keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Hyvinvoinnin aakkoset: A - arvosta itseäsi



Päätimme vuoden 2022 tekstiin hyvinvoinnin aakkosista, jossa aakkosten ensimmäiseksi valittiin A – arvosta itseäsi. Mitä arvostus ja itsearvostus oikeastaan tarkoittavatkaan?


Arvostus on tunne, joka välittyy tekojen kautta ja osana vuorovaikutusta. Arvostuksen mittarina voidaan pitää erilaisia asioita kuten palkkaa, työolosuhteita tai asiantuntijuuden tunnustamista. Arvostuksen kokeminen on edellytys itsetunnon kehittymiselle ja säilymiselle. Sosiaalisina ja emotionaalisina olentoina haluamme kokea kuuluvamme johonkin, olevamme tärkeä osa jotain ja saada tunnustusta niiltä ihmisiltä, joita arvostamme. Toisten ihailu ja ihailun kohteena oleminen on osa inhimillistä olemista.


Tieto siitä, että minua ja tekemisiäni arvostetaan, vahvistaa jokaisen itsetuntoa. Itsetunto rakentuukin suhteessa toisiin ihmisiin: olenko tärkeä, arvostettu, tarpeellinen. Jokaisella meistä on tarve tuntea itsensä tunnustetuksi ja arvostetuksi läheisten ihmisten silmissä, myös työssä. Muilta saatu arvostus vahvistaa meidän itsetuntoamme ja hyvinvointiamme.


Arvostuksen tarve on löydettävissä Maslown tarvehierarkiasta. Mallin perusajatus on, että käyttäytymisemme perustuu tarpeiden tyydyttämiseen. Arvostuksen tarve on Maslown hierarkiassa toiseksi korkein tarve ja se voidaan jakaa alempaan, toisilta ihmisiltä saatuun sosiaaliseen arvostukseen, sekä ylempään, itsearvostukseen. Varmasti jokainen meistä voi kokea elämänsä aikana tilanteita, joissa kokee aliarvostusta muiden seurassa. Nämä hetket ovat hyviä pysähtymisen paikkoja. Silloin katse pitää kääntää ylempään arvostukseen: itsearvostukseen. Joskus odotamme muiden arvostavan meitä, mutta emme itse arvosta itseämme, eli ensin on hyvä nostaa oma arvo itselle näkyviin, jotta se voi vuorovaikutuksessa myös näkyä muille. 


Arvostuksessa on hyvä lähteä itsestä liikkeelle: Ole itsellesi hyvä ja muista tarkistaa oma arvosi, itsetuntosi. Jokaisella on oikeus kokea kunnioitusta ja arvostusta ja jokainen meistä voi aloittaa itsestään. Ihmisillä on tarve kokea olevansa merkityksellisiä toisille ja kokea olevansa itse merkityksellinen muille. Meillä on tarve tuntea oma arvomme osana sosiaalisia yhteisöjä, kuulua jonnekin. Arvostuksen pohja on kuitenkin meissä itsessämme. Jos et itse arvosta itseäsi, miten saat muut arvostamaan sinua?


Arvostuksen tunne sisältää kognitiivisia ja emotionaalisia elementtejä. Aivomme ovat ohjelmoituja vertailemaan itseämme sosiaalisissa tilanteissa, mikä voi tuottaa kokemusta siitä, ettemme ole samanarvoisia toisten kanssa. Aivot tarvitsevatkin ulkoista vahvistusta omasta hyvyydestä osana sosiaalisia ryhmiä. Myönteiset eleet, ystävällisyyden osoitukset ovat aivoille kuin dopamiiniruiskeita, palkintoja, jotka voivat vahvistaa meitä. Tarvitsemme niitä kokeaksemme itsemme hyviksi ja arvostetuiksi sosiaalisessa ympäristössämme. Arvostetuksi tuleminen on tunne ja sosiaalinen perustarve. Siihen liittyy tarve kuulua joukkoon ja kokea olevansa merkityksellinen osa joukkoa. Se on näin myös yhteisöllisyyden perusta.


Ammatillinen itsetunto rakentuu sekä oman työn arvostamiseen että muilta saatuun arvostukseen. Jos koemme itsemme vähätellyiksi tai aliarvostetuiksi hyvinvointimme kärsii. Aliarvostus erityisesti työssä johtaa alhaiseen motivaatioon, stressiin ja yleiseen epämukavuuteen. Arvostuksen kokeminen työssä liittyy muun muassa siihen, miten tarpeelliseksi osaksi yksilö kokee itsensä osana työtä ja työyhteisöä: tarvitaanko minua, osaanko työni. Arvostus on työssäkin kuulluksi ja nähdyksi tulemista osana yhteisöä. 


Työntekijä, joka arvostaa omaa työtään, kykenee myös arvostamaan toisen työtä. Onko sinulla aikaa kuunnella toisia ja kysyä muiden mielipiteitään? Samalla kun kaipaamme muiden arvostusta, voimme myös itse antaa panoksemme arvostavan kulttuurin luomiselle omissa kohtaamisissa. Arjessa arvostusta voi osoittaa pienillä sanoilla ja teoilla:

  • Kysy lähimmiltäsi / työkavereiltasi aidosti: ”Mitä sinulle kuuluu?”
  • Kohtele muita edessäpäin yhtä hyvin kuin takanapäin. Puhu takana päin vain hyvää.
  • Ole vilpitön sanoissasi. Anna positiivista kohdennettua palautetta ja kehuja. Jokainen tarvitsee kannustusta asemasta riippumatta.
  • Kohtele muita arvostavasti: Kuuntele, ota mukaan, anna vaikuttaa. 


Arvosta itseäsi: Anna arvostuksen näkyä itsessäsi ja anna hyvän kiertää jakamalla arvostusta myös muille.
 

 

Lähteet:

Friman, T. 2010. Elämä omiin käsiin. Hyvä terveys 26.7.2010.

Sabater, V. 2021. En tunne, että minua arvostetaan tarpeeksi – mitä minun pitäisi tehdä? Mielen ihmeet.

Salonen, A. 2021. Työyhteisötaidot. Arvostatko työkavereitasi? Yksinkertainen testi paljastaa, miten hyvin kohtelet muita. Duunitori 18.3.2021. 


Teksti: Outi Moilanen

Kuva: Canva


 

Blogin löydät myös Instagramista ja Facebookista

*************************************

Facebookissa:Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen Aikaa + materiaalipankki

Instagramissa: @varhaista.aikaa 

**************************************