Lipputankopedagogiikasta ulkopedagogiikkaan

Jotkut projektit kestävät pidempään, jotkut päättyvät nopeasti ja jotkut heräävät henkiin uudesta. Väriprojektien aikana ulos vietiin sekoitettuja värejä jäätymään ja osa niistä jäi lasten leikkeihin toimien timantteina ja milloin minäkin leikeissä. Aikaa projektista on kulunut ja paljon muuta on tehty sen jälkeen, mutta ilman lämpiäminen johti lapset uudestaan näiden väripalojen luo ulkoilussa. 

Osa väreistä oli alkanut sulaa auringon niitä lämmittäessä ja värit olivat sulaessaan värjänneet lunta. Tämä innosti lapsia uudestaan leikkimään väreillä. Osa väripaloista oli hautautunut lumeen ja niitä kaivettiin esiin. Tässä esiin kaivuussa kävi ilmi, että osa paloista lumen allakin oli sulanut ja niiden alta lumihangesta löytyi värjättyä hileistä lunta. Tästä lumesta saatiin ravintolaleikkiin curryriisiä, kun osa leikkijöistä päätti perustaa ravintolan. Osa innostui laskettamaan lunta erilaisissa kipoissa pitkin lyhyttä mäkeä ja tutkimaan, mikä kulkuneuvo laskee pisimmälle mäestä. Mäkeen myös kulkeutui kulkuneuvoja, kuten mopo, joka tuli sinne öljyn vaihtoon. Kaikki tämä leikin antama informaatio olisi voinut jäädä pimentoon, jos kasvattaja olisi päättänyt tyytyä ”lipputankopedagogiikkaan” ulkopedagogiikan sijaan.

Mitä on ”lipputankopedagogiikka”? Keijo Tahkokallion mukaan lipputankopedagogiikka tarkoittaa sitä, että kasvattajat muistuttavat päiväkodin pihalla lipputankoja ja lapset hyörivät keskenään maan tasossa. Marjatta Kallialan määritelmissä se on myös sitä, että kasvattajat puuttuvat lasten leikkiin vain, jos sattuu jotain. Lipputankopedagogiikka liittyykin lasten valvontaan ja varhaiskasvatusyksiköiden ulkoilut ovat usein vapaata leikkiä, mikä tapahtuu ennen tai jälkeen ohjatun toiminnan ja tässä toiminnassa kasvattajalla on lipputankopedagogiikassa pasiivinen rooli. 

Mitä sitten on ulkopedagogiikka? Se on tavoitteellista, ohjattua toimintaa ulkona. Kuitenkin esimerkiksi Jyrki Reunamon tekemissä tutkimuksissa käy ilmi, että ohjatun ulkotoiminnan osuus on todella pieni suikale kokopäiväpedagogiikasta. Noin 2/3 osa päivästä on sisällä tapahtuvaa, josta noin 1/3 on ohjattua toimintaa. Ulkoilun osuus on 1/3, josta ohjattua toimintaa on noin 1/9. Ulkopedagogiikan vahvistamiseksi on olemassa monenlaisia ohjelmia kuten Metsämörri-toiminta. Ulkopedagogiikan ei kuitenkaa tarvitse edes olla mitään valmista ohjelmaa. Se voi olla lasten aktiivista havainnoimista, kuuntelua, keskustelua heidän kanssa ja sen selvittämistä, mikä heitä kiinnostaa ja millaiset sosiaaliset suhteet heidän leikeissään vallitsee. Se voi olla innostamista leikkiin tai liikkumiseen kasvattajan kanssa.

Ulkopedagogiikan toteuttaminen on kasvattajista itsestä kiinni. Se vaatii vahvaa toimijuutta: haluan, pystyn, teen. On totta, että ulkoiluun voidaan suhtautua kriittisesti sekä kasvattajien omassa keskuudessa että myös huoltajilta voi tulla kriittisiä näkemyksiä asiaan. Kyse on kuitenkin omasta tahtotilasta: millaista kokopäiväpedagogiikkaa me haluamme varhaiskasvatuksessa tarjota ja miten me sen teemme? 

Kun on saatu aikaan tahtotila, pienistä asioista kannattaa lähteä liikkeelle. Iso tavoite voi olla, että ohjattu ulko- ja sisätoiminta sekä vapaa ulko- ja sisätoiminta saadaan tasapainoon, lapsen kehitystä ja hyvinvointia tukevaksi kokonaisuudeksi.

On hyvä muistaa, että kehittyäkseen lapsi tarvitsee toisia lapsia ja ohjaavan kasvattajan läsnäoloa. Heidän avullaan lapsi kiinnostuu ympärillä tapahtuvista asioista. Kehitys ei myöskään katso aikaa ja paikkaa, joten ulkotilaa ei pidä unohtaa oppimisessa, vaan nähdä se mahdollisuutena. 

Mietittäväksi: Miten sinun varhaiskasvatusyksikössäsi toimii ulkopedagogiikka? Mitä siinä voisi kehittää? Miten kehittämisessä lähdetään liikkeelle? Kuka vastaa kehittämisestä? Mikä on kehittämisen aikataulu? Miten toiminnan kehittämistä arvioidaan?

Blogia voit lukea myös Facebookissa!