tiistai 31. joulukuuta 2019

Kiitos vuodesta 2019 - be SMART on 2020


Vuosi 2019 lähestyy loppuaan ja on aika kiittää sen annista.

Kiitos jokaiselle blogia lukeneelle ja sen ajatuksia eteenpäin jakaneille. Kiitos niistä kannustavista palautteista, joita olemme saaneet. Kiitos jokaiselle varhaiskasvatuksen ammattilaiselle, teille, jotka teette työtä sen eteen, että suomalainen varhaiskasvatus olisi laadukasta ja jokaisen lapsen kohtavaa. Kiitos varhaiskasvatuksen johtajille ja hallinnon työntekijöille, teille jotka teette työtä se eteen, että työntekijöillä ja lapsilla olisi hyvät ja laadukkaat olot varhaiskasvatuksessa. Se ei ole aina helppoa ja sitä on helpompi kritisoida kuin kiittää. Kiitos, että jaksatte tehdä arvokasta, välillä kovinkin raskasta työtä!

Vuosikatsaukseen kuuluu katsoa menneseen. Sanotaan, että jos ei tunne historiaa, ei voi kehittää uutta. Toisaalta reflektointi eli oman toiminnan tarkastelu pitäisi kuulua jokaisen ammattilaisen automaattiseen toimintaan. Näin ei ehkä ihan vielä ole, mutta sitä kohti mennään, opetellaan reflektoimaan, opetellaan arvioimaan ei arvottamaan ja sen kautta kehittymään. Varhaiskasvatuksen työn pitää olla tavoitteellista. Tavoitteiden asettaminen riittävän konkreettiseksi vaativan, normittavan asiakirjan, Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden pohjalta, ei ole helppoa. Siinä meillä riittä opeteltavaa: miten asetetaan älykkäitä (SMART) tavoitteita. Tavoitteiden asetteluun siis älykäs vinkki:

S=spesific = aseta tarkka tavoite
M= measurable = aseta mitattavissa oleva tavoite
A= attainable = aseta saavutettavissa oleva tavoite
R = relevant = aseta olennainen tavoite
T= time based = aseta ajallisesti rajattu tavoite

Tavoitteiden asettamisessa pitää pysähtyä ja miettiä, mikä on olennaista omassa työssä ja valita vain 1-3 konkreettista tavoitetta, jota lähtee tavoittelemaan. Kun tavoite tai tavoitteet on saavutettu, on aika miettiä uusia tavoitteita. Kaikkea ei voi saavuttaa heti ja kerralla.

Vuoden aikana blogissa on pohdittu ja annetu monenlaisia vinkkejä. Vuodelle 2020 toivomme, että jonkin niistä on noussut oman työn kehittämisessä tärkeäksi. Yksi näistä nostoista vuoden aikana oli  varhaiskasvatuksen näkeminen asiakaspalveluna. Asiakaskeskeinen johtaminen on nostamassa päätään ylös ja varhaiskasvatussuunnitelman tarkka lukeminen löytää asiakaskeskeisyyttä myös sieltä osallisuuden korostamisen muodossa. Varhaiskasvatuksen laatu puhututti myös Karvin laadun arvioinnin raportin myötä. Myös laadun arviointia on pohdittu pitkin vuotta varmasti monessa yksikössä Karvin laadun indikaattorien kautta. Tiimi-työskentely ja työhyvinvointi löytyi monesta kirjoituksesta vuoden varrella.

Varhaista Aikaa - blogin tiimin vinkki tulevalle vuodelle kuitenkin lienee kaikkien hyvien jo annettujen vinkkien lisäksi on se, että 
* muutoksen salaisuus on keskittyä rakentamaan uutta, ei murehtia vanhaa*



Oikein hyvää alkavaa vuotta 2020
 kaikille varhaiskasvatuksen tähti-tekijöille.

 


keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Tontun äänisoppa


Tontun äänisoppa on mukava joulun alusleikki tai miksei leppoisaa puhaa aattona tai joulupäivänäkin.
Äänisoppa-leikkiin tarvitaan sopan keittäjätonttu, apulaisia, kattila, kauha sekä jouluisia ääniä matkittaviksi. Äänisopan keittäjätonttu voi keittää soppaa valmiilla reseptillä tai pyytää apua reseptin muistelemiseen apulaisilta.

Äänisopparesepti
Neljä tontun hihitystä (hih-hih-hih-hih)
Kuusi tontun tossun suhinaa (suhistaan)
Kaksi kulkusen kilinää (kulkusen kilistelyt taukoja käyttäen)
Kolme lahjapaperin rapinaa (paperin rapistelua)
Yksi lämmin suukko (lentopusu)

Oma muunneteltu resepti
____ tontun hihitystä (hih-hih-hih-hih)
____ tontun tossun suhinaa (suhistaan)
____ kulkusen kilinää (kulkusen kilistelyt tauoilla)
____ lahjapaperin rapinaa (paperin rapistelua)
____ lämmin suukko (lentopusu)

 Oma resepti
- jouluisia ääniä yhdessä mietittynä
- määrän pohdinta, paljonko ääniä tarvitaan

Lisätään äänet kattilaan (matkitaan tai tehdään ääntä sovitun verran) ja sekoitetaan - kuunnellaan kuinka soppa kiehuu ääni kerraallaan hiljaisella voimalla (matkitaan tai tehdään sovittua ääntä ohjeen mukaan). Muistutetaan, että soppa ei saa kiehua liikaa, eli jos tulee liikaa ääntä kattilasta, levyä pitää pienentää tai ottaa pois liedeltä kokonaan.


- Hauskoja jouluisia äänileikkejä -

ps. lisää äänileikkejä loydät mm.:Herkkien korvien tehtäväkorteista
ja Herkkien korvien tehtäväkortit 2-osasta

Blogin löydät puolestaan myös Facebookista "Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen aikaa" 
sekä Instagramista @varhaista.aikaa 

tiistai 17. joulukuuta 2019

Projekti: Heijastimille uusi elämä


Toiminnalliseksi joulukalenteriksi ymmärretään helposti vain liikunnalliset kalenterit. Toiminnallisuus on kuitenkin paljon muuta. Eräs ryhmä oli valinnut omaan toiminnalliseen kalenteriinsa yhdessä suoritettavia tehtäviä. Tehtävät luetaan kalenterista päivän aluksi ja ne viitoittavat päivän toimintaa. Kalenteriin on pyritty huomioimaan lasten toiveita syksyn ajalta sekä joulun aikaan liittyviä asioita.

Eräs tehtävä oli: "Antakaa vanhalle uusi elämä". Tehtävää pysähdyttiin pohtimaan aikuisen avulla. Yhdessä pohdittiin, mitä tehtävä voisi tarkoittaa ja ajatukset kirjattiin ylös. Ajatuksissa nousi esiin ajatuksia siitä kuka on vanha, mikä on vanha ja miten niille sitten voisi antaa uuden elämän. Joku lapsista oli kuullut, että vanhat ihmiset pitävä lapsista ja niille tulee lapsista mieleen oma lapsuu ja vähän niin kuin elävät silloin uudestaan. Tämä oli hieno pohdinta ja mietittiin, mistä vanhoja ihmisiä voisi löytää ja miten heitä voisi ilahduttaa. Eräs lapsista oli sitä mieltä, että päiväkodin johtaja on ainakin tosi vanha, joten ryhmä päätti yhdessä lähteä käymään johtajan luona tervehdimässä häntä ja sovittiin, että jos lauletaan myös pieni laulu, siitä johtaja varmasti pitäisi. Ja näin toimittiin. Vierailu selvästi oli johtajan mieleen ja hän halasi lapsia kiitokseksi. "Oliko tämän nyt tässä", joku lapsista kysyi. "Mitä mieltä te itse olette?" Kysyi aikuinen. Lapset kohauttelivat hartioita. Samaan aikaan yksi lapsista pälyili johtajan toimiston ovelta sisävaraston suuntaan. "Voidaanko käydä tuolla", hän lopulta kysyi. "Mennään vain", totesi aikuinen ja ryhmä suuntasi seuraavaksi varastolle. Lapset tutkailivat varaston hyllyjä. "Täällä on aika paljon vanhaa", yksi lapsista tuumasi. "Voitaisiinko me tehdä näillä jotain", kysyi toinen. "Tutkitaanko yhdessä, mitä täällä on ja mitä voisimme tehdä yhdessä" kysyi aikuinen. "Joo" pääsi lasten suusta. Varastosta mukaan kertyi monenlaista, muun muassa laatikollinen vanhoja heijastimia, joita tutkittiin tarkemmin ryhmän omissa tiloissa ja niille päätettiin antaa uusi elämä, sillä ulkona on aamuisin ja iltapäivisin todella pimeää ja heijastimia saisi olla.

Projekti: Heijastimille uusi elämä
Tarvikkeet:
(Vanhoja) heijastimia
Helmiä
Lankaa tai kuminauhaa
Hakaneuloja (vaihtoehtoinen)
Neuloja (pujotteluun tarvittaessa)
Sakset

Toteutus:
Valitaan "tuunattavat heijastimet"
Pujotetaan heijastimeen uusi nauha tai kuminauha
Solmitaan nauha kiinni heijastimeen
Pujotetaan nauhaan helmiä (oman maun mukaan)
Tehdään naruun solmu helmien yläpuolelle
Solmitaan heijastimen naru ylhäältä kiinni.

Jotta valmistuneet heijastimet eivät jäisi laatikon pohjalle, ne laitettiin eteiseen roikkumaan, josta ne voidaan ottaa mukaan ulos lähtiessä (heijastin liivien lisäksi) ja niillä voisi myös pihassa leikkiä heijastin piiloa. Kun heijastimet asetettiin omaan koukkuunsa, ne eivät myöskään menneet sekaisin, vaan olivat siististi otettavissa käyttöön.


* Muistathan näkyä liikenteessä - heijastimet käyttöön kaikille :) *

****************************************************************************
Tiesithän, että blogin löydät myös Facebookista "Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen aikaa" 
sekä Instagramista @varhaista.aikaa
****************************************************************************

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Joulun tuoksua


Tuoksukalenterit ovat olleet tänä vuonna yksi hitti. Joka päivälle ei ole hankittu eri tuoksuja, vaan esimerkiksi piparin, kanelin ja limpun tuoksua on pohdittu useana päivänä. Hajuaistin herkistämisen innoittamana eräs ryhmä suunnitteli itselleen joulun tuoksuisen pöytäkoristeen.

Joulun tuoksukoriste
Tarvikkeet:
Pulloja, purkkeja (oman maun mukaan ja mitä kaapeista löytyy)
Jouluisia askartelutarvikkeita (oman maun mukaan)
Aitoja tuoksuja: kuusen ja /tai männyn oksia (muista pyytää lupa maanomistajalta keräämiseen), sirtushedelmien kuoria pienittynä (voi myös kokeilla raastaa varoivaisuutta käyttäen), kanelitankoja ...(tuoksuja voi laittaa muitakin oman maun mukaan)

Toteutus
Koristellaan pullot, purkit oman maun mukaan
Pienitään tarpeen mukaan tuoksujen antajat (kuten sirtushedelmien kuoret)
Laitetaan pulloon, purkkiin, yksi tuoksuva ainesosa ja tuoksutellaan varovasti, millaista tuoksua purkki antaa, tarvittaesa lisätään tuoksun antajaan
Kun ensimmäinen tuoksu on sopiva, lisätään toinen
Pulloon viimeisenä tuoksuna laitetaan havun ja/ tai männyn oksat.
Valmis tuoksukoriste aseteaan pöydälle antamaan huoneilmaan jouluista tuoksua.


Tuoksukoriste on yksinkertainen, kaunis, helposti toteutttava tuoksuharjoite niin lapsille kuin aikuisille. Tuoksujen kanssa kannattaa olla varovainen: liiat tuoksut eivät ole hyvästä.


* Joulun tuoksuista joulunaikaa*



****************************************************************************
Tiesithän, että blogin löydät myös Facebookista "Varhaista Aikaa - Varhaiskasvatuksen aikaa" 
sekä Instagramista @varhaista.aikaa
****************************************************************************