sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Ruokakasvatusta ilon ja leikin kautta


boy sitting on white cloth surrounded by toys


Ruokakasvatus on osa varhaiskasvatuksen ”Kasvan, liikun, kehityn”-oppimisen aluetta. Ruokakasvatusta ovat kaikki ruokaan tai ruokailuun liittyvät tilanteen. Sen tarkoituksena on edistää myönteistä suhtautumista ruokaan ja syömiseen sekä tukea monipuolisia ja terveellisiä ruokatottumuksia. Ruokailo on yksi tärkeä osa tätä ja leikki puolestaan itseisarvo ja siten tärkeä työväline varhaiskasvatuksessa. Miten siis luoda ruokailoa ottaen leikki mukaan?  

Leikilliset mysteerilaatikot ovat yksi tapa toteuttaa ruokakasvatusta. Mysteerilaatikot sisältävät tarinan ja ruokaan liittyviä tai liitettäviä aineita, esineitä. Niiden avulla yhdessä lasten kanssa luodaan ruokakasvatusta tutkimalla, pohtimalla, keksimällä. Mysteerilaatikoita voi työstää erilaisia:

Laatikossa voi olla leikkivälineitä, joista lasten kanssa pohditaan, mihin ne kuuluvat, mistä ne ovat tulleet jne. Tarinaa kehitellen leikki saattaa johtaa lapset muun muassa ravintola, kauppa-, koti- tai torileikkiin. Ruokatarvikkeita voidaan myös lajitella eri perustein kuten ruokaympyrän, värin tai maun mukaan.

Mysteerilaatikko voi houkutella keksimään erilaisia ruokaleikkejä kuten Kim-leikkiä ja myrkkysienileikkiä leikkiruuilla tai leikkimään liikuntaleikkejä kuten hedelmäsalaattia tai banaanihippaa.

round assorted-color plastic cases

Mysteerilaatikossa voi olla lautapelit menneet sekaisin kuten ruoka-aiheiset muistipelit, Lotto-pelit, Hedelmätarha-peli tai Choko-peli ja lasten pitää osata ratkaista mikä kuuluu mihinkin ja tämän jälkeen vielä testata pelaamalla, että ne toimivat. 

Mysteerilaatikko voi houkuttaa myös aistityöskentelyyn. Haistelua, maistelua, tunnustelua, näköaistin herättelyä. Haistelu ja maistelu sokkona vaatii rohkeutta ja mysteerilaatikon viesti voi rohkaista seikkailijoita tähän. Viestinä voi olla vihjeitä maisteltavasta ja haisteltavasta ruoka-aineesta. Banaanista voi olla vihjeenä muun muassa ”olen keltainen hedelmä ja apinoiden herkkua – uskallatko haistaa? uskallatko maistaa?” Mysteerilaatikko voi sisältää myös sensorisen intergraation tukemiseen aineistoa. Ruoka-aineista voidaan tehdään tunnustelulaatikoita, joissa myös kovat lelut kuten dinosaurukset tai kulkuneuvot voivat liikkua ja leikkiä. Näköaistia voi harjoittaa muun muassa tanssivalla riisillä (video instagramissa), joka vangitsee katseet tai sensoripulloilla, jossa vesi ja aineet käyvät vuoropuhelua.



Haistelua ja maistelua voidaan toteuttaa myös taiteellisella mysteerilaatikolla, joka sisältää paperia, pensseleitä, purkkeja, mausteita sekä joko valmiita maaleja tai esimerkiksi maustamatonta jugurttia ja elintarvikevärejä. Tässä mysteerilaatikossa voi olla toki jo valmiiksi sekoitettuja maustemaaleja, joissa joko valmiiseen maaliin tai syötävään jugurttimaaliin on laitettu mausteita mukaan tuoksujen tuomiseksi.



Taiteellisessa mysteerilaatikossa voi olla mukana peruna ja vihjekortteja. Perunasta on moneksi, niin leimaksi kuin liimaksi. Perunaliimaa saat keittämällä (kiinteämaltoisen) perunan ja halkaisemalla jäähtyneen keitetyn peruna ja liimaamalla leikkauskohdalla paperia. 

Mysteerilaatikkoon voi laittaa myös QR-koodeja, joiden taakse on luotu ruokaan liittyviä tehtäviä. Siellä voi olla pelivuorolippuja Myyrän mielikasvikset - peliin (ilmainen sovellus Google play)




Mysteerilaatikossa voi olla kuvia ruuistamuovailuvahaa tai tunnustelupussi, jossa on leikki hedelmiä sisällä. Muovailua voi tehdä valmiiden ruoka-alustojen päälle ja luoda oman aterian muovailuvahoista tai vaikkapa kakun. Kuvat voivat toimia apuna muovailussa. Valmiin (englanninkielisen) tulostettavan pohjan lautasmallille löydät täältä ja kakkupohjan täältä.

Mysteerilaatikossa voi olla myös erilaisia purkkeja kuunneltavaksi. Miltä kuulostaa sokeri, riisi, makaroni?
Design, Kuvake, Moderni, Internet, Rekisteröidy, Arrow

Mysteerilaatikossa voi olla sisällä, vaikka kauppalappu, joka vie lapset seikkailulle ruokaostoksille. 

Laatikosta voi löytyä pieni kastelukannu, multaa ja siemeniä ja lasten kanssa yhdessä ratkaista mitä niillä tehdään ja miten. 

Mysteerilaatikosta voi esille tulla myös reseptikirja, jonka reseptit ovat joutuneet hukkaan ja lasten tehtäväksi jää auttaa kirjan täyttymisessä ja toivottavasti myös reseptien testaamisessa. Reseptien avulla voidaan myös laatia oma ruokalista

Musiikillinen mysteerilaatikko voi sisältää ruoka-aiheisia lauluja kuten popsi popsi porkkanaa tai vaikkapa rytmisoittimien tekemistä makaroneista tai riisistä.

 Hedelmät, Vesimeloni, Sydän, Mustikoita, Karhunvatukat

Hedelmiä sisältävä mysteerilaatikko voi houkutella hedelmien leikkaamisen harjoitteluun veitsellä (esim. banaani) tai piparimuoteilla (vesimeloni), Leikaituista paloista voidaan tehdä hauskoja välipaloja itselle hassujen kuvien tai ohjeiden kuten ”tee hymy naama tai korkea torni” avulla. 

Mysteerilaatikoista ei kannata unohtaa myöskään elintarviketutkimuslaatikkoa . Etikka, sooda, perunajauho, elintarvikevärit, suola, riisi, sokeri, ruokaöljy luovat jo moninaisia kokeilun mahdollisuuksia.


Myös ruokaan liittyyviä kirjoja voidaan tuoda esille mysteerilaatikoissa ja niistä voi tehdä leikkikirjastoon oman osaston, josta "kirjastonhoitajalta" voi niitä lainata tai niistä voidaan pitää satutunti. Ruokaan liittyviä kirjoja ovat mm. Nalle Puh: ihmeelliset aistit, Rosenthal Amy: Hemmo Herne, Richard Scarry: Suuri piirakkaryöstö, Eric Carle : Pikku toukka paksulainen. 

Mysteerilaatikoiden tarkoitus ruokakasvatuksessa on tutustuttaa lapsia ruokaan kaikkien aistien avulla. Utelias leikki ja tutkiminen ovat yksi tapa tutustua ja oppia asioita ruuasta. Mitä enemmän mahdollistetaan lasten osallistuminen ruokien valmistamiseen, tutkimiseen, ihmettelyyn, sitä helpommin he innostuvat ruokakasvatuksesta ja ymmärtävät että syöminen on vain osa ruuasta nauttimista.



- Ruoka iloa leikin kautta -


Blogin löydät myös Facebookista  "Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen aikaa" 
sekä Instagramista  @varhaista.aikaa 
- Tervetuloa seuraamaan -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Kaikki kommentit tarkistetaan.

Joulukalenteri 2023

Vuoden loppu kiihdyttää tapahtumilla vauhtia varhaiskasvatuksen arkeen. Halloween on löytänyt tietään varhaiskasvatukseen loka-marraskuun va...