Tutkitusti - Ilmiöpohjainen oppiminen varhaiskasvatuksessa

Tervetuloa lukemaan ”Tutkitusti” – miniblogi - sarjaa. Sarjassa esitellään varhaiskasvatuksen ammattilaisten erilaisia töitä ja tutkimuksia. 

 

 

 

 

 

 

Katri Mäki-Kivistö kiinnostui työssään ilmiöpohjaisesta oppimisesta ja päätti selvittää sitä varhaiskasvatustieteen proseminaarityössään ”Ilmiöpohjainen oppiminen varhaiskasvatuksen henkilöstön kokemana”. Tutkimuksensa ilmiöpohjaisesta oppimisesta Katri toteutti laadullisen kyselyn avulla. Tutkimuskysymyksinään hänellä oli: miten varhaiskasvatuksen henkilöstö kokee ilmiöpohjaisen oppimisen toteuttamisen sekä mitkä asiat varhaiskasvatuksen henkilöstö kokee onnistuneina tai haasteellisina ilmiöpohjaista oppimista toteutettaessa. 

 Mitä on ilmiöpohjainen oppiminen

Ilmiöpohjainen oppiminen pohjautuu lasten aiempiin kokemuksiin ja havaintoihin sekä lasten aktiivisuuteen, osallisuuteen ja kokonaisvaltaiseen oppimisprosessiin (Lonka 2018; Bobrowsky 2018; Mäki-Kivistö 2021).

Ilmiöoppimisessa on kyse siitä, että lapset pääsevät osallisiksi toimintaan, jossa heillä on mahdollisuus lapsilähtöiseen, omista mielenkiinnon kohteista lähtevään tiedon etsimiseen, jota he toteuttavat yhdessä toisten lasten ja aikuisten kanssa, tarkentaa Katri Mäki-Kivistö.

Mäki-Kivistön tutkimuksen tulosten mukaan ilmiöpohjainen oppiminen on pedagoginen lähestymistapa, jossa laaja-alaisuus, oppimisen alueet ja kokonaisvaltaisuus usein toteutuvat kuin itsestään. Tärkeässä osassa ovat lapsilähtöisyys ja lasten osallisuus sekä yhdessä toimiminen, kuitenkin jokaisen lapsen yksilölliset tarpeet huomioiden. Varhaiskasvatuksen ammattilaisen tehtävänä on toimia mahdollistajana, tukijana ja ohjaajana.

Vuorovaikutuksen merkitys

Ilmiöpohjaisessa oppimisessa korostuu myös vuorovaikutuksen merkitys. Katri Mäki-Kivistö (2021) nostaa esiin, että Bobrowsky (2018), Zhang, Parker, Ebenhardt ja Passalacqua (2011) sekä Lonka (2018) ovat todenneet, että perinteinen, opettajajohtoinen ja ainekeskeinen opetus, jossa lapset kuuntelevat opettajan ohjeet ja sen jälkeen istuvat hiljaa paikallaan tekemässä tehtäviä, ei takaa sitä, että lapset oppivat ja muistavat kuulemansa asiat, vaan he ovat kiinnostuneempia ikätovereidensa ajatuksista. Ilmiöpohjaisessa oppimisessa tärkeää on, että uusia oivalluksia jaetaan ja eteen tulleita ongelmia ratkotaan yhdessä, jolloin syntyy niin yksilöllistä, kuin jaettua ymmärrystä asiasta.

Mitkä asiat kuvaavat arjessa onnistunutta ilmiöpohjaista oppimista?

Tutkimuksen mukaan varhaiskasvatuksen ammattilaiset kokivat ilmiöpohjaisen oppimisen onnistuneen silloin, kun aihe ja toimintaa lähtee lapsista, lapset ovat motivoituneita, toimivat yhteistyössä ja huomaavat oppineensa jotain sekä silloin, kun varhaiskasvatuksen ammattilaiset näkevät lasten ilon ja innostuksen.

Mikä haastaa ilmiöpohjaista oppimista varhaiskasvatuksen arjessa?

Haasteelliseksi varhaiskasvatuksen ammattilaiset nostivat Mäki-Kivistön mukaan erityisesti resurssien puutteet kuten henkilöstö, tilat tai materiaalien saatavuus, kasvatustiimin innostamisen ilmiöpohjaiseen oppimiseen, aikuislähtöinen toiminta sekä lasten erilaiset mielenkiinnon kohteet. Tutkimuksessa ilmeni lisäksi, että osa ammattilaisista koki raskaaksi toiminnan suunnittelemattomuuden, jatkuvan joustavuuden sekä nopeasti muuttuvat tilanteet myös lasten valmiudet ilmiöoppimiselle saattoivat olla erilaisia.

Lasten aktivisuus, toimijuus, osallisuus

Tutkimuksen ideologia pohjautui ilmiöpohjaiseen oppimisen, tutkivaan oppimiseen projektioppimiseen sekä Reggio Emilian pedagogiikkaan, ja saamiensa tulosten pohjalta Mäki-Kivistö toteaa, että hänen näkemyksensä näiden pedagogisten suuntausten samankaltaisuudesta vahvistui, sillä päällimmäisiksi asioiksi tutkimuksessa nousi lasten aloitteet, mielenkiinnon kohteet sekä osallisuus. Mäki-Kivistön mukaan lasten aktiivinen toimijuus on tärkeimpiä asioita lapsilähtöisyyden ja laaja-alaisuuden jälkeen ilmiöpohjaista oppimista toteutettaessa.

Varhaiskasvatuksen ammattilaisen rooli

Mäki-Kivistön tutkimuksen mukaan varhaiskasvatuksen ammattilaisen rooli ilmiöpohjaista oppimista toteuttaessa on olla mahdollistaja, joka uskaltaa heittäytyä mukaan lasten ideoihin ja ajatuksiin sekä tukija, joka ohjaa ja neuvoo haastavissa tilanteissa. Ilmiöpohjaisen oppimisen kulmakiviä ovat lapsilähtöisyys, aktiivinen toimijuus, yksilöinä yhdessä toimiminen, oppimisen ilo, kokonaisvaltaisuus sekä ammattilaisen rooli. Mitä pienemmän ryhmän kanssa varhaiskasvatuksen ammattilainen pääsee toimimaan, sen paremmin hän voi panostaa yksilöllisyyteen myös ilmiöpohjaisessa oppimisessa.

Toteuttaessaan ilmiöpohjaista oppimista Katri Mäki-Kivistö korostaa, että ammattialisen on uskallettava tarttua hetkeen selä löysättävä vähän ohjaksia, kuitenkaan täysin niistä irti päästämättä, vaan hellästi ohjaten vasun mukaisesti.

 

Lähde: Mäki-Kivistö,Katri. 2021. Ilmiöpohjainen oppiminen varhaiskasvatuksen henkilöstön kokemana. Jyväskylän yliopisto, avoin yliopisto. Varhaiskasvatustieteen proseminaarityö. 

 

************

Blogin löydät myös Facebookista Varhaista Aikaa-Varhaiskasvatuksen Aikaa

sekä Instagramista @varhaista.aikaa

- Tervetuloa lukemaan ja seuraamaan -

************

Hyvinvointi varhaiskasvatuksessa

Kuva: Pixabay

Lomakausi on jo alkanut, vaikka harva varhaiskasvatuksen ammattilainen lomaansa vielä viettää, vaan useammilla se osuu kesä-elokuulle. Loma saattaa kuitenkin jo siintää ajatuksissa ja se on yksi hyvinvoinnin vahvistaja. Hyvinvointi on puolestaan keskeinen asia, niin lasten kuin aikuistenkin näkökulmasta. Se on myös moninainen ilmiö. Hyvinvointi muodostuu yksilön fyysisestä ja henkisestä terveydestä sekä yhteisöllisyyden kokemuksesta. Se on tunnetta oman elämän hallinnasta, arvostuksesta ja arvokkuudesta, avun saamisesta ja ongelmiin puuttumisesta.

Itsestään huolehtiminen, itsensä johtaminen ja itsensä kehittäminen sekä toisista välittäminen ja toisen hyvinvoinnin tukeminen auttavat sekä yksilöllisen että yhteisöllisen hyvinvoinnin toteutumisessa. Aika ajoin on hyvä pysähtyä tarkastelemaan kuinka turvallisia, terveellisiä ja terveyttä edistäviä oppimis- ja toimintaympäristöt varhaiskasvatuksessa ovat ja mitä niille voi jokainen itse tehdä. Kuinka hyvässä kunnossa ammattilaisten hyvinvointi on ja mitkä voisivat olla niitä tekijöitä, joilla me jokainen voisimme omaa hyvinvointiamme vahvistaa ja sitä kautta jopa koko työyhteisömme hyvinvointia?

Hyvinvoivat yhteisöt

Hyvinvoivassa yhteisössä lapsilla ja henkilökunnalla on kokemus yhteisöllisyydestä sekä turvallisesta ilmapiiristä, jota tukevat toimivat sosiaaliset suhteet (Törrönen ym. 2011, 11). Yhteisön ilmapiiri sekä osaamisen ja onnistumisen kokemukset vaikuttavat sekä lasten että henkilöstön motivaatioon, toimintakykyyn sekä toimintahalukkuuteen. Myönteinen ilmapiiri ja toimintakulttuuri sekä vahvuuslähtöinen pedagogiikka tukevat lasten oppimista ja kasvua (Äikäs, Vellonen, Lappalainen, Atjonen & Holopainen 2020). Myönteisyys ja kannustavuus työyhteisöissä tukee myös aikuisia työssä onnistumisessa ja jaksamisessa.

Toimivat sosiaaliset suhteet vaativat arvostavaa ja vastavuoroista vuorovaikutusta. Dialogiosaamista vaaditaankin tämän päivän työntekijöiltä sekä hyvää asiakaspalvelua. Myönteinen ilmapiirikään ei synny itsestään. Pedagogisilla ratkaisuilla voidaan vaikuttaa siihen, millaista toimintakulttuuria yhteisöön luodaan ja millaiseksi lasten oppimisen edellytyksen luodaan ja mitä ajatellaan oppimisen yleensäkään olevan ja miten sen ajatellaan tapahtuvan. Siksi ei ole ihan sama, millaista pedagogiikka on yksiköissä tai ajatellaanko pedagogista asioista samoin tai toimintaanko yhteisten sopimusten mukaisesti.

 

Työyhteisössä vallitsevat vuorovaikutussuhteet

Työyhteisöissä on hyvä muistaa, että yhteenkuulumisen tunne on jokaisen ihmisen emotionaalinen perustarve. Pedagogisesti tarkasteltuna lapsilähtöinen toiminnan suunnittelu lähtee lasten tarpeista ja mielenkiinnonkohteista, millä voidaan motivoida heitä osallistumaan ja kasvamaan ja oppimaan yksilöllisten tarpeiden pohjalta osana ryhmää. Se on osa tämän päivän varhaiskasvatusta ja nousee varhaiskasvatussuunnitelman perusteista. Kuinka lapsilähtöistä toiminta omassa yksikössäni siis tänä päivänä on? Vai ollaanko edelleen aikuislähtöisyydessä? 

Aikuisten lisäksi yhteenkuuluvuus koskettaa lapsia ja lasten ja lasten ja aikuisten välisiä suhteita. Henkilöstöllä on iso rooli lasten ryhmäyttämisessä, heidän luottamuksensa saavuttamisessa sekä turvallisuuden luomisessa. Nämä eivät tapahdu itsestään, vaan ovat jatkuvan työn alla. Luottamuksen saavuttamiseen liittyy myös osallisuuden tunne ryhmissä. On hyvä pohti miten omassa työyhteisössä kohdataan lapset? Miten lapsista puhutaan? Miten työkavereista puhutaan? Miten ryhmäytetään lapsiryhmiä ympäri vuoden? Miten ryhmäilmiöt huomioidaan ryhmän toiminnan suunnittelussa? Kuinka paljon suunnittelussa kiinnitetään huomiota turvallisen ilmapiirin luomiseen vai onko fokus toiminnan suunnittelussa? Millaista osallisuus on?

Pahoinvointi työssä

Huonosti voiva työntekijä ei ole hyvä työntekijä. Ammattilaisen hyvinvoinnilla on vaikutusta lasten oppimiseen ja hyvinvointiin. Jokaisen meidän toiminta vaikuttaa ympärillemme, joko neutraalisti, positiivisesti tai negatiivisesti. Ei ole siis aivan sama, miten toimii. Jos huono tuuli valtaa, kelkan kääntäminen positiiviseen vaatii tukea. Negatiivisuuden kierteeseen on helpompi päästä kuin positiiviseen vireeseen. On tärkeää muistaa, että loppupelissä varhaiskasvatuksen työntekijä voi suoraan vaikuttaa vain itseensä ja omaan toimintaansa. Edelleen ollennainen kysymys on: "Mitä minä tuon tilaan, sinne tullessani?"

 

Työhyvinvointia kohti

Varhaiskasvatuksen työntekijöiden työhyvinvoinnin taustalla ovat yksilön asenteet, elämänhallinta, motivaatio, terveys ja fyysinen kunto, työn vaikuttamismahdollisuudet, toimiva ryhmä ja avoin vuorovaikutus, tavoitteellinen, joustava ja kehittyvä organisaatio, toimiva työympäristö sekä osallistava ja kannustava esimies. (mukaillen Kehusmaa 2011, 14-15.) Jos mietit omaa työyhteisöäsi, mitkä näistä ovat kunnossa, ja mitä pitäisi vielä muuttaa?

Työssä jaksamiseen vaikuttavat ihmisen käsitys itsestään, arvot, minäkäsitys, motivaatio sekä asenne (Vainiopää 2008, 40). Kun itse menen töihin, millä asenteella ja motivaatiolla tulen tilaan?  Koska viimeksi olemme puhuneet työtä ohjaavista arvoista ja niiden merkityksestä meille jokaiselle työyhteisön jäseninä? Kuinka paljon arvostan omaa työtäni ja muiden työtä ja miten se näkyy arjessa? Millaista on ammatillinen puhe omassa työyhteisössäni? Millaista puhetta itse pidän yllä työyhteisössäni?

Työn organisoinnilla ja selkeillä, realistisilla tavoitteilla on myös merkitystä henkilöstön työhyvinvointiin: mitä paremmin työ on organisoitu, sitä tuottavampaa ja mielekkäämpää työn tekeminen on (Aro 2018, 92). Työn organisointi ei kuitenkaan ole vain esimiestehtävä, vaan oman itsensä johtaminen ja oman työn johtaminen on myös tärkeää työn organisoinnissa. Kuinka esimerkiksi pienryhmätoiminta toiminta järjestetään, lähtee usein tiimin lapsituntemuksesta ja sen hyödyntämisestä, jossa osaaminen on ryhmällä ja esimies voi tukea heitä löytämään tavoitteiden mukaisia toimintatapoja.

Varhaiskasvatuksen työntekijöiden työssäjaksamista tukevia seikkoja ovat myös voimaantuminen, työkavereiden sekä -yhteisön tuki, oman työn mielekkyys ja hyvä vuorovaikutus lasten kanssa, oman työn hallinta sekä vapaa-aikaa (mukaillen Rantanen, 2001, 19-26). Miten teidän työyhteisöissä tuetaan työssä jaksamista? Kenen tehtävä se on? Kuka voi siihen eniten vaikuttaa? Näitä kysymyksiä on hyvä pohtia. Jos vastaus on esimies, pohtisin vielä lisää. Kyllä - esimies vastaa työturvallisuudesta ja terveydestä, mutta myös jokainen vastaa itsestään. Jos työ uuvuttaa, se pitää ottaa esille esimiehen kanssa. Joskus pelkästää omaa työtä tuunaamalla jaksaminen parantuu. Joskus omaa tehtävänkuvaa pitää kirkastaa ja tiimin tehtävänkuvia. Joskus omat työtavat tekevät työstä raskaan. Ja kyllä jatkuvat muutokset rasittavat ja niitä meidän jokaisen työssä on tänä päivänä aivan varmasti. Toisaalta opettajat ovat kokeneet oppilaat haastaviksi kautta aikoje, joten oppija-aines tulee jatkossakin muuttumaan, siitä voimme olla melko varmoja, joten keinoja muutoksiin pitää jatkuvasti etsiä ja siksi jatkuva oppiminenkin on osa tätä päivää. Toki työnkierto ja osa-aikaisuus myös tuovat mahdollisuuden katsoa omaa työtilannetta toisin ja jopa oman mukavuusalueen ulkopuolelta. 

On hyvä muistaa, että terveys on voimavara, jonka avulla on mahdollista saavuttaa muita hyvinvoinnin osa-alueita (Konu, 2002). Siksi ei ole ihan sama, miten minä itse tai työkaverimme tai lapset voivat työyhteisössämme. Millä itse luotavilla tai toteutettavilla keinoilla sinun työstäsi ja työyhteisöstäsi tulisi hyvinvointia paremmin tukeva?

Teksti: Outi Moilanen

Lähteitä:

Aro, A. 2018. Työilmapiiri kuntoon. Helsinki, Alma Talent.

Kehusmaa, K. 2011. Työhyvinvointi kilpailuetuna. Helsingin Kauppakamari. Helsinki.

Konu, A. 2002. Oppilaiden hyvinvointi koulussa. Tampereen yliopisto. Väitöskirja.

Rantanen, E.-L. 2001. Taipuu vaan ei taitu. Fenomenografinen tutkimus perusopetuksen 1-6.luokkien työssäjaksamisesta. Kasvatustieteen pro-gradu tutkielma. Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitos.

Törrönen, S., Hannukkala, M., Ruuskanen, U. & Korhonen, E. 2011: Hyvinvoiva
oppilaitos – mielen hyvinvoinnin opetus- ja koulutusaineisto toisen asteen oppilaitoksille. Helsinki, Suomen Mielenterveysseura.

Äikäs, A., Vellonen, V., Lappalainen, K., Atjonen, P. & Holopainen, L. 2020. Oppilaslähtöisen arvioinnin ja tuen edistäminen erityisopettajien opetusharjoittelussa. Teoksessa Takala, M., Äikäs, A. & Lakkala, S. (toim.?) 2020. Mahdoton inkluusio? : tunnista haasteet ja mahdollisuudet. Jyväskylä: PS-kustannus, 2020. Print. e-kirja.

 

 ********************************************

Blogin löydät myös Facebookista Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen aikaa

sekä Instagramista @varhaista.aikaa 

********************************************

Ammatillinen vuorovaikutus varhaiskasvatuksessa

Kuva: Pixabay

Vuorovaikutus on sekä sanallista että sanatonta viestintää, jossa tavoitellaan ihmisten välistä ymmärrystä kohteena olevista asioista. Vuorovaikutuskäyttäytyminen rakentuu näissä suhteissa ja on riippuvainen kaikista osapuolista. Vuorovaikutus ei vaadi sanoja, sillä yhdessä toimiminen on myös vuorovaikutusta. Vuorovaikutus ei myöskään ole vain tiedon siirtämistä vaan siinä jokainen osallistuja tuottaa, jakaa ja tulkitsee viestejä omista lähtökohdistaan käsin. Vuorovaikutus myöa koetaan yksilöllisesti ja se on suhteessa ihmisen historiaan.

Vuorovaikutus on taito, jota odotetaan tänä päivänä jokaiselta työntekijältä lähes ammatissa kuin ammatissa. Vuorovaikutustaidot tarkoittavat kykyä ja halua vaihtaa ajatuksia, kokemuksia, mielipiteitä tai tekoja toisten kanssa ja toimia yhdessä vastavuoroisesti, siten, että eri osapuolet antavat oman panoksensa yhteiseen keskusteluun tai tilanteeseen. Vuorovaikutus on osa meidän jokaisen arkea erilaisissa kohtaamisissa. Varhaiskasvatus koostuu näistä tuhansista kohtaamisista viikoittain. Varhaiskasvatus on ihmissuhdetyötä, jossa ollaan tekemisissä ihmisten kanssa ja pyritään vaikuttamaan näihin suhteisiin, olemaan yhteydessä toiseen. Ihmissuhteisiin kuuluu vuorovaikutus: miten toisia kohdella, miten itseä kohtelee ja miten antaa toisten kohdella itseään. Parhaimmillaan vuorovaikutus on dialogista, jolloin vähintään kaksi ihmistä keskustelevat ja kuuntelevat toisiaan tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti.

Varhaiskasvatuksen ammattilaisten työhön kuuluu, että vuorovaikutus on ammattimaista. Jokainen on vastuussa omasta käyttäytymisestään työssään. Persoonan taakse ei voi piiloutua. Vuorovaikutusosaaminen on osa ammattitaitoa. Se rakentuu viestinnästä, ammattialan asenteista, tiedoista ja taidoista, joita ammattilainen tarvitsee ollakseen hyvä työssään. 

Ammatillinen vuorovaikutusosaaminen on ammatti- ja alasidonnaista. Ammatilliset vuorovaikutustaidot ovat työhön ja ammattirooliin liittyviä erityistaitoja, eivätkä ne liity ihmisen persoonallisuuden piirteisiin tai yksilön sosiaalisuuteen vaan ammatillisen vuorovaikutuksen perustaidot ovat opittavissa ja opeteltavissa. Ammatilliseen vuorovaikutukseen kuuluu erityisesti taito erottaa viesteistä tieto- ja tunnesisältö toisistaan. Ammatillinen vuorovaikutusosaaminen tekee myös jokaisen työyhteisötaidot näkyviksi vuorovaikutustilanteissa.

Ammatillinenvuorovaikutuson kykyä toimia tarkoituksenmukaisesti ja tavoitteellisesti erilaisissa työhön liittyvissä tilanteissa. Ammatillisuus on asioiden tarkastelua työn näkökulmasta. Ammatillisessa vuorovaikutuksessa päämääränä tulisikin olla työyhteisön yhteiset tavoitteet, joita vuorovaikutuksessa tulisi tuoda esille, ei henkilökohtaisia tavoitteita. Ammatillinen vuorovaikutus noudattaa sekä ammatin että viestinnän eettisiä periaatteita, on tehokasta, tarkoituksenmukaista ja toista kunnioittavaa. Ammatillisuuteen kuuluu myös osaltaan ratkaisukeskeisyys ja yhteisten ratkaisujen etsintä. Joskus ratkaisuksi riittää se, että toinen tuntee tulleensa kuulluksi ja hänen tunteensa vastaanotetuiksi.

On hyvä muistaa, että ammattilaisten vastuulla on vastata vuorovaikutuksesta ja sen laadusta. Ammattilaisen pitää pystyä ammatilliseen vuorovaikutukseen, muutoin asiakkaan vuorovaikutustavat sanelevat tilanteet ammatillisuuden sijaan. Olennaista ammattilaiselle on tunnistaa omat tunteensa ja niiden merkitys vuorovaikutustilanteissa. Ammattilaisen pitää osata säädellä omaa toimintaansa tilanteen vaatimalla tavalla ammatillisten rajojen ja toiminnan puitteiden mukaisesti. Ammatillisuus luo omalla tavallaan toiminnalle myös turvalliset puitteet, jonka rajoissa vuorovaikutusta käydään.

Ammatillinen vuorovaikutusosaaminen korostuu muun muassa palautteen vastaanottamisessa, palautteen antamisessa sekä hyvissä käytöstavoissa. Taito vastaanottaa palautetta lienee näistä haastavin. Taito ottaa vastuuta omasta työstä ja koko organisaation toiminnasta ja viestiä niistä, voi olla haastavaa. Varhaiskasvatuksessa vuorovaikutuksessa pitäisi myös ymmärtää varhaiskasvatusta laajemmassa mittasuhteessa kuin vain omasta ryhmästä ja omasta varhaiskasvatusyksiköstä käsin. Jokainen ammattilainen on osa isompaa kokonaisuutta kuin vain omaa tiimiään tai yksikköään. Varhaiskasvatuksen ammattilaisina vuorovaikutuksessa annetaan myös aina kuvaa isommasta organisaatiosta, johon kuulutaan eli myös yksityisestä palvelun järjestäjästä tai kuntatason organisaatiosta, mutta myös omasta ammattitaidosta.

 

Ammatillisen vuorovaikutuksen perustaitoja ovat:

• Kuuntelemisen taito – Muista keskittyä kuuntelemaan ja olemaan läsnä aidosti. Varmista että toinen kokee tulleensa kuulluksi. Katso silmiin, keskity kuuntelemaan mitä toinen oikeasti sanoo, Rohkaise ja kannusta toista kertomaan lisää ajatuksiaan.
• Konkretiassa pysyminen – Tarkenna kysymyksillä, mistä on kyse.
• Peilaa kuulemaasi - Anna toisen puhua ilman keskeytystä. Kertaa kuulemasi. Varmista oletko ymmärtänyt oikein. Tarkista vastaanottamasi viesti ja viesti takaisin.
• Pidä yllä dialogia – Anna aidon kuuntelun ja puhumisen vuorotella. Ammatillinen, dialoginen vuorovaikutus on läsnäoloa, empatiaa, tilan antamista ja luottamuksen rakentamista. Vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa apua tarvitseva ihminen tulee itseään ja omia elämänkokemuksiaan ilmaisevaksi osallistuvaksi osapuoleksi vuorovaikutustapahtumaan.
• Ole läsnä - Olennaista on läsnäolo. Anna tilaa toiselle ja hänen ajatuksilleen ja toimilleen.
• Johda vuorovaikutusta tavoitteiden mukaisesti- Sano se, mitä ammatillisesti pitää sanoa.
  

 

Ammatillista vuorovaikutusta edistäävät mm.:

• kuunteleminen
• läsnäolo
• empaattisuus
• kyky yhteistyöhön
• vuorovaikutuksen johtajuus tavoitteiden mukaisesti ja ammatillisesti
• sopimuksista kiinni pitäminen
• toisen tukeminen ja tilan antaminen
  

 

Ammatillista vuorovaikutusta estävät mm.:

• ennakkoasenteet
• puolueellisuus
• ahdistelu, uhkailu
• yleistäminen
• vastuun siirtäminen
• ammatillisten rajojen puute
• kiinnostuksen puute
• ristiriitainen viestintä

 

Millaista on sinun ammatillinen vuorovaikutuksesi?

Koska olet itse viimeksi pysähtynyt pohtimaan omaa vuorovaikutustasi sekä ammatillista vuorovaikutustasi. Miltä oma vuorovaikutukseni siis näyttää ulospäin? Millaisin elein ja ilmein puhun? Mitä asentoni kertoo toiselle? Millaisia asenteita välitän vuorovaikutuksessani? Olenko hyvä kuuntelija, vai keskeytänkö toiset ja kerron päälle omat asiani? Katsonko toista silmiin, kun puhun hänelle? Osaanko ilmaista rajani ja sanoa myös ei? Kuuluko vuorovaikutuksessani sanoja kiitos, anteeksi, ole hyvä? Osaanko ilmaista omia mielipiteitäni yhteisissä keskusteluissa? Osaanko antaa ammatillista palautetta? Osaanko vastaanottaa palautetta ammatillisesti?

 

Ristiriidoissa?

Vuorovaikutuksessa ei voida välttyä myöskään risitiriidoilta. Vuorovaikutus vaatii rajojen asettamista: kykyä tunnistaa omaa hyvinvointia lisäävät ja heikentävät asiat ja määritellä niiden pohjalta rajat. Miten kohtelen itseäni ja miten annan muiden kohdella minua? Arvostanko omia näkemyksiäni vai hyväksynkö vain aina hiljaisesti muiden ideat ja korkeintaan jälkiviisaasti tai selän takana kerron, että en niitä hyväksy? Tuonko esille omat mielipiteeni ja ajatukseni? Osaanko puolustaa omia näkökulmiani? Pystynkö hyväksymään oman mielipiteeni kanssa ristiriidassa olleet asiat vai jäänkö vellomaan niihin?

Ristiriitatilanteet ja tilanteet, jotka jäävät mietityttämään kannattaa selvittää mahdollisimman pian, niin ne eivät jää painamaan mieltä. Kysymällä asiat selviävät paljon paremmin kuin vellomalla niitä oman pään sisällä. Jos luulee tietävänsä tai olettaa asioita, lopputuloksena voi olla iso väärinkäsitys. Eniten ongelmia ja väärinkäsityksiä syntyy yleensä huonosta kuuntelemisesta: kuullaan vain se mitä halutaan tai mitä pelätään. Vaikeita asiakastilanteita on hyvä purkaa työkavereiden, esimiehen, työnohjaan tai työpsykologin kanssa ja päästä niistä yli, etteivät ne luo jatkuvaa negatiivista mielialaa.

 

Työyhteisön vuorovaikutuksen vinkit

Työyhteisön vuorovaikutuksessa hyvin annettu palaute motivoi, kannustaa ja auttaa toimimaan tarkoituksenmukaisesti ja kehittämään toimintaa. Myönteistä vuorovaikutusta luovat toisen kannustaminen ja rohkaiseminen ilmein, elein, sanoin.

• Viljele myönteisyyttä – laita hyvä kiertämään, sillä se kertaantuu kulkiessaan.
• Huomaa toinen – jätä jatkuva valitus – pysähdy ja kysy mitä toiselle kuuluu. Ole aidosti kiinnostunut toisesta ja hänen ajatuksistaan.
• Vaikeat vuorovaikutustilanteet ovat opin paikka – ristiriidoissa on aina vähintään kaksi osapuolta – Mitä toinen pyrkii viestimään? Mikä on minun vastuuni tilanteessa? Mihin voin vaikuttaa? Mitä voin tästä oppia? Harjoittele näkökulmanottokykyä.
• Pysäytä ongelma heti, kun se ilmenee – jos asioita ei pysäytä, ne pysyvät yllä ja nopeasti myrkyttävät tilanteet. 
• Anna palautetta ja ole valmis saamaan palautetta. Myönteinen, mutta silti realistinen palaute on paljon kehittävämpää, kuin ei palautetta ollenkaan jolloin ongelmat voivat jatkua.
• Ole aito – kaikkia ei voi miellyttää. Ole aito edessäpäin, älä ole selkään puukottaja. Opettele kertomaan ajatukseksi tilanteissa, eikä jälkikäteen selän takana
• Ole armollinen itsellesi ja muille - opettele hyväkysymään toisten erilaisuus.
• Vain itseäsi voit varmasti muuttaa – muuta omaa asennettasi – muutoksen avain olet sinä itse.

Teksti: Outi Moilanen

Lähteet:

Hämäläinen, R. 2005. Ihmisen kokoinen työyhteisö. Avaimia hyvään vuorovaikutukseen. Hämeenlinna: Kustannusosakeyhtiö Tammi. 

Kaijala, U. M. 2016. Työkaluja vuorovaikutukseen – teollisuusalan esimiesten kokemuksia vuorovaikutuskoulutuksesta sekä koulutuksen merkityksestä osana työn mielekkyyden kokemusta. Pro gradu. Oulun yliopisto.

Puusa, A. & Ala-Kortesmaa, S. 2019. Vuorovaikutukselliset työyhteisötaidot asiantuntijatyössä. Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 17 (3) 2019. 187-201. 

Soini, H., Kiema-Junes, H., Leinonen T. & Mäenpää, M. 201). Ammatillisten vuorovaikutustaitojen kehittäminen ja koulutus. Konsultatiivinen työote esimiesten ja työntekijöiden henkilökohtaisten vuorovaikutustaitojen koulutusmenetelmänä. Teoksessa H, Soini & H, Filppa (toim.) Kitkaton kommunikointi. Tuotanto- ja suunnitteluorganisaatioiden vuorovaikutuksen kehittäminen. Oulun yliopisto: Oulu.

 

***************************************

Blogi löydät myös Facebookista Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen Aikaa

sekä instagramista @varhaista.aikaa

**************************************