torstai 5. heinäkuuta 2018

Metsä oppimisympäristönä oppimisen alueille




Leikki on keskeinen toimintatapa varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatuksen tehtävä on tarjota lapsille mahdollisuuksia erilaisiin leikkeihin ja metsä tarjoaa tähän oivan oppimisympäristön. Leikkien kautta voidaan lasten kanssa harjoitella ja toteuttaa kaikkia oppimisen alueiden sisältöjä.


Kielten rikas maailma

Metsä ei vaadi sanoja, jotta siellä voisi toimia, mutta metsässä toimimisen on todettu kehittävän lasten sosiaalisia, kielellisiä, ja vuorovaikutuksellisia taitoja. 

Metsässä voidaan harjoitella kuuntelemista ja matkimista: Mitä ääniä metsässä kuuluu? Osaatko matkia niitä?

Mikä on kaiku? Yksi on kaiku ja muut vastaavat kaiulle.

I spy – leikin avulla voidaan vahvistaa käsitteitä metsässäkin: mistä löytyy jotain punaista, karheaa, kovaa…

Kepeillä ja muilla metsän antimilla voidaan myös harjoitella kirjoittamista ja muodostaa kirjaimia tai sanoja.


Ilmaisun monet muodot

Musiikillinen ilmaisu

Metsän äänimaiseman kuultelu ja sen matkiminen on osa musiikillistakin ilmaisua. Metsä tarjoaa paljon materiaalia oman musiikin tekemiseen.

Kuvallinen ilmaisu
Puiden oksat, havut, kepit, kivet ja kävyt tarjoavat kuvalliseen ilmaisuun paljon materiaalia. Niillä kaikilla voidaan maalata tai niistä voi tehdä taideteoksia.

Sanallinen ilmaisu
Metsä on hyvä paikka kirjojen lukemiseen ja omien tarinoiden kerrontaan. Tiedekirjojen lisäksi satukirjojen luku metsässä saattaa virittää lapset draamalliseen leikkiin – kuultu tarina alkaa elämään metsässä.

Kehollinen ilmaisu
Metsässä kiipeily ja tasapainoilu saattavat innostaa lapsia omaan keholliseen ilmaisuun. Metsätanssitkin ovat mahdollisia.

Draamalliseen ilmaisuun kepit, kivet, kannot, puun juuret antavat hyviä mahdollisuuksia. Kepistä muodostuu draamallisen leikin välineitä: miekkoja, taikasauvoja. Puun juuria ylittäessä voidaan leikkiä vaikkapa kolmea kilipukkia, jotka ylittävät peikon siltaa. 

Pimeämpinä aikoina taskulamput ja heijastimet luovat omaa taikaansa metsiin. Varjoteatterikin metsässä on mahdollista. 

Draamallista leikkiä syntyy metsässä usein kuin itsestään muun muassa leikkinuotioiden ääreen kerääntyvät makkaran tai kalan paistajat.



Minä ja meidän yhteisömme

Metsävierailujen jälkeen metsää voidaan rakentaa myös varhaiskasvatusyksikön sisälle esimerkiksi pahvilaatikoihin tai yksikön pihaan esimerkiksi hiekkalaatikkoon ja näin leikit siirtyvät ympäristöstä toiseen.

Lasten kanssa voidaan myös miettiä, onko metsä aina ollut siinä ja onko se ollut samanlainen ja millainen metsä on ehkä 100 vuoden päästä. 

Metsästä voidaan myös valita joku asia jota seurataan pidempi aika ja tutkitaan muutoksia siinä. 

Mediakasvatukselle metsä antaa paljon materiaalia: lapset voivat kuvat metsää omasta näkökulmastaa ja yhdessä tutkitaan, mitä kuvista löytyy ja mitä lapset ovat kuvanneet. Tiedon etsimisessä älypuhelimet ja ipadit antavat nopean ratkaisun metsässäkin ja auttavat tiedon syventämisessä aidossa ympäristössä heti.




Tutkin ja toimin ympäristössäni

Majan rakentaminen on lapsille usein mieluisaa puuhaa ja opettaa osaltaan teknologiakasvatusta lapsille. 

Ympäristökasvatus lähtee käyntiin metsässä usein lasten omista aloitteistakin. ”Kukahan tuossa kolossa asuu? Mitä eläimiä täällä metsässä asuu? Mitä eläimet syövät? Voidaanko me syödä jotain metsässä?

Piknik luontoon on myös lapsille usein mieluisaa ja opettaa samalla muun muassa roskaamisesta ja seurauksista. 

Eri luonnon marjojen poimiminen pienissä määrin on myös mukavaa puhaa, kunhan marjat on ensin tunnistettu turvallisiksi yhdessä.


Kasvan, liikun ja kehityn

Lasten liikkuminen metsien kivillä, kannoilla, puun juurilla, puissa sekä maaston moninaisissa laskuissa ja nousuissa kehittävät fyysistä kuntoa paremmin kuin mikään muu liikuntamuoto. 
Tasapainoilu kaatuneilla puilla tuo vaihtelua liikuntasalien tasapainoiluun. 

Lasten liikuntaleikit soveltuvat erinomaisesti metsään. Piiloleikit ja erilaiset etsimisleikit (niin ihmisten kuin tavaroiden) ovat lapsille usein mieluisia. 



Mitä sinä olet viimeksi tehnyt metsässä? 



Lisämateriaalia voit etsiä myös vaikka täältä:


Ympäristö ja luontokasvatus - Facebook-ryhmä

Metsäemo 

Luontokoodi





Blogia voit seurata myös Facebookissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Kaikki kommentit tarkistetaan.

Kiitos vuodesta 2021

  Kiitos kaikille blogin lukijoille vuodesta 2021. Blogin alkukeväästä saimme lukea Tutkitusti-minisarjan myötä erilaisista ilmiöistä va...