Vuosikatsaus 2017

Vuosi 2017 alkaa olla lopuillaan. Miltä vuosi näytti varhaiskasvatuksen näkökulmasta?

Vuosi 2017 voidaan nähdä vasun vuotena. Monin paikoin alkuvuosi oli uuden paikallisen varhaiskasvatus suunnitelman perusteiden laatimista valtakunnallisen varhaiskasvatus suunnitelman perusteiden pohjalta. Alkuvuoteen mahtui samoin myös varmasti valtakunnallisen vasun ajatusten jalkautusta. Kevätkauden lopuksi kesän kynnyksellä moni paikallinen vasu vahvistettiin, jotta ne saatiin lain vaatimasti käyttöön elokuussa.

Kesä oli vasun sulattelukautta ja toi tullessaan myös kenttää ravistelevan Tiekartan, joka toi vahvasti esille ammattinimikkeet ja tehtävänkuvat ja niihin esitettävät muutokset.

Syksy alkoi uusien vasujen käytäntöön viemisellä. Valtakunnallisen ja paikallisen vasun rinnalla uudistettiin myös lapsen henkilökohtaiset vasut vastaamaan uutta normitettua varhaiskasvatussuunnitelman perusteita.  Näiden lisäksi valmiina tai valmisteltavina ovat voineet olla yksikkökohtaiset vasut, jotka joissain yksiköissä on voitu korvata toimintasuunnitelmilla. Jotta työ ei näihin loppuisi niin monissa yksiköissä on käytössä vielä ryhmävasut  ja tiimisopimukset, jotka on pitä nyt myös  muokata uuden vasun mukaisiksi.

Loppusyksystä kentällä kohdistiin taas Tiekartasta, kun viisi varhaiskasvatuksen työntekijöitä edustavaa järjestöä (Talentia, JHL, Super, Tehy, SLaL) ilmoitti tekevänsä oman tulevaisuusselvityksen "Lapsen parhaaksi! Varhaiskasvatuksen nykytila ja tulevaisuus." Tämä selvitys valmistunee tammikuussa 2018.

Vuosi on tuonut paljon muutoksia, joten muutosjohtamiselle on ja on ollut tarvetta. Se miten ihmiset suhtautuvat muutokseen, vaikuttaa muutosten jalkautumiseen.
Ihmisillä on keskimäärin kolme tapaa suhtautua muutokseen: niitä vastustetaan, niistä innostutaan ja kannatetaan ja loput kuuluvat tälle välimaastolle. Muutosjohtamisessa yksinkertaisin tapa on herätellä kysymyksin ihmisiä mukaan: Miksi tätä tehdään? Miten jokainen voi sitä tehdä? Mitä tehdään?

Uutta vasua ei voi jättää toteuttamatta, koska se on normi. Sen pohtiminen,  miten minä voin sitä toteuttaa, on olennaista jokaiselle. Jokaisella ammattikasvattajalla on aivan varmasti omassa työkalupakissaan jotain uuden vasun mukaista materiaalia. Uusi vasu ei ole vienyt keneltäkään vanhaa ammattiosaamista pois. Sitä voi toki joutua vähän tuunaamaan, mutta kierrätys ajatuksen mukaan ei heitetä vanhaa pois, vaan tehdään siitä uusi, käyttöön soveltuva versio.

Vuosi 2018 jättää odotuksia varhaiskasvatus lain toiselle, päivitettävälle, osiolle. Muutoksilta tuskin vältytään ja moni on tehnyt jo töitä uusien muutosten eteen. Aika näyttää millaisia muutoksia tulee.

Hyvää Uutta Vuotta 2018 kaikille lukijoille!

Hyvää Joulua 2017!

JOULU

Joulu on juuri ihmeiden aikaa,

siinä on monta ihmeellistä taikaa:

vanhakin nuortuu,

selkäkin suortuu.

Se lapsille tuo iloa,

monta sataa kiloa.

Tarjolla on laatikkoa ehkä jopa haukea,

myöhemmin on olo niin raukea.

Nauti hetkestä,

pienestäkin joulun retkestä.

Hyvää ja rentouttavaa Joulua kaikille blogin lukijoille!

Lapset kasvattajahavaintojen tekijöinä

Varhaiskasvatukseen kuuluu lasten havainnointi, jotta tiedetään minkälaista kasvua, oppimista ja kehitystä on tapahtunut. Havainnoinnin avulla voidaan saada selville, mistä lapsi on kiinnostunut, mitkä ovat hänen vahvuutensa ja missä hän tarvitsee tukea. Kasvattajat havainnoivat, kuvaavat ja kirjaavat moninaisia tilanteita varhaiskasvatuksen arjessa. Havainnoinnit ja niiden pohjalta tehdyt pedagogiset dokumentit ja arvioinnit ovat aina subjektiivisia näkemyksiä, joita käytetään arjen toiminnan tukena.

Varhaiskasvatukseen kuuluu myös arviointi. Arviointia pitää tehdä monella tasolla ja monesta näkökulmasta. Kasvattajien itsearviointi on yksi arvioinnin muoto ja ammatillisen kasvun kannalta erittäin tärkeä osa työtä ja siinä kehittymistä. Ammatilliseen kasvuun ja osittain itsearviointiinkin kuuluu se, että uskaltaa antaa myös itsensä toisten arvioitavaksi ja osaa peilata itseään suhteessa muihin, siten että osaa pohtia miten oma toiminta vaikuttaa toisiin.

Ammatilliseen kasvuun ja itsereflektioon antaa hyvää materiaalia käänteinen ajattelu ja se, että antaa itsensä myös lasten arvioitavaksi, koska ammattilaisina mekin arvioimme lapsia päivittäin, sitä miten he toimivat. Yksinkertaisin havainnoivan arvioinnin muoto on antaa lasten tehdä niitä tehtäviä, joita itse kasvattajana tekee varhaiskasvatuksen arjessa. Lapsen pitämä piirihetki tai oman sadun kerronta lepohetkellä toisille lapsille saattaa paljastaa monta kasvattajan maneeria ja toimintatapaa, koska lapset mallintavat sitä arkea, jossa elävät.

Lapsille tehdään myös erilaisia haastatteluja, joissa pyritään saamaan esille heidän ääntään. Lapsilta kysellään muun muassa heidän perheestään, kavereistaan, leluistaan ja siitä mikä heistä tulee isona. Entä jos tämän kaltaiset haastattelut kääntäisikin lapsen haastatteluksi omista kasvattajista, siitä, miltä he näyttäytyvät lapselle.

Lasten tekemän kasvattaja-arvioinnin voi toteuttaa esimerkiksi kehu-kampanjana eli jos tiimissä on vähintään kaksi kasvattajaa, niin arvioinnin kirjaa toinen kasvattaja lasten kanssa toisesta kasvattajasta, ajatuksella, että kehutaan kasvattajaa. Arviointiin voidaan kirjata muun muassa niitä asioita kasvattajasta, mistä hän tulee iloiseksi tai miltä hän näyttää, kun on iloinen, mikä häntä naurattaa, missä hän on hyvä, ja juuri lasten näkökulmasta ja heidän näkemyksen mukaan.

Kasvattaja-arviointi toimii myös joululahjaideana varhaiskasvatukseen lapsen kasvattajille. Huoltajat voivat tehdä arvioinnin lapsiensa kanssa ja antaa positiivisen palautteen arvioinnin kautta varhaiskasvattajalle itselleen luettavaksi jouluksi.

Oletko sinä kasvattajana valmis ottamaan vastaan lapsen tekemän arvioinnin?



Tiesithän, että voit seurata blogia myös Facebookissa?

Arviointi

Laadun kannalta arviointi on tärkeää. Uusi Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2016) nostaa vahvasti esille arvioinnin osana varhaiskasvatusta. Varhaiskasvatuksen arvioinnin tarkoituksena on turvata varhaiskasvatuslain tarkoituksen toteutumista, tukea varhaiskasvatuksen kehittämistä ja edistää lapsen hyvinvoinnin, kehityksen ja oppimisen edellytyksiä. Varhaiskasvatuksen järjestäjät velvoitetaan sisäiseen ja ulkopuoliseen arviointiin. Varhaiskasvatuksen ulkopuolisen arvioinnin riippumattomana asiantuntijaorganisaationa toimii Kansallinen koulutuksen arviointikeskus, Karvi.

Mitä arviointi on?

Arviointi on tärkeä osa laadunhallintaa ja laadunkehittämistyötä. Arvioinnin kautta saadaan oleellista tietoa toiminnan eri osa-alueiden nykytilasta, vahvuuksista ja kehittämisen tarpeista. Arviointi on laadun pohtimista, määrittelemistä ja arviointitiedon tuottamista sekä sen pohjalta tehtyä analyysia ja tulkintaa arvioitavasta kohteesta. Toiminnan suunnittelu, toteutus, arviointi ja kehittäminen muodostavat syklin, jonka kautta organisaatio saa mahdollisuuden jatkuvaan oppimiseen ja toiminnan laadun parantamiseen. Varhaiskasvatuksessa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet on laadun viitekehys, johon arviointi pohjaa.

Miksi arvioidaan?

Miksi pitää arvioida? Arvioinnin takana on erilaisia motiiveja. Tiedollisella motiivilla halutaan tietoa toiminnasta ja lisätä tietoisuutta. Kehittämis- ja oppimismotiivin takana on tarve saada näkemystä siitä, miten toimintaa voidaan kehittää. Niiden kautta voidaan saada selville, mikä toimii, mikä ei ja miten asioita voisi tehdä paremmin.

Mitä arvioidaan?

Mitä pitää arvioida? Mitkä asiat ovat olennaisia asiassa arvioinnin kannalta? Ei ole tarkoituksenmukaista tehdä arviointia vain arvioinnin vuoksi. Arvioinnin merkitys pitää avata työyhteisöissä, jotta voidaan ymmärtää arvioinnin tarkoitus ja vaikutus toiminnalle ja toimintaa.

Milloin arvioidaan?

Arviointiin vaikuttaa arvioinnin aikataulut ja ajankohdat. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet velvoittaa säännölliseen arviointiin, joten arvioinnin pitää olla aikataulullisesti suunniteltua ja sovittua.

Arvioinnissa voidaan tehdä alku-, väli- ja loppuarviointia. Kehittämisnäkökulmasta katsottuna lähtötason arvioiminen on tärkeää, jotta voidaan tietää, mitä kehitystä on tapahtunut ja mitä lähdetään kehittämään. Väli- ja loppuarviointi suuntaavat kehittämisen katseita tulevaisuuteen.

Mihin arviointia käytetään?

On tärkeää tietää, mihin arviointia ja siitä saatuja tuloksia käytetään ja mitä hyötyä niistä on arvioinnin eri osapuolille. Jos tuloksia ei hyödynnetä toiminnan kehittämiseen ja jatkosuunnitteluun, arviointiin käytetty aika menee hukkaan.

Kenen näkökulma näkyy arvioinnissa?

Pitää pysähtyä myös miettimään, kuka arvioinnin tekee, kenen näkökulma halutaan tuoda esille ja kenelle arviointia tehdään? Tällöin pohdintaan nousee myös arvioinnin eettisyys. Toimintaa voidaan arvioida, mutta persoonan arvioiminen ei ammattieettisesti ole sopivaa.

Arviointimenetelmät ja arviointien analysointi

Arviointiin liittyy lisäksi arviointimenetelmien valinta ja tuloksien analysointi. Suunniteltaessa arviointia pitää miettiä arviointia kokonaisvaltaisesta näkökulmasta ja tehdä arviointisuunnitelma, jossa määritellään arviointikohteet, kysymykset ja millä menetelmillä niihin haetaan vastauksia. Vasu (2016) velvoittaa varhaiskasvatuksen järjestäjiä julkaisemaan keskeiset arviointitulokset.

Arviointia eri tasoilla

Arviointi kohdistuu varhaiskasvatuksessa eri tasoille. Varhaiskasvatuksen toimintaa arvioidaan ja kehitetään kansallisen tason sekä järjestäjä-, yksikkö- ja yksilötason näkökulmista. Lisäksi arviointia voidaan tehdä kansainvälisellä tasolla

Yksilötasolla arviointi kohdistuu lapsen vasun toteutumisen arviointiin. Yksikkötasolla arvioinnin tarkastelukohteena on pedagoginen toiminta. Järjestäjätason arviointiin kuuluu arvioida varhaiskasvatussuunnitelmia ja niiden toteutumista. Kansallisesta arvioinnista vastaa Karvi. Sen tarkoituksena on tehdä pitkän aikavälin arviointisuunnitelma ja tukea järjestäjiä arvioinnissa ja laadunhallinnassa. Näitä arviointitietoja voidaan hyödyntää kansainvälisissä vertailuissa. Ulkopuolista arviointia voidaan järjestää myös muiden tahojen suorittamana.

Järjestäjän arviointivastuu ja -velvollisuudet

Järjestäjä- ja yksikkötason arviointi on keskeinen osa varhaiskasvatuksen johtamista ja kehittämistä paikallisesti. Varhaiskasvatuksen järjestäjän velvollisuuksiin kuuluu seurata ja arvioida säännöllisesti varhaiskasvatussuunnitelmia ja niiden toteutumista eri toimintamuodoissa.

Varhaiskasvatuksen järjestäjä päättää järjestäjä- ja yksikkötason arvioinnissa käytettävistä menettelytavoista. Järjestäjän pitää mahdollistaa lasten ja heidän huoltajien säännöllinen osallistuminen varhaiskasvatuksen arviointiin. Huoltajille pitää järjestää mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa lapsensa varhaiskasvatuksen suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin sekä mahdollisuus osallistua säännöllisesti paikallisen ja yksikkökohtaisen varhaiskasvatuksen suunnitteluun ja arviointiin.

Järjestäjätaholle kuuluu keskeisten arviointitulosten julkaiseminen, jotta paikallisilla päättäjillä, huoltajilla sekä varhaiskasvatuksen henkilöstöllä on ajantasaista tietoa varhaiskasvatuksen toteutumisesta ja sen laadusta.

Paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat ohjaavat järjestäjiä arvioinnin suhteen. Ne ovat velvoittavia ja niitä pitää arvioida ja kehittää. Varhaiskasvatuksen järjestäjän pitää tarkistaa varhaiskasvatussuunnitelmaansa ja parantaa sen laatua ja toimivuutta. Paikallisen kehittämistyön tulokset ohjaavat arviointia. Varhaiskasvatuksen järjestäjän pitää lisäksi osallistua ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Kansallisella tasolla ulkopuolisen arvioinnin hoitaa Karvi.

Arviointi yksikkötasolla

Varhaiskasvatuksen järjestäjä päättää järjestäjä- ja yksikkötason arvioinnissa käytettävistä menettelytavoista. Yksikkö ja ryhmätasolla arviointi liittyy pääsääntöisesti pedagogiikan arviointiin. Pedagogisen toiminnan arvioinnin tarkoitus on varhaiskasvatuksen kehittäminen sekä lasten kehityksen ja oppimisen edellytysten parantaminen.

Arvioinnin kohteena yksikkötasolla ovat muun muassa johtaminen, kasvattajien itsearviointi, ryhmien toiminta, lasten ja huoltajien osallisuus suunnitteluun, toimintaan ja arviointiin. Arviointi yksikkötasolla pohjaa pääsääntöisesti Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja varhaiskasvatuslain toteuttamiseen.

Pedagogisessa arvioinnissa yksikkötasolla voidaan pysähtyä erilaisten kysymysten äärelle pohtimaan, miten pedagoginen toiminta on niiden valossa suunniteltu, toteutettu ja arvioitu: Miksi toiminta toteutettiin? Mikä sen tavoite ja tarkoitus oli? Mitkä periaatteet ohjasivat (teoria, arvot, käsitykset, asiakirjat) sitä? Miten toteutettiin vuorovaikutus, havainnointi, suunnittelu, toteutus, dokumentointi, arviointi, kehittäminen, oppimis- ja toimintaympäristö ja pedagogiikan johtaminen? Mikä oli tulos? Saavutettiinko tavoitteet? Miten lasten oppiminen, kasvaminen, kehittyminen ja kokonaisvaltainen hyvinvointi lisääntyi? Miten lasten itsenäisyys, omatoimisuus, toimijuus, osallisuus näkyivät? Millaisia kehittämisehdotuksia heräsi jatkoa ajatellen?

Johtajien tehtävät

Yksikkötasolla arviointi kohdistuu myös johtajiin. Varhaiskasvatuksen järjestäjän ja varhaiskasvatusta johtavien henkilöiden tehtävänä on luoda edellytykset jatkuvasti muuttuvan toimintakulttuurin kehittämiselle ja arvioinnille varhaiskasvatuksen eri toimintamuodoissa ja yksiköissä. Johtaja vastaa siitä, että yhteisiä työkäytäntöjä tehdään näkyväksi ja että niitä havainnoidaan ja arvioidaan säännöllisesti.

Kasvattajien tehtävät

Varhaiskasvatuksen toiminnan arvioinnin tulee olla oma-aloitteista, suunnitelmallista ja säännöllistä. Henkilöstön tavoitteellinen ja suunnitelmallinen itsearviointi on keskeisessä asemassa varhaiskasvatuksen laadun ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Arvioinnin kohteena voivat olla muun muassa henkilöstön vuorovaikutus lasten kanssa, ryhmässä vallitseva ilmapiiri, pedagogiset työtavat, toiminnan sisältö tai oppimisympäristöt.

Jatkuvan kehittämisen perusedellytys on, että henkilöstö ymmärtää oman toimintansa taustalla vaikuttavien arvojen, tietojen ja uskomusten merkityksen sekä osaa arvioida niitä. Henkilöstöä kannustetaan itsearviointiin, tiedon ja osaamisen jakamiseen ja samalla ammatilliseen kehittymiseen. Yhdessä sovittujen tavoitteiden ja tehtävien pohdinta, oman työn säännöllinen arviointi sekä huoltajilta ja muilta yhteistyökumppaneilta saatu palaute edistävät yhteisön oppimista. Oppimista edistää myös kehittämistyöstä, arvioinneista ja tutkimuksesta saadun tiedon hyödyntäminen.

Oman toiminnan arviointi pitäisi olla kiinteä osa kasvattajan toiminnan suunnittelua, toteutusta ja jatkuvaa parantamista. Itsearvioinnin kautta voidaan saadaan esille kasvattajien omia mielipiteitä kehittämistarpeista: niistä asioista mitkä koetaan tärkeiksi. Työyhteisön itsearvioinnin kautta voidaan nostaa asioita esille, joista ollaan yhtä mieltä ja mistä ollaan eri mieltä. Itsearvioinnin kautta voidaan lähestyä ymmärrystä kokonaisvaltaisesta kehittämisestä, saada kasvattajia sitoutumaan kehittämiseen ja haastaviin tavoitteisiin ja vahvistaa tunnetta jokaisen mielipiteen arvostamisesta. Itsearviointi voi käynnistää uutta ajattelua, oppimista ja muutosta.

Yksilötason arviointi

Yksilötason arviointi perustuu varhaiskasvatuslakiin ja kohdistuu lasten varhaiskasvatussuunnitelmien toteutumisen arviointiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaa arvioitaessa arviointi kohdistuu erityisesti toiminnan järjestelyihin ja pedagogiikan toteutumiseen. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman arviointi on osa lapsen oppimisen ja hyvinvoinnin tukea.

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman laadinnasta ja toteutumisen arvioinnista päiväkodeissa vastaa henkilö, jolla on lastentarhanopettajan kelpoisuus. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman toteutumista on arvioitava, ja suunnitelma on tarkistettava vähintään kerran vuodessa. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman toteutumista on tärkeää arvioida aina ennen sen laatimista tai päivittämistä. Arvioinnin yhteydessä lapsi, huoltaja ja henkilöstö pohtivat omalta osaltaan, miten yhdessä kirjatut toiminnan tavoitteet ja sopimukset on huomioitu ja miten ne ovat toteutuneet.

Mitä muta varhaiskasvatuksessa pitää arvioida?

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet nostaa arvioinnin kohteeksi myös seuraavat asiat:

Varhaiskasvatuksessa turvallisuuden edistämisen tulee olla suunnitelmallista ja säännöllisesti arvioitua.

Lapset ja huoltajat ovat mukana toimintakulttuurin kehittämisessä ja arvioinnissa.

Lasten hyvinvoinnin sekä kehityksen ja oppimisen sujuvuuden vuoksi siirtymävaiheet, kuten lapsen siirtyminen esiopetukseen, suunnitellaan ja niitä arvioidaan.

Lapset suunnittelevat, toteuttavat ja arvioivat toimintaa yhdessä henkilöstön kanssa.

Tuen suunnittelu pitää perustua riittävän monialaisen asiantuntemuksen arvioon. Tuen toteutumista arvioidaan ja suunnitelma tarkistetaan vähintään kerran vuodessa. Annetun tuen vaikuttavuutta tulee arvioida säännöllisesti ja suunnitelmaa tulee muuttaa tarpeen mukaan.

Erilaisia välineitä ja tapoja arviointiin

Arvioinnissa voi olla erilaisia näkökulmia. Voidaan arvioida formatiivisesti esimerkiksi prosesseja ja tehdä ns. kehittämisarviointia tai arvioida summatiivisesti ja arvioida vaikutuksia. Prosessien arvioinnin kautta voidaan saada vastauksia siihen mitä ja miksi jotain tapahtuu. Niiden avulla saadaan tietoa toiminnan luonteesta tai palvelun laadusta. Vaikutusten arvioinnissa haetaan vastausta, oliko toiminnalla tavoiteltuja vaikutuksia ja mitä toiminnasta seuraa. Itsearviointi, vertaisarviointi, osallistavat arviointimenetelmät, verkostoarviointi, projektiarviointi, lomakkeet ja kyselyt ovat eräitä keinoja arvioinnissa.

Varhaiskasvatuksen näkökulmasta arvioinnin pitäisi olla suunnitelmallista, jotta se on myös tehokasta työajankäytön kannalta. Suunnittelematon arviointi vie hukkaan kasvattajien kallista työaikaa. Innokylän  sivuilta löytyy paljon materiaalia arviointien suunnitteluun ja muun muassa pohja arviointisuunnitelman tekemiseen.

Varhaiskasvatuksen suunnittelun, toteuttamisen, arvioimisen ja kehittämisen keskeinen työmenetelmä on pedagoginen dokumentointi.

Kasvattajien oma-aloitteisen itsearvioinnin tukena voi käyttää esimerkiksi tulospuu- mallia tai täydennettäviä lauseita.

Omaa toimijuutta kasvattajana voi peilata kysymyksiä soveltaen muun muassa oman toimijuuden arvioinnin kautta.

Omaa työyhteisöä ja sen toimivuutta voidaan arvioida tikkataulumallin avulla.

Arviointiin ja laadunhallintaan on olemassa erilaisia laadunarviointimalleja. Kuntaliiton sivuilta löytyy esimerkiksi tietoa julkisen sektorin yhteisestä laadunarviointimallista, CAF-mallista.

Järjestöille suunnatusta Artsi-työkalusta voi olla hyötyä myös varhaiskasvatuksen arviointiin ja arviointisuunnitelmien tekemiseen. 

Erilaisiin arviointityökaluihin pääsee tutustumaan lisäksi täältä.

Tiesithän, että voit seurata blogia myös Facebookissa?

Riittämättömyyden tunne

Kun varhaiskasvattajat viestittävät riittämättömyyden tunnetta, on aika pysähtyä ja ottaa aikalisä, jotta päästään selville, mistä tunteessa on kyse.

Vaatimukset ja muutokset

Varhaiskasvattajien työn ja osaamisen vaatimukset ovat olleet muutoksessa muun muassa laki muutoksien, yhteiskunnan rakennemuutoksien, kulttuuristen ja taloudellisten muutoksien, kansainvälistymisen, lapsiperheiden elämäntilanteiden sekä perherakenteiden muutoksien kautta. Varhaiskasvatuksen työ on vuosien varrella muuttunut rajoiltaan epämääräisemmäksi ja työn vaativuus on lisääntynyt. Varhaiskasvattajien työtehtävät ovat laajentuneet ja monimuotoistuneet pedagogisesti, teknologisesti, sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti.

Varhaiskasvatuksen muutokset ovat liittyneet muun muassa lakeihin ja asetuksiin, asiakkuuksiin, palveluihin ja palvelurakenteisiin, asiantuntijuuteen, teknologiaan ja kansainvälistymiseen. Asiakkaat ovat monimuotoistuneet ja kansainvälistyneet. Palvelujen sisällöt ovat moninaistuneet. Teknologian määrä on lisääntynyt koneiden ja sovellusten myötä. Viimeisimmät selvät muutokset varhaiskasvatuksessa liittyvät voimakkaasti varhaiskasvatuslain voimaan tuloon 1.8. 2015 ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden voimaan tuloon 1.8.2017. Kaikkien näiden muutosten myllertäessä varhaiskasvattajilta odotetaan uusiutuvaa osaamista, joten ei tarvitse ihmetellä, jos kasvattaja kokee riittämättömyyttä.

Jatkuvien muutosten vaikutukset

Kun tapahtuu muutoksia, pitää pohtia työn sisältöä ja järjestelyjä uudestaan: Pysyykö työmäärä samana? Mitkä ovat yksittäisen työntekijän mahdollisuudet vaikuttaa työhön? Ovatko tavoitteet selkeitä kaikille? Miten työ kehittyy? Luoko uusi tilanne epävarmuutta työhön?

On muistettava, että jatkuvat muutokset haastavat kasvattajien toimijuutta: Haluanko? Pystynkö? Teenkö? Toiset toimivat muutostilanteissa nopeammin, lähtevät toimimaan. Toisilla muutos tapahtuu hitaammin. Jos tavoitteet muutokselle eivät ole selviä, ne laskevat motivaatiota, tuovat epäselvyyttä osaamiseen ja saavat ihmiset kieltäytymään tekemisestä tai he vain jättävät tekemättä asioita. Näin ollen muutokset haastavat myös työilmapiiriä. Sitoudutaanko työhön? Koetaanko yleistä työtyytyväisyyttä? Koetaanko, että voidaan vaikuttaa omaan työhön ja sitä kautta saadaan luotua työtyytyväisyyttä.

Kokemus resurssien puuttumisesta aiheuttaa stressiä ja levottomuutta. Perustyö saattaa myös hukkua ylimääräisenä koettujen tehtävien alle. Epäselvät työnkuvat hukkaavat lisäksi arvokasta aikaa, kun työntekijät eivät tiedä, mitä heidän kuuluisi tehdä tai tekevät samaa työtä päällekkäin. Kun kasvattaja tietää ja hallitsee oman työnkuvansa ja siihen liittyvät vaatimukset, on omaa työtä ja työaikaa helpompi hallita.

Keinoja muutoksista selviytymiseen

Keinoja selvitä muutoksista on erilaisia niin yleisiä kuin yksilöllisiä. Säätämällä lakeja, luodaan linjoja, miten pitää toimia. Uudistamalla rakenteita, toiminta- ja työtapoja, voidaan luoda toimivampia kokonaisuuksia. Prosessiajattelulla ja prosessijohtamisella voidaan saada perusprosessit kuntoon ja asioita voidaan viedä tehokkaasti maaliin saakka. Toimiva teknologia on apu muutoksiin, toimimattomana se toki haastaa ja hukkaa tehokasta työaikaa. Toisaalta uudistamalla ja päivittämällä osaamista ja ammattitaitoa lisätään pystyvyyden tunnetta toimijuudesta.

Muutoksessa toiminnan priorisointi, keskittyminen perustyön tekemiseen, tavoitteelliseen toimintaan ja keskittymällä tietoisesti ajankäyttöön, vievät eteenpäin. Vähemmän hyvin kuin paljon huonosti, on parempi. Antamalla lapselle äänen ja osallisuuden myös kasvattajan aika perustyöhön voi kasvaa! Joskus yksinkertainen, osallisuuden mahdollistava arki tuo laatua ja kiireettömyyttä lisää. On suositeltavaa keskittyä yhteen asiaan kerralla. Mikä on se asia, mihin kannattaa antaa aikaa? Mikä on tärkeintä juuri nyt?

Suunnittelu auttaakin tehokkaampaan työskentelyyn. Lyhyellä aikavälillä voi pohtia esimerkiksi: Mitkä ovat tulevan viikon 1-3 tavoitetta? Mitä asioita on tulevalla viikolla työlistalla? Onko niille varattu aika? Onko tulossa palavereja? Ovatko ne suunniteltu etukäteen? Mitä ne sisältävät? Vastaako joku, että palaverit eivät ole aikasyöppöjä vaan ne ovat oikeasti tarpeellisia ja tehokkaita? Mikä on olennaisinta työssäni? Mitä voisin karsia työstäni tai onko jotain, jonka joku toinen osaisi tehdä tehokkaammin, laadukkaammin ja nopeammin?

Muutoksissa kannattaa pysähtyä myös itse luotuihin rakenteisiin. Millaista ajankäyttöä, aikataulutusta ja keskustelukulttuuria on työyhteisössä rakennettu? Millaisia yhteisiä sopimuksia ja pelisääntöjä meillä on? Mitkä ovat yhteisen keskustelun foorumit? Miten voidaan keskustella ja reflektoida eri ammattiryhmien kesken? Mitä asioita pitää priorisoida? Ovatko työnkuvat selkeitä? Miten toteutamme suunnitelmallista ja tavoitteellista toimintaa osallisuuden huomioiden? Millaiset arviointi- ja kehittämiskäytännöt meillä on? Sallivatko nämä käytänteet moniulotteisen osallisuuden?

Johtajuus muutosten keskellä

Työtyytymättömyys nostaa usein esille myös palkkauksen ja palkkausjärjestelmät, viestinnän ja johtamisen. Muutoksissa ongelmiksi nousevat muun muassa resurssien puute, voimien loppuminen, suunnitelmattomuus, osaamisen puute, asenteet, muutosvastarinta, välinpitämättömyys, se että tehdään asioita muiden töiden ohella. Näiden lisäksi johtaminen voi olla heikkoa.

Muutos haastaakin aina johtajuuden. ”Strategista viisautta on tehdä oikeita asioita. Operatiivista viisautta on, että tehdään asiat oikein.” Aina ei kuitenkaan pystytä toimimaan sekä strategisesti että operatiivisesti oikein. Muutoksissa tarvitaan aina johdon tukea: tarvitaan aikaa sopeutua muutoksiin, tarvitaan oikeaa tietoa, riittävää taitoa ja halua toimia muutoksessa. Hyvä tiedottaminen tukee muutosta ja on hyvä muistaa, että muutoksen johtaminen on myös tunteiden johtamista.

Johtajuuden laatu vaikuttaa toimintaan. Varhaiskasvatuksessa vaihteleva pedagoginen johtajuus tuottaa laadun vaihtelua varhaiskasvatukseen. Pedagogiselle, hyvälle varhaiskasvatuksen johtajalle, ei riitä, että vastaa toiminnasta, vaan henkilöstöä pitää kuulla, osallistaa ja pitää huolta heidän työhyvinvoinnistaan. Tähän tarvitaan aikaa ja rakenteita ja ne pitää luoda!

Johtajuus ei kuitenkaan tarkoita vain johtaa, vaan johtajuus kuuluu kaikille. Jokaisen tulisi johtaa ainakin itseään. Johtaaksemme muita meidän on johdettava ensin itseä. Itsensä johtamista voi tutkia esimerkiksi oman ajankäytön kautta. Miten jaan oman aikani? Jos ajan jakaa tasaisesti, siitä menee työhön, uneen ja vapaa-aikaan kaikkiin kahdeksan tuntia. Tasapainoinen jako työn, vapaa-ajan ja levon kannalta on tärkeää. Jos työ vie liikaa aikaa, vapaa-aika ja lepo alkavat ennen pitkään kärsimään. Samoin jos uni jää liian lyhyeksi siitä kärsii vapaa-aika ja työ. Itsensä johtamista voi tarkastella myös siltä kannalta, mihin käyttää työaikaansa. Kuluuko se perustyön tekemiseen ja kuinka tehokkaasti ja suunnitelmallisesti sitä tekee?

Laadun parantaminen

Parantamalla laatua parannetaan ja helpotetaan omaa työtä. Laadun parantaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olemassa oleva tieto ja osaaminen hukataan, vaan ne pitää löytää ja valjastaa oikein käyttöön. Lisäksi henkilöstöä pitää osallistaa ja antaa heidän kokea aitoa osallisuutta. Kasvattajatkin kaipaavat tunnetta siitä, että heidän mielipiteillään on merkitystä ja ne oikeasti vaikuttavat asioiden eteenpäin viemiseen. Kehittämällä henkilöstöään organisaatio kasvattaa tulevaisuuden toimintamahdollisuuksiaan, uuvuttamalla henkilöstönsä organisaatio menettää tulevaisuuden toimintamahdollisuuksiaan.

Positiivisuuden kautta

Asenteilla on myös merkitystä muutoksissa. Työyhteisössä ajan antamisella osoitetaan tiettyjen asioiden tärkeyttä ja merkitystä. Yksilö tasolla onnelliset ja positiiviset ihmiset menestyvät muita paremmin elämässä ja ovat tuotteliaampia työelämässä. Kun ihminen on hyvällä tuulella, hän on keskittyneempi, luovempi, energisempi ja sitkeämpi vastoinkäymisten sattuessa sekä idearikkaampi ja tuotteliaampi, joten positiivisen työilmapiirin luomisella on merkitystä ja se kannattaa! Jokaisella on vastuu postiviisuuden eteenpäin viemisestä. Mitä minä tuon mukanani työyhteisöön? 

Tiesithän, että voit seurata blogia myös Facebookissa?

Osallisuus-, osallistumis- ja osallistamisprojektit

Osallisuus on subjektiivista. Aina ei ole yksinkertaista määritellä onko lapsi oikeasti kokenut osallisuutta vai onko hän vain osallistunut. Osallistaminen toki jo viittaa aikuisen aktiiviseen rooliin, tarkoituksena saada lasta osallistumaan tai kokemaan osallisuutta. Näitä käsitteitä on hyvä pohtia ja peilata arkeen. Arjessa on paljon projekteja ja tilanteita, joissa nämä kolme termiä kulkevat mukana sulassa sovussakin, johtuen juuri subjektiivisista kokemuksista.

Tässä erään lapsiryhmän syksyn projekteja  pohdittavaksi osallisuuden, osallistumisen ja osallistamisen näkökulmasta...

Pitkin syksyä lapsiryhmän kanssa on tehty erilaisia retkiä. (Täältä löydät toisen tarinan retkistä) Retkillä on käyty tavoitteellisesti monestakin oppimisen alueen ja laaja-alaisen osaamisen kehittymisen näkökulmasta lähtien. Lapset toki ovat myös toivoneet retkiä ja metsäretket ovat olleet toivotumpia. Osaa retkistä on suunniteltu yhdessä, mihin mennään, mitä tehdään ja onko lapsilla jotain erityistoiveita kuten esimerkiksi matkanjohtajana toimiminen. Osa retkistä on toteutettu enemmän havainnoinnin näkökulmasta ja retkelle on lähdetty väljemmillä suunnitelmilla katsomaan, nouseeko lapsilta jotain uutta ammennettavaa arjen pedagogiikkaan. Vaikka aina retket eivät ole pitkälti ohjelmoituja, ne ovat aina olleet pedagogisesti suunniteltuja näkökulmasta miksi, miten ja mitä sekä vasun ohjaamia.

Metsäretkiltä on usein myös jäänyt jotain takaisin tuotavaa yksikköön, joita on säilötty ja esitelty ja jatkotyöstetty pitkin syksyä. Ensilumen leijallessa maahan, nousi ryhmässä kysymys: Koska me tehdään noilla kävyillä jotakin, jotka ovat purkissa? Lapsiryhmän pöydälle oli isoon lasipurkkiin kerätty pitkin syksyä eri näköisiä ja kokoisia käpyä, joita oli vertailtu koon mukaan, mietitty miksi joku käpy on aukinaisempi kuin toinen ja tutkittu suurennuslaseilla ja luupeilla. Kasvattajan reaktio: No koska te haluaisitte tehdä niillä? Lapset: Nyt! Kasvattaja: Mitä niistä ajattelisitte tehdä? Lapset: Mitä me voitais tehdä? Kasvattaja: Onko jotain, mitä ei ole pitkään aikaan tehty? Lapset: Maalattu. Kasvattaja: Selvä. Otetaan kävyt ja maalia. Mitä maalia haluaisitte? Vai tehdäänkö lumista maalausta, kun ulkonakin sataa? Pienin lapsi: Lumi on valkoista. Kasvattaja: Niin, puhdas lumi on valkoista. Haetaanko valkoista maalia? Toinen lapsi: Ja taivas on sininen. Kasvattaja: Haetaanko valkoista maalia ja sinistä paperia? Lapset: Joo. Kasvattaja: Ne jotka haluavat tulla maalaamaan käpyjen kanssa voivat tulla pöytähommiin. Pöydän ääreen päästyä lapsilla oli jo lisää kysymyksi: Miten me saadaan käpy paperiin? Kasvattaja: Käpyä ei ole pakko saada paperiin, mutta voidaan yhdessä miettiä sitä vielä myös tai voimme esimerkiksi kokeilla kuulamaalauksen tavoin maalata kävyillä paperiin, kuten aiemmin syksyllä tehtiin muilla materiaaleilla. Näin prosessi eteni ja osa lapsista innostui kokeilemaan kuulamaalausta kävyillä. Tässä projektista kuvia...

Projekti: Maalataan kävyillä talvista maisemaa

Materiaalit

Kävyt purkkiin

Kävyt laatikkoon, heilutusta, ravistusta, pompotusta ....kunhan kävyt pysyvät laatikossa

Valmis taideteos tai kortti ja valmiiksi maalautuneet kävyt

Maalatut kävyt käytettiin myöhemmin mobile-projektissa, johon tarvittiin lisäksi narua ja oksa 

Valmis mobile. Kävyt saatiin luovasti kiinni, kun kyseltiin lapsilta keinoja ja annettiin pienempienkin yrittää ja aikuisen apua sai tueksi, jos keinot loppuivat

Tässä aiempi syksyn kuulamaalausprojekti luonnon materiaaleilla. Tässä projektissa tuli kaupan päälle värien sekoittumista. Tekniikalla voisi myös kuvata ilotulitusta taivaalla... 

Värit ja luonnon materiaalit laatikkoon

Heilutetaan laatikkoa ja ihmetellään tulosta

Valmis taideteos

Ja koska maalia oli käpyprojektiin tarjolla, niin totta kai sitä sai käteenkin maalata pensselillä ja tehdä toisenlaista taidetta

Ja maalata yksittäisillä sormilla...

Ja maalata pensselillä...

Kaikkien ei tarvitse tehdä samaa, nauttiakseen toiminnasta ja yhdessä mukana olosta.

Mitä ajatuksia sinulle heräsi?



Tiesithän, että voit seurata blogia myös Facebookissa?

Osallisuus

Osallisuudesta puhutaan paljon, joten olennaista on määrittää mitä osallisuus on. Osallisuus on nähdyksi ja kuulluksi tulemista sekä asioihin vaikuttamista. Osallisuus perustuu neuvotteluihin, vapaaehtoisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja yhteistoiminnallisuuteen. Se ei ole vain toiveiden toteuttamista eikä lasten yksin jättämistä vaan lapset oppivat yhdessä ja aikuisten turvassa. Se on yhteisössä toimimista ja siinä vaikuttamista kuten yhteistä toiminnan suunnittelua ja ideointia. Olennaista osallisuudessa on, että yksilöllä on mahdollisuus vaikuttaa siihen toimintaan, johon hän kulloinkin osallistuu sekä olla mukana toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa.

Osallisuus edellyttää lapselta valintojen tekoa ja päätöksiin osallistumista, tietynlaista vastuun ottamista, joten osallisuus on myös vastuuseen kasvamista. Osallisuus perustuu vapaaehtoisuuteen. Se voi olla aktiivista osallistumista tai passiivista toimintaa esimerkiksi toiminnan tarkkailua. Joku lapsi voi tarvita paljonkin aikuisen tukea ja apua tullakseen kuulluksi.

Osallisuus on sekä tunne yksilössä että tietoisuutta omasta osallisuudestaan: lapsi kokee olevansa tärkeä ja huomioitu ja että hänen toiminnallaan on merkitystä ja sitä arvostetaan. Lapsella on oikeus osallistua mutta myös oikeus kieltäytyä osallistumisesta. 

Osallisuus kumpuaa perustarpeista: lapsi haluaa olla kiinnostava, tulla ymmärretyksi, tulla kohdelluksi reilusti, kokemus hallinnan tunteesta, tunne edistymisestä ja siitä nouseva oppimisen riemu, toiminnan mielekkyys ja siitä nouseva motivaatio.

Kasvattajan rooli

Osallisuus yhdistää lasten ja aikuisten maailmat: aikuinen kuuntelee lasten ajatuksia ja auttaa heitä kehittämään ideoitaan sekä mahdollistaa niitä. Osallisuus ei poista kasvattajien pedagogista ammatillisuutta ja pedagogista tarvetta arjessa. Kasvattaja on aina se joka loppuviimeinen päättää ja kantaa kasvattajan pedagogisen vastuun. Osallisuus ei poista varhaiskasvatuksen tavoitteellisuutta. Kasvattajien tehtävä on pitää huolta siitä, että varhaiskasvatuksessa toteutuu osallisuus ja pedagoginen tavoitteellisuus. Osallisuus ei ole varhaiskasvatuksen arjessa ”joskus ja jouluna” toteutettavaa toimintaa, vaan sitä pitäisi ilmetä päivittäin lasten arjessa.

Osallisuuden perustana on toimiva työyhteisö, jossa asioita on käyty pedagogista keskustelua. On hyvä huomata, että kasvattajat toimivat osallisuudessa joko mahdollistajina tai rajoittajina. Kasvattaja voi mahdollistaa osallisuutta huomioimalla ja aktivoimalla lasta. Kontrolloimalla tai passivoimalla lasta kasvattaja rajoittaa osallisuutta. Lapsen nostaminen passiivisesta osallistujasta aktiiviseksi toimijaksi tuottaa lapselle osallisuuden kokemuksia, jotka puolestaan vahvistavat lapsen toimijuutta yhteisöissä. Tämä vaatii, että kasvattajien pitää olla aktiivisia ja läsnäolevia, jotta lasten ääni saadaan kuuluville ja mahdollistetaan osallisuus.

Tunteiden merkitys osallisuuteen

Osallisuus on tunnetta, kokemusta ja tietoa omasta osallisuudesta. Osallisuus on aina henkilökohtaista. Lapsi voi tuntea olevansa osallinen, vaikkei hän olisi kasvattajan mielestä aktiivinen. Lapsi tuntee olevansa osallinen, kun hän kokee, että hänen ryhmällään ja hänen ryhmään kuulumisellaan on merkitystä. Jokaisella lapsella on oikeus iloita itsestään ja kokea toimijuutta: osaan, pystyn, haluan. Osallisuutta arvostavassa työyhteisössä jokainen lapsi kokee olevansa tärkeä ja huomioitu ja lapsi kokee, etä hänen toiminnallaan on merkitystä ja sitä arvostetaan.

Lapset tarvitsevat kasvattajilta mahdollisuuksia valita omaa osallistumistaan, saada tietoa tilanteesta, vaikuttaa päätöksentekoprosessiin, ilmaista näkemyksensä ja ajatuksensa, saada tukea ja apua osallistumiseen sekä mahdollisuuksia itsenäisiin päätöksiin oman ikätasonsa mukaan.

Osallisuuden toteutuminen

Osallisuus tarvitsee ympärilleen ryhmän. Varhaiskasvatuksessa osallisuus on tunnetta yhteisöön kuulumisesta, jossa tulee kuulluksi ja saa vaikuttaa varhaiskasvatukseen ja oppimisen polkuun. Osallisuuden toteutuminen edellyttää lasten toiveiden ja mielipiteiden selvittämistä sekä lapsen äänen kuulemista. Osallisuutta tulee harjoitella yhdessä aikuisen kanssa, etteivät vaatimukset kasva lapselle liian suuriksi. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä suurempi on kasvattajan rooli. Osallisuuteen kuuluu varhaiskasvatuksessa osallistumisen ilo, tarpeiden täyttyminen, oppiminen aikuisen turvassa, omatoimisuus, valitsemisen kokemukset, vastuuseen kasvaminen sekä maailman yhteinen tulkitseminen.

Vapaa leikki - Osallisuuden toteuttamista arjessa?

Lapsilähtöisyyden ja osallisuuden kuvitellaan kukoistavan lasten vapaassa, omaehtoisessa leikissä. On hyvä pysähtyä miettimään, mitä keinoja vapaan leikin toteuttamiseen käytetään. Onko käytössä leikinvalintataulu? Kuka valitsee leikit tai toimintavaihtoehdot? Kuka määrittää mitä tiloja saa käyttää ja montako henkeä tilaan mahtuu? Mitä tavaroita voidaan käyttää? Ja kun leikit ovat käynnissä – missä ovat aikuiset, erityisesti jos leikit aikuiset näkökulmasta sujuvat? Tietävätkö aikuiset, mitä lapset leikkivät ja mitä oikeasti haluavat leikkiä?

Erilaisia tapoja osallisuuden toteuttamiseen

Tiukoista varhaiskasvatuksen rutiineista luopuminen antaa tilaa uusille mahdollisuuksille ja osallisuuden toteutumiselle. Lapsilta voidaan kysyä mielipiteitä ja kuulla heidän ajatuksia monin tavoin. Sadutus ja lauseen täydennykset varhaiskasvatuksen arjesta voivat tuoda esille erilaisia näkökulmia. Lapsilta ja huoltajilta voidaan pyytää kuvausta unelmien päiväkodista. Lapsilta voidaan myös kysyä millaisen päiväkodin taikoisitte.

Säännölliset lasten kokoukset, joissa keskustellaan lapsille ja aikuisille tärkeistä asioista, luovat yhden rutiinin osallisuuden näkymiselle ja kuulumiselle. Kokouksissa voidaan esimerkiksi sopia erilaisia sopimuksia tai sääntöjä, voidaan kartoittaa erilaisia tarpeita, epäkohtia, hyviksi koettuja asioita ja kiinnostusten kohteita, voidaan suunnitella oppimisympäristöä tai voidaan pohtia tavaroiden hankkimista yhteiseen käyttöön. 

Vallan antamista lapsille erilaisten hetkien pitämiseen on hyvä pohtia, esimerkiksi voiko lapsi pitää aamupiirin.  

Suunnittelukäytännöt vaativat myös lasten osallistamista. Mistä asioista lapset saavat tuoda mielipiteitään suunnitteluun? Voivatko lapset suunnitella yhdessä kasvattajien kanssa jumppahetkiä, yhdessä leikittäviä leikkejä tai mitä ja minkälaisia juhlia vietetään. Lasten ja aikuisten tasavertainen neuvottelu toimintojen suunnittelusta ja asioiden organisoinnista voi tuoda mukanaan paljon uutta.

Miten oppimisympäristöjä voitaisiin suunnitella lasten kanssa? Voidaanko kysyä lapsilta miten tiloja voitaisiin käyttää? Missä lapset haluaisivat vierailla? Retkeilläänkö ja minne?

Antamalla kameran lapsille voidaan myös tukea lasten osallisuutta. Annetaan heidän kuvata muun muassa arkea ja käydä sen jälkeen keskustelua kuvista tai jatko työstää niitä yhdessä.

Toivepuut tai postilaatikot toimivat yhtenä välineenä kuulluksi tulemiseen. Toiveiden puihin (tai muihin visuaalisiin toteutuksiin) tai postilaatikoihin voi jättää nimettömästikin omia toiveita.

Matkalaukut, reseptikirjat, pehmolelu tai esimerkiksi puuhapussit voivat kiertää kaikkien halukkaiden kotona ja tuoda takaisin tullessaan viestejä erilaisista kodeista muiden kuultaviksi.

Lapsen osallistuminen omaan varhaiskasvatussuunnitelmakeskusteluun on myös osallisuutta. Osallisuuden kautta voidaan myös löytää lapselle tavoitteet vasuun. Lapsilta voidaan kysyä, mitä he haluaisivat oppia varhaiskasvatuksessa ja näitä vastauksia voidaan käyttää tavoitteiden asetteluun, ei vain kasvattajien ja huoltajien ajatuksia.

Osallisuusmittari

Osallisuutta on hyvä pohtia ja mitata eli tehdä sitä näkyväksi. Osallisuutta voi pohtia esimerkiksi Hartin, Shierin tai Turjan mallin pohjalta. Osallisuusmittarin avulla jokainen kasvattaja voi kirjata oman tuntumansa siitä kuinka paljon kokee toteuttavansa osallisuutta päivässä asteikolla 1-10, jossa yksi on erittäin vähän ja 10 erittäin paljon. Samaan mittariin myös kirjataan ylös, mitä se osallisuus on mitä on toteutettu ja mistä annettu arvosana. Mittarin tarkoitus on kiinnittää kasvattajien huomiota osallisuuteen, sen eri muotoihin ja laatuun ja käymään yhteistä keskustelua työyhteisöissä siitä, mitä osallisuus yksikössä on. Osallisuusmittari voi toimia apukeinona, jos yksikössä ollaan suunnittelemassa ”meidän yksikön osallisuuden portaita” eli suunnitelmaa siitä, missä ollaan nyt ja mitä yksikkönä tavoitellaan osallisuudesta eli mihin ollaan menossa.

Blogia voit seurata myös Facebookissa tai liittymällä blogin materiaalipankkiin.

Oppimisen alueiden näkyväksi tekeminen ja arviointi

Oppimisen alueet kuvaavat varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan keskeisiä tavoitteita ja sisältöjä. Niiden tarkoitus on ohjata kasvattajia, yhdessä lasten kanssa, monipuoliseen ja eheytettyyn pedagogisen toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Oppimisen alueiden tehtävänä on edistää lasten laaja-alaista osaamista, joka muodostuu tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon kokonaisuudesta. Oppimisen alueita tarvitaan laaja-alaisen osaamisen edistämisen lisäksi monipuolisen toiminnan takaamiseksi, lasten kehityksen ja oppimisen edistämiseen, pedagogiseksi tueksi ja pedagogiikan näkyväksi tekemiseen.

Jotta lasten kehityksen ja oppimisen edistämistä voi tapahtua, tarvitaan yksilöllistä ja yksilöityä tietoa lapsista. Lapset toimivat kuitenkin ryhmässä, joten myös ryhmä vaikuttaa niin yksilöiden kuin ryhmänkin kehittymiseen. Lasten mielenkiinnon kohteet ja vahvuudet ovat toiminnan suunnittelussa olennaisia, mutta myös kasvattajien ammattitaito tuoda vasun sisältöä arkeen on tärkeää, jotta voidaan taata monipuolinen laaja-alaisen osaamisen kehittyminen.

Tekemällä näkyväksi oppimisen alueita, tehdään näkyviksi pedagogiikkaa. Kasvattajien tehtävä on tuoda lasten mielenkiinnon kohteisiin syvyyttä ja monipuolisuutta erilaisin pedagogisin keinoin, kuten oppimisen alueiden kautta. Jotta voidaan arvioida toimintaa monipuolisesti, pitää myös arvioida, millaista pedagogiikkaa olemme toteuttaneet. Oppimisen alueiden arviointi on osa pedagogiikan arviointia. Jotta voidaan jotain arvioida, pitää ensin näyttää toteen, mitä on tehty, joten asiaa pitää mitata jotenkin. Yksi keino mitata on kartoittaa, mitä kaikkea on tehty päivä, viikko, kuukausi tai projektitasolla. Pidemmän aikavälin tarkastelu vaatii väliaikatietoja, joten kuukautta pidemmällä tehtävät arvioinnit ilman väliarviointeja jäävät helposti ”musta tuntuu” näkemykselle, joten lyhyen välin arvioinnit ovat suotavia. Kartoituksella päästään selville kuinka paljon on asioita tehty ja saada tuotua esille, jos jokin alue on jäänyt vähemmälle huomiolle lyhyen ajan tarkastelussa. Määrän kartoituksen jälkeen oleellista on pohtia laatua: Olemmeko saavuttaneet toiminnalle asetettuja tavoitteita? Ovatko lasten vasuihin kirjatut asiat toteutuneet? Miten ryhmävasu on toteutunut arjessa? Miksi olemme toteuttaneet asioita näin? Arvioinnin jälkeen pitää pohtia, miten tästä edetään seuraavaksi. Mitä asioita pitää ottaa seuraavaksi huomioon? Mitkä ovat ryhmämme tavoitteet nyt? Miten toimintaa kehitetään ja mistä jatketaan?

Pedagogisen toiminnan kartoituksessa auttavat erilaiset toiminnan suunnittelun ja toteutuksen koonnit. Oppimisen alueiden toteutusta voidaan tarkastella lapsen, pienryhmän tai koko ryhmän tasolta. Oppimisen alueiden toteutus voidaan koota koontilomakkeeseen, jossa on kaikki osa-alueet ja rastittaa ne osa-alueet jotka ovat toteutuneet päivä, viikko, kuukausi tai projektitasolla. Oppimisen alueen koontilomakkeen täyttö vaatii kasvattajia pysähtymään ja miettimään toiminnan sisältöjä ja sitä, mihin oppimisen alueeseen asiat kuuluvat. Lisäksi kannattaa pysähtyä miettimään muun muassa, miten lasten ja huoltajien osallisuus on näkynyt, millaisia oppimisympäristöjä on ollut käytössä ja millaista arvoperustaa olemme välittäneet toiminnassamme.

Vasun näkyväksi tekeminen on hyvä aloittaa oppimisen alueista, koska se on kasvattajien ammattiosaamista. Uuden vasun myötä osaaminen ei ole kadonnut, se vain pitää tehdä näkyväksi ja tietää, mitä osaamista vasu kasvattajilta vaatii. Oppimisen alueiden näkyväksi tekeminen auttaa kasvattajia ottamaan osa-alueet haltuun ja se opettaa näkemään, mitä kaikkea kasvattajat tuovat päivän aikana lapsille tarjottavaksi. On myös tärkeää, että oppimisen alueita tuodaan huoltajille esille, että he näkevät mitä kaikkea toiminta on päivän aikana ja mikä sen toiminnan tarkoitus on. Tuomalla toimintaa esille huoltajille voidaan vahvistaa huoltajien osallisuutta, kun he näkevät, mitä lasten arki on ja he pystyvät paremmin hahmottamaan, miten voisivat olla osallisina varhaiskasvatuksessa. 

Blogia voit seurata myös Facebookissa tai liittymällä blogin materiaalipankkiin.

Miksi, miten, mitä

Uuden vasun haltuunottaminen vaatii enemmän kuin vain tekstin läpi lukemisen. Se vaatii muun muassa pohtimista, asioiden pilkkomista osiin ja näkökulmanottokykyä. Uusi vasu on kuitenkin hyvä teos, se on jokaisen kasvattajan työopas, se kertoo mitä ja miksi tehdään. Se antaa arvopohjaisia ohjeita siitä, miten asioita tulisi tehdä, itse toteutustavassa on väljyyttä, kun se on perusteltavissa vasun pohjalta. 

Mitä, miten, miksi – kysymyksillä kasvattaja pääsee pitkälle vasun toteuttamisessa. Pedagoginen lähestymistapa asioihin toki tulisi olla toisin päin eli kysyä ensin miksi, sitten miettiä miten ja mitä. Varhaiskasvatuksessa on kysytty ennenkin kysymyksiä, pedagoginen syvyys on vain usein saattanut jäädä siihen, mitä tehdään ja sitten mietitty miten asia toteutetaan. On mietitty, että on syksy, joten mitä syksyyn liittyviä asioita voitaisiin tehdä. On ehkä päädytty tekemään askartelemalla syksyinen sieni. Perustelut miksi ovat ehkä olleet, että ryhmässä ei ole askarreltu eli tehty kädentöitä ja harjoitettu hienomotoriikkaa lasten kanssa. Nyt miksi kysymys pitää viedä syvemmälle. Miksi kysymyksen vastaukset pitää löytää ohjaavasta asiakirjasta, vasusta. Kasvattajan pitää tietää ja ymmärtää, mitä valtakunnallisessa vasussa ja paikallisessa vasussa määritetään käsillä olevasta asiasta. Lisäksi kasvattajan pitää huomioida yksikön vasu tai toimintasuunnitelma, jokaisen lapsen vasu ja niiden pohjalta tehty ryhmävasu. Miksi-kysymykseen ei voi enää vastata ”musta tuntuu”-näkökulmasta tai että minä kasvattajana näen tämän tärkeäksi, vaan perustelut on löydettävä vasusta ja siksi sitä pitää pilkkoa itselle ymmärrettävään muotoon ja käydä siitä keskustelua.

Vasun haltuunottaminen myös aina välillä nostaa keskusteluun ihmetystä herättäviä ratkaisuja. Yksi esimerkki tästä on keskustelu isänpäivästä ja siitä, että muutama varhaiskasvatusyksikkö haluaa kutsua päivää läheistenpäiväksi. Se, miten tämä liittyy varhaiskasvatukseen, liittyy nimenomaan vasun tulkintaan ja sen mukaiseen toimintaan, joten perustelut asialle on löydettävä vasusta, ei siitä, miltä minusta tuntuu. Vasun ymmärtäminen vaatii myös näkökulmanottokykyä, joten pohditaan hieman tätä asiaa. Miksi viettäisimme isänpäivää varhaiskasvatuksessa? Miksi nimeäisimme isänpäivän läheisenpäiväksi?

Isänpäivän viettämisen perustelut vasusta

• Lapsia tuetaan kulttuuri-identiteettien rakentamisessa
• Lapsia ohjataan hyviin tapoihin
• Luontevia tapoja tarkastella katsomuksia ovat esimerkiksi vuodenkiertoon liittyvät juhlat ja ne tarjoavat tilaisuuksia jakaa kokemuksia erilaisista perinteistä ja tavoista
• Varhaiskasvatuksen tarkoitus on kunnioittaa yleistä kulttuuriperinnettä ja edistää sukupuolten tasa-arvoa
• Varhaiskasvatuksen yksi tavoite on siirtää kulttuuriperintöä sekä tärkeinä pidettyjä arvoja ja traditioita seuraavalle sukupolvelle
• Varhaiskasvatuksessa arvostetaan ja hyödynnetään suomalaista kulttuuriperintöä
• Kulttuuri on tärkeä osa lapsen identiteettiä
• Lasten, henkilöstön ja huoltajien aloitteita, näkemyksiä ja mielipiteitä arvostetaan

Läheisenpäivän viettämisen perustelut vasusta

• Lapsia tuetaan kulttuuri-identiteettien rakentamisessa
• Kulttuuri on tärkeä osa lapsen identiteettiä ja lapsen kulttuurinen tausta tulee huomioida
• Varhaiskasvatuksessa saadut kokemukset, tiedot ja taidot kulttuuriperinnöstä vahvistavat lapsen kykyä omaksua, käyttää ja muuttaa kulttuuria
• Oppimisympäristöjä kehitetään siten, että varhaiskasvatukselle asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa ja että ne tukevat lasten terveen itsetunnon sekä sosiaalisten ja oppimisen taitojen kehittymistä
• Lasten kanssa harjoitellaan asettumista toisen asemaan, opetellaan tarkastelemaan asioita eri näkökulmista
• Lain mukaan varhaiskasvatuksen tehtävä on edistää sukupuolten tasa-arvoa sekä antaa valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa yleistä kulttuuriperinnettä sekä kunkin kielellistä, kulttuurista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa
• Lain mukaan varhaiskasvatuksen tehtävä on toimia yhdessä lapsen sekä lapsen vanhemman tai muun huoltajan kanssa lapsen tasapainoisen kehityksen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parhaaksi sekä tukea lapsen vanhempaa tai muuta huoltajaa kasvatustyössä
• Varhaiskasvatuksen tehtävä on mahdollistaa myönteiset oppimiskokemukset
• Lapsilla tulee olla mahdollisuus kehittää taitojaan ja tehdä valintoja esimerkiksi sukupuolesta, syntyperästä, kulttuuritaustasta tai muista henkilöön liittyvistä syistä riippumatta. Henkilöstön tulee luoda moninaisuutta kunnioittava ilmapiiri. Varhaiskasvatus rakentuu moninaiselle suomalaiselle kulttuuriperinnölle, joka muotoutuu edelleen lasten, heidän huoltajiensa sekä henkilöstön vuorovaikutuksessa
• Ammatillinen, avoin ja kunnioittava suhtautuminen monimuotoisiin perheisiin ja perheiden erilaisiin kieliin, kulttuureihin, katsomuksiin ja uskontoihin, perinteisiin sekä kasvatusnäkemyksiin luo edellytyksiä hyvälle kasvatusyhteistyölle. Lasten perheidentiteettiä ja perhesuhteita tuetaan siten, että jokainen lapsi voi kokea oman perheensä arvokkaaksi.
• Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa kaikessa toiminnassa.
• Lasten, henkilöstön ja huoltajien aloitteita, näkemyksiä ja mielipiteitä arvostetaan. Henkilöstön, huoltajien ja eri kulttuuriyhteisöjen keskinäisellä yhteistyöllä edistetään lasten ja perheiden kulttuuriperinteen jatkumista ja tuetaan lasten mahdollisuutta ilmentää omia kulttuuritaustojaan
• Varhaiskasvatus on sukupuolisensitiivistä. Henkilöstö rohkaisee lapsia tekemään valintoja ilman sukupuoleen tai muihin henkilöön liittyviin seikkoihin sidottuja stereotyyppisiä rooleja ja ennakko-odotuksia. Henkilöstö tunnistaa lasten keskinäisten kohtaamisten eriarvoistavia piirteitä sekä puuttuu niihin hienotunteisesti ja johdonmukaisesti

Molemmat vaihtoehtoina?

Toimintakulttuurin kehittämisen kannalta on tärkeää, että yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa koskevista asenteista keskustellaan työyhteisössä. Miksi me vietämme isänpäivää? Onko kaikilla lapsilla isä? Voidaanko viettää sekä isänpäivää että läheistenpäivää rinnakkain, jos kaikilla lapsilla ei ryhmässä ole isää? Kulttuuriperintöä välittäessä pitää muistaa lasten ja perheiden erilaisuus. Kulttuurisissa asioissa tarvitaan myös taitoa nähdä ja ymmärtää asioita monesta näkökulmasta ja asettua toisen asemaan. 

Vasu kehottaa: Erilaisista ajattelu- ja toimintatavoista keskustellaan rakentavasti ja luodaan myös uusia tapoja toimia yhdessä. Samalla edistetään kulttuurisesti kestävää kehitystä. Se, että nimetäänkö isänpäivä varhaiskasvatuksessa läheisenpäiväksi on toki eri asia kuin, mitä sisältöjä päivälle annetaan. Mikään ei kiellä viettämästä lasten kanssa rinnakkain isänpäivää ja läheistenpäivää, jos ryhmässä on lapsia, joilla ei ole isää ja tukea näin heidän perheidentiteettiään myös. 

 Varhaiskasvatuksen tehtävä ei ole tuottaa pettymyksiä vaan myönteisiä kokemuksia. Pettymyksiä matkan varrella lapsille tulee ja niitä käsitellään heidän kanssa, mutta tarkoituksellisesti varhaiskasvatus ei tuota pettymyksiä lapsille, joten on hyvä miettiä, miten kulttuuria välitetään. Varhaiskasvatus tarvitsee sensitiivisiä kasvattajia, jotka tuntevat lapset ja heidän perheensä, jotta myös kulttuuria voidaan välittää arvokkaasti, tukea itsetunnon kehittymistä ja luoda tasa-arvoa. 

Sekä isänpäivälle että läheistenpäivälle on perustelut vasussa löydettävissä, se vietetäänkö niitä rinnakkain marraskuussa isänpäivän tienoolla vai ovatko ne kaksi eri tapahtumaa, on yksiköiden pohdittavissa. Jo nyt on yksiköitä, joissa vietetään isän- ja äitienpäivän lisäksi tärkeän ihmisen päivää, tämäkin on yksi vaihtoehto. Tärkeän ihmisen päivälle onkin varmasti tarvetta, sillä isä ja äiti ovat rooleja ja miten ne näkyvät perheissä on hyvin moninaista. Jokainen lapsi tarvitsee niin miehen kuin naisenkin sukusolun, mutta isyys ja äitiys syntyvät vasta roolin oton tai antamisen kautta. Joku ottaa tai saada sen jo lapsen ollessa sikiövaiheessa, joku ei koskaan. Silti lapsella voi olla muita tärkeitä ihmisiä elämässään.

Aineettomat ja ekologiset lahjat

Isänpäivän perusteluissa on kohta, että lapsia ohjataan hyviin tapoihin. Juhlien kohdalla tämä usein mielletään, niin, että juhlan kohteena olevalle viedään joku lahja. Lahjaperinnettä varhaiskasvatuksessa on toteutettu pitkään. Uuden vasun myötä on myös hyvä pysähtyä lahjakulttuurin kohdalla. Vasun mukaan kaikessa toiminnassa huomioidaan ekologisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti kestävän elämäntavan välttämättömyys. Lahjakulttuurissa tämä voisi tarkoittaa sitä, että tuotetaan aineettomia lahjoja tai muuten ekologisia lahjoja. Tässä muutamia vinkkejä aineettomista ahjoista, joita voi tehdä niin isälle kuin muullekin läheiselle:

Mediaviesti puhelimen tai jonkun sovelluksen kautta isälle / läheiselle. Sisältönä esimerkiksi haastattelu, missä kerrotaan miksi henkilö on tärkeä lapselle. Myös ryhmän yhteinen elokuvailta, johon isät / läheiset kutsutaan katsomaan lasten tuotosta, on mediaa ja teknologiaa hyväksikäyttävä aineeton lahja. 

Yhteinen liikunta- tai pelihetki yhdessä isän/ läheisen kanssa on hyvä aineeton lahja. Varhaiskasvatusyksikkö voi valmistella yhdessä lasten kanssa liikunnallisia tehtäviä yksikköön tai sen läheisyyteen tai isät/läheiset voidaan kutsua yksikköön viettämään aikaa lapsen kanssa ja vaikka pelaamaan pelejä. 

Lahjakortti isälle / läheiselle johonkin asiaan, mihin lahjan saaja kaipaa apua esimerkiksi pallohierontaa kipeille lihaksille tai kodin siivouksessa auttamista.

Risti-nolla-peli kierrätys- tai luonnonmateriaaleista antaa mahdollisuuden yhteiselle ajalle.

Ovikyltti, jonka toisella puolella on onnitteluviesti isälle /läheiselle ja toisella puolella ”minun ja isän/läheisen yhteistä aikaa, ei saa häiritä” antaa mahdollisuuden huomioida yhteinen aika kotona.

Blogia voit seurata myös Facebookissa tai liittymällä blogin materiaalipankkiin.