keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Kesätekemistä




Kesä - Ei mitään tekemistä? Toisaalta se on hyvä, että ei ole tekemistä. Tylsyyskin on tärkeää. Tosin kesällä on vaikka mitä tekemistä. Pedagogisesti katsottuna oleellisinta varhaiskasvatuksessa ei toki ole mitä tehdään, vaan ensin pitää olla selvillä miksi jotain asioita tehdään ja miten niitä lähdetään käsittelemään tai harjoittelemaan, vasta sitten päästään kohtaan mitä tehdään.

Joskus se, miksi tehdään voi lähteä puhtaasti lapsen osallisuudesta ja antaa projektipolun alkaa kukoistaa sitä kautta. Helpoin tapa päästä kiinni lapsen osallisuuteen on olla läsnä arjen puuhissa ja leikeissä ja toiminnan edetessä rikastuttaa sitä vasun muilla elementeillä.

Kesätoimintaa käsittelevässä tekstissä nostettiin ylös muutamia kesätekemisiä kuten metsäretket, vesileikit, saippuakuplat ja maalaaminen. Tässä muutamia lisävinkkejä arjen toimintojen rikastuttamiseen kesällä.



Vesileikit

  • aarteen etsintää kahluualtaasta / ämpäristä käsin/lapiolla/sihdeillä
  • ”kullan huuhdontaa” kivillä vesialtaasta
  • nukkejen, astioiden, kivien yms. pesua altaissa
  • pienen altaan tekeminen hiekkalaatikkoon upotettuun astiaan / ämpäriin (keskustelua: miksi vesi ei pysy, jos sitä vain kaataa altaaseen?)
  • ”suikupullo”-hippa – aikuinen on suihkuttaja joka jahtaa lapsia ja yrittää kastella heitä (tarinaa voi keksiä leikkiin omaan mielen mukaan, miksi näin tapahtuu, jos halutaan) – kun leikki on tuttu, suihkutettu pääsee suihkuttajaksi
  • ”kuka ampuu pisimmälle” – vesipyssy leikki, jossa mitataan kuinka pitkälle vesisuihku lentää
  • kuralätäkköleikkejäkään ei pidä unohtaa – ”mutakakku” sopii hyvin jälkiruuaksi tai myytäväksi kesäkioskista


Saippuakuplat

  • saippuakuplien puhaltelu ja puhkaiseminen – vapaasti tai kahden joukkueen kilpailuna – saadaanko kuplat rikottua ennen kuin uusia tulee?
  • elintarvikeväreillä värjätyillä saippuakuplilla maalaaminen paperiin pillin tai kuplamuotin avulla (sotkuista puuhaa – sopii hyvin ulos, elintarvikeväri voi värjätä vaatteet)
  • maitopullonkorkeilla saippuakuplien maalaamista paperiin - > maalaus rekvisiitaksi leikkiin esim. vesiteemaan tai kosketusleikkiin (kuka osuu vihreään kuplaan, siniseen kuplaan jne.)


Metsäretkistä ja metsätekemistä löydät lisää täältä. Metsäretkiltä ja muilta retkiltä matkaan tarttuu helposti mukaan kiviä, joilla saa vaikka mitä aikaan.




Kivet

  • kivien maalaaminen ulkotiloissa
  • satukivien tekeminen maalamalla tai piirtämällä kiviin kuvia
  • dominon tekeminen kivistä maalamalla puolet kivestä eri väriseksi
  • värikivien lajittelu kisana tai aarteen etsintänä
  • maalatut ja tavalliset kivet toimivat myös hyvänä rekvisiittana leikeissä rahana tai esimerkiksi muovieläimien kotipaikkoina  


 


Maalaaminen ja piirtäminen

  • maalaamiseen tai paperin leimaamiseen sopivat monet välineet kuten pullojen korkit, talouspaperirullat, kävyt
  • maalaamista ja piirtämistä voi tehdä monesta asennosta: selällä maaten (paperi esim. pöydän pohjaan kiinni), seisten pystypaperiin, mahalla maaten, istuen
  • pienten kanssa pensseleihin jää usein paljon maalia, joten pitkien viivojen harjoittelu ”pensselin puhdistusmaalauksella” voi innostaa osaa kokeilemaan uutta tekniikkaa. (Pitkillä viivoilla tyhjennetään pensselit maalista, ei töpötellä yms)
  • maalipurkkien loput voidaan laittaa tyhjään läpinäkyvään muovipurkkiin ja tehdä yksinkertaistettu sensori-pullo, jossa väriä sekoitetaan veteen uudestaan, kun se on laskenut pohjaan
  • maalien loput voidaan myös käyttää ilmapallojen täyttöön veden kera ja hajottaa nämä pallon paperiin eri tavoin
  • maalia voidaan laittaa myös erilaisten suihkepullojen, puristeltavien pullojen tai vesipyssyjen sisään ja maalata niitä
  • sademaisemaa voi maalata esimerkiksi maalaamalla kaakelilaattojen, folion tai muovikansien päälle maalilla ja painamalla paperia tähän


Pyöräileminen
Monissa varhaiskasvatusyksiköissä on erilaisia pyöriä lapsille – kolmipyöräisiä, taksipyöriä, tasapainopyöriä yms. kesällä on hyvä mahdollisuus tehdä erilaisia pyöräratoja lapsille pihoissa, jos turvallisuussyistä ei vielä lähdetä erillisille pyöräretkille. Yksi mietittävä asia varhaiskasvatuksen pyöräilyssä on kypärien käyttö. Vaikka pyöräily on usein turvallista yksikköjen sisällä, kyse kypärien käytöstä ei ole siinä, vaan vasun antamassa ohjeessa turvallisuuskasvatuksesta: Jos lapsi tarvitsee kypärän pyöräillessä varhaiskasvatuksen ulkopuolella, eikö hän tarvitsisi sitä varhaiskasvatuksessakin? Kyse kypärän käytöstä ei niinkään ole turvallisuusasia vaan turvallisuuskasvatusasia.



Sisäleikit ulos
kesällä on ihanaa viedä sisäleikkejä ulos – nuket piknikille, pikkueläimet ja dinosaurukset hiekkalaatikkoon tai omaan itsetehtyyn luonnon minimaailmaan, pikkukaloja vesialtaaseen…


Tekemistä kesällä riittää niin sisälle kuin ulos. Ja todellakin, aina ei tarvitse olla tekemässä mitään. ”Ei -mitään-tekemistä” toimii ja onnistuu varhaiskasvatuksessakin, vaikka toiminta on tavoitteellista. Joskus tekemättömyydestä kumpuaa se todellinen mielenkiinnon kohde, kun annetaan aikaa sille nousta hiljaisuudesta ylös ja esiin.


Mikä on tämän kesän suosikkileikki? Vielä ehdit antamaan äänesi blogin Facebook-sivuilla olevaan kesäkyselyyn.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Kaikki kommentit tarkistetaan.