Ulkoinen puhe varhaiskasvatuksen työotteena

 

kuva: Pixabay

Psykologi Lev Vygotskin mukaan yksilön sisäinen puhe perustuu kolmeen eri puhetapaan: ulkoiseen, itsekeskeiseen ja sisäiseen puheeseen. Sisäistä puhetta käytetään, kun puhutaan itselle. Ulkoista puhetta käytetään puhuttaessa muille ja näiden kahden välillä on ero. Lasten leikeissä ulkoisesta puheesta voi helpostikin kuulla oman ja muiden toiminnan ohjauksen funktion. ”Tää olis tässä leikissä äiti ja ne voisi olla lapsia”. Aikuisten välisestä puheesta ulkoinen toiminnanohjauksen puhe kuitenkin usein vähenee ja se koetaan raskaaksi. ”Pitääkö mun nyt oikeasti kertoa ja opastaa kaikki työkavereille. Kyllä kai ammattilaisen pitäisi osata työnsä?” Ulkoinen puhe siirtyykin vähitellen sisäiseksi puheeksi, josta tulee ajattelun ja itsesäätelyn väline ja aikuista voi turhauttaa se, että toinen aikuinen ei toimi oletetusti ja odotetusti... Ja meillä on varhaiskasvatuksessa paljon oletuksia ja odotuksia, jotka ovat muodostuneet osaksi toimintakulttuuria. Ja näitä oletuksia on välillä hyvä tuulettaa.

Mihin ulkoista puhetta tarvitaan?

Varhaiskasvatus on tiimityötä. Työskennellessä yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa toisten kanssa toinen ei osaa lukea ajatuksia eikä voi millään tietää kaikkia odotuksia, joita häneen voi kohdistua. Tiimi, joka on työskennellyt pitkään yhdessä, on voinut tottua tiettyihin toimintatapoihin ja ne ovat automatisoituneet, jolloin voi olla helppo työskennellä yhdessä, kun tuntuu että tiimikaverit tietävät ja ymmärtävät kaiken sen, mitä ollaan tekemässä ja milloin. Voi jopa tuntua, että ajatukset ovat niin samanmielisiä, että ihan kuin toinen lukisi omia ajatuksia: Yhteiset toimintatavat ovat piiloutuneet rutiinien taakse ja niitä ei tarvitse enää vuorovaikutuksella erikseen sanoittaa. Tilanne voi nopeasti muuttua, kun tiimiin tulee vaikkapa lyhytaikainen sijainen, joka ei voi tietää tiimin kaikkia toimintatapoja ja tapoja vuorovaikuttaa, vaikka kuinka olisi alalle kelpoinen. Tämä voi nousta esiin perustiimin turhautumisena. Todennäköisesti myös sijainen voi olla turhautunut, koska ei tiedä, mitä hänen pitäisi tehdä tai mitä häneltä missäkin tilanteessa odotetaan, jos sitä ei hänelle kerrota ääneen.

Muutostilanne tiimissä, kuten sijaisten tuleminen ryhmään, saattaa turhauttaa ja kuormittaa perustiimiä, koska henkilö pitää perehdyttää tiimin tapaan toimia arjessa. Se kuormittaa myös lapsia ja usein puhutaan uuden aikuisen testaamisesta. Lapset tarkastelevat vuorovaikutussuhteessaan muun muassa sitä, voiko tähän aikuiseen luottaa, millainen hän on, tietääkö hän säännöt, miten ryhmässä toimitaan. Sijainen voi omalla perusosaamisellaan päästä jonkinlaiseen tasapainoon niin lasten kuin tiimin kanssa toimimiseen, mutta tätä prosessia nopeuttaisi ja tukisi tiimin ulkoisen puheen käyttö työotteena. Tällä ulkoisella puheella viitataan arjen sanoittamiseen ja toiminnanohjauksen tukemiseen. Uusi aikuinen, ja joskus se pitkäänkin tiimissä ollut, tarvitsee toiminnan sanoittamista, jotta voi ohjata omaa toimintaansa tarkoituksen mukaisesti. Arjessa se voisi olla vaikkapa ulosmenotilanne, jossa lapset ovat hienosti omatoimisesti pukeneet itsensä valmiiksi ja odottavat hikoillen ja kiemurrellen, että aikuinen pukisi ja lähtisi ulos heidän kanssaan, mutta sitä ei jostain syystä tapahdu, jolloin ulkoisena puheena voisi käyttää: ”Hei, olettepa olleet tosi nopeita pukijoita, kukas meistä olikaan ensimmäisenä aikuisista menossa ulos (ja jos reaktiota ei tule tai haluaa nimetä heti jonkun, kenen pitäisi mennä ulos, sen voi ulkoiselle puheella nimetä)”. Ulkoinen puhe työotteena on myös lasten mukaan ottamista toiminnan sanoittamiseen. Käytännössä yksinkertaisesti se voisi olla, että ”Hei, tänään meidän ryhmässämme on Maija. Minä kerron Maijalle meidän ryhmän toiminnasta ja te (lapset) voitte auttaa myös Maijaa, jos Maija ei tiedä, mistä meidän ryhmässä löytyy vaikkapa kynät, niin Maija osaa sitten paremmin auttaa teitä. Sovitaanko niin?”

Jos ulkoisen puheen voima aikuisten toiminnanohjauksessa unohtuu, puhe kääntyy helposti negatiiviseksi sisäiseksi puheeksi tai seläntakana puhumiseksi. ”Ei se sijainen mitään osannut. Siinä se vaan istu ja katso, eikä tehnyt mitään. Kaikesta piti sanoa.” Niin, joskus on niin, että kaikesta pitää sanoa ja silloin positiivinen näkemys ulkoisen puheen voimaan auttaa. Kun minä sanoitan maailmaa muille aikuisille ja lapsille, siitä tulee ennakoitavaa ja odotukset tulee sanoitettua kuuluviin. Ja joskus, siltikin, ulkoinen puhe ei tavoita kuulijaa. Lasten kohdalla kärsivällisyys voi olla pidempää ja heihin on helpompi käyttää toiminnanohjauksen tukikeinona muun muassa kuullun toistamista kuten ”Mitä piti seuraavaksi tehdä, muistatko?” Ja tarvittaessa toistaa ohje tai antaa positiivinen palaute, että hienosti muistit. Aikuisilta usein odotetaan nopeampaa toimintaa ja oman toiminnaohjausta. Syynä toimimattomuuteen voi kuitenkin olla se, että ei kuitenkaan tiedä ohjeesta huolimatta, miten pitäisi toimia, eikä ehkä uskalla kysyäkään. Syy voi olla se, että emme osaa käyttää ulkoista puhetta aikuisen toiminnanohjaamiseen, koska emme ole siihen tottuneita ja sen käyttö turhauttaa. Jättämällä ulkoisen puheen pois, emme kuitenkaan tue toisen toimijuutta, jolla hän voisi ottaa oman osaamisen pystymisen ja toimimisen käyttöön. Toiminnan ohjaukseen liittyvät ajatukset äänen puhumalla tuetaan toimijuutta. Aivan kuten lapsia voi ohjata oman toiminnanohjauksessa ensi ääneen sanoittamiseen, jotta toiminta sisäistyisi, samoin aikuiset kaipaavat erilaisissa tilanteissa ääneen sanoittamista.

Sisäisen puheen tuki

Kun ulkoisesta puheesta on tullut sisäistä puhetta voi olla vaikeaa aloittaa ulkoinen toiminnanohjauksen puhe. Omalla sisäisellä puheella voi kuitenkin tietoisesti kehittää myös ulkoista puhetta. Voin sanoittaa sekä pyrkiä myös alentamaan omaa stressitilaani sisäisellä puheella: ” Tänään minulla on parina sijainen. Hän ei välttämättä tiedä kaikkea, joten muistan kärsivällisesti ohjata häntä ja lapsia yhteiseksi tiimiksi antamalla enemmän ulkoisia ohjeita, jotta arki sujuu ennakoitavasti kaikille.” Kaunis sisäinen puhe on jokaisen omaa mielensisäistä dialogia, ajattelua ja tapaa puhua itselle. Se vaikuttaa omaan hyvinvointiin, toimintaan ja mielialaan. Sen puheen tyylin voi itse valita. Se voi olla kannustavaa, lempeää tai vastakohtaisesti vihamielistä. Myönteinen sisäinen puhe voi tukea omaa hyvinvointia. Puolestaan negatiivinen puhe voi lisätä ahdistusta ja turhautumisen tunnetta. Sekä sisäisessä että ulkoisessa puheessa sanat kantavat ajatusta, ajatukset synnyttävät tunteita, jotka vaikuttavat toimintaamme.

Sisäistä puhetta voi tietoisesti kehittää tukemaan jaksamista ja vähentämään stressiä. Ulkoista puhetta työotteena kannattaa harjoitella. Siitä hyötyvät niin lapset kuin aikuiset varhaiskasvatuksessa. Eniten ongelmia aikuisten kesken työyhteisöissä aiheuttaa puhumattomuus, joten omaan vuorovaikutuskulttuuriin kannattaa panostaa ja rohkeasti sanoittaa arkea ulkoisellakin puheella. Se saattaa vaatia työtä, mutta kokeilemalla ehkä huomaakin, mikä hyöty ulkoisesta puheesta omalle työlle ja jaksamiselle on.

Lähteitä:

Iso-Aho, T. Sisäinen puhe. Suomen Logoterapiainstituutti. nd. 

Villasante, P. 2022. Vygotskin teoria sisäisestä puheesta.Mielenihmeet. 

Tukea arkeen. 2021. Toiminnan ohjaus. 

Teksti Outi Moilanen

Kuva: Pixabay

Blogin löydät myös Instagramista ja Facebookista

**************************************

Facebookissa:Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen Aikaa

Instagramissa: @varhaista.aikaa 

**************************************

Afrikan tähdestä, rasismista, arvoista ja asenteista varhaiskasvatuksessa

Saako Afrikan tähteä pelata varhaiskasvatuksessa? nousi otsikoihin vuoden vaihtuessa vuodeksi 2025. Tähän keskusteluun nousee pelin kannattajat ja ne, jotka ovat valmiita muita pelejä löytämään tilalle. Mihin keskustelun sitten loppuviimeinen pitäisi meitä viedä? Ei ehkä suoraviivaisesti siihen, että pidetäänkö pelit vai ei, vaan paljon syvemmälle. Kyseessä on ymmärrys kasvatusalan ammattilaisten asenteista ja arvoista ja niiden tuomisesta osaksi toimintaa.

Varhaiskasvatussuunnitelman arvoperusta

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2022, 22-23) arvoperustassa todetaan että ”arvoperustan yleisperiaatteina ovat lapsen edun ensisijaisuus, lapsen oikeus hyvinvointiin, huolenpitoon ja suojeluun, lapsen mielipiteen huomioon ottaminen sekä yhdenvertaisen ja tasa-arvoisen kohtelun vaatimus, inklusiiviset periaatteet ja lapsen syrjintäkielto. Jokaisella lapsella on oikeus tulla kuulluksi, nähdyksi, huomioon otetuksi ja ymmärretyksi omana itsenään sekä yhteisönsä jäsenenä. Varhaiskasvatus perustuu elämän, kestävän elämäntavan ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen sekä ihmisarvon loukkaamattomuuteen. Henkilöstö tukee lasten kasvua ihmisyyteen, jota kuvaa pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen sekä oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan. Varhaiskasvatuksessa arvostetaan sivistystä, mikä ilmenee tavassa suhtautua itseen, muihin ihmisiin, ympäristöön ja tietoon sekä tavassa ja tahdossa toimia oikein. Henkilöstö ohjaa lapsia toimimaan arvoperustan mukaisesti sekä keskustelemaan arvoista ja ihanteista. Varhaiskasvatuksessa kiusaamista, rasismia tai väkivaltaa ei hyväksytä missään muodossa eikä keneltäkään.” Tästä huolimatta yhdenvertaisuusvaltuutetun vuonna 2020 julkaisemassa selvityksessä todetaan, rasismia esiintyy kaikilla koulutusasteilla jo varhaiskasvatuksesta alkaen (Artemjeff & Sheikh. 2023, 60).

Rasismista

Mitä rasismi sitten oikein on? Rasismi on ajatusmalli, jossa ihmisryhmiä luokitellaan alempiarvoisiksi esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella. Se voi näyttäytyä tahallisena tai tahattomana ennakkoluuloihin ja vierauden pelkoihin perustuvana käyttäytymisenä tai yhteiskunnan rakenteissa olevina syrjivinä käytäntöinä. Rasismi ylläpitää eriarvoisuutta, tuottaa etuoikeuksia ja epäoikeudenmukaisuutta. Kulttuurissa esiintyvä rasismi voi olla ”avoimen piiloisaa” sisällytettynä muun muassa vitseihin, mainoksiin, lehtien kansikuviin. Arjen rasismia kuvaa säännönmukaisuus, joka voi olla huutelua, nimittelyä, ulossulkemista, eksotisointia tai holhoavaa suhtatumista. Rasismi on yksi eriarvoisuuden tuottaja ja ympäristön muokkaaja, joka voidaan liittää rotuun. Rodun ajatus on sosiaalisesti tuotettu luokittelujärjestelmä, johon liittyy myös historian tuottamia valtasuhteita sekä ajatuksia identifioitumisesta ja kuulumisesta. Rotu ei ole biologinen ominaisuus, vaan sen käsite liittyy kolonialismiin. Ajatukset ”mustista”, ”orjista”, ”intiaaneista” on syntynyt viitatuiksi tulleiden ihmisten ulkopuolelta. Ajatukset ovat osa kolonialismia, jossa ihmisiä on esineellistetty ja suljettu ihmisyyden ulkopuolelle eurooppalaisten toimesta. Rodullistamisen prosessiin liittyy erilaiset tavat ja käytännöt, jotka muokkaavat yhteiskunnallista todellisuutta. Erityisesti kieli ja tavat puhua tuottavat sekä rodullistettuja kategorioita, että valkoisuutta.

Eksotisointi

Eksotisointia esiintyy varhaiskasvatuksessa ja sillä tarkoitetaan sitä, että ei-valkoinen ihminen nähdään ainoastaan esimerkiksi hänen ihonvärinsä, uskontonsa tai kielensä ja niihin liittyvien stereotypioiden kautta. Eksotisoinnissa ihminen esineellistetään ja typistetään tietyn ryhmän edustajaksi. Kysymykset kuten ”mitä minun pitää ottaa huomioon, kun ryhmääni tulee romanilapsi tai muslimi” ovat esimerkkejä ihmisen typistämisestä stereotyyppisesti joksikin. Vasuun kirjatut toimintatapavinkit erilaisiin kulttuureihin tutustumiseen kuten leikit, ruokailuhetket ja juhlat tilaisuuksina voivat johtaa myös eksotisointiin, jos yksilöä ja hänen omaa kulttuuriaan ei tunnisteta ja tunneta. Tällöin itselle vieraammista kulttuureista otetaan vain esille erilaisuus, erilaiset juhlat, ruuat, musiikki, tavat ja esitellään näitä eksotisoiden niiden erilaisuutta, sen sijaan, että tunnistettaisiin ihmisyys ja inhimillisyys, samanlaisuus. Sara Ahmed on kuvannut tätä käsitteellä näennäismonimuotoisuus, jossa erilaisuus tunnustetaan ja sitä suvaitaan ja juhlitaan teemaviikoin ja juhlapäivin. Siinä ei myöskään oteta huomioon yksilön tapaa ja toivetta tulla osaksi yhteisöä: toiset haluavat sulautua valtaväestöön, toiset erottua. Alempiarvoisuutta ajatuksissa kuvastaa puolestaan koulumaailmasta nostettu Helsingin Sanomien jutun otsikko: ”Erityisopettaja piti erillisiä matematiikan tunteja tummaihoisille lapsille. Siellä oli myös meidän luokan paras matikan oppilas”.

Eriarvoisuus kielessä, kuvissa, tiedossa

Eriarvoiset suhteet syntyvät vuorovaikutuksessa toisiin. Erityisesti kielellä on valtava merkitys kulttuurissa kommunikointiin ja tietoon. Se, keitä olemme suhteessa muihin, luodaan kielen kautta, sosiaalisissa prosesseissa. Käsitteet sivistynyt ja villi, isäntä ja orja ovat kulttuurisesti luotuja ja siirtyvät kielen välityksellä sukupolvelta toiselle. Sanat itsessään eivät sisällä merkityksiä, vaan niiden merkitys tulee sosiaalisesta ja ekologisesta vuorovaikutuksesta. Kielessä käytetyt poliittiset ja eettiset merkitykset yhdistyvät yhteisöihin ja siihen, miten luontoa ja toisia ihmisiä kohdellaan. Monesti nämä kielelliset ja kulttuuriset merkitykset jäävät piiloon ja näyttäytyvät kulttuurissa myös itsestään selvinä totuuksina. (mm. Martusewicz ym. 2020.)

Varhaiskasvatuksesta löytyy aivan varmasti materiaaleja, joiden sanasto tai kuvasto ei ole tätä päivää. Sanaston uudistamisen alle on joutunut muun muassa Peppi Pitkätossu. Kuinka moni uskaltaa tai haluaa kertoa lapsille, että Peppi Pitkätossun isä oli neekerikuningas ja mitä se oikein tarkoittaa? Näin satu luettiin kuitenkin vuosikymmeniä sitten. Kuinka moni selittää lapsille, mitä tarkoittaa Mauri Kunnaksen Merirosvot-kirja hoilotus ”Huh, hah, hei ja rommia pullo?” ja miten tuo selitys tehdään vai oikoluetaanko se vain pois tekstistä? Kuvastoista voi jokainen myös tehdä oman tarkastelun: kuinka montaa eri ihonväriä kuvista löytyy? Millaisina henkilöt eri ihonvärien taustalla kuvataan? Lola Odusoga muun muassa kirjoitti lastenkirjan, jotta pienet ruskeat tytöt saisivat lukea itsensä näköisistä sankareista, koska näitä ei ennen häntä ollut suomalaisissa lastenkirjoissa näkynyt.

Meidän pitää siis oppia varhaiskasvatuksessa tunnistamaan mitä materiaaleja käytämme arjessa sekä tarkastella niiden piilomerkityksiä: miten eri kulttuurit näyttäytyvät, millaista kieltä käytetään, mitä tietoa sisällytetään ja mitä jätetään pois, ketä alennetaan ja ketä ylennetään (mm. Martusewicz ym. 2020). Koulutusinstituutioissa oppijoita voidaan ohjata ajattelemaan ja toimimaan tietyllä tapaa, joten varhaiskasvatuksen henkilöstöllä on vastuunsa piilo-opetussuunnitelman toteuttamisesta. Meidän pitää opetella reflektoimaan oppimisympäristöämme, jotta voimme havahtua siihen, millaista kieltä ja kuvaa tuotamme tietoisesti tai tiedostamattomasti varhaiskasvatuksen arjessa

Ajatusten ja asenteiden tunnistaminen

Meidän pitää oppia kuulemaan ja tunnistamaan omista ajatuksista poikkeavia ajatuksia. Asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta myös toistenlaiset ajatukset pitää tunnistaa ja ammentaa niistä myös omaan reflektointiin. Meidän pitää olla avoimia erilaisille näkökulmille ja tulkinnoille totuudesta ja todellisuudesta, sillä tieto on sosiaalista, kulttuurista, historiallisesti sidonnaista. Mikään tieto ei ole vain yksilöllistä tietoa. (Andreotti 2011.) Meidän pitää uskaltaa tarkastella kriittisiä kysymyksiä, tarkastella kieltä, kulttuuria, koulutusta, oppimateriaaleja sekä oletuksia. Varhaiskasvatuksessa tarvitsemme eettisyyttä ja vastuuta sekä omien ajatusten haastamista. On hyvä kysyä, mitä asioita arvostamme omassa kulttuurissamme ja toisten kulttuureissa?

Reflektion merkitys

Varhaiskasvatuksessa me tarvitsemme itsereflektiota, kykyä jäljittää asioiden ja ajatusten kollektiiviset alkuperät ja seuraamukset omasta ajattelustamme. Meidän pitää tukea lasten ja nuorten vastuullisia ajatuksia ja toimintaa suhteessa kieleen, valtaan, sosiaalisiin käytänteisiin, identiteetteihin, epätasa-arvoon. Meidän pitää opetella kuvittelemaan myös toisin ja osallistumaan eettisesti erilaisuuteen. Vääryyksien kohtaaminen maailmassa vaatii meitä ajattelemaan uudelleen yhteyttä oikeaan ja väärään. Tarvitsemme tietoa, miten tieto on meille tuotettu ja miten se liittyy valtaan, ja miten tämä muokkaa ihmisten välisiä suhteita tietoisesti ja tiedostamattomasti. Meidän pitää oppia havaitsemaan ennakkoluuloja sekä oppimistapoja kuten rasismia, seksismiä, klassismia, akateemista elitismiä, etnosentrismiä. Meidän pitää olla avoimia tiedon rajallisuudesta ja tulla tietoisiksi omista sokeista pisteistä. (Andreotti 2011.) Ihmiset kuuluvat yhteen, eivät erikseen ihonvärin tai jonkun muun vastaavan syyn perusteella.

Sosiaalipedagogiikan arvopohja

Moninainen maailmaa tarkoittaa myös varhaiskasvatukseen sitä, että meidän pitää muuttaa ajatusta siitä, mitä tarkoittaa elää, olla eri aikoina ja eri paikoissa ihmisenä ja osana historiaa. Meidän pitää tutkia omia arvoja ja asenteita, jotta voidaan arvostaa samanlaisuutta kaikkien ihmisten välillä ja ymmärtää globaalia kontekstia paikallisessa elämässä. Meidän pitää kehittää taitoja taistella ennakkoluuloja ja diskriminaatiota vastaan, luoda tietoja, taitoja sekä ymmärrystä toimia aktiivisessa roolissa globaalissa yhteisössä. (mm. Andreotti 2011). Tämä luo myös paikan varhaiskasvatuksessa sosiaalipedagogiikalle. Sosiaalipedagogiikassa jokainen ihminen ymmärretään ainutlaatuisena ja arvokkaana persoonana, joka kasvaa täyteyteensä vasta yhteisössä, yhteydessä toisiin yhtä ainutlaatuisiin persooniin (Kurki & Nivala, 2006). Sosiaalipedagogiikka ei ole vain sosionomien omaisuutta, vaan ajattelu ja toimintatapa kaikille, jotka sen kokevat omakseen. Tänä päivänä tarvitaan ihmisyyteen perustuvaa solidaarisuutta, ihmisoikeuksia, sosiaalipedagogista ajattelua.

Rasismi ja antirasismi meissä kaikissa

Rasismi koskettaa meitä kaikkia. Teemme tulkintoja itsestämme suhteessa muihin päivittäisissä kohtaamisissa: millaisia ajatuksia olen muista tehnyt vaikkapa tänään? Olenko joskus ajatellut olevani parempi kuin joku toinen ja miksi? Ajatusten ja toiminnan muutos vaatii kasvatusalan ammattilaiselta jatkuvaa tietoisuutta ammattilaisena toimiessa. Antirasismi on aktiivista ja tietoista toimintaa sekä sitoutumista rasismin vastustamiseen ajattelussa ja toiminnassa. Antirasistisella työllä vähennetään etnistä syrjintää, syrjivien käytäntöjen vaikutuksia ja kielteisiä ennakkoluuloja. Se keskittyy valtarakenteisiin. Antirasismin lähtökohta on rasismin olemassaolon tunnistaminen ja tunnustaminen, mikä vaatii tiedon ja ymmärryksen lisäämistä rasismista ja omasta roolista sen prosesseissa. Se vaatii myös tekoja.

Emme ehkä ulkopuolisina voi koska ymmärtää täysin, miltä tuntuu kulkea jonkun toisen kengissä. Valtaväestöön kuuluva ei välttämättä ymmärrä tilanteiden toistumista vähemmistön edustalle, joka voi saada päivittäin pyyntöjä selittää omaa erilaisuuttaan, kun valtaväestön osana ei sitä itse joudu kokemaan. Vähemmistöllä pitää olla ääni ja sen äänen pitää tulla heiltä ja heidän äänensä kuulumista voidaan tukea yhdessä heidän kanssaan. Yhdessä voimme tehdä asioita paremmin. Niin kauan, kun jaksaa reflektoida ja on valmis muuttamaan ajatuksiaan, niin kauan on myös toivoa antirasismilla pysyä hengissä meissä jokaisessa. Meidän jokaisen pitää pohtia omia asenteita, ajattelua, toimintaa sekä muuttaa niitä. Ajattelumallit ovat opittuja. Niissä on oma roolinsa medialla ja kasvatusinstituutioilla. Arkemme myös sisältää mikroaggressioita, tahattomia kommentteja, jotka ylläpitävät stereotypioita ja luovat tunnetta ulkopuolisuudesta. Eettisyys on jotain mitä meidän tulisi vaalia suhteissamme.

 

Loppuun vielä pieni reflektiotehtävä:

Kuka on kantasuomalainen? Mihin perustan ajatukseni?

Millaisia käsitteitä käytän vähemmistöistä?

Millaisia katseita ja eleitä luon toisiin ihmisiin?

Mitä ajattelen erilaisista ihmisistä?

Millaisia ihmisiä arvostan?

Millaisia kirjoja luen lapsille?

Millaisia kuvia on lasten kuvakirjoissa, joita luen heille?

Millaisia asioita on poistettu / sensuroitu vuosien varrella, kun ne on koettu ei-eettisiksi?

Millaisia asioita on pyydetty vähemmistöiltä anteeksi?

Miten asioita on pyritty muuttamaan?

…

ja vielä itse pohdittavaksi: Mitä minä ajattelen itse Afrikan tähti pelistä omana työvälineenäni varhaiskasvatuksessa?

Lähteet:

Andreotti, Vanessa. (2011). Actionable postcolonial theory in education. Palgrave Macmillan.

Artemjeff, Panu & Sheikh, Liban. 2023. Esiselvitys rakenteellisesta syrjinnästä Syrjinnän tunnistaminen ja seuraaminen yhteiskunnan eri osa-alueilla. Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2023:27. Oikeusministeriö Helsinki 2023

Helsingin sanomat. Viisi lasta ja nuorta kertookohtaamastaan rasismista. 

Kurki, L. & Nivala, E. (toim.). (2006). Hyvä ihminen ja kunnon kansalainen: Johdatus kansalaisuuden sosiaalipedagogiikkaan. Tampere: Tampere University Press, Sivut: 1 - 192. 

Martusewicz, R.A., Edmundson, J., & Lupinacci, J. (2020). EcoJustice Education: Toward Diverse, Democratic, and Sustainable Communities (3rd ed.). Routledge.

Opetushallitus. 2022. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet2022. Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2022:2a 

Opetushallitus. Toiminnallinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnittelu. Käsitteet. 

Teksti Outi Moilanen

Kuva: Pixabay

Blogin löydät myös Instagramista ja Facebookista

**************************************

Facebookissa:Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen Aikaa + materiaalipankki

Instagramissa: @varhaista.aikaa 

**************************************

Epäonnistumisen tilat vaiko onnistumisen tilat?

 

Uusi kausi tuo aina mukanaan haasteita. Työkavereiksi on voinut tulla uusia ihmisiä. Lapsiryhmät ovat voineet muuttua ja lasten haasteet ovat voineet muuttua. Kun otamme vastaan näitä muutoksia, niin millaisessa tilassa niin toimimme?

Varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria ei välttämättä ole helppo havaita siinä pidempään työskennellessä ja uusien ihmisten myötä, jotkut toimintatavat saattavat aiheuttaa hämmennystä sekä ristiriitoja työyhteisöissä. Uusien työntekijöiden sisäänpääsy kulttuuriin voi olla vaikeaa ja pahimmillaan se voi aiheuttaa jopa alalta pois suuntautumisen. Työyhteisöissä luotu toimintakulttuuri on voinut hioutua vuosien varrella niin tiiviiksi, että uusien on vaikea päästä sisään. Myös toimintakulttuurin sisällä olevat ongelmat ovat voineet hävitä näköpiiristä. On voitu alkaa luomaa kaikessa hiljaisuudessa ei-toivottua toimintakulttuuria, pahimmillaan jopa toksista toimintakulttuuria, missä sisäpiirissä vallassa olevat määrittävät mikä on oikein ja mikä ei. Tämä luo pahimmillaan negatiivisen kehän, jossa uudet työntekijät ja erityisesti lapset, joilla on paljon haasteita joutuvat epäonnistumisen tilaan vailla mahdollisuutta onnistua tässä toimintakulttuurissa.

Jos tunnistat tilanteen, niin hälytyskellojen pitäisi soida ja lujaa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2022, 35) mukaan varhaiskasvatuksessa pidetään huolta koko yhteisön fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta turvallisuudesta. Miksi sitten luomme tiloja, joissa luodaan tilanteita, joissa epäonnistuminen tulee vähintään ajatuksen tasolla tapahtumaan kuten ”annetaan sen kokeilla, sittenpä näkee, mitä tämä työ näiden kanssa on” ”hoitakoon veo, sittenpä näkee, ettei tälle kukaan mitään pysty”, ”johtaja voi ihan itse tulla tätä kokeilemaan”?  Sen sijaan, että pyrittäisiin luomaan onnistumisen tiloja meille kaikille uusille ja vanhoille työntekijöille sekä kaikille lapsille? Sormea voisi osoittaa kohti toimintakulttuuria ja jokaista siihen osallistuvaa. Jokainen meistä luo ja vahvistaa toimintakulttuuria omalla toiminnallaan. Mitä sitten voisi tehdä, jotta oma toimintakulttuuri ei ajautuisi negatiiviseen kierteeseen? Yksi tapa on käydä keskustelu turvallisemman tilan periaatteista, kirjata ne ylös ja varmistaa ihmisten sitoutuminen niihin. Myös toimintatavat tulee pohtia, miten toimintaan, jos joku ei toimi periaatteiden mukaan.

Mitkä ihmeen turvallisemman tilan periaatteet? Turvallisemman tilan periaatteilla ja toimintatavoilla pyritään luomaan tila, joka luo tunnetta fyysisestä, henkisestä ja sosiaalisesta turvallisuudesta. Turvallisemmassa tilassa kaikki pyrkivät omalla toiminnallaan rakentamaan yhdenvertaista, kunnioittavaa ja avointa ilmapiiriä ja vuorovaikutusta. Turvallisemman tilan periaatteiden toteutuminen on jokaisen vastuulla. Tavoitteena on, että kenenkään ei tarvitse kohdata minkäänlaisia syrjinnän, kiusaamisen, häirinnän tai väkivallan muotoja. Kyse on aktiivisesta ennalta ehkäisystä, mutta myös puuttumisesta tilanteista, joissa turvallisen tilan periaatteita rikotaan. 

Esimerkkejä turvallisemman tilan periaatteista

• Olen aktiivisesti läsnä
• Otan vastuun omasta toiminnastani
• Otan muut huomioon
• Kuuntelen, kun joku puhuu minulle
• Annan jokaisen puhua omasta puolestaan
• Kunnioitan toisten näkemyksiä ja kannustan jokaista ilmaisemaan omia näkemyksiään
• En tee ennakko-oletuksia ja yleistyksiä ihmisistä heidän ominaisuuksien pohjalta
• Käytän arvostavaa kieltä. En puhu tai käyttäydy niin, että se syrjii tai alentaa muita
• Huomioin kaikki ihmiset yhtä arvokkaina
• En loukkaa ketään tahallani
• Autan, jos joku tarvitsee apua ja pyydän apua, kun itse tarvitsen sitä
• Puutun häirintään ja syrjintään
• Muutan käytöstäni, jos se on jonkun mielestä epämukavaa ja loukkaavaa

Turvallisemman tilan periaatteilla tai vastaavilla sopimuksilla on mahdollista ennaltaehkäistä negatiivisen työyhteisökulttuurin muodostumista. On pitkälti valinta, valitaanko arjessa luoda itselle ja muille epäonnistumisen tiloja vaiko onnistumisen tiloja? Otetaanko uusi työkaveri mukaan siten, että tehdään yhdessä asioita, kerrotaan toimivista toimintatavoista ja hiotaan yhdessä kohti uudempia ja parempia toimintatapoja vaiko laitetaanko vain pärjäämään yksin? Entäpä sitten lapset? Millaisia tiloja luomme heille? Onko heillä erilaisissa päivän tilanteissa mahdollisuus onnistua vaiko aina vain kuulla olevansa huonoja ja osaamattomia? Toimintakulttuuri muodostuu joka päivä meidän valinnoista. Millaisia valintoja sinä teet?

Lähteet:

Opetushallitus. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022. Määräykset ja ohjeet 2022:2a

Suomen YK-liitto. Turvallinen tila.

Teksti ja kuvat: Outi Moilanen

Blogin löydät myös Instagramista ja Facebookista

**************************************

Facebookissa:Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen Aikaa + materiaalipankki

Instagramissa: @varhaista.aikaa 

**************************************