Sensorisen integraation tukeminen

Sensorinen integraatio on prosessi, jossa aistitietoa käsittellään ja jäsennetään  keskushermostossa. Keskushermosto jäsentää aistitietoa yksilön kehosta sekä ympäristöstä. Tämä mahdollistaa kehon tehokkaan ja tarkoituksenmukaisen käytön arkielämän eri toiminnoissa. Eri aistijärjestelmät ja -elimet vastaanottavat ärsykkeitä, aistimuksia, jotka keskushermosto erottelee, tulkitsee, yhdistää ja yhdenmukaistaa. Aistitieto välittyy lähiaistien eli liike- ja tasapainoaistin (vestibulaarisen järjestelmän), asentotunnon (proprioseptiikan), tuntoaistin (taktiilisen järjestelmä) sekä kaukoaistien kuulo-, näkö- haju- sekä makuaistien kautta. Jean Ayresin kehittämän sensorisen integraation teoria selittää kaikkien aistijärjestelmien keskushermostolle välittämää tietoa. Keskeisimpiä ovat tasapainoelimen (vestibulaarinen), tuntoaistin (taktiilinen) ja syvätuntojärjestelmän (proprioseptiivinen) kautta välittyvä aistitieto ja sen käsittely keskushermostossa. Lapsen motorinen toiminta on tarkoituksen mukaista ja yksilön itsesäätely toimii hyvin, kun näiden kolmen aistijärjestelmän tiedon prosessointi tapahtuu oikein keskushermostossa.

Sensorisen integraation suotuisalle kehitykselle vaaditaan kykyä säädellä iholta tulevia tuntoaistimuksia, erityisesti yllättäviä kevyitä kosketuksia, sekä erotella ja tunnistaa koskettamalla esineiden fyysisiä ominaisuuksia (taktiilinen aisti), lapsen kykyä mukautua kehollaan painovoiman ja asennon muutoksiin sekä mukautua äkillisiin tasapainon muutoksiin (vestibulaarinen aisti), lapsen pitää olla tietoinen oman kehon eri osista ja kyetä liikuttamaan lihaksia ja raajojaan hallitusti eli koordinoidusti (proprioseptiivinen aisti) sekä lapsen kehon oikean ja vasemman puolen pitää toimia moitteettomasti yhteistyössä (bilateraalinen koordinaatio).

Hermoston kyky vastaanottaa ja käsitellä tunto-, liike-, kuulo-, haju-, maku- ja näköaistimuksia vaikuttaa ihmisen tapaan reagoida aistimuksiin, hänen kykyynsä säädellä vireystilaansa, tarkkaavaisuuttaan sekä tunteitaan ja käyttäytymistään. Sensorisen integraation häiriöiden tyypillisiä oireita ovat yli- tai aliherkkyys kosketukselle, näköärsykkeille, äänille tai liikkeelle, liiallinen tai riittämätön aktiivisuus, liikekoordinaation ja liikkeiden sulavuuden puute, heikko hieno- ja karkeamotoriikka, puheen viivästyminen, käyttäytymisongelmat, opiskelu- ja organisointivaikeudet sekä heikko minäkuva. Mikään oire ei automaattisesti tarkoita, että lapsella on sensorisen integraation häiriö, sillä lapset kehittyvät eri tahtiin ja pienet poikkeamat toiminnassa korjaantuvat usein. Oireita onkin hyvä havainnoida sekä dokumentoisa ja niiden jatkuessa useita kuukausia on hyvä konsultoida asiantuntijoita. 

Tuntoaistimusten ongelmat, sensorisen modulaation ongelmat, eli yli- ja aliherkkyydet ärsykkeille tuntuvat lapsesta epämukavilta ja he hakevat optimaalista tilaa itselleen. Yliherkät välttelevät tiettyjä ärsykkeitä ja aliherkät hakevat ärsykkeitä. Lapsi voi esimerkiksi hakata päätään seinään, jotta saa aikaan tuntoaistin tasapainoa. Ääniyliherkät voivat vältellä kovia ääniä ja eristäytyvät siksi toisten seurasta. Näköhavaintojen häiriöt haastavat puolestaan havaintokykyä. Lapset voivat hahmottaa yksityiskohtia, mutta kokonaisuudet ovat vaikeita. Kuulohavaintojen haasteet voivat aiheuttaa lapsille vaikeuksia ymmärtää tekstiä ja tuotetut sanat voivat olla epätäydellisiä. 

Proprioseptiivisen aistin eli syvätunnon häiriöt voivat ilmetä kömpelyytenä, sotkuisena syömisenä, huonoina hienomotorisina taitoina, rajuna leikkinä, impulsiivisuutena, aggressiivisuutena, hyperaktiivisuutena. Syvätuntoon ja siihen liittyvään koordinaatioon kuuluvat lihakset ja nivelet, joiden avulla tiedostamme, miten kehomme on. Esimerkiksi tiedämme, missä nenä on, vaikka emme sitä näe. Koordinaation tukemista auttaa vahvat nostamiset, vetämiset, työntämiset, venyttelyt, syvä tuntemukset. Eläinkävelyt, painopeitot ja trampoliinilla hyppely ovat esimerkiksi hyviä keinoja. Stressipallojen puristaminen, purkan jauhaminen tai pillillä smoothien juominen ovat toimivat apukeinoina.

Tasapainoaistin toimintahäiriöissä lapsella on vaikeuksia tasapainon pitämisessä ja kehon tasapainottamisessa. Tasapainoelin sijaitsee korvassa. Tasapainoaisti on yhteydessä näköön, kuuloon, koordinaatioon. Tästä johtuen, sillä on vaikutusta  silmä-käsiyhteistyöhön sekä kehon tuntemukseen. Erityisesti kehon hahmottamisen harjoittelu on tärkeää. Tasapainoaistin toimintahäiriöt voivat esiintyä levottomuudessa istua rauhassa paikallaan, lapsi on koko ajan liikkeessä, lapsi toimii impulsiivisesti, leikkiminen on vauhdikasta tai rajua, käsiala on heikkoa, keskittyminen on heikkoa, lapsi istuu epätavallisissa asennoissa tuolissa kuten jalat ilmassa, sivuttain, ylös-alaisin, w-asennossa, keskivartalon hallinta on heikkoa, lapsella onhuono tasapaino, törmäilee asioihin ja ihmisiin, lapsella voi olla vaarantaju hukassa ja esimerkiksi kiipeilee liian korkealle, keinuu lujaa, ei tunnu ymmärtävän omaa voimaansa ja voi tahattomasti satuttaa muita. Tasapainoaistin haasteet näkyvät liikkeiden kömpelyytenä hieno- ja karkeamotoriikassa. Vestibulaarisen järjestelmän häiriöt voivat ilmetä myös pää alaspäin roikkumisena sohvalta. Pää alaspäin oleminen on yksi vahvimmista tavoista stimuloida vestibulaarista järjestelmää.

Lapsilla voi olla myös vaikeuksia motorisen toiminnan suunnittelussa. Tätä toimintahäiriötä kutsutaan dyspraksiaksi. Dyspraksiasta kärsivät lapset eivät kykene suunnittelemaan liikkeitä alusta loppuun. Esimerkiksi kengännauhojen sitominen voi olla vaikeaa tai pallon heittäminen koriin. Lapsen organisointi- ja ongelmanratkaisukyky on heikkoa.

Sensorisen integraation tukemisen ensimmäinen askel on pohtia omaa suhtautumista lapseen ja havainnoida arkea. Mitä lapselta vaaditaan? Uskotaanko hänen kokemuksiaan ja tuntemuksiaan? Missä tilanteissa lapsella esiintyy poikkeavaa toimintaa? Jotta lasta voidaan tukea kokonaisvaltaiseksi, tarvitaan yhtenäisiä tapoja niin varhaiskasvatuksen henkilöstön kesken kuin kodin kanssa. Lapsen kotia tarvitsee tukea näiden haasteiden kanssa ja keskustella toimivista tavoista eri ympäristöissä. Ympäristön havainnointi on yksi tapa lähteä liikkeelle. Onko meillä tarvittavia välineitä esimerkiksi painopeittoja, tunneleita, sensorisia leluja? Onko meillä liikaa ärsykkeitä, värejä, valoja, hajuja, ääniä? Havainnoinnin tarkoituksena on huomata, mitä pitää lisätä tai vähentää ympäristöistä, jotta lapsen kehitystä voidaan tukea. Työskentely on pitkäkestoista ja aina tuloksia ei tule heti näkyviin, mikä haastaa aikuisten kärsivällisyyttä. 

Aistisäätelyn häiriöitä arvioidaan olevan noin 5-10 %:lla lapsista. Neuropsykiatrisista haasteista kärsivillä kuten autisminkirjoissa tai tarkkaavaisuuden ja keskittymisen häiriöissä esiintyvyys on suurempaa. Aistisäätelyn häiriöt voivat näkyä käyttäytymisen hallinnan vaikeuksina, ongelmina vireystilan ja tarkkaavuuden säätelyssä (keskittymisvaikeudet, yliaktiivisuus, impulsiivisuus, vetäytyvä ja välttelevä käytös), tunne-elämän vaikeuksina (voimakkaat tunnereaktiot, voimakas ärtyvyys, vaikeus rauhoittua, heikko itsetunto ja minäkuva, turhautumisherkkyys), oppimisvaikeuksina (esim. vaikeus noudattaa ohjeita, oppia uusia taitoja), pulmina sosiaalisissa taidoissa ja tilanteissa (esim. vaikeus luoda ystävyyssuhteita, sietää ryhmätilanteita ja oppia leikkimään), ongelmina karkea-, hieno- ja visuomotoristen valmiuksien ja taitojen oppimisessa (esim. kömpelyys liikunnassa, vaikeus oppia kädentaitoja ja piirtämistä) sekä päivittäisissä toiminnoissa kuten nukkumisessa, syömisessä, ruokailussa, pukeutumisessa ja siistiksi oppimisessa. Sensorisen intergraation häiriöt voivat aiheuttaa myös sen, että lapsi ei hahmota aikaa tai paikkaa.

Vestibulaarisen eli tasapainoaistin tukemista auttaa esimerkiksi pää alaspäin oleminen (lapsilla, jotka hakevat vahvoja aistimuksia - vahvoja aistimuksia välttäville tämä ei toimi). Se voi auttaa raivokohtausten hillitsemiseen ja keskittymiseen, sillä hermosto tasapainottaa aistimuksia. Lasten joogan avulla voidaan harjoitella erilaisia asentoja ja liikkumista eri tavoin, esimerkiksi eläinliikkuminen on helppo tapa tähän. Tasapainopuomit ja tasapainokävelyt tukevat aistin kehittymistä. Jäätymisleikit, pyörällä ajaminen, keinuminen, liukumäkeä laskeminen ja ylöspäin kiipeäminen, syli hyppyyttely, trampoliinilla pomppiminen, lakanalla keinuttaminen tai lakanan kyydissä vetäminen, keskikehon ylittämisen harjoitukset ja leikit, pyöriminen, kieriminen, vahvat tömistelyt, nopea juokseminen paikalla, seinän, sohvan tai lastissa olevan ison rekka-auton työntäminen, keinutuolissa keinuminen, ison jumppapallon päällä istuminen, pomppupallolla pomppinen, soutaminen, mahalautailu, kärrynpyörät, hyppynaru hypyt, tunnelista kulkeminen. Perusliikuntamuotoja ja pysähtymistä voidaan harjoitella esimerkiksi laululeikin "Kävelen, kävelen, kävelen, stop" - avulla, johon liikemuotoja vaihdetaan esimerkiksi pyörimiseen, juoksemiseen, hyppäämiseen, kierimiseen. Tässäkin leikissä on hyvä huomioida suunnan vaihdot esimerkiksi pyörimisessä ja kierimisessä. Liikaa pyörimistä kannattaa välttää ja erityisesti samaan suuntaa pyörimistä.

Toimintoja valitessa pitää huomioida onko lapsella kysessää yli- vai alivirittyneisyys. Vestibulaaristen harjoitusten tekeminen voi rauhoittaa lasta ja kehittää hänen koordinaatiotaan. Lapsi, joka pelkää tasapainoaistimuksia voi kieltäytyä keinumisesta, kiipeilystä. Näiden lasten kanssa on hyvä lähteä liikkeelle liikkeistä, joissa he ovat maan tasalla ja liike aktivoi heidän pään liikuttamisen kuten esimerkiksi laululeikki ”Pää-olkapää-polvet, varpaat”. Ison jumppapallon päällä istumisessa tai trampoliinilla on tärkeää tukea näitä lapsia käsien avulla esimerkiksi pallon päällä tukemalla lantiosta. Tuki antaa turvaa ja paineen tunteen, mikä aktivoi hermostoa. 

Kaikessa toiminnassa pitää tarkkailla vaikutuksia. Aloitettaessa aistityöskentelyn tukeminen ensin on syytä tehdä lista kellonajoista ja ympäristöistä, milloin  lapsella on aistitiedon haasteita. Yksinkertaisesti kirjataan missä tilanteissa lapsi saa raivokohtauksen, ei jaksa olla paikalla tai koet lapsen käytöksen poikkeavana. Seuraavaksi tarkastele, missä tilanteissa voisit tukea lasta paremmin. Esimerkiksi lapsella on vaikeuksia pukemisessa, istuminen on vaikeaa yhteisissä kokoontumissa, saa raivokohtauksen, kun pitäisi siirtyä toiseen asiaan. Kolmannessa vaiheessa valitaan keino, jolla pyritään ennakoimaan haastavat tilanteet. Neljännessä tarkastellaan, oliko keino toimiva vai ei. Tässä vaiheessa voidaan kysyä myös lapselta – mikä toiminnassa oli mukavaa ja mikä ei.

Välineitä sensorisen integraation tukemiseen varhaiskasvatuksen arjessa on paljon. Apua toiminnan suunnitteluun kannattaa pyytää mahdollisuuksien mukaan toimintaterapeutilta, joka on aiheeseen perhetynyt, sillä heillä on vahvinta osaamista asiasta. Arjessa vestibulaarisen aistijärjestelmän eli tasapainon tukemiseen soveltuvat muun muassa leikkitunneli, keinut, tasapainovälineet, kiipeilyseinä, liukumäet, pomppupallot, isot jumppapallot, pallomeripallot, tasapainolaudat, isot pehmo kuutiot, lakanakeinut, ilmapallot, purkkijalat. Taktiiliseen eli tuntoaistien tukemiseen soveltuvat taikahiekka, oobleeg, sormivärit, puristeltavat sensorilelut, hiuspompulat, nystyrätyynyt, piippurassit, jumppakuminauhat, nystyräpallot, taktiiliharjat, isot maalipensselit ja -telat,  kynätuet, painopeitot. Kuuloaistin tukemiseen soveltuvat erilaiset soittimet, kuulopelit, kuulosuojaimet. Oraaliseen aistin harjoittamiseen sopivat purulelut, saippuakuplat puhaltamiseen, pillit, eri ruoka-aineet, purkka. Näköaistia voidaan stimuloida erivärisillä ledivaloilla, hohtavilla tikuilla, sensoripulloilla, tasapainoleluilla ja -puomilla, palapeleillä, saksiharjoituksilla, piippurasseilla, hakka- ja pikkunaulausleluilla, kalastuspeleillä. Aisteja voidaan tukea myös rauhoittumishuoneella, missä on esimerkiksi säkkituoli, muovailuvahaa, rauhoittavaa musiikkia, painopeittoja.

Lisää aisteista ja sensorisesta integraatiosta mm.:
Papunet
Sensorisen intergraation terapian yhdistys ry 
Aivoliitto 

- rohkein mielin aistien aallokkoon- 

Blogin löydät myös Facebookista  "Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen aikaa" 
sekä Instagramista  @varhaista.aikaa  

- Tervetuloa seuraamaan - 

Lumiukko-seikkailu

Leikki on varhaiskasvatuksen keskeinen toimintatapa. Lapsella on oikeus leikkiä, oppia leikkien ja iloita oppimastaan sekä rakentaa käsitystä itsestään, identiteetistään ja maailmasta omien lähtökohtiensa mukaisesti. Vaikka leikki on keskeinen työvälinen, aikuisten voi olla vaikea leikkiä. Sosiaalinen ympäristö ja leikillisyyden kadottaminen haastavat aikuisia. Monesti vedotaan myös aikaan, ei ole aikaa suunnitella kunnollisia leikkejä ja leikkiympäristöjä. Nämä ovat selityksiä ja pakokeinoja. Leikkejä ja leikkiympäristöjä voidaan suunnitella lasten kanssa leikkimällä ja leikin aikana. Koska leikki on perustyöväline, se pitää myös hallita ja sitä pitää ammattilaisten harjoitella. Usein leikki lähtee pienestä, kun sille antaa aikaa tulla esille. 

Tarina:
Lumiukko-seikkailu on vuorovaikutteinen leikki, jossa haastetaan lapsia eri taitojen harjoitteluun. Seikkailu lähtee Lumiukkokylästä, jossa asuu kuusi lumiukko sisarusta. Heillä jokaisella on oma taitonsa. Yksi heistä on rauhallinen ja jaksaa olla paikallaan pitkiäkin aikoja. Toinen heistä on taitava ryömiä ja konttaaja ja pääsee aina pieniinkin paikkoihin sisälle. Kolmannella on pomppimisen taito. Neljäs tykkää pyöriä. Viides osaa laukata kuin hevonen ja matkia erilaisia eläimiä. Kuudes on taitava kävelemään ja juoksemaan.

Eräänä päivänä lumiukko sisarukset päättävät pitää juhlat lumiukko ystävilleen. Yhdessä he miettivät, mitä kaikkea pitää tehdä, jotta juhlat voidaan järjestää. Ensiksi pitää miettiä aika ja paikka, jossa juhlat pidetään ja laatia juhlakutsut. Lapsilta kysytään apua lumiukoille: mitä kaikkea heille tulee mieleen. Tietenkin kutsuilla pitää olla jotain tarjottavaa ja ohjelmaa. Kutsuja varten pitää tehdä kutsukirjeet osallistujille ja toimittaa ne perille. Kaikki nämä ja lasten lisäämät muut tehtävät kirjataan paperille ja järjestys tarkistetaan lasten kanssa, mitä tehdään ensin, mitä sitten. 

Lumiukkojen ensimmäinen tehtävä on lähteä etsimään ystäviään Lumiukkokylän eri puolilta ja toimittaa heille kutsut juhlia varten. Päästäkseen ystäviensä luokse lumiukkojen pitää käyttää omia taitojaan. Matkan varrella on mm. erilaisia polkuja, lumitunneleita, jäälohkareita. Lasten kanssa pohditaan matkalla, kuka lumiukoista olisi taitavain suorittamaan minkäkin matkan ystäviensä luokse ja lasten kanssa autetaan matkan etenemistä valitulla taidolla (kuten konttaamalla, hyppimällä…). Matkatessaan lasten pitää olla tarkkaavaisia, mistä lumiukkojen ystävän löytyvät matkan varrelta. Joku voi olla kotonaan, joku vaikkapa kalassa. Kun kaikki (14 - määrä pitää määrittää suhteessa lapsiryhmään) ystävää on löydetty ja heille toimitettu kutsukirjeet, voidaan lasten kanssa siirtyä seuraavaan tehtävään: ohjelman suunnitteluun (voidaan valita lasten listan mukaan, toki jokin toinen). 

Ennen siirtymistä seuraavaan tehtävään on hyvä tarkistaa, että kaikki lumiukot on löydetty. Viimeistään tässä vaiheessa löydetyille lumiukoille ja myös kuudelle sisarukselle voidaan keksiä nimet ja lyhyet tarinat, jolloin seikkailu saa syvyyttä. 

Juhlan ohjelman suunnittelussa kaikki ideat kirjataan jälleen ylös lapsilta ja mietitään, ottako ohjelma huomioon kaikki kutsutut lumiukkovieraat. Kun laadittu idealista on valmis, mietitään mitä niistä toteutetaan ensin ja mitä sitten. Jokaisen ohjelman kohdalla kirjataan missä ja mitä ohjelmaa varten tarvitaan, jotta asiat muistetaan. Juhlissa voi olla myös vaikkapa pukeutumisteema. Listalta voi löytyä leikkejä, musiikkia, askartelua, ihan sitä mitä lapset toivovat. Ohjelmaa voidaan järjestellä usealle päivälle ja juhlista voi muodostua, vaikka koko viikon festivaalit eri ohjelmilla. Yksi juhlan ohjelma varmasti on ruokailu, joten sitä on hyvä miettiä lasten kanssa yhdessä ja järjestää vaikkapa nyyttikestit, johon jokainen lapsi tuo yhteiseen pöytään jotain pientä ja pakkohan ei toki ole tuoda. 

Tarvikkeet:
Lumiukko seikkailua varten tarvitaan kuvia lumiukoista. Tarinan kuusi lumiukkoa ovat ”jumppaavat lumiukot”, joita on käytetty liikuntahetkillä vuosien varrella. Lumiukkojen ystävät voi piirtää itse tai käyttää avukseen internetin ilmaisia kuvapankkeja, kuten pixabay ja unsplash, joista voi ladata kuvia. Kuvien tekoon menee riippuen siitä onko niitä valmiina ja kuinka hyvät konetaidot on, noin 30 minuuttia tulostuksineen.

Liikunnallisia tehtäviä varten, jossa lumiukot etsivät ystäviään ja vievät kutsukortteja, käytetään olemassa olevia välineitä, kuten ryömintätunneleita, hallaharsoa, valkoisia vilttejä, tyynyä, lattiamuotoja. Hallaharsolla saa aikaiseksi helposti lumista maisemaa. Siitä voidaan myös leikata pienempiä paloja, joita voidaan heitellä ilmaan ja ottaa kiinni ”lumihiutaleita” tai puristaa niitä käsien sisään ja avata niistä ”lumikukkasia”. 

Hallaharsosta ja tunnelista saa myös luotua avannon, josta voi onkia kaloja. Ystävät on jätetty tämän liikunnallisen radan varrelle löydettäviksi. Jokaiseen löytö hetkeen voidaan myös erikseen pysähtyä ja keksiä hetikin, kuka löydetty lumiukko on, mikä hänen nimensä on. Tarkoitus ei ole kilpailla rataa läpi mahdollisimman nopeasti ystävät löytäen, toki siitä voi kokeilla, vaan luoda leikillisyyttä aikuisen ja lasten välille. Liikunnalliset radat voidaan valmistella edellisenä päivänä tiloihin, joita ei heti aamusta käytetä, aamulla, jos siihen on aikaa tai vaikkapa lasten lepohetkellä. Valmistelu pitää sopia ja kalenteroida, koska ja kuka tekee. Itse valmisteluun menee suunniteltuna noin 30 minuuttia. Tehtävät voivat olla yksikössä sisällä tai ulkona tai vaikkapa molemmissa ja eritiloja ja tasoja hyväksi käyttäen. 

Aikuisen pedagoginen valmistelu ryhmän tarpeiden mukaan: 

Seikkailun tarkoituksena on auttaa aikuista toimimaan leikillisesti lasten kanssa ja tukea lasten osallisuutta. Tämä ei poista aikuisen pedagogista valmistautumista toimintaan. Ammattilaisen pitää tietää, mitkä ovat lasten tavoitteita ja miten vasu toteutuu toiminnassa. Juhlaohjelmaa voi olla lumilaulut, lumikkojen askartelu, temppuradat, lumiukon kokoaminen osista, kirjojen lukemista. Näihin tarvitaan aikuiselta varautumista ja tarvittaessa ohjausta ja vinkkausta lapsille. Aikuinen saa myös esittää juhliin toimintaa kuultuaa lapsia. Ammattilainen tietää, mikä on mahdollista totetuttaa ja millä aikataululla. Ammattilainen voi varautua pohtimalla vaihtoehtoisia toimintoja, jotka tukevat lasten kasvua, kehittymistä ja oppimista. Aikaa ideariihen ei kannata aikuisen antaa itselleen liikaa, ettei ylimieti asioita valmiiksi nopeat ideat maximissa 30 minuutin aikana kirjataan ylös. Helpoista asioista kannattaa lähteä liikkeelle esin, koska muutoin toiminta jää tekemättä vedoten aikapulaan. Suunniteltaessa leikkejä onkin tärkeää tehdä ideaalisen toiminnan suunnittelun lisäksi fyysisiä valmisteluja, jotta toiminta saadaan toteutettua. 

Vinkkejä pedagogiseen valmisteluun:
Lumiukon kokoaminen voi olla leikki, johon yritetään laittaa esimerkiksi porkkananenä lumiukon päähän oikeaan kohtaan kuten aasinhäntä – leikissä aasille häntä. Lumiukkoa voidaan koota myös valmiista osista, joiden takana on erilaisia tehtäviä tai lauluja, joita juhlissa lauletaan. 

Lumiukko aiheisia kirjoja ovat mm. Guido Van Genechten: Pikku lumiukko, Cathrine Walters & Alison Edgson: Lumottu lumiukko, Jukka Laukkanen: Lumiakka Amalia, Margaret Nash: Paras lumiukko. Lasten kanssa voidaan tehdä myös retki kirjastoon hakemaan lempikirjoja, jolloin aihepiirit voivat olla muutakin.

Lumiaiheisia leikkejä löytyy blogista ulkopedagogiikan kehittämistä koskevasta tekstistä sekä veden eri olomuotoja käsittelevästä jutusta.  

Lumiukkojen juhlat voivat olla myös jokin muun teeman toteuttamista esimerkiksi Merirosvojuhlat, jolloin suunnittelu alkaa tästä. Toiminnassa lapset voivat aina yllättää ja se on leikillisyydessä ehkä parasta, yksi seikkailu voikin johtaa aivan toiseen.

*** Leikin riemua ***

Blogin löydät myös Facebookista  "Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen aikaa" 
sekä Instagramista  @varhaista.aikaa  

- Tervetuloa seuraamaan -