Pedagogisen sensitiivisyyden haasteita sekä kehittämiskeinoja

Sensitiivisyyden haasteita

Biologinen herkkyys saattaa uuvuttaa kasvattajan. Erityishenkkiä ihmisistä on noin viidesosa. Erityisherkkyyden eri puolia kuvaavat Elaine Aronin mukaan niin sanottu EVÄS-malli: emotionaalisuus ja empaattisuus (E), herkkyys ympäristön vivahteille (V), liiallinen ärsykkeiden saaminen (Ä) ja asioiden syvällinen käsittely (S). Kun erityisherkkä saa liikaa ärsykkeitä ja käsittelee syvällisesti ympäristön vihvahteita hän helposti uupuu ja ylivirittyy. (Omaa tai lapsen erityisherkkyyttä voi testata täältä.)

Myös erilaisuus haastaa kasvattajia. Erilaiset lapset, eri tahtiin oppiminen, erilaiset tavat oppia, voivat tuntua raskailta ja etukäteen suunnitellusta toiminnasta poikkeaminen erilaisten lasten vuoksi saattaa turhauttaa. Tästäkin syystä lapsen osallisuus on tärkeää. Kasvattajien tehtävä on mukautua erilaisiin oppijoihin ja taata kaikille yhtäläiset mahdollisuudet oppia. Jos ongelmatilanteissa lapsen lähettämät viestit jäävät huomaamatta, lapsi voi turhautua ja ongelma laajenee. Jos lapsella on korkea viritystila, sekä emotionaalisesti että fysiologisesti, siitä aiheutuu stressiä, joka haittaa suoritusta ja lapsi ei kykene suoriutumaan tilanteen vaatimalla tavalla. Tällöin tarvitaan kasvattajan apua.

Kasvattajan ylikuormittuminen

Sensitiivinen pedagogiikka haastaa kasvattajia. Tempperamentti on yksi vaikuttava tekijä siihen, mitkä asiat ihminen kokee stressitekijänä.Ympäristön vaatimusten ja temperamenttipiirteiden joko hetkellinen tai pysyvä yhteensopimattomuus vaikuttaa stressin määrään.  Stressiherkkyys puolestaan määräytyy sen mukaan, kuinka emotionaalinen ihminen on ja kuinka intensiivisesti ihminen reagoi. Lisäksi ympäristön tarjoama turva määrittelee stressiherkkyyttä.

Kasvattajan ylikuormittuminen, kiire ja epävarmuuden keskellä eläminen vie toimintaa selviytymiseen ja tiukasti rutiineissa pysymiseen. Väsynyt kasvattaja ei jaksa kohdata lapsen tarpeita ja purkaa oloaan helposti lapsiin. Jos kasvattaja ei kykene tunnistamaan jatkuvasti energiaa vieviä tunteitaan, alttius työstä kuormittumiselle kasvaa. Tästä syystä emotionaalinen itsetietoisuus on tärkeää työssäjaksaminen näkökulmasta. Työssä jaksamiseen tarvitaan kykyä tunnistaa ja tiedostaa omia tunteitaan ja niiden vaikutuksia työsuoriutumiseen.

Työhyvinvoinnista on tärkeää huolehtia, koska kasvattajan uupumus ja väsymys heijastuvat lapsiin. Itsestä huolehtiminen on osa työhyvinvointia. Jokaisen kasvattajan pitäisi huolehtia terveyden peruspilareista: levosta, monipuolisesta ravinnosta, liikunnasta. Päivä pitäisi myös osata tasata kolmijakoisesti: levon, työn ja vapaa-ajan suhden pitäisi olla tasapainossa.

Omien elämäntapojen tarkastelun lisäksi työhyvinvointia voidaan lisätä muun muassa työnohjauksella, mentoroinnilla ja ammatillisella koulutuksella.Työnohjaus perustuu itsereflektioon, eli omien tunteiden, ajatusten sekä toiminnan käsittelemiseen ja pohtimiseen yhdessä työnohjaajan kanssa. Oman alan mentorin kanssa työssä ilmenneitä haasteita voi purkaa ja etsiä yhdessä pedagogisia tai muita ratkaisuja niihin sen sijaan että vain vatvottaisiin ongelmia. Koulutuksista puolestaan voi saada lisää työkaluja omaan ammatilliseen työkalupakkiin.

Toimiessasi tai pyrkiessäsi sensitiiviseksi kasvattajaksi muista, että sensitiivinen kasvattaja pitää huolen omasta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistaan: Pidä huolta itsestäsi, jotta jaksat pitää huolta muista!

Keinoja kehittää pedagogista sensitiivisyyttä

Oman toiminnan videointi ja reflektointi

Rimm-Kaufmanin ym. tutkimuksessa sensitiivisyyttä on kehitetty neljässä vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa kasvattajat kirjaavat lyhyesti omat vuorovaikutustaitonsa ja tapansa toimia vuorovaikutustilanteissa. Toisessa vaiheessa kasvattajia videoitiin aidoissa kohtaamisissa. Jälkikäteen videot katsottiin läpi käyttäen apuna sensitiivisyyden tarkistuslistaa: miten toimittiin lapsiryhmän kanssa, miten erityistä tukea tarvitsevien kanssa ja miten sensitiivisyys, äänenpainot, nonverbaalinen viestintä, kuunteleminen, puheenvuorot, puhuminen, huomioiminen responsiivisuus, toteutuivat. Kolmannessa vaiheessa keskusteltiin, missä kasvattajat olivat onnistuneet tai epäonnistuneet omasta mielestään, mitkä siihen vaikuttivat ja miten omaa toimintaa voisi kehittää vastaavissa tilanteissa. Neljännessä vaiheessa, seminaarissa kasvattajat pääsivät yhdessä keskustelemaan miten sensitiivinen, responsiivinen vuorovaikutuksen tapa oli yhteydessä laadun paranemiseen.

Suomessa Helsingin yliopiston varhaiserityiskasvatuksen LASSO- tutkimushankkeen PedaSens-interventiotutkimuksessa tutkitaan voiko lyhyellä (viiden kerran) interventiolla vähentää lasten päiväkodissa kokemaa stressiä vahvistamalla siellä työskentelevien aikuisten pedagogista sensitiivisyyttä. 2016 julkaistu pilottitutkimus on osoittanut tämän intervention vaikuttaneen myönteisesti  varhaiskasvatuksen ammattilaisten emotionaaliseen saatavillaoloon.

PACE-asenne

Tunneyhteyden ylläpitämistä ja lapsen sisäisen tasapainon kannattelua tukee kasvattajan ns. PACE-asenne: leikkisyys (Playfulness), hyväksyntä (Acceptance), uteliaisuus (Curiosity), empatia (Empathy). PACE-asenteen taustalla on psykologi Daniel Hughes. Suomeen menetelmän on tuonut psykologi Pirjo Tuovila. Menetelmässä kasvattaja pysyy tuomitsemattomana ja tukee lapsen kokemusta tapahtumasta, arvostaa lapsen itsemääräämisoikeutta. Kasvattaja ottaa lapsen kokemuksen vastaan, ymmärtää tilannetta ja osoittaa empatiaa lapsen tunnetilaa kohtaan. Tarvittaessa kasvattaja auttaa lasta sanoittamaan tunnetta. Kasvattaja auttaa aktiivisesti lasta luomaan yhdessä hänen kanssaan uuden kokemuksen tapahtumasta ja yhdessä säädellään tapahtumaan liittyviä tunteita. Kasvattaja välittää lapselle iloa, avointa ja lämmintä sekä rohkaisevaa suhtautumista asioihin. PACE- asenteella pyritään intersubjektiiviseen vuorovaikutukseen, jossa kyetään yhteisessä toiminnassa ymmärtämään ja jakamaan subjektiivisten kokemusten sisältöä, tunteita, havaintoja, ajatuksia, kielellisiä tai muita merkityksiä. PACE- asenteella ei pyritä ongelmanratkaisuun vaan huomio kiinnittyy nimenomaan yksilön kokemusten ymmärtämiseen. Menetelmällä pyritään tarjoamaan turvallisuutta sekä mahdollisuutta oppia uusia asioita ilman pelkoa, häpeää tai pakkoa. Sanattomilla viesteillä (eleet, ilmeet, äänenpainot, koskettaminen jne.) on suuri vaikutus dialogiin. Dialogi perustuu aitoon hyväksyntään, ilman tuomitsemista, asiaa tutkitaan yhdessä, luodaan yhteistä käsitystä tilanteesta. Vuorovaikutuksessa yksilön ainutkertaisuus kehittyy ja samalla turvallinen kiintymys syventyy.

ICDP-ohjelma vastaavasti painottaa läheisten ja turvallisten suhteiden merkitystä. Aikuisen sensitiivisyys ja kyky tunnistaa lapsen aikeita ja tarpeita, mahdollistaa lapsen oikeuden olla osallinen ja aktiivinen toimija omassa elämässään. Ohjelma pohjautuu kannustavaan vuorovaikutukseen.

Positiivinen pedagogiikka

Oma asenne vaikuttaa tapaan suhtautua asioihin, tilanteisiin ja ihmisiin. Nähdäkseen positiivista muissa on hyvä oppia ensin näkemän positiivisuus itsessä. Kun kiinnitämme huomiomme hyvään, näemme kehittymismahdollisuuksia, toivoa ja etsimme ongelmiin ratkaisuja. Hyvä vahvistuu ja vaikuttaa tunteisiimme sekä toimintaamme positiivisesti. Positiiviseen pedagogiikkaan kannattaa panostaa.

AES -mittari

Marjatta Kallialan AES-mittarin avulla jokainen voi mitata omaa sensitiivisyyttään, aktivoinnin tasoa ja lapsen autonomian sallimista.


Mitkä ovat sinun keinosi kehittää sensitiivisyyttä pedagogisena työkaluna? Miten pystyt säilyttämään sensitiivisyyden pedagogiikassa?



Voit lukea blogia myös Facebookissa!