistaa, että muutoksen johtaminen on myös tunteiden johtamista.

Johtajuuden laatu vaikuttaa toimintaan. Varhaiskasvatuksessa vaihteleva pedagoginen johtajuus tuottaa laadun vaihtelua varhaiskasvatukseen. Pedagogiselle, hyvälle varhaiskasvatuksen johtajalle, ei riitä, että vastaa toiminnasta, vaan henkilöstöä pitää kuulla, osallistaa ja pitää huolta heidän työhyvinvoinnistaan. Tähän tarvitaan aikaa ja rakenteita ja ne pitää luoda!

Johtajuus ei kuitenkaan tarkoita vain johtaa, vaan johtajuus kuuluu kaikille. Jokaisen tulisi johtaa ainakin itseään. Johtaaksemme muita meidän on johdettava ensin itseä. Itsensä johtamista voi tutkia esimerkiksi oman ajankäytön kautta. Miten jaan oman aikani? Jos ajan jakaa tasaisesti, siitä menee työhön, uneen ja vapaa-aikaan kaikkiin kahdeksan tuntia. Tasapainoinen jako työn, vapaa-ajan ja levon kannalta on tärkeää. Jos työ vie liikaa aikaa, vapaa-aika ja lepo alkavat ennen pitkään kärsimään. Samoin jos uni jää liian lyhyeksi siitä kärsii vapaa-aika ja työ. Itsensä johtamista voi tarkastella myös siltä kannalta, mihin käyttää työaikaansa. Kuluuko se perustyön tekemiseen ja kuinka tehokkaasti ja suunnitelmallisesti sitä tekee?


Laadun parantaminen

Parantamalla laatua parannetaan ja helpotetaan omaa työtä. Laadun parantaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olemassa oleva tieto ja osaaminen hukataan, vaan ne pitää löytää ja valjastaa oikein käyttöön. Lisäksi henkilöstöä pitää osallistaa ja antaa heidän kokea aitoa osallisuutta. Kasvattajatkin kaipaavat tunnetta siitä, että heidän mielipiteillään on merkitystä ja ne oikeasti vaikuttavat asioiden eteenpäin viemiseen. Kehittämällä henkilöstöään organisaatio kasvattaa tulevaisuuden toimintamahdollisuuksiaan, uuvuttamalla henkilöstönsä organisaatio menettää tulevaisuuden toimintamahdollisuuksiaan.


Positiivisuuden kautta

Asenteilla on myös merkitystä muutoksissa. Työyhteisössä ajan antamisella osoitetaan tiettyjen asioiden tärkeyttä ja merkitystä. Yksilö tasolla onnelliset ja positiiviset ihmiset menestyvät muita paremmin elämässä ja ovat tuotteliaampia työelämässä. Kun ihminen on hyvällä tuulella, hän on keskittyneempi, luovempi, energisempi ja sitkeämpi vastoinkäymisten sattuessa sekä idearikkaampi ja tuotteliaampi, joten positiivisen työilmapiirin luomisella on merkitystä ja se kannattaa! Jokaisella on vastuu postiviisuuden eteenpäin viemisestä. Mitä minä tuon mukanani työyhteisöön? 




Tiesithän, että voit seurata blogia myös Facebookissa?



maanantai 20. marraskuuta 2017

Osallisuus-, osallistumis- ja osallistamisprojektit

Osallisuus on subjektiivista. Aina ei ole yksinkertaista määritellä onko lapsi oikeasti kokenut osallisuutta vai onko hän vain osallistunut. Osallistaminen toki jo viittaa aikuisen aktiiviseen rooliin, tarkoituksena saada lasta osallistumaan tai kokemaan osallisuutta. Näitä käsitteitä on hyvä pohtia ja peilata arkeen. Arjessa on paljon projekteja ja tilanteita, joissa nämä kolme termiä kulkevat mukana sulassa sovussakin, johtuen juuri subjektiivisista kokemuksista.

Tässä erään lapsiryhmän syksyn projekteja  pohdittavaksi osallisuuden, osallistumisen ja osallistamisen näkökulmasta...

Pitkin syksyä lapsiryhmän kanssa on tehty erilaisia retkiä. (Täältä löydät toisen tarinan retkistä) Retkillä on käyty tavoitteellisesti monestakin oppimisen alueen ja laaja-alaisen osaamisen kehittymisen näkökulmasta lähtien. Lapset toki ovat myös toivoneet retkiä ja metsäretket ovat olleet toivotumpia. Osaa retkistä on suunniteltu yhdessä, mihin mennään, mitä tehdään ja onko lapsilla jotain erityistoiveita kuten esimerkiksi matkanjohtajana toimiminen. Osa retkistä on toteutettu enemmän havainnoinnin näkökulmasta ja retkelle on lähdetty väljemmillä suunnitelmilla katsomaan, nouseeko lapsilta jotain uutta ammennettavaa arjen pedagogiikkaan. Vaikka aina retket eivät ole pitkälti ohjelmoituja, ne ovat aina olleet pedagogisesti suunniteltuja näkökulmasta miksi, miten ja mitä sekä vasun ohjaamia.

Metsäretkiltä on usein myös jäänyt jotain takaisin tuotavaa yksikköön, joita on säilötty ja esitelty ja jatkotyöstetty pitkin syksyä. Ensilumen leijallessa maahan, nousi ryhmässä kysymys: Koska me tehdään noilla kävyillä jotakin, jotka ovat purkissa? Lapsiryhmän pöydälle oli isoon lasipurkkiin kerätty pitkin syksyä eri näköisiä ja kokoisia käpyä, joita oli vertailtu koon mukaan, mietitty miksi joku käpy on aukinaisempi kuin toinen ja tutkittu suurennuslaseilla ja luupeilla. Kasvattajan reaktio: No koska te haluaisitte tehdä niillä? Lapset: Nyt! Kasvattaja: Mitä niistä ajattelisitte tehdä? Lapset: Mitä me voitais tehdä? Kasvattaja: Onko jotain, mitä ei ole pitkään aikaan tehty? Lapset: Maalattu. Kasvattaja: Selvä. Otetaan kävyt ja maalia. Mitä maalia haluaisitte? Vai tehdäänkö lumista maalausta, kun ulkonakin sataa? Pienin lapsi: Lumi on valkoista. Kasvattaja: Niin, puhdas lumi on valkoista. Haetaanko valkoista maalia? Toinen lapsi: Ja taivas on sininen. Kasvattaja: Haetaanko valkoista maalia ja sinistä paperia? Lapset: Joo. Kasvattaja: Ne jotka haluavat tulla maalaamaan käpyjen kanssa voivat tulla pöytähommiin. Pöydän ääreen päästyä lapsilla oli jo lisää kysymyksi: Miten me saadaan käpy paperiin? Kasvattaja: Käpyä ei ole pakko saada paperiin, mutta voidaan yhdessä miettiä sitä vielä myös tai voimme esimerkiksi kokeilla kuulamaalauksen tavoin maalata kävyillä paperiin, kuten aiemmin syksyllä tehtiin muilla materiaaleilla. Näin prosessi eteni ja osa lapsista innostui kokeilemaan kuulamaalausta kävyillä. Tässä projektista kuvia...

Projekti: Maalataan kävyillä talvista maisemaa


Materiaalit

Kävyt purkkiin


Kävyt laatikkoon, heilutusta, ravistusta, pompotusta ....kunhan kävyt pysyvät laatikossa

Valmis taideteos tai kortti ja valmiiksi maalautuneet kävyt

Maalatut kävyt käytettiin myöhemmin mobile-projektissa, johon tarvittiin lisäksi narua ja oksa 


Valmis mobile. Kävyt saatiin luovasti kiinni, kun kyseltiin lapsilta keinoja ja annettiin pienempienkin yrittää ja aikuisen apua sai tueksi, jos keinot loppuivat

Tässä aiempi syksyn kuulamaalausprojekti luonnon materiaaleilla. Tässä projektissa tuli kaupan päälle värien sekoittumista. Tekniikalla voisi myös kuvata ilotulitusta taivaalla... 


Värit ja luonnon materiaalit laatikkoon


Heilutetaan laatikkoa ja ihmetellään tulosta


Valmis taideteos


Ja koska maalia oli käpyprojektiin tarjolla, niin totta kai sitä sai käteenkin maalata pensselillä ja tehdä toisenlaista taidetta


Ja maalata yksittäisillä sormilla...


Ja maalata pensselillä...


Kaikkien ei tarvitse tehdä samaa, nauttiakseen toiminnasta ja yhdessä mukana olosta.



Mitä ajatuksia sinulle heräsi?



Tiesithän, että voit seurata blogia myös Facebookissa?




tiistai 14. marraskuuta 2017

Osallisuus


Osallisuudesta puhutaan paljon, joten olennaista on määrittää mitä osallisuus on. Osallisuus on nähdyksi ja kuulluksi tulemista sekä asioihin vaikuttamista. Osallisuus perustuu neuvotteluihin, vapaaehtoisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja yhteistoiminnallisuuteen. Se ei ole vain toiveiden toteuttamista eikä lasten yksin jättämistä vaan lapset oppivat yhdessä ja aikuisten turvassa. Se on yhteisössä toimimista ja siinä vaikuttamista kuten yhteistä toiminnan suunnittelua ja ideointia. Olennaista osallisuudessa on, että yksilöllä on mahdollisuus vaikuttaa siihen toimintaan, johon hän kulloinkin osallistuu sekä olla mukana toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa.

Osallisuus edellyttää lapselta valintojen tekoa ja päätöksiin osallistumista, tietynlaista vastuun ottamista, joten osallisuus on myös vastuuseen kasvamista. Osallisuus perustuu vapaaehtoisuuteen. Se voi olla aktiivista osallistumista tai passiivista toimintaa esimerkiksi toiminnan tarkkailua. Joku lapsi voi tarvita paljonkin aikuisen tukea ja apua tullakseen kuulluksi.

Osallisuus on sekä tunne yksilössä että tietoisuutta omasta osallisuudestaan: lapsi kokee olevansa tärkeä ja huomioitu ja että hänen toiminnallaan on merkitystä ja sitä arvostetaan. Lapsella on oikeus osallistua mutta myös oikeus kieltäytyä osallistumisesta. 

Osallisuus kumpuaa perustarpeista: lapsi haluaa olla kiinnostava, tulla ymmärretyksi, tulla kohdelluksi reilusti, kokemus hallinnan tunteesta, tunne edistymisestä ja siitä nouseva oppimisen riemu, toiminnan mielekkyys ja siitä nouseva motivaatio.

Kasvattajan rooli
Osallisuus yhdistää lasten ja aikuisten maailmat: aikuinen kuuntelee lasten ajatuksia ja auttaa heitä kehittämään ideoitaan sekä mahdollistaa niitä. Osallisuus ei poista kasvattajien pedagogista ammatillisuutta ja pedagogista tarvetta arjessa. Kasvattaja on aina se joka loppuviimeinen päättää ja kantaa kasvattajan pedagogisen vastuun. Osallisuus ei poista varhaiskasvatuksen tavoitteellisuutta. Kasvattajien tehtävä on pitää huolta siitä, että varhaiskasvatuksessa toteutuu osallisuus ja pedagoginen tavoitteellisuus. Osallisuus ei ole varhaiskasvatuksen arjessa ”joskus ja jouluna” toteutettavaa toimintaa, vaan sitä pitäisi ilmetä päivittäin lasten arjessa.

Osallisuuden perustana on toimiva työyhteisö, jossa asioita on käyty pedagogista keskustelua. On hyvä huomata, että kasvattajat toimivat osallisuudessa joko mahdollistajina tai rajoittajina. Kasvattaja voi mahdollistaa osallisuutta huomioimalla ja aktivoimalla lasta. Kontrolloimalla tai passivoimalla lasta kasvattaja rajoittaa osallisuutta. Lapsen nostaminen passiivisesta osallistujasta aktiiviseksi toimijaksi tuottaa lapselle osallisuuden kokemuksia, jotka puolestaan vahvistavat lapsen toimijuutta yhteisöissä. Tämä vaatii, että kasvattajien pitää olla aktiivisia ja läsnäolevia, jotta lasten ääni saadaan kuuluville ja mahdollistetaan osallisuus.

Tunteiden merkitys osallisuuteen
Osallisuus on tunnetta, kokemusta ja tietoa omasta osallisuudesta. Osallisuus on aina henkilökohtaista. Lapsi voi tuntea olevansa osallinen, vaikkei hän olisi kasvattajan mielestä aktiivinen. Lapsi tuntee olevansa osallinen, kun hän kokee, että hänen ryhmällään ja hänen ryhmään kuulumisellaan on merkitystä. Jokaisella lapsella on oikeus iloita itsestään ja kokea toimijuutta: osaan, pystyn, haluan. Osallisuutta arvostavassa työyhteisössä jokainen lapsi kokee olevansa tärkeä ja huomioitu ja lapsi kokee, etä hänen toiminnallaan on merkitystä ja sitä arvostetaan.

Lapset tarvitsevat kasvattajilta mahdollisuuksia valita omaa osallistumistaan, saada tietoa tilanteesta, vaikuttaa päätöksentekoprosessiin, ilmaista näkemyksensä ja ajatuksensa, saada tukea ja apua osallistumiseen sekä mahdollisuuksia itsenäisiin päätöksiin oman ikätasonsa mukaan.

Osallisuuden toteutuminen
Osallisuus tarvitsee ympärilleen ryhmän. Varhaiskasvatuksessa osallisuus on tunnetta yhteisöön kuulumisesta, jossa tulee kuulluksi ja saa vaikuttaa varhaiskasvatukseen ja oppimisen polkuun. Osallisuuden toteutuminen edellyttää lasten toiveiden ja mielipiteiden selvittämistä sekä lapsen äänen kuulemista. Osallisuutta tulee harjoitella yhdessä aikuisen kanssa, etteivät vaatimukset kasva lapselle liian suuriksi. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä suurempi on kasvattajan rooli. Osallisuuteen kuuluu varhaiskasvatuksessa osallistumisen ilo, tarpeiden täyttyminen, oppiminen aikuisen turvassa, omatoimisuus, valitsemisen kokemukset, vastuuseen kasvaminen sekä maailman yhteinen tulkitseminen.

Vapaa leikki - Osallisuuden toteuttamista arjessa?
Lapsilähtöisyyden ja osallisuuden kuvitellaan kukoistavan lasten vapaassa, omaehtoisessa leikissä. On hyvä pysähtyä miettimään, mitä keinoja vapaan leikin toteuttamiseen käytetään. Onko käytössä leikinvalintataulu? Kuka valitsee leikit tai toimintavaihtoehdot? Kuka määrittää mitä tiloja saa käyttää ja montako henkeä tilaan mahtuu? Mitä tavaroita voidaan käyttää? Ja kun leikit ovat käynnissä – missä ovat aikuiset, erityisesti jos leikit aikuiset näkökulmasta sujuvat? Tietävätkö aikuiset, mitä lapset leikkivät ja mitä oikeasti haluavat leikkiä?


Erilaisia tapoja osallisuuden toteuttamiseen
Tiukoista varhaiskasvatuksen rutiineista luopuminen antaa tilaa uusille mahdollisuuksille ja osallisuuden toteutumiselle. Lapsilta voidaan kysyä mielipiteitä ja kuulla heidän ajatuksia monin tavoin. Sadutus ja lauseen täydennykset varhaiskasvatuksen arjesta voivat tuoda esille erilaisia näkökulmia. Lapsilta ja huoltajilta voidaan pyytää kuvausta unelmien päiväkodista. Lapsilta voidaan myös kysyä millaisen päiväkodin taikoisitte.

Säännölliset lasten kokoukset, joissa keskustellaan lapsille ja aikuisille tärkeistä asioista, luovat yhden rutiinin osallisuuden näkymiselle ja kuulumiselle. Kokouksissa voidaan esimerkiksi sopia erilaisia sopimuksia tai sääntöjä, voidaan kartoittaa erilaisia tarpeita, epäkohtia, hyviksi koettuja asioita ja kiinnostusten kohteita, voidaan suunnitella oppimisympäristöä tai voidaan pohtia tavaroiden hankkimista yhteiseen käyttöön. 

Vallan antamista lapsille erilaisten hetkien pitämiseen on hyvä pohtia, esimerkiksi voiko lapsi pitää aamupiirin.  

Suunnittelukäytännöt vaativat myös lasten osallistamista. Mistä asioista lapset saavat tuoda mielipiteitään suunnitteluun? Voivatko lapset suunnitella yhdessä kasvattajien kanssa jumppahetkiä, yhdessä leikittäviä leikkejä tai mitä ja minkälaisia juhlia vietetään. Lasten ja aikuisten tasavertainen neuvottelu toimintojen suunnittelusta ja asioiden organisoinnista voi tuoda mukanaan paljon uutta.

Miten oppimisympäristöjä voitaisiin suunnitella lasten kanssa? Voidaanko kysyä lapsilta miten tiloja voitaisiin käyttää? Missä lapset haluaisivat vierailla? Retkeilläänkö ja minne?

Antamalla kameran lapsille voidaan myös tukea lasten osallisuutta. Annetaan heidän kuvata muun muassa arkea ja käydä sen jälkeen keskustelua kuvista tai jatko työstää niitä yhdessä.

Toivepuut tai postilaatikot toimivat yhtenä välineenä kuulluksi tulemiseen. Toiveiden puihin (tai muihin visuaalisiin toteutuksiin) tai postilaatikoihin voi jättää nimettömästikin omia toiveita.

Matkalaukut, reseptikirjat, pehmolelu tai esimerkiksi puuhapussit voivat kiertää kaikkien halukkaiden kotona ja tuoda takaisin tullessaan viestejä erilaisista kodeista muiden kuultaviksi.

Lapsen osallistuminen omaan varhaiskasvatussuunnitelmakeskusteluun on myös osallisuutta. Osallisuuden kautta voidaan myös löytää lapselle tavoitteet vasuun. Lapsilta voidaan kysyä, mitä he haluaisivat oppia varhaiskasvatuksessa ja näitä vastauksia voidaan käyttää tavoitteiden asetteluun, ei vain kasvattajien ja huoltajien ajatuksia.


Osallisuusmittari

Osallisuutta on hyvä pohtia ja mitata eli tehdä sitä näkyväksi. Osallisuutta voi pohtia esimerkiksi Hartin, Shierin tai Turjan mallin pohjalta. Osallisuusmittarin avulla jokainen kasvattaja voi kirjata oman tuntumansa siitä kuinka paljon kokee toteuttavansa osallisuutta päivässä asteikolla 1-10, jossa yksi on erittäin vähän ja 10 erittäin paljon. Samaan mittariin myös kirjataan ylös, mitä se osallisuus on mitä on toteutettu ja mistä annettu arvosana. Mittarin tarkoitus on kiinnittää kasvattajien huomiota osallisuuteen, sen eri muotoihin ja laatuun ja käymään yhteistä keskustelua työyhteisöissä siitä, mitä osallisuus yksikössä on. Osallisuusmittari voi toimia apukeinona, jos yksikössä ollaan suunnittelemassa ”meidän yksikön osallisuuden portaita” eli suunnitelmaa siitä, missä ollaan nyt ja mitä yksikkönä tavoitellaan osallisuudesta eli mihin ollaan menossa.





Blogia voit seurata myös Facebookissa tai liittymällä blogin materiaalipankkiin.


keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Oppimisen alueiden näkyväksi tekeminen ja arviointi


Oppimisen alueet kuvaavat varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan keskeisiä tavoitteita ja sisältöjä. Niiden tarkoitus on ohjata kasvattajia, yhdessä lasten kanssa, monipuoliseen ja eheytettyyn pedagogisen toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Oppimisen alueiden tehtävänä on edistää lasten laaja-alaista osaamista, joka muodostuu tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon kokonaisuudesta. Oppimisen alueita tarvitaan laaja-alaisen osaamisen edistämisen lisäksi monipuolisen toiminnan takaamiseksi, lasten kehityksen ja oppimisen edistämiseen, pedagogiseksi tueksi ja pedagogiikan näkyväksi tekemiseen.

Jotta lasten kehityksen ja oppimisen edistämistä voi tapahtua, tarvitaan yksilöllistä ja yksilöityä tietoa lapsista. Lapset toimivat kuitenkin ryhmässä, joten myös ryhmä vaikuttaa niin yksilöiden kuin ryhmänkin kehittymiseen. Lasten mielenkiinnon kohteet ja vahvuudet ovat toiminnan suunnittelussa olennaisia, mutta myös kasvattajien ammattitaito tuoda vasun sisältöä arkeen on tärkeää, jotta voidaan taata monipuolinen laaja-alaisen osaamisen kehittyminen.

Tekemällä näkyväksi oppimisen alueita, tehdään näkyviksi pedagogiikkaa. Kasvattajien tehtävä on tuoda lasten mielenkiinnon kohteisiin syvyyttä ja monipuolisuutta erilaisin pedagogisin keinoin, kuten oppimisen alueiden kautta. Jotta voidaan arvioida toimintaa monipuolisesti, pitää myös arvioida, millaista pedagogiikkaa olemme toteuttaneet. Oppimisen alueiden arviointi on osa pedagogiikan arviointia. Jotta voidaan jotain arvioida, pitää ensin näyttää toteen, mitä on tehty, joten asiaa pitää mitata jotenkin. Yksi keino mitata on kartoittaa, mitä kaikkea on tehty päivä, viikko, kuukausi tai projektitasolla. Pidemmän aikavälin tarkastelu vaatii väliaikatietoja, joten kuukautta pidemmällä tehtävät arvioinnit ilman väliarviointeja jäävät helposti ”musta tuntuu” näkemykselle, joten lyhyen välin arvioinnit ovat suotavia. Kartoituksella päästään selville kuinka paljon on asioita tehty ja saada tuotua esille, jos jokin alue on jäänyt vähemmälle huomiolle lyhyen ajan tarkastelussa. Määrän kartoituksen jälkeen oleellista on pohtia laatua: Olemmeko saavuttaneet toiminnalle asetettuja tavoitteita? Ovatko lasten vasuihin kirjatut asiat toteutuneet? Miten ryhmävasu on toteutunut arjessa? Miksi olemme toteuttaneet asioita näin? Arvioinnin jälkeen pitää pohtia, miten tästä edetään seuraavaksi. Mitä asioita pitää ottaa seuraavaksi huomioon? Mitkä ovat ryhmämme tavoitteet nyt? Miten toimintaa kehitetään ja mistä jatketaan?

Pedagogisen toiminnan kartoituksessa auttavat erilaiset toiminnan suunnittelun ja toteutuksen koonnit. Oppimisen alueiden toteutusta voidaan tarkastella lapsen, pienryhmän tai koko ryhmän tasolta. Oppimisen alueiden toteutus voidaan koota koontilomakkeeseen, jossa on kaikki osa-alueet ja rastittaa ne osa-alueet jotka ovat toteutuneet päivä, viikko, kuukausi tai projektitasolla. Oppimisen alueen koontilomakkeen täyttö vaatii kasvattajia pysähtymään ja miettimään toiminnan sisältöjä ja sitä, mihin oppimisen alueeseen asiat kuuluvat. Lisäksi kannattaa pysähtyä miettimään muun muassa, miten lasten ja huoltajien osallisuus on näkynyt, millaisia oppimisympäristöjä on ollut käytössä ja millaista arvoperustaa olemme välittäneet toiminnassamme.


Vasun näkyväksi tekeminen on hyvä aloittaa oppimisen alueista, koska se on kasvattajien ammattiosaamista. Uuden vasun myötä osaaminen ei ole kadonnut, se vain pitää tehdä näkyväksi ja tietää, mitä osaamista vasu kasvattajilta vaatii. Oppimisen alueiden näkyväksi tekeminen auttaa kasvattajia ottamaan osa-alueet haltuun ja se opettaa näkemään, mitä kaikkea kasvattajat tuovat päivän aikana lapsille tarjottavaksi. On myös tärkeää, että oppimisen alueita tuodaan huoltajille esille, että he näkevät mitä kaikkea toiminta on päivän aikana ja mikä sen toiminnan tarkoitus on. Tuomalla toimintaa esille huoltajille voidaan vahvistaa huoltajien osallisuutta, kun he näkevät, mitä lasten arki on ja he pystyvät paremmin hahmottamaan, miten voisivat olla osallisina varhaiskasvatuksessa. 



Blogia voit seurata myös Facebookissa tai liittymällä blogin materiaalipankkiin.


lauantai 4. marraskuuta 2017

Miksi, miten, mitä



Uuden vasun haltuunottaminen vaatii enemmän kuin vain tekstin läpi lukemisen. Se vaatii muun muassa pohtimista, asioiden pilkkomista osiin ja näkökulmanottokykyä. Uusi vasu on kuitenkin hyvä teos, se on jokaisen kasvattajan työopas, se kertoo mitä ja miksi tehdään. Se antaa arvopohjaisia ohjeita siitä, miten asioita tulisi tehdä, itse toteutustavassa on väljyyttä, kun se on perusteltavissa vasun pohjalta. 

Mitä, miten, miksi – kysymyksillä kasvattaja pääsee pitkälle vasun toteuttamisessa. Pedagoginen lähestymistapa asioihin toki tulisi olla toisin päin eli kysyä ensin miksi, sitten miettiä miten ja mitä. Varhaiskasvatuksessa on kysytty ennenkin kysymyksiä, pedagoginen syvyys on vain usein saattanut jäädä siihen, mitä tehdään ja sitten mietitty miten asia toteutetaan. On mietitty, että on syksy, joten mitä syksyyn liittyviä asioita voitaisiin tehdä. On ehkä päädytty tekemään askartelemalla syksyinen sieni. Perustelut miksi ovat ehkä olleet, että ryhmässä ei ole askarreltu eli tehty kädentöitä ja harjoitettu hienomotoriikkaa lasten kanssa. Nyt miksi kysymys pitää viedä syvemmälle. Miksi kysymyksen vastaukset pitää löytää ohjaavasta asiakirjasta, vasusta. Kasvattajan pitää tietää ja ymmärtää, mitä valtakunnallisessa vasussa ja paikallisessa vasussa määritetään käsillä olevasta asiasta. Lisäksi kasvattajan pitää huomioida yksikön vasu tai toimintasuunnitelma, jokaisen lapsen vasu ja niiden pohjalta tehty ryhmävasu. Miksi-kysymykseen ei voi enää vastata ”musta tuntuu”-näkökulmasta tai että minä kasvattajana näen tämän tärkeäksi, vaan perustelut on löydettävä vasusta ja siksi sitä pitää pilkkoa itselle ymmärrettävään muotoon ja käydä siitä keskustelua.

Vasun haltuunottaminen myös aina välillä nostaa keskusteluun ihmetystä herättäviä ratkaisuja. Yksi esimerkki tästä on keskustelu isänpäivästä ja siitä, että muutama varhaiskasvatusyksikkö haluaa kutsua päivää läheistenpäiväksi. Se, miten tämä liittyy varhaiskasvatukseen, liittyy nimenomaan vasun tulkintaan ja sen mukaiseen toimintaan, joten perustelut asialle on löydettävä vasusta, ei siitä, miltä minusta tuntuu. Vasun ymmärtäminen vaatii myös näkökulmanottokykyä, joten pohditaan hieman tätä asiaa. Miksi viettäisimme isänpäivää varhaiskasvatuksessa? Miksi nimeäisimme isänpäivän läheisenpäiväksi?


Isänpäivän viettämisen perustelut vasusta
  • Lapsia tuetaan kulttuuri-identiteettien rakentamisessa
  • Lapsia ohjataan hyviin tapoihin
  • Luontevia tapoja tarkastella katsomuksia ovat esimerkiksi vuodenkiertoon liittyvät juhlat ja ne tarjoavat tilaisuuksia jakaa kokemuksia erilaisista perinteistä ja tavoista
  • Varhaiskasvatuksen tarkoitus on kunnioittaa yleistä kulttuuriperinnettä ja edistää sukupuolten tasa-arvoa
  • Varhaiskasvatuksen yksi tavoite on siirtää kulttuuriperintöä sekä tärkeinä pidettyjä arvoja ja traditioita seuraavalle sukupolvelle
  • Varhaiskasvatuksessa arvostetaan ja hyödynnetään suomalaista kulttuuriperintöä
  • Kulttuuri on tärkeä osa lapsen identiteettiä
  • Lasten, henkilöstön ja huoltajien aloitteita, näkemyksiä ja mielipiteitä arvostetaan

Läheisenpäivän viettämisen perustelut vasusta
  • Lapsia tuetaan kulttuuri-identiteettien rakentamisessa
  • Kulttuuri on tärkeä osa lapsen identiteettiä ja lapsen kulttuurinen tausta tulee huomioida
  • Varhaiskasvatuksessa saadut kokemukset, tiedot ja taidot kulttuuriperinnöstä vahvistavat lapsen kykyä omaksua, käyttää ja muuttaa kulttuuria
  • Oppimisympäristöjä kehitetään siten, että varhaiskasvatukselle asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa ja että ne tukevat lasten terveen itsetunnon sekä sosiaalisten ja oppimisen taitojen kehittymistä
  • Lasten kanssa harjoitellaan asettumista toisen asemaan, opetellaan tarkastelemaan asioita eri näkökulmista
  • Lain mukaan varhaiskasvatuksen tehtävä on edistää sukupuolten tasa-arvoa sekä antaa valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa yleistä kulttuuriperinnettä sekä kunkin kielellistä, kulttuurista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa
  • Lain mukaan varhaiskasvatuksen tehtävä on toimia yhdessä lapsen sekä lapsen vanhemman tai muun huoltajan kanssa lapsen tasapainoisen kehityksen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parhaaksi sekä tukea lapsen vanhempaa tai muuta huoltajaa kasvatustyössä
  • Varhaiskasvatuksen tehtävä on mahdollistaa myönteiset oppimiskokemukset
  • Lapsilla tulee olla mahdollisuus kehittää taitojaan ja tehdä valintoja esimerkiksi sukupuolesta, syntyperästä, kulttuuritaustasta tai muista henkilöön liittyvistä syistä riippumatta. Henkilöstön tulee luoda moninaisuutta kunnioittava ilmapiiri. Varhaiskasvatus rakentuu moninaiselle suomalaiselle kulttuuriperinnölle, joka muotoutuu edelleen lasten, heidän huoltajiensa sekä henkilöstön vuorovaikutuksessa
  • Ammatillinen, avoin ja kunnioittava suhtautuminen monimuotoisiin perheisiin ja perheiden erilaisiin kieliin, kulttuureihin, katsomuksiin ja uskontoihin, perinteisiin sekä kasvatusnäkemyksiin luo edellytyksiä hyvälle kasvatusyhteistyölle. Lasten perheidentiteettiä ja perhesuhteita tuetaan siten, että jokainen lapsi voi kokea oman perheensä arvokkaaksi.
  • Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa kaikessa toiminnassa.
  • Lasten, henkilöstön ja huoltajien aloitteita, näkemyksiä ja mielipiteitä arvostetaan. Henkilöstön, huoltajien ja eri kulttuuriyhteisöjen keskinäisellä yhteistyöllä edistetään lasten ja perheiden kulttuuriperinteen jatkumista ja tuetaan lasten mahdollisuutta ilmentää omia kulttuuritaustojaan
  • Varhaiskasvatus on sukupuolisensitiivistä. Henkilöstö rohkaisee lapsia tekemään valintoja ilman sukupuoleen tai muihin henkilöön liittyviin seikkoihin sidottuja stereotyyppisiä rooleja ja ennakko-odotuksia. Henkilöstö tunnistaa lasten keskinäisten kohtaamisten eriarvoistavia piirteitä sekä puuttuu niihin hienotunteisesti ja johdonmukaisesti

Molemmat vaihtoehtoina?
Toimintakulttuurin kehittämisen kannalta on tärkeää, että yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa koskevista asenteista keskustellaan työyhteisössä. Miksi me vietämme isänpäivää? Onko kaikilla lapsilla isä? Voidaanko viettää sekä isänpäivää että läheistenpäivää rinnakkain, jos kaikilla lapsilla ei ryhmässä ole isää? Kulttuuriperintöä välittäessä pitää muistaa lasten ja perheiden erilaisuus. Kulttuurisissa asioissa tarvitaan myös taitoa nähdä ja ymmärtää asioita monesta näkökulmasta ja asettua toisen asemaan. 

Vasu kehottaa: Erilaisista ajattelu- ja toimintatavoista keskustellaan rakentavasti ja luodaan myös uusia tapoja toimia yhdessä. Samalla edistetään kulttuurisesti kestävää kehitystä. Se, että nimetäänkö isänpäivä varhaiskasvatuksessa läheisenpäiväksi on toki eri asia kuin, mitä sisältöjä päivälle annetaan. Mikään ei kiellä viettämästä lasten kanssa rinnakkain isänpäivää ja läheistenpäivää, jos ryhmässä on lapsia, joilla ei ole isää ja tukea näin heidän perheidentiteettiään myös. 

 Varhaiskasvatuksen tehtävä ei ole tuottaa pettymyksiä vaan myönteisiä kokemuksia. Pettymyksiä matkan varrella lapsille tulee ja niitä käsitellään heidän kanssa, mutta tarkoituksellisesti varhaiskasvatus ei tuota pettymyksiä lapsille, joten on hyvä miettiä, miten kulttuuria välitetään. Varhaiskasvatus tarvitsee sensitiivisiä kasvattajia, jotka tuntevat lapset ja heidän perheensä, jotta myös kulttuuria voidaan välittää arvokkaasti, tukea itsetunnon kehittymistä ja luoda tasa-arvoa. 

Sekä isänpäivälle että läheistenpäivälle on perustelut vasussa löydettävissä, se vietetäänkö niitä rinnakkain marraskuussa isänpäivän tienoolla vai ovatko ne kaksi eri tapahtumaa, on yksiköiden pohdittavissa. Jo nyt on yksiköitä, joissa vietetään isän- ja äitienpäivän lisäksi tärkeän ihmisen päivää, tämäkin on yksi vaihtoehto. Tärkeän ihmisen päivälle onkin varmasti tarvetta, sillä isä ja äiti ovat rooleja ja miten ne näkyvät perheissä on hyvin moninaista. Jokainen lapsi tarvitsee niin miehen kuin naisenkin sukusolun, mutta isyys ja äitiys syntyvät vasta roolin oton tai antamisen kautta. Joku ottaa tai saada sen jo lapsen ollessa sikiövaiheessa, joku ei koskaan. Silti lapsella voi olla muita tärkeitä ihmisiä elämässään.


Aineettomat ja ekologiset lahjat

Isänpäivän perusteluissa on kohta, että lapsia ohjataan hyviin tapoihin. Juhlien kohdalla tämä usein mielletään, niin, että juhlan kohteena olevalle viedään joku lahja. Lahjaperinnettä varhaiskasvatuksessa on toteutettu pitkään. Uuden vasun myötä on myös hyvä pysähtyä lahjakulttuurin kohdalla. Vasun mukaan kaikessa toiminnassa huomioidaan ekologisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti kestävän elämäntavan välttämättömyys. Lahjakulttuurissa tämä voisi tarkoittaa sitä, että tuotetaan aineettomia lahjoja tai muuten ekologisia lahjoja. Tässä muutamia vinkkejä aineettomista ahjoista, joita voi tehdä niin isälle kuin muullekin läheiselle:

Mediaviesti puhelimen tai jonkun sovelluksen kautta isälle / läheiselle. Sisältönä esimerkiksi haastattelu, missä kerrotaan miksi henkilö on tärkeä lapselle. Myös ryhmän yhteinen elokuvailta, johon isät / läheiset kutsutaan katsomaan lasten tuotosta, on mediaa ja teknologiaa hyväksikäyttävä aineeton lahja. 

Yhteinen liikunta- tai pelihetki yhdessä isän/ läheisen kanssa on hyvä aineeton lahja. Varhaiskasvatusyksikkö voi valmistella yhdessä lasten kanssa liikunnallisia tehtäviä yksikköön tai sen läheisyyteen tai isät/läheiset voidaan kutsua yksikköön viettämään aikaa lapsen kanssa ja vaikka pelaamaan pelejä. 

Lahjakortti isälle / läheiselle johonkin asiaan, mihin lahjan saaja kaipaa apua esimerkiksi pallohierontaa kipeille lihaksille tai kodin siivouksessa auttamista.

Risti-nolla-peli kierrätys- tai luonnonmateriaaleista antaa mahdollisuuden yhteiselle ajalle.

Ovikyltti, jonka toisella puolella on onnitteluviesti isälle /läheiselle ja toisella puolella ”minun ja isän/läheisen yhteistä aikaa, ei saa häiritä” antaa mahdollisuuden huomioida yhteinen aika kotona.



Blogia voit seurata myös Facebookissa tai liittymällä blogin materiaalipankkiin.



torstai 2. marraskuuta 2017

Terveys ja turvallisuus




Terveys ja turvallisuus -sisällön tarkoituksena on tukea lasten turvallisuuden tunnetta, antaa valmiuksia pyytää ja hakea apua sekä toimia turvallisesti erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä. Sisältöä käsitellään päivittäin erilaisissa tilanteissa pohtimalla, opettelemalla, leikkimällä ja harjoittelemalla.


Hygienia, syöminen ja pukeutuminen
Terveys sisältöalueena sisältää henkilökohtaista hygieniaa ja terveyttä, liikuntaa, lepoa ja ihmissuhteita. Hygieniaan ja terveyteen liittyvät muun muassa käsipesut, nenän niistämiset, oman ruuan syöminen ja pukeutuminen. Lasten kanssa harjoitellaan säänmukaista pukeutumista ja tässä saattavat auttaa säähän sopivat pukeutumiskuvat. Lasten kanssa harjoitellaan, milloin käsiä pestään ja miten käsipesu suoritetaan oikein. Pienempien neniä niistetään ja isompien kanssa harjoitellaan niistämään nenä ja muistamaan siihen liittyvä käsien pesu. Oman ruuan syöminen omilla ruokailuvälineillä, itse puhaltamalla jäähdyttäminen tarvittaessa ja se syödäänkö lattialle pudonneet ruuat, ovat opeteltavia asioita. Allergisten lasten erikoisruokavalioiden noudattaminen vaatii erityistä huolellisuutta, ettei terveyttä vaaranneta vahingossa väärillä elintarvikkeilla. Myös lääkehoidon tarpeessa olevat tarvitsevat erityishuomiota terveyden näkökulmasta.



Lepo
Vasun mukaan lepo on yksi osa lapsen varhaiskasvatuspäivää: Lasten hyvinvointia edistetään antamalla mahdollisuus päivän aikana rauhoittumiseen ja lepoon. Oppimisympäristöjen pitää tarjota mahdollisuus rauhalliseen oleiluun ja lepoon. Lepo ja nukkuminen ovat kuitenkin eri asia, joten joka yksikössä täytyy käydä keskustelu millaisia lepohetkiä tarvitaan: mitkä ovat lasten tarpeet. (Aikaisemman tekstin levosta ja nukkumisesta löydät täältä.

Lasten kanssa on hyvä käydä keskustelua lepäämistä: Miksi levätään? Millainen olo on jos ei ole levännyt? Mitä lepääminen meidän yksikössä on? Se, että lapset nostavat nukkumisen ikäväksi asiaksi varhaiskasvatuksessa, ei ole uusi asia. Toisaalta kuka vanhemmista ei olisi kuullut kommentteja ”ei minua väsytä”, ”en halua nukkua”, kotona omilta lapsiltaan joskus? Nukkuminen ja pimeä ovat mysteerejä lapsille. Aiheesta on hyviä kirjoja paljon, joihin voi myös aihetta käsitellessä tutustua esim.  Nalle Puh: Kuka valvoo öisin? kertoo niistä eläimistä, jotka valvovat öisin. Anneli Kannon kirja "Paavo Virtanen ja pimeys" sisältää ajatuksia pimeydestä, varjoista ja peloista.



Liikkuminen
Liikkuminen on oma sisältönsä ja siihen löydät vinkkejä täältä. (Täsmennettyjä vinkkejä alle 3-vuotiaiden liikunnataan löydät täältä.) Itse liikkumisen merkityksestä on hyvä käydä samanlaista keskustelua lasten kanssa kuin lepäämisestä: Miksi liikutaan? Mitä tapahtuu, jos ei liiku pitkään? Liikkumiseen voidaan kannustaa myös esimerkiksi liikkumistaulun avulla: missä on liikuttu ja paljonko ja tästä kerätään yhteisiä merkintöjen yksikön liikuntatauluun. Tässä voidaan käyttää myös soveltaen Hyvän mielen liikuntapassia ryhmässä tai jakaa se koteihin käytettäväksi ja täytettäväksi.



Kaveri- ja leikkitaidot
Kaveritaidot ovat osa terveys-sisältöä. Millainen kaveri minä olen? Miten saa kavereita? Millainen on hyvä kaveri. Leikkitaidot liittyvät myös kaveritaitoihin. Leikeissä lapset myös tuovat luontaisesti esille terveyteen liittyviä teemoja kuten lääkärileikissä, neuvolaleikissä ja eläinlääkärileikissä. Myös pukuleikit ovat yksi tapa harjoitella pukeutumista leikin muodossa.



Fyysinen turvallisuus
Turvallisuus on hyvin monimuotoinen asia. Fyysiseen turvallisuuteen varhaiskasvatuksessa liittyy muun muassa liikenneturvallisuus, miten liikutaan turvallisesti eri ympäristöissä. Liikenneturvan  sivuilta löytyy toteutusvinkkejä. Pimeänä aikana erilaiset heijastin leikit ovat kiehtovia. Voidaan esimerkiksi piilottaa heijastimia pimeään pihaan, sisätilaan tai vaikka metsään ja etsitään niitä taskulamppujen avulla. 

Fyysiseen turvallisuuteen kuuluu myös hyvä kosketus ja sitä kautta niin kehotunnekasvatus kuin turvataidotkin. Turvataitojen avulla lapset voivat oppia taitoja, joilla he voivat välttyä joutumasta kiusaamisen, alistamisen, väkivallan, houkuttelun, ahdistelun ja seksuaalisen hyväksikäytön tilanteisiin tai niihin joutuessaan osaavat suojella itseään ja puolustaa rajojaan. Vanhan opetusmateriaalin Kaija Lajusen, Minna Andellin, Leena Jalavan, Kaija Kemppaisen , Marjo Pakkasen ja Mirja Ylenius-Lehtosen turvataidoista, ”Turvataitoja lapsille” voi tulostaa netistä. Väestöliiton sivuilta voi tulostaa kehokasvatukseen liittyviä julisteita.

Varsinaisten opetusmateriaalien lisäksi lapset harjoittelevat fyysistä turvallisuutta leikeissä. Poliisi ja palomiesleikit muun muassa tuovat fyysiseen turvallisuuteen liittyviä asioita lasten leikkeihin.



Psyykkinen ja sosiaalinen turvallisuus
Lapsiryhmien hyvä ja turvallinen ilmapiiri luovat psyykkistä ja sosiaalista turvallisuutta. Kasvattajien tehtävä on luoda ja ylläpitää tätä ilmapiiriä. Tähän kuuluu kiusaamisen ehkäisy. Kiusaamiseen puututaan aina heti ja sitä ennalta ehkäistään luomalla lapsille valmiuksia pyytää ja hakea apua sekä toimia turvallisesti erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä. Aikuiset tukevat lasten kaveri- ja tunnetaitoja ja ryhmissä luodaan yhteiset pelisäännöt, tavat miten ryhmässä toimitaan turvallisesti, siten että kaikilla on hyvä olla.
 
Neuvokas perhe on julkaissut materiaalia tunnetaidoista, jotka soveltuvat hyvin koteihin ja linkkiä voi vinkata perheille osallisuuden tukemiseen myös.


Mielenterveysseuran sivuilta löytyy vinkkejä tunnelauluihin. Sieltä löytyvät myös tunnekortit tunnekortit, kaveritaitokortit  ja muun muassa tunteiden tuulimylly -juliste 

Tunnekortteja on muuallakin tarjolla esimerkiksi Mahti tunnekortit löydät täältä.  

Lasten itsetunnon vahvistaminen myös luo psyykkistä turvallisuutta. Mielenterveysseuralla on omat vahvuuskortit  ja vinkkejä vahvuuksien löytämiseen. Lotta Uusitalo-Malmivaaran ja Kaisa Vuorisen ”Huomaa hyvä!” – materiaalit ovat oiva materiaali tähän myös. Vierailu positiivisen pedagogiikan  ja positiivisen kasvatuksen  sivuilla kannattaa



Emotionaalinen turvallisuus
Lapset tarvitsevat myös emotionaalista turvallisuutta. He tarvitsevat sensitiivisiä kasvattajia, jotka näkevät, kuulevat ja huomioivat kaikki lapset ja ovat omalla käytöksellään luomassa emotionaalisesti turvallista varhaiskasvatusta.  Mielenterveysseuran ”Näe minut” materiaali on suositeltavaa lukea, pohtia ja syventyä siihen kasvattajan roolista käsin..

”Kysy minulta, mitä minulle kuuluu?” ”Tee kanssani yhdessä asioita” ”Anna minun yrittää” ”Kannusta, kehu ja kiitä minua”…NÄE MINUT!



Blogia voit seurata myös Facebookissa tai liittymällä blogin materiaalipankkiin.


Tonttulan vahvuusperustainen joulukalenterisatu

  2020 marraskuussa blogi vei lukijoitaan matkalle Tonttulaan ensin isompien lasten Tonttulan  kalenterivinkkien avulla, joita seurasi viel...