Pakkonukutus, lepohetki, avainunet, rentola

Jos joku asia varhaiskasvatuksessa herättää keskustelua ja nostaa tunteita, se on keskustelu päiväunista ja niihin liittyvistä käytänteistä. Vaikka monin paikoin päiväunet on korvattu termillä lepohetki, keskusteluun nousee yhä uudelleen nukkuminen ja se, onko pakko nukkua vai ei. 

Pakkonukutus on kamala termi. Vanhemmat liittävät sen siihen, että kasvattajat väkisin nukuttavat lapsia. Tämä ajatus on sitkeästi iskostunut vanhempiin ja ei tarvita kuin yksi vanhempi, joka kokee, että lapsensa on väkisin nukutettu, niin jälleen termi palaa keskusteluun. Kasvattajille termi voi olla päinvastainen. Lapsille voidaan joutua perustelemaan nukkumista sillä, että vanhemmat toivovat lapsen nukkuvan, joten pää tyynyyn ja yritetään nukkua. Nukuttaminen tapahtuu tällöin vanhempien toiveista.

Nukkumista on yritetty varhaiskasvatuksessa korvata termillä lepohetki, mikä kuvaa sitä, että lepäämistä ja rauhoittumista tarvitaan ja on mahdollista nukkua, jos siihen on tarve. Lepäämistä ja nukkumista halutaan usein perheiden puolesta kuitenkin rajoittaa viitaten iltatoimien ja iltaunille käymisen venymiseen. Ratkaisuiksi vanhemmat esittävät usein erilaisia minuuttimääreitä, montako minuuttia heidän lapsensa saa nukkua. Avainunet kuvastavat noin vartin mittaisia unia, jotka ilmeisesti aikuisia virkistävät. Avainunet otetaan siten, että laitetaan avaimet käteen ja kun ne putoavat kädestä, aikuinen on nukkunut riittävästi ja voi jatkaa toimiaan. Perheiden määrittämissä minuuttimäärissä on monia haasteita. Usean lapsen minuutti-kellottaminen on haastavaa. Lisäksi unirytmien uudelleen asettaminen vie aikaansa. Toisaalta varhaiskasvatuksen ja kodin toimintarytmit ja niiden intensiteetti vaihtelevat päivittäin. Joten se, mikä toimi eilen, ei välttämättä toimi tänään. 

Ratkaisuja lepäämiseen on erilaisia. Joissain yksiköissä lepohetkä on ainakin nimellisesti korvattu rentolalla, jolloin sisältönä on ollut esimerkiksi hierontaa ja rentoutusharjoituksia pareittain tai aikuisen kanssa. Lepohetken sisällöt ovat myös erilaisia eri yksiköissä riippuen toimintatavoista ja lapsiryhmistä. Uudessa varhaiskasvatussuunnitelmien perusteissa otetaan kantaa lepäämiseen seuraavasti: ”Päivittäin toistuvat tilanteet, kuten ruokailu, pukeminen ja riisuminen, lepo ja hygieniasta huolehtiminen ovat keskeinen osa lapsen päivää. Oppimisympäristöt tarjoavat lapsille vaihtoehtoja mieluisaan tekemiseen, monipuoliseen ja vauhdikkaaseen liikkumiseen, leikkeihin ja peleihin sekä rauhalliseen oleiluun ja lepoon. Lasten hyvinvointia edistetään antamalla mahdollisuus päivän aikana rauhoittumiseen ja lepoon sekä tarjoamalla monipuolista, terveellistä ja riittävää ravintoa. Toimintakulttuurin kehittämisessä huomioidaan yhteisön mahdollisuus toimia kiireettömässä ja keskittymistä edistävässä ympäristössä.” Varhaiskasvatussuunnitelmassa ei missään puhuta nukkumisesta, mutta lepo nostetaan esille tärkeänä osana koko päivää. Koska aihe herättää tunteita ja se on kirjattu valtakunnalliseen vasuun,on hyvä miettiä omia lepokäytänteitä ja niille luotuja perusteluja. 

Isoissa ryhmissä lapsiaines on moninaista ja yksilöllisiä tarpeita on erilaisia. Lepäämisen kohdalla se tarkoittaa, että ääripään lepäilijöitä on varmasti, eli niitä jotka eivät tarvitsisi unta ja niitä jotka tarvitsevat paljon unta. Jos ryhmässä on yksi joka ei tarvitse unta ja loput nukkuvat vähintään hetken, miten toimitaan? Tilanne voi myös olla juuri toisin päin esimerkiksi esikouluiässä, yksi tarvitsisi unta, mutta muut eivät, joten sitä ei tarjota. Entä ne lapset jotka jäävät tälle välille? 

Kysymyksiä, joita myös kannattaa miettiä, ovat : ”Jos lapsi nukahtaa lepohetken alussa, eikö hän silloin osoita tarvitsevansa unta? Jos lapsi nukahtaa lepohetken lopulla, onko unirytmi erilainen vai onko kyse siitä, että ei tarvitse unta? Kuka määrittää levon tarpeen? Entä pituuden?” 

Ehkä on hyvä vielä miettiä, mistä kiistely levosta kumpuaa. Perhe tuntee lapsen. Perheellä on omat tarpeet ja intressit levon suhteen. Kasvattajat toimivat lapsen kanssa varhaiskasvatuksessa tutustuen hänen tapaansa olla osa ryhmää. Lapsi on osa ryhmää. Kasvattajat tuntevat ryhmän ja sen tarpeet. Kasvattajat toimivat yhteisön toimintatapojen mukaan. Lisäksi keskustelun keskiössä on lapsi omine toiveineen. Tästä kokonaisuudesta pitäisi yhdessä muodostaa hyvä arki lapselle varhaiskasvatukseen. Kun vanhemmat kertovat, että eivät saa lasta nukkumaan illalla, kun on nukkunut varhaiskasvatuksessa ja varhaiskasvattajat kertovat, että eivät saa lasta ylös lepohetkeltä, koska nukahtaa, niin mitä ajattelee tässä keskiössä lapsi?

Lapsen ajatusten selvittäminen varhaiskasvatuksen lepohetkiin ei ole huono ajatus. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet esittää, että lasten kanssa keskustellaan liikkumisen, levon ja hyvien ihmissuhteiden merkityksestä hyvinvoinnille ja terveydelle. Heidän kanssa käsitellään heidän hyvinvointiaan edistäviä asioita kuten levon, ravinnon, liikunnan ja mielen hyvinvoinnin merkitystä. Perusteet keskustelulle on kirjattu vasuun, toimintaa ohjaavaan, normittavaan, asiakirjaan, joten, kun haasteita lepoasioissa ilmenee kasvattajien ja perheen välille, ottakaa kiistelyn välikappale ja kohde, lapsi, myös asian selvittelyyn ja ratkaisujen etsimiseen mukaan. Olkaa rohkeita, käykää rakentavaa keskustelua, miettikää hyvät käytänteet yhdessä, älkää pelätkö kokeilla jotain uutta!


Jos haluat pysyä ajantasalla, missä mennään blogissa. Seuraa ja tykkää sivuista myös Facebookissa.