Lasten ja kasvattajien toimijuus laatutekijöinä

Uusi varhaiskasvatussuunnitelman perusteet nostaa esille monia käsitteitä. Yksi, ei niin pinnalle nostettu termi, on toimijuus. Vasun mukaan varhaiskasvatuksessa opitut tiedot ja taidot vahvistavat lasten osallisuutta sekä aktiivista toimijuutta yhteiskunnassa. Mitä toimijuudella (engl. human agency) sitten tarkoitetaan? 

Toimijuus on toimintavalmiutta. Se on tahtoa toimia aktiivisesti, kokea ja olla olemassa. Siihen liittyy käsitteitä aktiivisuus, intentionaalisuus, osallisuus, vaikutus- ja valinnanmahdollisuus, vapaaehtoisuus sekä taito ja voima valita itse toimintatavat. Uudessa vasussa tämä näkyy oppimiskäsityksessä, joka pohjautuu näkemykseen lapsesta aktiivisena toimijana. Konkreettisesti toimijuus näkyy muun muassa leikissä: Leikkiessään lapset ovat aktiivisia toimijoita. Lapset jäsentävät ja tutkivat ympäröivää maailmaa, luovat sosiaalisia suhteita sekä muodostavat merkityksiä kokemuksistaan. Myös laaja-alaisen oppimisen, kielten rikas maailma – osa-alueessa, toimijuus nostetaan esille, sillä kehittyvät kielelliset taidot avaavat lapsille uusia vaikuttamisen keinoja, mahdollisuuksia osallisuuteen ja aktiiviseen toimijuuteen. 

Vaikka toimijuus liittyy yksilöihin, se rakentuu sosiaalisessa kontekstissa. Se, saako yksilö kokea toimijuutta, riippuu sosiaalisista tilanteista, rakenteista, systeemeistä, toisista ihmisistä. Toimijuus ilmenee muun muassa yksilöllisinä tunteina ja kokemuksina osallistumisesta ja vaikuttamisesta osana yhteisöä. Varhaiskasvatuksessa toimijuus peilaa lapsen ja hänen toimintaympäristön välistä vastavuoroista suhdetta. Saako lapsi toimia aktiivisena toimijana? 

Vuorovaikutteinen opetus ja osallistava pedagogiikka nousevat keskeiseen rooliin toimijuuden tukemisessa: Miten pystytään rakentamaan vastavuoroisia ja dialogisia suhteita aikuisen ja lapsen välillä sekä lasten itsensä kesken? Miten havaitaan ja vaikutetaan lasten keskinäisiin valtasuhteisiin ja kykyyn työskennellä yhdessä? Mikä on aikuisen valtarooli osana ryhmää? Millaisia valinnan, vaikuttamisen ja tasavertaisen osallistumisen mahdollisuuksia yhteisössä rakennetaan eri osapuolille? Tässä on monta kysymystä mietittäväksi kasvattajille. On hyvä pysähtyä pohtimaan: Millaista toimijuuden kulttuuria minä luon ja toteutan?

Jos lapsen toimijuudesta siirtää katseen kasvattajan toimijuuteen, päästään ehkä jyvälle siitä, miksi osa kasvattajista uupuu työssään ja kokee riittämättömyyden tunnetta. Muun muassa kasvatustieteiden tohtori Tiina Soini on nostanut ammatillisessa toimijuudessa kolme asiaa ylös: 1. Haluan 2. Pystyn 3. Teen. Nämä kolme asiaa yhdessä muodostavat vahva toimijuuden. 

Muutokset työssä haastavat toimijuutta. Olennaista olisi esittää itselle kysymyksiä: Haluanko? Pystynkö? Teenkö? Onko minulla keinoja toimia työssä muutoksien keskellä? Pystynkö toimimaan muutoksessa? Haluanko toimia muutoksessa? Nämä kolme elementtiä tukevat toisiaan. Olennaista toimijuudessakin on tietää, miksi tehdään asioita ja motivoitua sieltä. Kaikki eivät uuvu työssään ja tutkittaessa opettajia, on todettu, että haastavat tilanteet joko voimauttavat tai kuormittavat opettajia. 

Hyvällä työilmapiirillä ja pystyvyyden kokemuksella on nähty olevan kuormitusta suojaavia vaikutuksia. Koska jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa työilmapiiriin ja sen positiivisuuteen, on hyvä miettiä itsensä kohdalla, millaista työilmapiiriä minä luon? Tämä koskee ihan kaikkia työtehtävästä riippumatta. Työilmapiirin luominen ei ole vain johtajan vastuulla, vaan jokaisen työntekijän. Jos kysymykseen ”Haluanko?”, vastaa, että ”EN”, on aika etsiä uusia uria. Jos pystyn, niin teenkö? 

Vahva toimijuus tulee laaja-alaisesta näkemyksestä, jossa ison kuvan näkeminen on olennaista. Tässä tarvitaan hyvää johtajuutta, jotta päästään kapea-alaisesta laaja-alaiseen näkemykseen ja toimintaan. Ammatillinen toimijuus edellyttää halua oppia, kokemuksen siitä, että voi oppia sekä taidon oppia. Toiminnan rajaaminen, vaiheistaminen, vauhdin hidastaminen, onnistumisen tunnistaminen ja tunnustaminen saattavat viedä lähemmäs vahvaa toimijuutta sekä pystyvyyden tunnetta uupumisen sijaan.

Se millaisessa suhteessa kasvattaja on omaan työympäristöönsä, heijastelee työssä jaksamiseen. Jos ei koe olevansa tärkeä ja vaikuttavansa työhönsä ja työyhteisöönsä, toimijuus heikkenee ja sen myötä työssä jaksaminen. Yksilön voimaantuminen ja yksilöllinen kasvu ovat osa työssäjaksamista. Voinko minä tukea jotain työyhteisössäni työssäjaksamisessa? Pidänkö itse huolta työssäjaksamisestani? Mitä minun pitäisi tehdä, että työssä jaksamiseni pysyy hyvänä tai muuttuu paremmaksi? Pystynkö? Teenkö? Haluanko? Ja varhaiskasvattajana: luonko nämä mahdollisuudet myös lapsille. Tuleeko varhaiskasvatuksesta pysytyviä, toimintaan kykeneviä ja motivoituneita lapsia?

Varhaista Aikaa – Varhaiskasvatuksen Aikaa on myös Facebookissa.

JOKO KÄVIT TYKKÄÄMÄSSÄ?

Luonnossa leikkien, liikkuen, tutkien, oppien

Jos jostain lapset tykkäävät, se on metsäretket. Kasvattajana peukutan isosti metsäretkien puolesta. Metsässä nekin lapset, joilla leikkiminen esimerkiksi päiväkodin pihassa on haastavaa, sujahtavat metsänsiimeksessä valtaviin mielikuvitusleikkeihin. Leikkiminen ja leikin havainnointi on metsäretkillä tärkeää, jotta saadaan selville lasten mielenkiinnon kohteita. Aika usein leikin tiimellyksestä metsästä löytyy lapsia ihmetyttäviä kohteita…

Elokuun aikana metsäretkillä on nautittu mustikoista ja mustikan varvut jo tunnistetaan. Niitä kokeillaan käsillä, miltä ne tuntuvat ja niitä napataan leikkeihin mukaan milloin ruokatarvikkeisiin, milloin auton korjaamiseen.

Tällä kertaa metsäpolulta kuuluu ”mikä tää on?” ja asiaa ryhdytään tutkimaan. Pienin lapsista on löytänyt sammalta polulta kiven päältä. Hetken päästä huomataan, että sitä on myös muualla, mutta se on erilaista. ”Tuollakin on, ja tuolla” – lapset säntäilevät mättäältä mättäälle etsien mistä kaikkialta löytyy sammalta. Aikansa etsittyään uusia paikkoja, kasvattaja kehottaa lapsia kokeilemaan sammalta kädellä. ”Hui, märkää, yök!” Samalla inhotuksen hetkellä, seuraava lapsi on löytänyt jotain uutta katsottavaa ja tutkittavaa: Sienen – myrkkysienen.  

Pieni lapsiryhmä kerääntyy katsomaan punaista, valkopilkullista, kärpässientä. Kasvattajan varoitus kuuluu: ”Ei saa koskea, myrkyllinen. Katsotaan vain.” Lapset ottavat askeleen taaksepäin. Kasvattaja ottaa sienestä kuvan puhelimella. ”Näytä”, kuuluu lasten suusta. Kuvaa katsotaan yhdessä. ”Minkä värinen sieni on?”, kasvattaja kysyy. ”Punainen”, kuuluu yhdestä suusta. ”Kyllä, se on punainen. Punainen on hyvä merkkiväri meille sienissäkin. Se merkitsee, että ”varokaa, ei kosketa, pyydetään aikuista apuun tutkimiseen”. ”Missä muualla punainen varoittaa meitä?”, kasvattaja kysyy. Tulee hiljaisuus. Sitten silmät kirkkaana kuuluu ”liikennevaloissa”. ”Kyllä. Liikennevaloissa ja liikennemerkeissäkin punainen varottaa meitä. Hienosti keksitty.”

Sienen tutkimisen jälkeen osa lapsista päättää etsiä vielä lisää sieniä metsästä, osa alkaa syödä mustikoita ja osa hajaantuu omiin leikkeihinsä. Takaisin menomatkalla tienposkessa on kuihtuneita kukkasia, jotka kiinnittävät lasten huomiota. Joku lapsista toteaa, että niistä saa kuivina siemeniä ja taas on seuraava opittava asia valmiina…

Uusi varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden veloittavuus hämmentää kasvattajia. Paljon hyvää on varhaiskasvatuksessa tehty tähänkin asti ja uusi ei kumoa kaikkea jo tehtyä: Sen tehtävänä on hienosäätää laatua tasaisen hyväksi koko maassa. Yllä kerrottu tarina metsäretkistä on arkea monessa yksikössä. Olennaista uuden varhaiskasvatussuunnitelman näkökulmasta on linkittää tehty vasuun. Mitä siis metsäretkellä tapahtui vasun pohjalta? 

Kuvaus metsäretkestä kertoo, että laaja-alaista osaamista on käsitelty. Laaja-alaisen osaamisen osakokonaisuuden, ajattelun ja oppimisen näkökulmasta, metsäretkellä tuettiin kasvattajan kanssa yhdessä tutkien lasten ajattelua ja oppimisen taitoja. Ihmeteltiin, oivallettiin ja opittiin ilon kautta. Tarina ei kerro, mutta mahdollisesti lasten oma-aloitteisissa leikeissäkin sienet, sammalet ja marjat saattoivat olla osana. Ympäristöä nimettiin, jäsennettiin. Intoa tutkia metsää tuettiin. Tarkkaavaisuuteen ohjattiin sienen värillä. Fyysistä aktiivisuutta myös luonnossa liikkuminen tuo automaattisesti.

Voisi ajatella, että aikuinen pyrki toiminnan pedagogiseen dokumentointiin kuvaamalla sientä. Tarina ei kerro, mitä muuta kuvattiin ja miten kuvaa hyödynnettiin myöhemmin, mutta dokumentoinnin väline oli matkassa mahdollistamassa pedagogista dokumentointia ja mahdollisesti pedagogista dokumentointia yhdessä lasten kanssa. Monilukutaitoakin kuvan ottamisella voidaan tukea ja tarina ei kerro, käytettiinkö sienen kuvaa myöhemmin eri oppimiskokonaisuuksissa hyväksi.

Laaja-alaisen osaamisen osa, itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, oli tarinassa sisällä myös. Varhaiskasvatuksen tehtävä on vahvistaa lasten hyvinvointiin ja turvallisuuteen liittyviä taitoja. Varoittamalla myrkkysienestä ja käymällä keskustelua siitä, kasvattaja tukee lasten arjen taitoja pitää itsensä turvassa eri ympäristöissäkin.

Olemalla läsnä ja ottamalla huomioon lasten aloitteita ympäristön tutkimisessa, kasvattaja tukea lasten kehittyviä osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja sekä kannustaa oma-aloitteisuuteen.

Kuten pieni esimerkki metsäretkestä osoittaa, arjen pienissä hetkissä on paljon pedagogiikkaa. Sen itselle hahmottaminen on tärkeää ja juuri tässä pedagoginen dokumentointi voi auttaa – se tekee näkyväksi helposti näkymättömiin jäävän.

Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen Aikaa on tykättävissä ja seurattavissa myös Facebookissa

Pedagoginen dokumentointi

Juuret pedagogiselle dokumentoinnille on löydettävissä Reggio Emilia –pedagogiikasta. Uusi varhaiskasvatussuunnitelman perusteet nostaa termin nyt ylös. Pedagoginen dokumentointi määritellään vasussa varhaiskasvatuksen suunnittelun, toteuttamisen, arvioimisen ja kehittämisen keskeiseksi työmenetelmäksi, joka mahdollistaa lasten ja huoltajien osallistumisen toiminnan arviointiin, suunnitteluun ja kehittämiseen. Se on havainnointiin perustuva työmenetelmä, mutta myös ajattelutapa.

Pedagoginen dokumentointi on prosessimuotoinen työkalu

Pedagogisen dokumentoinnin tarkoitus on kehittää varhaiskasvatusta. Sen tarkoituksena on tehdä varhaiskasvatusta näkyväksi ja tuoda tietoisuuteen niin lasten kuin kasvattajienkin toimintaa. Tehdyt dokumentoinnit ovat kasvattajien työkaluja, joihin voidaan palata suunniteltaessa ja arvioitaessa toimintaa. On hyvä muistaa, että pedagoginen dokumentointi on aina tekijänsä tulkintaa, ei ainoa totuus asiasta. Pedagoginen dokumentointi on prosessi, joka koostuu havainnoinnista, dokumentoinnista, tulkinnasta (reflektoinnista) sekä toiminnan muokkaamisesta. Dokumenttien avulla voidaan muodostaa ymmärrystä pedagogisesta toiminnasta.

Lapsen vasu pedagogisen asiakirjana

Lapsen henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma on pedagoginen dokumentti, joka tarvitsee ympärilleen henkilöstön tekemiä havaintoja, arviointeja ja muita dokumentteja. Vasu toteaa, että lapsen varhaiskasvatussuunnitelma on osa pedagogisen dokumentoinnin prosessia. Toisaalta voisi ajatella, että lapsen varhaiskasvatussuunnitelma on tärkein pedagoginen dokumentti, koska se on jokaiselle tehtävä ja muu pedagoginen dokumentointi tukee tämän dokumentin laatimista ja toteutumista. Kun lapselle pidetään vasukeskustelu vanhempien kanssa, eri tavoin tehtyjä pedagogisia dokumentteja olisi hyvä olla mukana tuomassa näkyville lapsen arkea varhaiskasvatuksessa. Lapsen vasun laatimisen näkökulmastakin katsottuna pedagoginen dokumentointi on vahva kasvatuksellinen työkalu, joka toimii kasvattajien, lapsen ja huoltajien välillä tuoden näkyväksi toimintaa, oppimista, kasvua ja kehitystä. 

Pedagogisen dokumentoinnin suunnittelu

Pedagoginen dokumentointi ei ole itsestään selvää tai helppoa. Se vaatii myös suunnittelua. Mitä dokumentoidaan? Miten dokumentoidaan? Miksi dokumentoidaan? Pitää miettiä mikä on toiminnan kannalta olennaista dokumentointia. Mitä kaikkea on hyvä dokumentoida, että lapsen vasu on pedagogisesti mahdollisimman kattava ja paikkansa pitävä? Huomion arvoista on, jotta dokumentoinnista tulee pedagogista, sen pitää linkittyä vasuun, sisältöihin, tavoitteisiin. Kasvattajien pitää suunnitella ja päättää vasun pohjalta, ketä, mitä, miksi ja miten pedagogista dokumentointia toteutetaan. Pedagogisen dokumentoinnin pitää tuottaa tuottaa tietoa lasten elämästä, kehityksestä, kiinnostuksen kohteista, ajattelusta, oppimisesta ja tarpeista sekä lapsiryhmän toiminnasta konkreettisella ja monipuolisella tavalla. Vasun mukaisen suunnitelmallisen dokumentoinnin tavoitteena on, että henkilöstö oppii tuntemaan yksittäistä lasta, ymmärtämään lasten välisiä suhteita sekä ryhmän henkilöstön ja lasten välisen vuorovaikutuksen luonnetta.

Pedagogisen dokumentoinnin eri näkökulmat

Pedagogista dokumentointia pitää tarkastella ainakin neljästä näkökulmasta: lapsen, ryhmän, huoltajien ja kasvattajien. Pedagogista dokumentointia tarvitaan, jotta saadaan havaintoja lapsesta, jotta voidaan hahmottaa ryhmän tapaa toimia. Vanhempien osallisuus pitää dokumentoida. Pidemmältä aikaväliltä kootut dokumentit ovat osa toiminnan arviointia sekä kasvattajien toiminnan itsearviointia.

Millaisia keinoja ja apuvälineitä on pedagogisen dokumentoinnin tekemiseen?

Koska pedagogisen dokumentoinnin avulla pyritään tekemään näkyväksi lapsen omaa tapaa toimia ja oppia, kasvattajien tehtävä on havainnoida, mikä on lapselle ominainen tapa työskennellä. Kasvattajien tehtävä on lapsen mielenkiinnonkohteiden liittäminen eri teemojen kautta pedagogiikkaan siten, että se tukee parhaalla mahdollisella tavalla lapsen oppimista. Pedagogiikka kuuluu osaksi jokaisen lapsen oppimisprosessia. Aikuisen tärkeä tehtävä on pysähtyä kuuntelemaan ja olemaan läsnä tilanteessa lapsen kanssa. 

Dokumentointi auttaa kasvattajia tekemään näkyväksi oppimisen alkutilanteen sen mitä on prosessissa opittu ja mihin seuraavaksi voidaan matkata. Vasun linkittäminen pedagogiseen toimintaan voi toteutua yksinkertaisesti suunnittelu-havainnointi-kehittäminen-lomakkeella. Samaan kaavakkeeseen kirjataan mielenkiinnon kohteena ollut aihe, ryhmä, suunniteltu toiminta, havaitut asiat ja kehittämisideat. Suunnittelulomakkeet talletetaan ryhmän jatkokäyttöön ja toimintaa voidaan suunnitella ja arvioida suhteessa jo toteutettuihin toimintoihin.

Esimerkki kaavakkeesta, jota on käytetty kasvan, kehityn, liikun -oppimisen alueella:

 Kuinka usein pitäisi dokumentoida?

Pedagogisen dokumentoinnin pitää olla jatkuvaa ja suunniteltua, jotta asiat eivät jää mielikuvien varaan. Dokumentointia on kuitenkin hyvä tehdä eri tasoilla kattavan kuvan saamiseksi. Pedagogista toimintaa on hyvä tehdä päivittäin tai vähintään viikkotasolla, esimerkiksi suunnitelmien ja havaintokaavakkeiden kautta reflektoiden. Isompia kokonaisuuksia saadaan näkyväksi projekti- ja teemakohtaisesti oppimiskoosteina, joissa lapsia kannattaa käyttää pedagogisina dokumentoijina aikuisen apuna. Tällöin lapset itse kuvaavat ja kertovat oppimisprosessistaan ja ne saadaan heti kuvattua tai kirjattua talteen. Portfoliot toimivat myös pidempiaikaisina pedagogisina dokumentoinnin välineitä, jos ne sisältävät muutakin kuin töiden taltiointia. 

Erilaisia tapoja tehdä pedagogista dokumentointia

Pedagogista dokumentointia tarkasteltaessa on hyvä pysähtyä kysymyksen äärelle: Taltioimmeko vain töitä vai dokumentoimmeko pedagogiikkaa? Dokumentoinnissa on eri ulottuvuuksia. On mahdollista, että aikuiset raportoivat asioita toiminnan kautta. Käytetään kuvia, lapsen töitä, haastatteluja. On hyvä kysyä: Näkyykö tässä prosessissa lasten oppiminen? Onko lapsi ollut itse tekemässä pedagogista dokumentointia yhdessä aikuisen kanssa? Miksi lapsia ei käytetä dokumentoijina ja säästetä myös aikuisilta aikaa, kun aikuisen ei tarvitse tehdä dokumentointia irrallaan toiminnasta vaan se tehdään lasten kanssa osana toimintaa?

Mitä yleisiä keinoja sitten on dokumentoinnille? Kirjallisen dokumentoinnin keinoja ovat esimerkiksi lasten toiminnan havainnoiminen ja ylöskirjaaminen, lasten haastattelu ja heidän sanontojen ylöskirjaaminen, lasten kommenttien kerääminen töistä sekä projekteista eri vaiheissa. Kuvallisen dokumentoinnin keinoja ovat muun muassa arjen toiminnan valokuvaaminen, videot, lasten työt ja niihin sisällytetyt lasten kertomukset, skannatut teokset. Mahdollisuus myös tallentaa kuvia sovelluksiin, joista lapsi voi tarkastella niitä kotoa käsin huoltajien kanssa, tuo arkea ja oppimista näkyväksi koteihin. Hyvä kuva voi kertoa paljon lapsen toiminnasta ja oppimisprosessistakin, johon kasvattajien on hyvä palata toiminnan arvioinnissa, kehittämisessä ja uutta suunnitellessa. Kirjallisen ja kuvallisen dokumentoinnin lisäksi voidaan käyttää ääntä ja äänitteitä dokumentoinnissa. 

Konkreettinen malli alle 3-vuotaiden pedagogisesta dokumentoinnista

Pienillä alle 3-vuotiailla pedagogista dokumentointia on hyvä pyrkiä tekemään tiiviissä yhteistyössä vanhempien kanssa, koska oman mielipiteen ilmaisu voi tässä ikäryhmässä hyvin monentasoista ja vaatii kasvattajilta paljon tulkintaa. Oma vihko tai kirja, joka kulkee tietyin väliajoin kotona ja johon merkitään niin varhaiskasvatuksessa kuin kotona esimerkiksi lapsen kiinnostuksen kohteita, tapahtumia, tietoa tärkeistä ihmisistä, voi toimia hyvänä viestin ja kehittymisen dokumenttina varhaiskasvatuksen ja kodin välillä.

Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen Aikaa on myös Facebookissa.

JOKO KÄVIT TYKKÄÄMÄSSÄ?