sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Värejä väreistä ja muita väriprojekteja






Dokumentointi tekee näkyväksi toimintaa. Tarkastelemalla taltioituja dokumentteja, voidaan suunnitella, arvioida ja kehittää toimintaa. Käyttämällä dokumentteja pedagogiikan apuna, niistä tulee pedagogisia dokumentteja. Dokumenttien tarkastelu paljastaa myös: miten tavoitteita on saavutettu, onko jotain piilotavoitteita toteutunut, miten lasten ja huoltajien osallisuus on toteutunut, millaisia ovat olleet lasten mielenkiinnon kohteet, miten laaja-alainen osaaminen on lisääntynyt eri oppimisen alueiden toteuttamisen kautta ja ehkä jotain muutakin.

Joskus tarkastelemalla dokumentteja huomaa, että lasten mielenkiinnon kohteena on ehkä ollutkin joku sivutoiminto, mitä on toteutettu osana tavoitteita ja painotettua mielenkiinnon kohdetta. Erään projektin dokumentteja selatessa sanat väri ja värileikit nousivat ylös toteutuksista, vaikka ne eivät olleet suunnittelun lähtökohta, vaan jokin oli vienyt toimintaa kohti värejä, joten niistä jatkettiin toiminnan kehittämistä ja uuden toteuttamista.


Dokumenttien pohjalta kävi ilmi, että lasten kanssa oli muun muassa lajiteltu legoja värien mukaan ja tutkittu rakentamalla niistä mittajanoja, mitä väriä on eniten. Jumpalla oli leikitty ”väri-seis”-leikkiä, jossa kun musiikki loppuu, mennään tietyn värisen muotolaatan päälle seisomaan sekä lajiteltu palloja värien mukaan eri astioihin. Siirtymissä oli käytetty värejä: ”se jolla on siniset tossut saa mennä…”. Piirihetkille oli tehty yhdessä sensori-pullo, jossa oli käytetty sinistä väriä. Pulloa sai ravistaa vaihtelevin ohjein ja säännöin piirille tultaessa, siinä ollessa tai lähtiessä. Käytännöt tähän oli sovittu lasten kanssa. Valoa ja sen määrää, varjojakin oli pohdittu. Värivettä oli jäädytetty ja tehty siitä timantteja, joita oli etsitty pihasta. Osa näistä toteutetuista asioista oli noussut lapsilta tai heidän toiveistaan. Viimeisen vahvistuksen värien lisäpohdinnalle antoi kuitenkin lapsen kommentti: ”Keltaisesta ja punaisesta tulee oranssia, mutta missä niitä sekoitetaan.”

Väriprojektit tai väriteemat, miksi niitä haluaakin kutsua,  sopivat hyvin uuden vasun mukaiseen toimintaan. Väreillä leikkiminen ja niiden tutkiminen vahvistaa kuvallisen ilmaisun tavoitetta kehittää lasten suhdetta kuvataiteeseen. ”Käsityöllisen toiminnan ja ilmaisun tavoitteena on tarjota lapsille tekemisen, kokemisen ja oivaltamisen iloa sekä nautintoa työskentelystä, jossa oma luovuus ja kädenjälki näkyvät” (Vasu 2016). Vasun mukaan lapsille pitää tarjota mahdollisuuksia kokeilla itse, tutkia ja yhdistellä erilaisia materiaaleja ja kokeilla eri tekniikoita. Tähän monipuolinen värityöskentely antaa mahdollisuuden. Se vahvistaa myös tutkin ja toimin ympäristössäni osa-aluetta.


Koska lapsilta nousi kysymys, missä värejä sekoitetaan, siitä aloitettiin projekti. Tälle väritutkimukselle annettiin aikaa. Peruslähtökohta oli, että lähdetään liikkeelle perusväreistä sininen, punainen, keltainen. Tutkittaviksi väreiksi valittiin elintarvikevärejä (pulloväritkin olisivat käyneet, mutta mikäli joku lapsi haluaa maistaa tuotostaan, elintarvikeväri on turvallisempaa), joita sekoitettiin veden sekaan kirkkaisiin muovimukeihin. Lisäksi tutkimusmateriaaliksi annettiin kirkkaita vesimukeja ja pipetti, jolla vettä voi siirtää värillisestä mukista kirkkaaseen. Tutkimus eteni ensin ihmettelyllä ja pohdinnalla, mitä lähdetään tekemään. Useimmat aloittivat kahden värin sekoittelulla ja ihmettelyllä. Aikuisen tukemana pohdittiin välillä myös ohjatusti välivärien syntymistä keltaisesta ja punaisesta, punaisesta ja sinisestä sekä sinisestä ja keltaisesta. Valmistuneet värit vietiin ulos jäätymään ja lapset saivat valita, mihin väriin lisättiin jäätelötikku värien jatkokäyttöä varten. Värien jäätymisen jälkeen tikullisilla väreillä maalattiin sisällä vielä omat maalaukset. Tässä projektissa lapset pääsivät ihmettelemään, kokeileman, tutkimaan ja tekemään taidetta.

Mikäli pienissä tai isoissa tutkijoissa ei ole maitoallergisia, pelkkää värien sekoittelua voi kokeilla myös maidolla ja elintarvikeväreillä. Näin syntyneillä väreillä voi myös kokeilla maalaamista ja yhden maalin voi jättää värjäämättä, antaa sen olla valkoinen.


Koska värien sekoitteluprojektista jäi värejä mukeihin, isompien kanssa tutkittiin lisäksi kapillaari-ilmiötä, jossa neste nousee ylöspäin painovoiman vastaisesti. Kokeessa värimukeihin laitettiin ohut nenäliina suikale kulkemaan mukin nesteestä toiseen vierelle laitettuun mukiin. Värin nousu paperissa konkretisoi ilmiötä. Osa kokeista tiputti vettä viereiseen mukiin, osassa se jäi vain paperiin. Onnistuessaan tämän kokeen avulla voi myös sekoittaa värejä eli laittaa esimerkiksi nenäliinan suikaleet kulkemaan punaisesta ja keltaisesta mukista näiden väliin laitettuun tyhjään mukiin.


Värien sekoittelu oli lapsista mukavaa, joten värikokeiluja haluttiin jatkaa. Värit tarjoavatkin erinomaisen keinon taiteellisen ja tieteellisen toiminnan yhdistämiseen. Lasten kanssa kokeiltiin sooda – etikka -maalauksia: Vesiliukoisia värejä sekoitetiin pieneen määrään vettä ja tähän seokseen lisättiin t-lusikallinen ruokasoodaa. Tällä maalilla maalattiin paperiin. Maalauksen päälle tiputettiin pipetillä tipoittain etikkaa ja tutkittiin, mitä tapahtuu. ”Voidaanko tehdä tätä uudestaan” kuului useasta suusta.


Kevään hiipiessä myös auringonpaiste toi ideaksi kokeilla värien sekoittamista liimaan. Ajatuksena aikuisella oli tehdä ”auringon sieppaajia”, joista väri tulisi auringon kautta hienosti esille. Lapsille projekti toi ihmetystä lähinnä materiaalien sekoittelusta: ”Eikö me siis oikeasti liimata liimalla mitään kiinni?” Liiman kuivumisen vuoksi projekti oli loistava perjantai -projekti, jolloin työt saivat rauhassa kuivua. Projektin avulla käsitteitä liima ja maali vahvistettiin moneen kertaan. Valmiit työt olivat ihanan erilaisia. Näitä liimatöitä olisi voinut käyttää myös esimerkiksi avaruusteemassa tai tutkiessa planeettoja.


Liimaa kokeiltiin myös maalina kohomaalauksessa, jossa liimalla piirrettiin kuva paperiin, levitettiin päälle suolaa ja tämän kohouman päälle tiputettiin kevyesti pensselistä nestemäistä väriä. Suola tarttui liimaan ja vesiväri suolaan imeytyen kulki kohoumissa.

Tieteellisten kokeiden lisäksi värejä ja värien nimien vahvistamista toteutettiin musiikillisen ilmaisun kautta. Aija Leinosen Saahinkaisen samettiviitta ja Kehrälintu silkkisiipi olivat ihana lisä värimaailmaan sukeltamisessa. Musiikkia ja värejä yhdisteltiin myös kuvalliseen ilmaisuun. Miltä väriltä musiikki kuulostaa? Mikä olisi vihainen väri? Mikä olisi iloinen väri? Värimielikuvien avulla piirrettiin erilaisia viivoja ja väritettiin paperia.

Liikunnassa etsittiin värejä sisältä värikartan avulla, lajiteltiin legoja lapioilla oikeisiin ämpäreihin, leikittiin sallitut värit leikkiä (saa osua vain sallituille muotolaatoille) ja harjoiteltiin värikuningasta. Siirtymätilanteissa leikittiin ”Minun silmäni näkevät jotain vihreää. Mitä se on? (I spy with my little eyes)”, myrkkysientä (väri ja numero toistettiin) ja väri Kim-leikkiä (mikä väri puuttuu).

Kielten rikasta maailmaa huomioitiin muun muassa satujen ja kirjojen valinnoissa. Väreihin liittyviä kirjoja löytyi muun muassa Satu Kontisen Mokomaki!Mikä väri?, Hannele Huovin Taivaanpojan verkko : värisatuja,  Christian Foxin Touhu Possu ja hauskat värit, Mauri Kunnaksen Riku, Roope ja Ringo: värikäs päivä sekä Petra Szabon Peikon pojan värikätkö.

Minä ja meidän yhteisömme osa-aluetta tutkailtiin selvittämällä lempivärejä ja puhuttiin samalla, onko olemassa tyttöjen ja poikien värejä.

Monta muutakin väriprojektia tapahtui, osa aikuisen tietämättäkin, erityisesti lasten leikeissä. ”Tää barbi maalais seuraavaks tukkansa punaiseks”

Väriprojektit myös opettivat, että jäljet pitää siivota ja siitäkin saa ihanaa värimaailmaa aikaiseksi. Vesialtaassa projektivedet sekoittuivat vielä kerran ja niissä oli ihanaa uittaa käsiä. Liekö seuraava projekti erilaiset vesileikit, josko se punatukkaiseksi haluava barbikin pääsisi kampaajalle tukan pesuun?



Joko olet lukenut blogia Facebookissa?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Kaikki kommentit tarkistetaan.