maanantai 7. tammikuuta 2019

Ulkopedagogiikan kehittäminen ja valmiit vinkit






Useille huoltajille näkyvä osa varhaiskasvatus ovat hetket, jolloin he tuovat ja hakevat lastaan varhaiskasvatuksesta. Lapsen tulo- ja hakuhetkissä havaintojen alla ovat muun muassa, kuinka lapsi otetaan vastaan tai mitä päivästä kerrotaan. Millainen on ilmapiiri tulo- ja hakuhetkellä? Millaista toimintaa on tarjolla? Huoltajien kokemat tunteet muun muassa näissä tilanteissa vaikuttavat siihen, miten he arvioivat varhaiskasvatuksen laatua.

Pihassa tapahtuva lipputankopedagogiikka ei jää huoltajilta huomaamatta. Erityisesti, jos omalle lapselle on sattunut jotain päivän aikana tai henkilöstö ei osaa kertoa, missä lapsi on tai mitä hänen päiväänsä on kuulunut. Toimivasta pedagogiikasta, johon kuuluu kiinteästi ulkopedagogiikka, palaute on positiivista ja näkyy face-to-face palautteessa sekä asiakastyytyväisyyskyselyissä. 

Ohjatun ulkotoiminnan, osuuden vähyys on todettu Jyrki Reunamon orientaatioprojekteissa, mutta kuinka paljon sille on annettu mahdollisuuksia kehittyä myllerryksen alla olevassa varhaiskasvatuksessa?

Ulkopedagogiikka on asia, johon jokainen varhaiskasvatuksen henkilöstöstä voi vaikuttaa omassa työyhteisössään. Sen kehittäminen on osa toimintaympäristöjen kehittämistä.  Toiminnan kehittämisessä on kyse pitkälti tahtotilan löytämisestä, tavoitteen asettamisesta ja sitoutumisesta tavoitteen saavuttamiseen pienin askelin. Pitää tehdä sopimuksia, miten, milloin ja kuka tekee mitäkin ulkopedagogiikan kehittämisen osalta.

Pienet askeleet ovat kehittämisessä usein paremmat kuin isot harppaukset. Yksi askel ulkopedagogiikan kehittämiseen on määrittää, että työyhteisössä tehdään x määrä ohjattua ulkotoimintaa koko työyhteisön taholta viikossa, kuukaudessa tai toimintakautena. Sitten määritetään kuka näistä toiminnoista vastaa ja miten työnjako tehdään. Sitten päästään sisältöihin ja niistä toisille informoimiseen. Tämän jälkeen päästään itse tekemiseen ja tekemisen jälkeen toimintaa arvioidaan ja kehitetään edelleen.

Jotta itse tekemisen keksiminen ulkotoimintaan ei olisi este, niin tässä on yli 50 tapaa toimia ulkona talvisella säällä (miksei muutoinkin, jos lumeen liittyvät asiat ohittaa). Niistä voi kehittää omaan ulkopedagogiikkaan sopivia toiminallisia kokonaisuuksia lasten tavoitteiden mukaan. Ulkopedagogiikassa moni asia monipuolistuu, kun muistaa, että sisällä toimivat asiat ja välineet voi tuoda myös ulos.

Lumi:
Lumipallojen pyörityskisa – kuka pyörittää isoimman
Lumipallon vierittäminen – pisimmälle tai reitti x
Lumipallon potkinta – kuinka pitkälle saadaan ennen kuin hajoaa?
Lumipallojen kuljetus lapioilla paikkaan x
Lumella kirjoittaminen & taiteilu– kirjaimia / kuvia puun runkoihin suojalumesta
Lumipallojen kasaus torniksi – kuinka iso saadaan, ettei kaadu?

Jäljet lumeen:
Matkitaan eläinten jälkiä – tehdään eläinten jäljet lumeen
Lumilabyrintit – tehdään lumeen kulkureittejä, joita voidaan käyttää mm. labyrinttihippaan – vain reittejä pitkin saa mennä karkuun
Umpihanki kävely
Lumienkelialue - montako lumienkeliä saadaan mahtumaan alueelle x - voiko niitä koristella jotenkin?

Aarteiden etsintä:
Erilaisia aarteita piilotetaan alueelle x – löytäjät etsivät niitä vapaasti
Etsitään aarteita kartan mukaan
Etsitään aarteita kuvavihjeiden perusteella (kuvasuunnistus)
Etsitään aarteita sanavinkkien perusteella
Leikitään piilottajat ja etsijät leikkiä – jossa piilottajat vievät aarteet ja etsijät etsivät – vaihdetaan rooleja



Mäessä:
Liukurilla laskeminen
Pulkalla laskeminen
Kelkalla laskeminen
Kieriminen alas mäkeä
Köyttä pitkin ylös kiipeäminen
Mäen juoksu ylös
Mäen juoksu alas

Kelkat:
Kelkan työntörata – kisat, tavaroiden kuljetukset, tyhjä kelkka tai joku /jotain kyydissä

Pulkat:
Tavaroiden kuljetukset pulkkaradoilla



Hula-vanteet ulkona:
Vanteiden vieritys tasamaalla
Vanteiden vieritys mäkeä alas
Vanteiden pyörittäminen eri kehon osilla
Hyppyratojen muodostaminen vanteista

Esteet:
Ylitykset ja alitukset, pujottelu
Erilaiset radat
Tavaroiden kuljetukset ylityksin ja alituksin paikasta x paikkaan y

Leikkivarjo:
Ympyrän ja piirin harjoittelu
Tavaroiden haku alta
Paikan vaihdot alta (esim. heldelmäsalaatti)
 

 

Narut ulkona:
Tasapainoilu naruja pitkin
Kulkureittien merkintä kahden narun väliin
Aarrereittien merkintä naruilla

Tiskiharjat:
Alueiden harjaus
Tiskiharjoilla lumeen kirjoittaminen ja ”maalaus”

Keilat ja kartiot:
Vuorenvalloitus - kuka vie keilansa ensin vuoren päälle?
Vuorenvaltaus joukkuekisana - joukkueella keilat väriltä x, jotka kerätään yksitellen ja viedään vuoren päälle - kenen keilat on ensin viety vuorelle?
Lumimyrsky ja siivoajat joukkuekisa - lumimyrskyt kaatavat keilat nurin ja siivoajat nostavat pystyyn
 
 

Pehmopallot ulkona:
Tarkkuusheitto ämpäriin, renkaaseen
Pituusheitto

Isot pallot:
Keilan kaato isolla pallolla
Pallon kuljetus kuljetusradoilla käsin, vierittämällä, jaloin
(huom. pallot kovenevat pakkasessa)


Pelit ulkona:
Muistipeli - laminoidut isot muistipelikuvat pienellä alueella tai isolle alueelle levitettynä
Osien etsintä - kokoa kokonaisuus (esim. lumiukko - etsi osat ja kokoa kasaan)

Leikit ulkona:
Hipat
Polttopallo pehmopallolla

Sadut ulkona:
Oudot tavarat pihalla viestivät (esim. pihaan jäänyt lapanen tai saapas, jonka tarkempi tutkiminen paljastaa salaisen tarina esineen sisältä, josta yhteinen satuseikkailu voi alkaa)

Lasten ideat:
Suunnitellaan ja toteutetaan ulos lasten oma temppurata
Lasten talvilolympialaiset: mitä lajeja kuuluu, mitä otetaan, pidetäänkö hassut olympialaiset?
Laaditaan lasten kanssa ryhmän ulkotoimintabingopohja – asioita, joita ulkona voidaan tehdä 




*********************************

Miten teillä on toteutettu ulkopedagoiikka?


*********************************


Tervetuloa seuraamaan blogia Facebookin sivulle Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen aikaa 

2 kommenttia:

  1. Hei! Ovatko Blogissa esitetyt mahtavat ideat vapaasti käytettävissä ja muokattavissa sopiviksi omiin tarpeisiin? Saako materiaalia käyttää ja jakaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Kiitos viestistäsi. Blogin ideat ovat käytettävissä, muokattavissa ja jaettavissa. Hienoa, jos tulevat arjen työkaluiksi. Lähdeviitteisiin kannustamme, jotta muutkin voivat löytää alkuperäiset materiaalit ja kuvissa lähdeviitteet tarvitaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Kaikki kommentit tarkistetaan.

Joulukalenteri 2023

Vuoden loppu kiihdyttää tapahtumilla vauhtia varhaiskasvatuksen arkeen. Halloween on löytänyt tietään varhaiskasvatukseen loka-marraskuun va...