tiistai 13. helmikuuta 2018

Ystävällisyys päivä 14.2.




14.2. vietetään Ystävänpäivää. Ystävänpäivää pidetään usein amerikkalaisena juhlapäivänä, mutta juhlaa on vietetty Englannissa jo 1500-luvulla, josta se rantautui Amerikkaan 1800-luvulla. Tarinoita juhlan alkuperästä, sen juurista ja juhlaan liitetyistä henkilöistä kuten Valentinuksesta on monia. Tunne juhlan ei-suomalaisuudesta ja toisaalta amerikkalaisuudesta saa osan ihmisistä karttamaan sitä. Entä jos päivää viettäisikin positiivisen pedagogiikan hengessä Ystävällisyyden päivänä? Ystävällisiä sanoja ansaitsevat muutkin kuin omat hyvät ystävät tai rakkaat. Jakamalla ystävällisiä ja kohteliaita sanoja, voi pelastaa toisen päivän. 

Teknologistuvassa maailmassa tarvitaan edelleen lämpöä ja aitoa läsnäoloa, koneet eivät pysty tuomaan inhimillistä empatiaa tilanteisiin. Ystävällisyyttä ja sen vaikutuksia on tutkittu terveydelle ja sen koetaan alentavan muun muassa stressiä. On todettu, että jo se, että näemme toisen tekevän hyvää toiselle, voi tehdä meille hyvän olon ja nostaa halua toimia todennäköisesti samoin. Positiivisuus ruokkii positiivisuutta. 

Ystävällisyys on myös vahvuus. Millainen on ystävällinen henkilö? Ystävällinen henkilö on ystävällinen kaikille ja ajattelee kaikkien parasta. Hän haluaa auttaa toisia odottamatta vastapalvelusta. Hän haluaa olla hyvä toisia kohtaan. Hän osoittaa ystävällisyyttä myös tuntemattomia kohtaan. Hän harkitsee sanojaan ja tekojaan, jotta ne eivät loukkaisi toista. Ystävällisten tekojen tekeminen on hänelle arkipäivää.

Ystävällisyys on toisten huomioon ottamista, toisista ihmisistä kiinnostumista ja hyvien tekojen tekemistä heidän hyvinvointinsa eteen. Ystävällinen ihminen haluaa olla hyvä toisille. Ystävällisyys on empaattisuutta ja myötätunnon osoittamista toisia ihmisiä kohtaan. Ystävällisyys vaatii kykyä laittaa toisen tarpeet omien edelle ja olla epäitsekäs. 

Mielleyhtymiä sanalle ystävällisyys ovat muun muassa hyväntahtoinen, sydämellinen, ymmärtäväinen, lämpöinen, kiltti, armollinen, huomaavainen, hienotunteinen, auttavainen ja hyvän tuulinen. Toisten auttaminen ja omastaan jakaminen ovat kantaneet meitä vuosisadasta toiseen. Toisten ihmisten hyväksyntä, tuki ja apu ovat tärkeitä ihmisten selviytymiselle. Ystävälliset eleet sitovat ihmisiä myönteisesti toisiin ja tuovat hyvän olon niin tekijälle kuin vastaanottajalle.

Helppoja, pieniä ystävällisiä tekoja:
Pidä ovea auki toiselle.
Kerro läheiselle ihmiselle, että olet ylpeä hänestä ja miksi.
Jätä iloinen viesti post-it lapulla, jonkun toisen löydettäväksi.
Hymyile vastaan tulevalle.
Järjestä työmaalla sotkuinen työpiste tai tarvikekaappi.
Kerro ääneen näkemäsi hyvä. 
Hiero ystävän/puolison/ työkaverin hartioita.
Kehu julkisesti.
Ole valittamatta koko päivä.
Nosta ylös tippunut tavara.
Kuuntele keskeyttämättä.
Keitä koko työyhteisölle kahvit ja teet.
Anna anteeksi / pyydä anteeksi.
Tee hyvä teko pyytteettömästi – älä odota kiitosta.
Kerro puolisolle / työkaverille mikä sinusta hänessä on parasta.
Sano jotain kivaa työkaverillesi.
Voit myös toteuttaa ystävällisyyden bongausta: kirjaa tai kirjatkaa yhteisönä isolle paperille / taululle millaisia ystävällisyyden tekoja on nähnyt ystävällisten tekojen bongausaikana.


On hyvä muistaa, että pienetkin ystävälliset teot lisäävät hyvinvointia, kuten hymyily muille ihmisille tai toisen auttaminen.


Varhaista Aikaa haastaa sinut Ystävällisyys päivän haasteeseen 14.2.2018:
Valitse itsellesi joku tavoite, jolla tuot esille ystävällisyyttä vähintään yhden päivän ajan niin tutuille kuin tuntemattomille. 



Tiesithän, että voit seurata blogia myös Facebookissa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Kaikki kommentit tarkistetaan.