tiistai 3. heinäkuuta 2018

Metsä oppimisympäristönä




Pelkkää luonnossa liikkumista, rentoutumista, hiljaisuuden kuuntelemista ja luonnonkauneuden kokemista kutsutaan Japanissa metsäterapiaksi tai metsäkylvyksi eli Shinrin yoku. Metsäkylpy on terapeuttista kävelyä metsässä, jossa ihminen intuitiivisesti tuntee olonsa hyväksi ja voi käyttää kaikkia aistejaan, jotka aktivoivat ihmisessä mielihyvää ja yhteenkuuluvuuden tunnetta luonnon kanssa. 

Japanissa on tutkittu 2000-luvulla metsän vaikutusta ihmisen fysiologiaan. Näiden tutkimusten mukaan metsässä verenpaine ja stressitaso laskee, mieliala kohoaa, tarkkaavaisuus ja elimistön puolustuskyky paranee, energiataso nousee, unen laatu paranee. 

Ryhmät, joille metsäretket ovat päivittäisiä ovat huomanneet myös, että metsässä ystävyyssuhteet syvenevät ja parantuvat, flow tila mahdollistuu ja intuitio saa valtaa. Ilo on osa näiden ryhmien arkea.

Richard Louv (Last child in the woods 2008) mukaan luonnossa oleminen vaikuttaa positiivisesti niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Lasten kanssa luonnossa oleminen kasvattaa itsetuntoa ja itseluottamusta, parantaa sosiaalisia, kielellisiä, vuorovaikutuksellisia ja motorisia taitoja. Se kasvattaa motivaatiota ja keskittymiskykyä sekä ymmärrystä luonnosta. (Knight, Sara 2009)

Lasten vapaa leikkiminen metsien kivillä, kannoilla, puun juurilla, itse puissa sekä maaston moninaisissa laskuissa ja nousuissa kehittävät fyysistä kuntoa paremmin kuin mikään muu liikuntamuoto. Vilkkaat ja helposti turhautuvat lapset tarvitsevat usein erityisen paljon fyysistä toimintaa pystyäkseen oppimaanparemmin. Tähän metsä antaa oivat eväät. Metsä ei myöskään vaadi sanoja, jotta siellä voisi toimia. Kaiken tämän lisäksi metsä tarjoaa mahdollisuuden hiljaisuuteen ja toiminnan hidastamiseen.

Tässä lienee jo riittävästi perusteluja, miksi metsä on hyvä oppimisympäristö. Hyvän oppimisympäristön meriiteiksi luetaan myös se, että siellä voi toteuttaa kaikkia oppimisen alueita tavoitteellisesti ja tähän metsä antaa oivat eväät.



Linkkejä ja vinkkejä luonto-, metsä- ja ympäristökasvatukseen:



------------------------------------------------------------------------------------------------


Mennään siis metsään! 

Metsässäkin voit lukea halutessasi blogia. :)

Blogin löydät myös Facebookista.

------------------------------------------------------------------------------------------------

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Kaikki kommentit tarkistetaan.