Musiikillinen ilmaisu

Vasu muistuttaa, että kasvattajien, lasten ja yhteistyökumppaneiden erityisosaamisen hyödyntäminen rikastuttaa taidekasvatusta. Kaikkien ei tarvitse olla superlahjakkaita jokaisella osa-alueella. Musiikki-kasvatuksessa Orff-pedagogiikka on lohdullista kaikille niille, jotka eivät koe olevansa lahjakkaita musiikin alalla. Orff-menetelmän ajatus, että jokaisen on mahdollista musisoida ilman erityislahjakkuutta tai musiikkiopintoja, on hyvä pitää ohjenuorana musiikillisessa ilmaisussa. Ydinajatuksen Orff-pedagogiikassa on, että jokainen pääsee osallistumaan musisointiin jollain tavalla, oli se sitten laulua, soittoa, tanssia tai puhetta. Lisäksi kuuntelemisen taitoa korostetaan. 

Oli Orff-pedagogiikka sitten tuttua tai ei, niin sen kautta päästään vasun musiikillisen tavoitteiden jäljille: tuottaa musiikillisia kokemuksia sekä vahvistaa lasten kiinnostusta ja suhdetta musiikkiin. Jokaisen lapsen on tärkeä kokea, että hänen tapansa tehdä musiikkia ei ole väärä. Kenellekään ei saisi muodostua kokemusta, että ei esimerkiksi osaa laulaa. Jokainen lapsi tekee sen eri tavalla ja kasvattajan tehtävä on antaa välineitä lapsen omien taitojen monipuolistamiseen. 

Kasvattajan tehtävä musiikillisessa ilmaisussa on auttaa lapsia hahmottamaan musiikkia, äänen kestoa, tasoa, sointiväriä ja voimaa. Erilaisten musiikkilajien ja instrumenttien kuuntelu auttaa lapsia hahmottamaan musiikkia. Äänen kestoa voidaan harjoitella omalla äänellä instrumenttina tai ottaa soittimet kokeiluun. Kapellimestarileikillä voidaan harjoitella äänen kestoa siten, että kun kapellimestari antaa merkin aletaan laulaa valittua äännettä tai tavua ja sitä lauletaan niin kauan kuin kapellimestari antaa merkin seis. Joskus kesto on lyhyt, joskus pitkä. Soittimista esimerkiksi triangelilla voidaan tehdä sama. Kaikki ”kilauttavat” triangelin soimaan yhtä aikaa ja triangelin ääni katkaistaan kädellä kapellimestarin merkistä. Voimaa voidaan harjoitella laulamalla tai soittamalla lujaa tai hiljaa. Äänitasoa voidaan pohtia: mitkä ovat matalia ääniä ja mitkä korkeita sekä kokeilla näiden tuottamista itse. Sointiväriä, eli ominaisuutta jonka perusteella kaksi tasoltaan, voimakkuudeltaan ja kestoltaan samankaltaista ääntä kuulostaa erilaiselta, voidaan harjoittaa muun muassa kuuntelemalla eri soittimia. Sointivärien perusteella erotetaan äänilähteet toisistaan ja tunnistetaan äänilähteitä. Sointiväriä voidaan myös arvioida lasten kanssa pohtien miltä ääni kuulostaa: onko se pehmeää, lämmintä, tummaa, kirkasta, surullista, iloista jne. 

Musiikillisessa ilmaisussa asioita tehdään leikinomaisesti, lauletaan, kokeillaan erilaisia soittimia, kuunnellaan musiikkia ja liikutaan musiikin mukaan. Oppimisen alueella käytetään sanarytmejä, kehosoittimia ja harjoitellaan perussykkeitä. 

Perussyke ja rytmi liittyvät toisiinsa. Perussyke, tasaisena toistuva syke, voidaan muodostaa esimerkiksi taputtamalla käsiä tasaisesti yhteen tai kävelemällä tai marssimalla tasaisessa tahdissa. Perussykkeen sisälle voi mahtua erilaisia rytmejä. Varhaiskasvatuksessa perusrytmejä ovat tam (taa), ti-ti ja taa (taa-a). Näiden lisäksi tauko on hyvä opettaa lapsille. Perussyke ja rytmiikka vaativat harjoittelua. Esimerkiksi samanaikainen perussykkeen ja sanarytmin tuottaminen, muun muassa kävely laulun sykkeessä samalla taputtaen sanarytmiä, vaatii motorista taitoa ja keskittymistä. Sanarytmejä voidaan harjoitella taputtamalla tuttujen lorujen sanarytmejä tai tehdä lasten nimistä sanarytmejä tavuttamalla. Kaikurytmittäminen on myös hyvä harjoitus – yksi aloittaa – muut vastaavat samalla rytmillä matkien. Kun sanarytmejä on tehty keholla, voidaan ottaa esimerkiksi laatta- tai rytmisoittimet avuksi. 

Musiikkiliikunta ja rytmiikkaharjoitukset kehittävät kuuntelutaitoa, rytmitajua ja liikkeiden koordinaatiota. Liikunnan ja kehorytmien kautta opitaan ilmaisemaan musiikin perussykettä ja melodiarytmiä. Erilaiset liikkumistavat vahvistavat rytmiikan hahmottamista, esimerkiksi laukkaaminen, marssiminen, juoksemin, hyppiminen, keinunta. Lasten kanssa on lisäksi hyvä pohtia, millaista rytmi on: nopeaa, hidasta vai jotain muuta.

Soittaminen on hyvä aloittaa kehosta. Kehotaputukset ja tömistykset rytmissä valmistavat lapsia tekemään rytmejä soittimilla. Soittimien puuttuminen ei ole este. Soittimia löytää luonnosta kuten kepit ja kivet ja niitä voi tehdä myös itse. 

Musiikin yhdistäminen muihin ilmaisun alueisiin on helppoa. Musiikista voidaan piirtää ja maalata. Musiikin tahdissa voidaan tanssia ja liikkua monipuolisesti. Loruttelu ja sanallinen ilmaisu tukevat rytmiikkaa. Esiintymällä ja harjoittelemalla esityksiä esimerkiksi yhteisiin lauluhetkiin lapset saavat esiintymiseen liittyviä kokemuksia. Käsinuket voivat myös tukea arkoja osallistua esimerkiksi jos saa laulaa nuken kanssa tai nukelle.

Vinkkejä musiikillisen ilmaisun toteuttamiseen muun muassa täältä:

Soivia polkuja- ideoita musiikkihetkiin

Laulaun laulupiirtäminen - moniaistinen ja elämyksellinen toimintamuoto, jossa yhdistyvät laulu ja kuvallinen ilmaisu samanaikaisesti ja toisiaan tukien

Rytmimuskarin lauluja ja loruja sekä ohjeita pedagogiseen käyttöön

Lisäksi tutustumisen arvoisia ovat Orff-pedagogiikka sekä Dalcrozen –rytmiikka. Lisätietoa omaan musiikillisen ymmärrykseen antaa myös Kodály-metodi, joka liitetään ”ti-ti-toimiseen” eli sävelarvojen nimeämiseen tavuilla (= taa, tam, ti-ti, ti-ri), solmisaatioon (= käsimerkkilaulantaan, do-re-mi…) ja nuottien rytmittämiseen.

Joko kävit Facebookissa tykkäämässä?

Blogilla on myös oma materiaalipankki