Leikinvalintataulut

 

 

Varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatuksen tehtävänä on toteuttaa lapsen leikkiin, liikkumiseen, taiteisiin ja kulttuuriperintöön perustuvaa monipuolista pedagogista toimintaa ja mahdollistaa myönteiset oppimiskokemukset. Nämä kaikki on mahdollista yhdistää toiminnassa, mutta se vaatii pedagogista katsetta ja ymmärrystä työhön. Se vaatii toiminnan havainnointia, arviointia ja kehittämistä.Eriyisesti se vaatii katsee kiinnittämistä leikkiin, leikillisyyteen, leikkikulttuuriin, jota arjessa luodaan tietoisesti ja tiedostamattomasti.

Jos tarkastellaan leikkiä varhaiskasvatuksessa, sieltä nousee paljon traditioita, menetelmiä, totuttuja ja opittuja tapoja, joita ei välttämättä arjessa sen paremmin tarkastella tai pohdita vaan niitä käytetään osana arkea ja ne luovat osaltaan tietynlaista toimintakulttuuria. Yksi leikkiin liitetty menetelmä on leikinvalintataulut. Tästä menetelmästä tai työvälineestä voidaan käyttää eri nimityksiä kuten leikkitaulu, aktiivisen oppimisen taulu, leikkipaikkataulu ja leikkikartta. Tällä menetelmällä on juuria ainakin high scope -pedagogiikkaan, eli menetelmä ei ole tuulesta temmattu, mutta leikkitaulujen käytöllä on sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia lasten hyvinvointiin, jotka pitää tiedostaa. 

 

Leikin valinta ja osallisuus

Yksinkertaistettuna leikinvalintataulussa on näkyvillä leikit, jotka ovat valittavissa ja lapsi valitsee niistä, mitä haluaa leikkiä tai valittavana voi olla tila, mihin lapsi menee leikkimään. Tauluissa voi olla henkilöstön määrittämiä rajoitteita, kuten montako leikkijää mihinkin leikkiin mahtuu. Leikinvalintataulut voivat helpottaa leikin valitsemista, mutta myös rajoittaa valintoja, leikin mahdollisuuksia sekä leikkijöiden välistä toimintaa. Lisäksi tietty leikki saa olla vain tietyssä paikassa tai leikkiä ei saa vaihtaa, se rajoittaa toimintaa ja vaikuttaa toimintakulttuuriin ja lasten olemiseen sekä tekemiseen. Rajoituksia ja toimintasääntöjä on hyvä pohtia siitä näkökulmasta mitä ne mahdollistavat, mitä ne estävät ja kenen näkökulmasta niitä asetetaan. Leikinvalintataulun käytössä pitää tiedostaa sen vaikutukset ja olla valmis muuttamaan toimintaan, mikäli se ei tue kaikkien lasten hyvinvointia ja osallisuutta. On hyvä pitää mielessä, että leikinvalintataulun käyttämiseen liittyy toimintatapoja, sääntöjä, raameja. 

 

Leikinvalintataulun käyttämisen ei tulisi johtaa siihen, että lapset vain keskenään valitsevat leikkejä ja aikuinen jättäytyy taka-alalle. Lapset tarvitsevat tukea vuorovaikutukseen, empatian harjoitteluun, toisten huomioon ottamiseen, valintojen tekemiseen, neuvotteluun ja ihan leikkimiseen. Osallisuus ei siis yksistään toteudu lasten valinnoissa leikkitaululla, vaan se vaatii aikuisen tukea, jotta kaikkien osallisuutta tässä valintatilanteessa pystytään tukemaan. Osallisuus ei ole vain sitä, että lapsi saa päättää ja valita haluamansa leikin. Se on poliittista osallisuutta, mikä voi huonoimmassa tapauksessa polkea alleen sosiaalista osallisuutta, jos leikin valinta on epätasavertaista ryhmässä lasten kesken. Lasten keskinäistä syrjintää tapahtuu eniten silloin, kun aikuinen ei ole läsnä ja tukemassa erilaisten lasten vuorovaikutusta. Monipuoliset valinnatkaan eivät takaa sitä, että lapset osaisivat keskenään neuvotella kenen kanssa leikitään, miten leikki aloitetaan ja mitä leikkiä leikitään yhdessä. Aikuista siis tarvitaan tähän prosessiin aktiivisesti mukaan. On hyvä myös havainnoida sitä kuka saa valita leikin ensin ja mahtuvatko kaikki lapset niihin leikkeihin, joihin aidosti haluavat, saavatko kaikkia leikkiä kaikissa tiloissa tai kaikilla välineillä. Ketään ei saisi pedagogisilla valinnoilla alistaa tai sulkea ulkopuolella ja tästä on aikuiselle vastuu. 

 

Leikin valinta ja toiminnan sisällöt

Oppimisympäristöjen on tarkoitus tarjota lapsille vaihtoehtoja mieluisaan tekemiseen, monipuoliseen ja vauhdikkaaseen liikkumiseen, leikkeihin ja peleihin sekä rauhalliseen oleiluun ja lepoon. Tarkastelemalla leikkiympäristöjä ja leikkivälineitä on hyvä pysähtyä pohtimaan kuinka monipuolisia ne ovat erityisesti, jos tarkastellaan niitä suhteessa oppimisen alueisiin. Ryhmistä voi löytyä autoleikki, kotileikki, nukkeleikkejä, poneja, rakentelusarjoja ja erilaisia ”pöytähommia” kuten väritystehtäviä. Mitä nämä valinnat kertovat meille? Voisiko valinnat olla monipuolisempia ja selkeämmin yhdistettyjä oppimisen alueisiin ja tukea näin vasun monipuolista toteutumista? Onko meidän leikkiajatuksemme jotenkin uriin juuttunutta ja ajatus leikkitauluistakin liittyy lasten omaehtoiseen leikkiin ja valintoihin, tilanteisiin, joissa aikuinen voi hengähtää ja unohtaa vasun? Entäpä, jos leikkitaulut muodostettaisiin oppimisen alueiden ympärille ja kiinnitettäisiin tietoisemmin lapsia monipuoliseen tekemiseen, tuettuun, ohjattuun sekä omaehtoiseen. 

 

Miltä näyttäisi leikinvalintataulu, jos se pohjautuisi oppimisen alueista kasvan, liikun, kehityn – alueeseen? Voisiko siellä on liikuntaleikkejä sisällä ja ulkona, ehkä lapset keksisivät jonkun liikuntaradan ja leikistä tulee jokin liikunnallinen ”teemapuisto”? Siellä voisi olla terveyteen liittyviä leikkejä kuten lääkäri- ja neuvolaleikit tai erilaisia ravintola- ja kokkausleikkejä. Näin teemoiteltuina leikkejä voisi myös kierrättää ryhmistä toiseen ainakin päiväkodeissa.

Sen sijaan, että keskitytään yhteen oppimisen alueeseen leikkitauluissa voidaan yhtä hyvin yhdistellä leikkitaulun valintoja siten, että lasten kanssa valitaan oppimisen alueille löydetyistä leikeistä jokaiselta alueeelta esimerkiksi yksi valinta leikkitauluun, jolloin oppimisen alueet ovat myös leikkitaululla monipuolisesti edustettuna. Leikinvalintataululla voisi silloin vaikkapa olla liikuntaleikki (kasvan, liikun kehityn), saunaleikki (minä ja meidän yhteisömme), ateljee (ilmaisun monet muodot), robotit (tutkin, toimin, yhteisössämme) ja kirjasto (kielten rikas maailma). Olennaista on, että tehdään tietoisia pedagogisia valintoja leikinvalintataulun sisältöihin huomioiden niissä myös lasten mielenkiinnon kohteiden lisäksi monipuolisesti oppimisen alueita.

 

Pedagogisten valintojen merkitys

Leikinvalintatalujen käyttö ei ole yksiselitteistä ja niihin liittyvät pedagogiset valinnat on hyvä aukipuhua tiimeissä, jotta jokainen ymmärtää valitun menetelmän tarkoituksen ja vaikutukset toimintaan ja lapsiin. Taulut eivät saa johtaa siihen, että lapset keskenään valitsevat, ulossulkevat ja toimivat keskenään tauluilla, koska pystyvät siihen. Aikuiset eivät saa sulkea itseään ulos lasten leikeistä tai tehdä itsestään vain kiertäviä leikin päältä tarkistajia "täällä sujuu leikit - ovi kiinni - ja seuraavaa paikkaa tarkistamaan". Kun lapset ilmoittavat varhaiskasvatuksessa aikuiselle, että tänne ei saa tulla, tulisi kellojen soi: Miksi aikuinen ei ole tervetullut tilaan? Mitä pedagogista tapahtuu tilassa, johon aikuinen ei ole tervetullut ja mitä pedagogista tästä toteutuneesta toiminnasta aikuinen pystyy kertomaan lasten huoltajille? Voisiko siis leikinvalintataulutkin rakentaa siten, että niihin kuuluvat myös aikuiset automaattisesti mukaan: tilassa x on aikuinen a ja tilassa y on aikuinen b ja siellä ovat leikit ä ja ö?

Leikinvalintataulut ovat aikuisten rakentamia toimintamalleja, joten niiden tulisi olla myös pedagogisesti ja monipuolisesti mietittyjä. Joskus odotetaan, että kaikki lapset osaavat valita, mikä heistä on mukavaa juuri nyt ja tauluihin valitaan aikuisten puolelta näin satunnaisesti asioita, jotka koetaan lapsia kiinnostavan, koska he valitsevat leikkejä tai kertovat niiden olevan kivoja. Joskus lasten voi olla vaikea valita myös leikkiä tai tekemistä, koska heillä ei ole kokemuksia erilaisista asioista ja tähän he tarvitsevat aikuisten rikastuttavaa roolia. Leikit, joita tauluun valitaan, tulisi olla lapsia innostavia, mutta aikuisen rooli on myös innostaa ja tukea innostusta, myös etsiä uusia virikkeitä, tuoda vasu eläväksi arkeen sekä olla mukana lasten leikin valinnassa ja leikeissä.

 

Teksti: Outi Moilanen

Kuvat: Varhaista aikaa, Papunet

 

Lähteitä:

Kangas, J. Vlasov, E. Fonsén & J. Heikka (toim.), Osallisuuden pedagogiikkaa varhaiskasvatuksessa 2-suunnittelu, toteuttaminen ja kehittäminen. 2018. Tampere: Suomen varhaiskasvatus ry.

Roos, P. (2015). Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta.Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto.

Roos, P., Nätynki, H. Javanainen, P. Koivisto, M. Anttinen, P. Varttinen & K. Rintakorpi (toim.). 2016.

Mitä kuuluu? Lapsen kertomukset ja osallisuus päiväkotiarjessa.

 

Blogin löydät myös Instagramista ja Facebookista

**************************************

Facebookissa:Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen Aikaa + materiaalipankki

Instagramissa: @varhaista.aikaa 

**************************************

 

Kuvallisten käytösodotusten käyttäminen lasten toiminnan tukemisessa varhaiskasvatuksessa

 

Lämmin, lempeä vuorovaikutus ja selkeät toimintaohjeet

Pedagogiikka tekee varhaiskasvatuksen ympäristöistä oppimisympäristöjä. Hyvä pedagoginen ympäristö ottaa huomioon erilaiset oppijat, oppimistyylit sekä huomio monipuolisesti aistien merkityksen oppimisessa. Psyykkinen oppimisympäristö rakentuu yhteisön jäsenten tiedoista ja taidoista eli kognitiivisista tekijöistä sekä emotionaalisista tekijöistä kuten tunteista, motivaatiosta, tunnelmista. Se rakentuu muun muassa sensitiivisestä kohtaamisesta ja ohjauksesta, lasta kunnioittavasta, kuulevasta ja lämpimästä vuorovaikutuksesta.

Varhaiskasvatuksessa tarvitaan lempeää, kohtaavaa vuorovaikutusta. Lämpimään vuorovaikutukseen kuuluu rajojen asettaminen käytökselle, eli se mikä on toivottavaa käyttäytymistä erilaisissa tilanteissa. Ne tuovat turvallisuutta ryhmään. Varhaiskasvatuksessa toisen tai itsensä satuttaminen ei ole sallittua, eikä myöskään tavaroiden hajottaminen.

Rajojen asettaminen lapsille ei tarkoita, että ammattilainen ei olisi ystävällinen tai kohtaisia lapsia yksilöllisesti. Odotusten auki puhuminen ja kuvittaminen tai rajojen asettaminen ei tarkoita, että ammattilainen ei voisi olla aidosti kiinnostunut lapsista. Vaikka rajoja asetetaan, se ei poista lapsen osallisuutta. Ammattilaisten tehtävä on rajoista huolimatta kuunnella ja kuulla aidosti lasta, kannustaa ja kunnioittaa heitä, kysyä ja antaa vastauksia lapsille. Lapsen osallisuus, kuulluksi ja nähdyksi tuleminen ja kokemus ja tunne yhteisöön kuulumisesta voi parhaimmillaan vahvistua yhteisöissä, joissa on selkeät , mutta tilanteen mukaan joustavat struktuurit sekä yhteiset pelisäännöt, miten toimitaan ja kohdataan toiset. Jokainen meistä haluaa tulla kohdatuksi arvostettuna, hyväksyttynä ja rakastettuna omina itsenämme. Yhteisten odotusten ja pelisääntöjen käyttämisen lisäksi jokainen lapsi tarvitsee huomiota, kokemuksia siitä, että on hyväksytty osaksi yhteisöä ja heistä välitetään sellaisina kuin he ovat ja tämä tukee lapsen osallisuuden kokemuksen vahvistumista.

Kokemukset kohdatuksi ja kuulluksi tulemisesta ovat kaikkien oikeus varhaiskasvatuksessa. Ne lapset, joilla on haasteita varhaiskasvatuksen arjessa kaipaavat sitä kokemusta, että he kelpaavat sellaisina kuin ovat. Onnistumisen arjen pienissä hetkissä tukevat tätä ja heidän itsetuntonsa kasvamista. Vaikka positiivisen palautteen merkitys on tärkeää ja vahvuudet ja onnistumiset on tärkeä tuoda esiin, olennaista on lapselle se tunne, että olen hyväksytty omana itsenään. Odotusten mukaisella ohjaamisella pyritään siihen, että kaikki lapset pystyisivät saamaan onnistumisen kokemuksia yhteisössään (,ryhmässään) toimimisessa. Onnistuessaan se lisää lasten itseluottamusta ja voimavaroja toimia yksilönä yhteisössään. 

 

Lasten itsesäätelytaitojen tukeminen käytösodotuksilla

Itsesäätelytaidoilla tarkoitetaan yksilön kykyä säädellä tunteitaan, käyttäytymistään ja kognitioitaan mielekkäästi eri tilanteiden ja tavoitteiden mukaisesti. Itsesäätelytaitojen onnistuminen vaatii sitä, että lapsi tietää, mitä häneltä odotetaan, hänelle on riittävästi taitoja säädellä omaa toimintaa ja lapsi on motivoinut asiaan. Käyttäytymispsykologisen näkökulman mukaan itsesäätelytaitojen tukemisessa on tärkeää jäsentää tilanteita ja ohjata lasta palautteen avulla.  

Toivottua käyttäytymistä tukevat arjessa selkeät ohjeet ja käyttäytymisodotukset, sanallisen ohjaamisen tukena visuaaliset jäsennykset sekä tilanteessa välitön, johdonmukainen ja positiiviseen toimintaan keskittyvä palaute. Lapsen itsesäätelyä varhaiskasvatuksessa tukevat ympäristön selkeys ja ennakoitavuus, aikuisten johdonmukainen toiminta, se, että lapsiin kohdistuvat odotukset ovat lasten tiedossa, vuorovaikutus on lämmintä ja myönteistä lasten ja aikuisten välillä, lapsille asetetut tavoitteet ja ohjaus ovat selkeitä ja yhdenmukaisia lisäksi toiminnassa tuetaan lasten vertaissuhteita.

 

Itsesäätelytaitoja tukevan struktuurin luominen oppimisympäristöön

Varhaiskasvatuksessa itsesäätelytaitoja tarvitaan erilaisissa tilanteissa kuten ryhmässä toimittaessa, siirtymissä, kaverin kanssa leikkiessä. Itsesäätelytaitoja voidaan tukea ennakoimalla tilanteita ja toimintaa, myös luomalla rutiineja. Kuvallinen ohje ja tukiviittomat tukevat puhetta ja annettuja ohjeita. Peruskuva, ensin-sitten, olisi hyvä löytyä jokaisesta varhaiskasvatusryhmästä ja myös luoda rutiinia sanallisesti lapsille: mitä tehdään ensin, mitä sitten. Toiminnan pilkkominen pienempiin osiin kuvallisesti tuettuna auttaa lasta hahmottamaan tilanteita paremmin kuin pelkkä sanallinen ohje. Kielenkehityksen haasteissa sanallinen ohje saattaa myös olla ihan hepreaa, jolloin pelkällä sanallisella ohjeella ei tee mitään. Jos jossain vielä on harha, että lapsen tietyn ikäisenä pitäisi ohjautua pelkällä sanallisella ohjeella, olisi aika päivittää omaa osaamistaan tämän päivän lasten moninaisuuteen. 

 

 

Arjen hetket ja struktuuri

Yhteisissä hetkissä pienryhmissä, ”piirillä”, satuhetkillä, päivän erilaisissa toiminnoissa harjoitellaan yhdessä olemista ja vuorovaikuttamista. Nämä hetket tarvitsevat myös ohjeita, miten huomioidaan toiset, saadaan mahdollisuus oppimiseen ja oppimisrauhaan. Arjessa siirtymiä on varhaiskasvatuksessa paljon ja paikoittain ne voivat olla jopa isoin osa päivää: tullaan päiväkotiin, käydään vessassa, puetaan ja riisutaan, syödään, ollaan ulkona, nukutaan tai levätään. Siirtymätilanteiden ohjaaminen onkin tärkeää. Niihin liittyy käytösodotuksia kuten mitä puetaan ja miten puetaan ulos lähtiessä, miten käydään vessassa, miten toimitaan ruokailussa tai levätessä.

Arjessa perusrutiinit kuten vessassa käynti on monen kohdan suoritus. Käsien pesu aloitetaan hihojen nostamisella ennen hanan avaamista, käsien kastelua, saippuan ottamista, saippuan käsiin hieromista, käsien puhtaaksi huuhtelemista, yhden käsipaperin ottamista, käsien kuivaamista paperiin (hanan sulkeminen paperilla) ja lopuksi paperin roskiin laittamiseen. Tämäkin rutiini voi vaihdella riippuen siitä, onko käytössä automaattiset hanat vai manuaaliset, käytetäänkö pyyhkeitä, paperia, vaiko käsipyyhekonetta. Yksinkertainen rutiini, joka kuitenkin ehkä harvoin menee näin, jos lapsi suorittaa sen yksikseen, jolloin hihat saattavat olla märät ja saippua on otettu ja suoraan valutettu käsistä vesihana alla viemäriin, paperitelineestä otetaan nipullinen papereita ja heitetään roskiin. Tämä voi olla opittu tapa. Sen taustalla voi olla kiire ja kilpailu seuraavaan asiaan tai esimerkiksi aikuisen puuttuminen tilasta, joka voisi ohjata lasten toimintaan tarkoituksenmukaisempaan suuntaan.

Yhdessä sovitut kuvalliset käyttäytymisen ohjeet tukevat lapsen itsesäätelytaitojen kehittymistä. Yhteiset ohjeet pitää käydä yhdessä läpi ja ne ovat osa arkea. Tärkeimmät ohjeet myös näkyvillä tiloissa lapsille. Retkille voi myös tehdä omat kuvatuet, jolloin käyttäytymisen ohjeet kulkeva mukana myös ulkoillessa tai retkeiltäessä. Yhdessä sovitut toimintatavat toimivat silloin, kun kaikki aikuiset sitoutuvat niihin, joten on tärkeää, että toimintatavat ovat nähtävillä myös aikuisille, erityisesti sijaisille, jotka tulevat ryhmään ja ne käydään osana aikuisten pikaperehdytystä läpi.

Tarkoituksena ei ole kuitenkaan tehdä varhaiskasvatuksesta sääntöviidakkoa. Arkea tarkasteltaessa meillä on kuitenkin paljon tilanteita, joissa toimitaan vaiheittain ja lapsen oman toiminnan ohjaus ei välttämättä näistä tilanteista selviä ilman aikuisen tukea. Aina aikuinen ei ole tilanteissa läsnä ja silloin kuvallinen tuki voi toimia lapsen tukikeinona yrittää itse. 

 

Ohjeiden antamisesta

Ohjeita ja kätösodotuksia voidaan antaa sanallisesti, mutta kaikki lapset eivät opi parhaiten auditiivisesti, joten myös kuvallinen tuki odotuksille vahvistaa ja auttaa erilaisia oppijoita hahmottamaan, mitä heiltä odotetaan erilaisissa tilanteissa. Kuvallisissa käytösodotuskuvissa on osittain kyse behavioraalisesta kontrollista, jolla pyritään säätelemään lapsen käyttäytymistä tilanteisiin sopivaksi toiminnaksi. Kuvalliset aikuisen käytösodotuksia kuvaavat kuvasarjat ovat osa sääntöjen asettamista ja niiden näkyväksi tekemistä. On hyvä huomata, että se miten näitä kuvasarjoja käyttää, vaikuttaa toimintaan. Jos niitä käyttää ensisijaisena vallan välineenä, niillä on tarkoitus hallita lasta ja asettaa häntä muottiin. Jos niitä käytetään lapsen toiminnan ohjauksen tukemisena, niillä on tarkoitus auttaa lasta erilaisissa, sosiaalisissa, tilanteissa. ”Jos, et pue nyt, joudut toiseen ryhmään” vs. ” Haluaisitko minulta apua pukemiseen?” ovat selkeästi kaksi eri asiaa. Ensimmäisessä pyritään uhkailulla saamaan aikaan asioita, kun toisessa pyritään tukemaan lapsen toimintaa. Myös käytösodotusten tiukka vaatiminen lasten kohdalla, joiden voi olla vaikeaa olla fyysisesti stabiileja, aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Odotukset ja vaatimukset pitää sovittaa lapsien yksilöllisten taitojen ja tarpeiden tasoon. Harvoin lasten pieni liikehdintä ryhmätoiminnassa haittaa, jolloin voidaan sopia, että jokainen valitsee itselleen mukavan asennon. Jollakin voi olla kädessään hypistelylelu tai sylissä painokoira tai jokin muu painoa tuottava tuote. Jokaisen ammattilaisen tulee ymmärtää, että lapsen käytöksen hallitseminen vallalla ei paranna käytöksen taustalla olevia tekijöitä. Yhteisen tekemisen kautta voidaan kuitenkin päästä kiinni siitä, mikä lapselle on tilanteissa haastavaa ja muuttaa toimintaa. Haastavien tilanteiden kuvallinen tuki voi auttaa lasta pääsemään itsenäisesti haasteista eteenpäin. Toiminnan selkeä ohjaus, struktuuri ja lasten motivointi luovat osaltaan parhaimmillaan psyykkisesti turvallista oppimisympäristöä. Yhteisesti sovitut säännöt ja toimintatavat auttavat osaltaan luomaan ilmapiiriltään turvallisen, muita kunnioittavan ja yhteisvastuullisen oppimisympäristön.

 

Oppimisympäristön monipuolinen tuki

Monipuolisen kuvatuen tarkoitus on monipuolistaa tietokanavia lapsille, mutta myös tuoda esille, millaista toimintaa lapsilta odotetaan. Kuvatuen lisäksi lasten itsesäätelyä tukevat aikaa kertovat elementit kuten Time Timer tai tiimalasi (myös IPadilt löytyy erilaisia sovelluksia). Ne auttavat hahmottamaan milloin toiminta alkaa ja milloin se loppuu. Oppimisympäristössä lasten omien paikkojen merkitseminen tukee siirtymiä. Jonotettaessa ensimmäisen paikka voidaan myös merkitä paikanmerkillä, lattiateipeillä, ulkona esimerkiksi piirtämällä viiva maahan. Päivänkulun esillä oleminen kuvaa myös sitä, mitä ollaan tekemässä, mitä on tehty ja mitä vielä on tulossa päivän aikana. Arjessa on paljon rutiineja, jotka helposti unohtuvat toiminnan alle, mutta niiden esiin tuominen auttaa lapsia hahmottamaan päivää ja tekemään päivistä turvallisen tuntuisia. Näiden arkisten rutiinien äärelle on hyvä välillä pysähtyä. 

 

Kuvallinen tuki osana ääniergonomian huomiointia

Kuvitettujen käytösodotusten käyttäminen hyödyttää myös muuta oppimisympäristöä kuten äänimaailman hallintaa. Ääniergonomialla tarkoitetaan niitä toimia, jotka parantavat hyvän äänentuoton ja kuulemisen mahdollisuuksia. Varhaiskasvatuksessakin liiallinen melu ja hälinä vaikuttavat työturvallisuuteen ja -terveyteen, joten meluntorjuntaan on kiinnitettävä huomiota niin rakenteellisilla kuin pedagogisilla keinoilla. Yksi pedagoginen keino on opettaa ja ohjata lapsia heidän äänenkäytössänsä erityisesti sisätiloissa.

Kuulotiedon käsittely meluisassa ympäristössä eroaa siitä, kun on aivan hiljaista ja rauhallista. Elina Niemitalo-Haapolan väitöskirjan mukaan 2–4 vuotiailla lapsilla puheen piirteiden erottelu ja tunnistaminen oli vaikeampaa meluisessa ympäristössä ja melu selkeästi heikensi äänitiedon peruskäsittelyä. Heikot kuunteluolosuhteet vaikuttavatkin oppimistuloksiin heikentävästi, siksi on tärkeää, että ääniergonomiaan kiinnitetään huomiota pedagogisin keinoin kuten opettamalla ja ohjaamalla lapsia heidän äänenkäytössään erityisesti sisätiloissa Melulla on myös kehollisia vaikutuksia kuten taipumus nostaa sykettä ja verenpainetta sekä stressihormonitasoja. Meluisa ympäristö voi aiheuttaa lihasjännitystä, päänsärkyä, ärsyyntyneisyyttä ja väsymystä. Korkeat melutasot pakottavat nostamaan omaa äänenvoimakkuutta kanssakäymisissä, mikä nostaa melutasoa entisestään ja kierre on valmis.

Yhteistä melunhallintaa voidaan opetella lasten kanssa. Ryhmässä voidaan käyttää erilaisia merkkejä, joko kuvallisia tai fyysisiä merkkejä, jotka tarkoittavat, että äänitasoa pitää laskea. Lasten kanssa on hyvä keskustella myös siitä, miltä melu tuntuu, kuinka se vaikuttaa ja mistä melua syntyy meidän ryhmässämme. Aikuisten voivat omilla ratkaisuillaan vaikuttaa melun syntyy kuten ryhmän porrastamisella ja leikkitiloihin jakamisella. Kun ollaan isossa tilassa yhdessä, äänimaailman hallintaa pitää kiinnittää huomiota ja siinä auttavat myös kuvitetut odotukset. Esimerkiksi satua luettaessa istutaan omilla paikoilla. Korvat kuuntelevat. Silmät seuraavat tarinaa. Oma suu on hiljaa. Nostamalla käden ylös saa puheen vuoron, eikä tarvitse yrittää huutaa omaa ajatusta muiden yli samalla aiheuttaen melusaastetta tilaan. Ulkotiloissa ääni hajoaa maisemaan eri tavoin ja on hyvä, että lapsille on paikkoja ja hetkiä, jolloin äänen tuotto saa olla kovempaakin, ilman että aikuisen tarvitsee siihen puuttua. Arjesta ei ole tarkoitus tehdä äänetöntä, sillä äänet ja lapset kuuluvat yhteen, mutta on hyvä tietoisesti ohjata myös äänenkäyttöä ergonomisemmaksi kaikille. 

 

Pohdittavaksi

Miltä teidän oppimisympäristöt näyttävät ja kuulostavat?

Mikä merkitys on sosiaalisen, kognitiivisen ja psykologisen oppimisympäristön suunnittelulla lasten kokonaisvaltaiselle kasvulle, oppimiselle ja hyvinvoinnille?

Mitkä käytösodotukset sinä tekisit lapsille ryhmässäsi juuri nyt paremmin näkyviksi?

 

Teksti: Outi Moilanen

Kuvat: Varhaista Aikaa, Papunet

 

 

Lähteitä:

Niemitalo-Haapola, Elina. 2017. Development- and noise-induced changes in central auditory processing at the ages of 2 and 4 years. Väitöskirja. Oulun yliopisto.

Ylönen, Suvi. Itsesäätelyn tukeminen varhaiskasvatuksessa. Hanke:Turvallista kasvua, hyvinvointia ja osallisuutta oppimiseen 2018-2019. Niilo Mäki instituutti.

 

Blogin löydät myös Instagramista ja Facebookista

**************************************

Facebookissa:Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen Aikaa + materiaalipankki

Instagramissa: @varhaista.aikaa 

**************************************